torstai 31. maaliskuuta 2016

"Palestiinalaiset" on poliittisiin tarkoituksiin keksitty kansa (video)



Jordanialaisen, palestiinalaisten, syyrialaisten ja libanonilaisten välillä ei ole mitään eroa. Katsos, minun suvussani on Palestiinan, Libanonin, Jordanian ja Syyrian kansalaisia. Me olemme kaikki osa yhtä arabien kansaa. Korostamme palestiinalaista identiteettiämme vain poliittisista syistä, koska on arabien kansallinen etu puhua palestiinalaisten olemassaolon puolesta sionismin vastapainoksi. Kyllä, erillinen palestiinalainen identiteetti on olemassa vain taktisista syistä. Palestiinan valtion perustaminen on uusi apuväline taistelussa Israelia vastaan ja Arabien yhtenäisyyden puolesta. 
Erillisen palestiinalaistahon on taisteltava kansallisen edun puolesta jäljellä olevilla miehitysalueilla. Jordanian hallitus ei voi puhua Israelin, Libanonin ja Syyrian palestiinalaisten puolesta. Jordania on valtio, jolla on määrätyt rajat. Se ei voi esittää aluevaatimuksia esimerkiksi Haifan tai Jaffan suhteen, kun taas minulla ON oikeus Haifaan, Jaffaan, Jerusalemiin ja Beersebaan. Jordania voi puhua jordanialaisten ja Jordanian palestiinalaisten puolesta. Palestiinan valtio olisi oikeutettu edustamaan kaikkia palestiinalaisia arabimaailmassa ja muualla. Sitten kun olemme saavuttaneet itsellemme täydet oikeudet Palestiinaan, meidän ei pitäisi lykätä hetkeksikään Jordanian ja Palestiinan yhdistämistä.
-Zuhair Mohsen, PLO:n johtava jäsen, hollantilaisen Trouw-lehden haastattelussa 1977

https://en.wikipedia.org/wiki/Zuheir_Mohsen
http://maallikkoapuri.blogspot.fi/2012/03/israel-lobbyn-vaitetty-valta-on-mediaa.html

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Nuorista saksalaisista miehistä oman ikäryhmänsä vähemmistö vuoteen 2020 mennessä? (video)




Tämä on täysin suunniteltua:

Saksa pitää saartaa ulkoapäin ja heterogenisoida sisältäpäin väentulvalla, "laimentaa" niin sanoakseni.
-Joschka Fischer, entinen Saksan ulkoministeri ja varaliittokansleri, Risiko Deutschland, 1995

http://whitegenocideproject.com/what-anti-whites-say/#WGQ-Europe
http://maallikkoapuri.blogspot.fi/2016/02/paneurooppa-liike-katolinen-eu-ja.html

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Okkulttinen symboliikka YK:n agenda 2030:n ilmastotoimien logossa

YK:n päätöslauselmassa 24. syyskuuta 2015 asetettiin 17 maailmanlaajuista kestävän kehityksen tavoitetta, ja niistä numero 13 on toimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Kuten tämän blogin lukijat varmaan jo tietävät, ilmastonmuutos on huijaus, jota alun perin promotoi elitistinen aivoriihi Rooman Klubi. Sillä perustellaan ja oikeutetaan globaalin verotuksen ja hallinnon käyttöön ottaminen sekä väestönvähennystoimet.

Tällä tavalla luomme puitteet taistelulle ihmiskunnan ja kotiplaneetan välillä. Vastakkainasettelu kahden 1900-luvun hallitsevan ideologian välillä on romahtanut, ja jäljellä on niiden jättämä tyhjiö ja pelkkä raaka materialismi. 
On luonnonlaki, että tyhjiö täyttyy ja siten poistuu, ellei sitä fysikaalisesti estetä. Kuten sanotaan: "Luonto kammoksuu tyhjiötä." Ja ihminen, luonnon lapsena, ei voi kuin tuntea olonsa epämukavaksi, vaikka ei huomaisikaan elävänsä tyhjiössä. Miten tämä tyhjiö sitten poistetaan? 
Näyttää siltä, että ihmiset tarvitsevat yhteisen liikkeelle panevan voiman, nimittäin yhteisen vihollisen, organisoituakseen toimimaan tyhjiössä yhdessä; sellainen voima on löydettävä, jotta jakautuneet kansakunnat saatetaan yhteen taistelemaan ulkoista vihollista, joko todellista tai tarkoitukseen tekaistua, vastaan. 
Täytyy siis löytää uusia vihollisia. 
Ideoida uusia strategioita, kehittää uusia aseita. 
Ihmiskunnan yhteinen vihollinen on ihminen. 
Etsiessämme meidät yhdistävää uutta vihollista, saimme idean siitä, että saastuminen, ilmaston lämpenemisen uhka, vesipula, nälänhätä ja muut vastaavat sopisivat rooliin. Kaikki nämä vaarat ovat ihmisen toiminnan seurausta, ja ne voidaan voittaa vain muuttamalla asenteita ja käyttäytymistä. Todellinen vihollinen on siten ihmiskunta itse. 
Vanhat demokratiat ovat toimineet suhteellisen hyvin viimeiset 200 vuotta, mutta ne näyttävät nyt olevan itsetyytyväisen pysähtyneisyyden tilassa, eikä todellisesta johtajuudesta ja uudistumisesta ole juurio nähtävissä merkkejä. 
Demokratia ei ole ihmelääke. Se ei voi organisoida kaikkea eikä se tiedosta omia rajoitteitaan. Nämä tosiasiat on rehellisesti tunnustettava. Tämä saattaa kuulostaa pyhäinhäväistykseltä, mutta demokratia ei enää sovellu tulevien haasteiden kohtaamiseen. Monien nykypäivän ongelmien monimutkaisuus ja tekninen luonne estävät usein vaaleilla valittuja edustajia tekemästä asiantuntevia päätöksiä oikeaan aikaan.
-Rooman Klubi, The First Global Revolution, 1991

Ilmastotoimien numero on siis 13, joka on vapaamuurarien keskeisin tunnusluku numeron 33 ohella. Logossa on myös kaikkinäkevä silmä, ehkä vapaamuurarien tärkein symboli, joka löytyy myös dollarin setelistä.














Malli poseeraa logon kanssa peittäen toisen silmänsä, kuten pop-tähdet usein.

















Lisää näihin aiheisiin liittyen: