perjantai 29. toukokuuta 2020

Kuolleiden ikäjakauma vahvistaa sen, että COVID-19 ei ole pandemia, vaan tilastoja vääristelemällä luotu illuusio?

Pandemian tunnusmerkit ja sikainfluenssa

WHO:n mukaan pandemia voi syntyä, kun nämä kolme ehtoa täyttyvät:

1. Uusi tauti ilmaantuu.
2. Taudin vaikuttava tekijä vaikuttaa ihmisiin aiheuttaen vakavaa sairautta.
3. Taudin vaikuttava tekijä leviää helposti ja vahvistuu.

Mutta yksi pandemian tosiasiallisista tunnusmerkeistä on myös se, että tautiin kuolleiden ikäjakauma eroaa selvästi tavalliseen kausi-influenssaan kuolleiden vastaavasta. Näin ei kuitenkaan ole koronaviruksen kohdalla.

USA:n tautikeskuksen (CDC) mukaan influenssaan kuolleista yleensä 70-90% on yli 65-vuotiaita, ja vuoden 2009 pandemian aikana sikainfluenssaan kuolleista oli alle 65-vuotiaita siitä selvästi poiketen arviolta jopa 80%. Sikainfluenssaan kuoli arvioiden mukaan koko maailmassa 151700-575500 ihmistä, kun kausi-influenssaan kuolee vuosittain maailmassa WHO:n mukaan 290000-650000 ihmistä. Sikainfluenssaan ei siis kuollut kausi-influenssaan verrattuna erityisen paljon ihmisiä, mutta kuolleiden ikäjakauma oli poikkeuksellinen, kuten muiden historiallisten pandemioiden kohdalla.


Vääristyneet koronavirustilastot

Koronavirukseen on tilastojen mukaan kuollut tähän mennessä koko maailmassa lähes 363000:


























Mutta toisin kuin sikainfluenssan kohdalla kuolleiden ikäjakauma ei ole poikkeuksellinen, vaan kuolleista 95% oli huhtikuun alkuun mennessä WHO:nkin mukaan ollut yli 60-vuotiaita. Silti WHO julisti koronavirusepidemian pandemiaksi jo 11. maaliskuuta 2020.

Jokin tässä ei nyt täsmää, kun kuolleiden määrä näyttää osuvan maailmanlaajuisesti kausi-influenssan haarukkaan ja ikäjakauma on samanlainen, mutta monessa länsimaassa kuolleita on selvästi tavallista influenssaa enemmän.

Italiassa kuoli vuosien 2013 ja 2017 välisinä kausina influenssaan 7027, 20259, 15801, 24981 ja yhteensä päälle 68000 ihmistä, kun koronavirukseen on väitetysti kuollut nyt yli 33000 eli jo lähes puolet siitä, mitä noina influenssakausina yhteensä.

Kuolleista yli 70-vuotiaita on 85% ja yli 60-vuotiaita 95%:



https://en.wikipedia.org/wiki/COVID-19_pandemic_in_Italy#Confirmed_cases,_deaths,_and_recoveries


USA:ssa kuolee kausi-influenssaan CDC:n arvioiden mukaan vuosittain 12000-61000 ihmistä:


























Koronavirukseen on tilastojen mukaan kuollut USA:ssa nyt yli 103000 ihmistä:


























USA:n tilastot ovat kuitenkin vääristyneitä ja niissä on todennäköisesti paljon ilmaa ainakin näistä syistä:

- Käytännössä kaikki tapaukset, joissa henkilöllä on todettu tartunta, merkitään CDC:n lääkäreille ja kuolinsyyntutkijoille antaman ohjeistuksen mukaisesti koronaviruskuolemiksi. Syyksi riittää, että koronaviruksen oletetaan edesauttaneen potilaan kuolemaa.
- Testien luotettavuus on kyseenalainen ja niissä tulee todennäköisesti paljon vääriä positiivisia tuloksia.
- CDC:n huhtikuun alussa julkaisema muistio vielä painotti, että testiä ei tarvitse edes tehdä, jos voidaan "vahvasti olettaa", että kyse on koronaviruksesta.
- Huhtikuussa New Yorkin kaupunki ilmoitti julkisesti, että kuolematilastoihin lisättiin yhdessä vaiheessa kertaheitolla lähes 4000 vahvistamatonta tapausta, joiden voitin "olettaa johtuvan" koronaviruksesta.
- Sairaaloilla on kannustin koronatapausten ilmoittamiseen, koska ne saavat tukipaketin myötä arviolta yli 13000 dollarin korvauksen vakuuttamattoman potilaan hoidosta ja n. 40000 dollarin korvauksen hengityskoneeseen laitetun potilaan hoidosta.

Onko iäkkäiden kuolemia merkitty "pandemian" aikana leväperäisesti koronaviruskuolemiksi? Kyllä niin on kaikella todennäköisyydellä, kun otetaan ylläolevat seikat huomioon. 

Ja Italian tilastot ovat, osittain samoista syistä, todennäköisesti samalla tavalla vääristyneitä. Tähän epäkohtaan tarttui raivokkaasti myös Italian edustajainhuoneen jäsen Vittorio Sgarbi 24. huhtikuuta:



Lisää koronaviruksesta, pandemian taustoista ja siihen liittyvästä uuden maailmanjärjestyksen agendasta: