torstai 24. maaliskuuta 2011

Miksi Vatikaani ja jesuiitat? - vastaus kritiikkiin

Päivitetty ja laajennettu versio:

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2011/09/miksi-vatikaani-ja-jesuiitat-paivitetty.html

Tämä blogi ja sen esittämä teesi on saanut hieman kritiikkiä osakseen Uuden Suomen
blogikeskusteluissa. Poimin muutaman kriittisen kohdan "Tuomas Hako" -nimisen bloggerin kommenteista Mirjaleena Isoahon blogissa ja vastaan niihin tietojeni pohjalta.

Perustiedot menneestä auttavat oivaltamaan, että Vatikaani on nukke ja CIA/USA ja Bilderberg ohjailevat sitä ja se on riippuvainen niistä. Huomion kiinnittäminen Vatikaaniin ja suurten mahtitekijöiden väittäminen Vatikaanin työrukkasiksi on mitä naurettavinta hölynpölyä ja harhauttamista.

Ensiksi on ymmärrettävä, mikä Vatikaani todella on. Uskonnollisesti se on roomalaisen ja babylonialaisen pakanakultin jatke, joka sanoo itseään kristilliseksi, vaikka historia osoittaa, että se on päinvastoin vainonnut Raamattua vaalivia kristittyjä ja taistellut sen kansankielelle kääntämistä vastaan. Poliittisesti se on Rooman valtakunnan jatke. Rooman imperiumi ei siis koskaan kuollut, vaan teki vain muodonmuutoksen. Ote aiemmasta tekstistä:


Vuonna 756 Frankkien kuningas Pipin Pieni lahjoitti Rooman kaupungin katoliselle kirkolle, ja se tekaisi muiden tulevilta vaatimuksilta suojautuakseen ns. Konstantinuksen lahjakirjan, jonka mukaan keisari Konstantinus Suuri antoi paaville vallan Roomaan ja keisarin arvomerkit sekä papeille senaattorin arvot. Keskiajalla katolinen kirkko oli siis aivan avoin ja röyhkeä sille mielestään kuuluvan maallisen vallan suhteen. Se mikä oli ennen Rooman imperiumin hallintokoneisto, ei välttämättä yksi yhteen, mutta olennaisilta osin, on nyt katolisen kirkon hierarkia.

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2009/11/rooman-imperiumin-ja-katolisen-kirkon.html

Kun puhutaan Vatikaanista, ei ole kyse vain Rooman sisällä sijaitsevasta Vatikaanivaltiosta, vaan katolisen kirkon koko maailmanlaajuisesta organisaatiosta ja sen lukuisista salaseuroista ja veljeskunnista.  Näistä ylivoimaisesti tärkein ja vaikutusvaltaisin on jesuiittaveljeskunta. Muut Vatikaanin vallankäytön kannalta tärkeät organisaatiot ovat etunenässä Jerusalemin Pyhän Haudan ritarikunta, Maltan ritarikunta, Opus Dei ja Kolumbuksen ritarit, jolla on Amerikassa yli miljoona jäsentä. Millä muulla taholla on käytössään näin massiivinen, hyvin organisoitu ja kaikkialle ulottuva verkosto?

Bilderberg taas on lähinnä vain vuosittainen kokous, jonne kerääntyy maailman vaikuttajia, ei maailman pyörittämiseen kykenevä organisaatio, ja se on sattumoisin uskollisen katolilaisen, maallikkojesuiitta Joseph Retingerin luomus. CIA taas on ollut aina Vatikaanin työkalu Amerikassa, ja esimerkiksi tällä hetkellä sekä sen pääjohtaja että apulaisjohtaja ovat jesuiittojen kouluttamia. Pääjohtaja Leon Panetta on myös Maltan ritari. Ote aiemmasta tekstistä:

CIA:n johtajista ovat olleet Maltan ritareita aikajärjestyksessä Allen Dulles (1953-1961), jonka veljenpoika Avery Dulles oli merkittävä jesuiittapappi, John McCone (1961-1965) Kennedyn murhan aikoihin, William Colby (1973-1976), George H. W. Bush (1976-1977), William Casey (1981-1987), George Tenet (1997-2004) ja nykyinen johtaja Leon Panetta, joka on myös jesuiittojen kouluttama. Johtajista jesuiittojen kouluttamia ovat olleet myös Tenet, Casey ja Robert Gates (1991-1993). Suurin osa CIA:n apulaisjohtajista on aikojen saatossa ollut armeijan upseereita ja maanpuolustuskorkeakoulujen kasvatteja, mutta sillä postilla toimineista siviilihenkilöistä Maltan ritareita ovat olleet Tenet, Dulles ja Frank Carlucci ja jesuiittojen kouluttamia Tenet, Gates, John N. McMahon, Vernon Walters ja nykyinen apulaisjohtaja Michael J. Morell.

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/10/cia-vatikaanin-lonkero-amerikassa.html

USA:n hallinto on sen kaikilla alueilla läpeensä Vatikaanin ja jesuiittojen soluttama. Vallankaappaus tapahtui pitkälti jo kiihkokatolisen salaliiton suorittaman Abrahamin Lincolnin murhan kautta vuonna 1865. Pian sen jälkeen vuonna 1868 Lincolnin puolustamaan Amerikan perustuslakiin tehtiin 14. lisäys, joka teki siihen asti ensisijaisesti osavaltioidensa täysivaltaisia kansalaisia olleista amerikkalaisista ensisijaisesti korporatiivisen liittovaltion kansalaisia, tai oikeammin orjia. Eli mustat vapautettiin orjuudesta, mutta heistä sekä valkoisista tuli "vapaaehtoisia" orjia liittovaltion hallitukselle. Amerikka muuttui siten perustuslaillisesta tasavallasta roomalaisen fasismin hallitsemaksi imperiumiksi. Merkkinä siitä USA:n kongressissa puhemiehen korokkeen molemmin puolin on roomalainen vitsakimppu (fasces), samainen fasistien käyttämä symboli joka on myös yllä mainittujen Kolumbuksen ritareiden tunnuksessa.

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/12/washington-uusi-rooma.html

Amerikan romanisointi on edennyt pikkuhiljaa, ja tärkeässä roolissa siinä on ollut katolilaisten massamuutto maahan. Valta-asemansa pönkittämiseksi katolinen kirkko tukee myös tämän hetken laitonta maahanmuuttoa Meksikosta ja muista latinalaisen Amerikan maista:

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/12/amerikan-katolisoiminen-laittoman.html

Ja mikä on kaikkein huomionarvoisinta, jesuiitat ovat aina saaneet toimia rauhassa Amerikassa, silloinkin kun heidät on karkotettu muista maista, ja he ovat nykyään juuri siellä vaikutusvaltaisempia kuin missään muussa maassa. Noin kuudesosa kaikista maailman jesuiitoista on USA:ssa, ja heillä on siellä 28 yliopistoa, jotka ovat ihanteellisia paikkoja veljeskunnan agenttien värväämiseen. Nyt onkin tultu jo siihen, että Obaman hallinnossa on enemmän sääntö kuin poikkeus, että avainhenkilö on jesuiittojen kouluttama tai heihin läheisesti sidoksissa:

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/12/obaman-hallinto-jesuiittojen-apureiden.html

USA:n korkein oikeus, jonka yhdeksästä tuomarista kuusi on katolilaisia, on myös katolisen kirkon ja jesuiittojen kontrolloima. Ote aiemmasta tekstistä:

Nyt siis jo kuusi yhdeksästä korkeimman oikeuden tuomarista on katolilaisia, ja uskollisia sellaisia. Heistä ylituomari John Roberts kävi katolista koulua ja on ollut Georgetownin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan jäsen, ja Clarence Thomas ja Antonin Scalia ovat molemmat jesuiittojen kouluttamia. Scalia myös auttoi alkuun Maltan ritari ja miljardööri Tom Monaghanin perustaman katolisen oikeustieteellisen korkeakoulun. Läheinen yhteys jesuiittoihin on myös Sonia Sotomayorilla, joka on ollut Fordhamin yliopiston entisen johtajan ja CFR:n jäsenen, jesuiittapappi Joseph A. O'Haren suojatti. Muut korkeimman oikeuden katoliset tuomarit ovat Anthony Kennedy ja Samuel Alito, joka on Kolumbuksen ritari. Loput kolme tuomaria ovat juutalaisia, joista Stephen Breyer käy säännöllisesti punaisessa messussa. Myös Ruth Bader Ginsburg on aiemmin osallistunut punaiseen messuun, ja hänen edesmennyt aviomiehensä Martin D. Ginsburg oli oikeustieteen professori Georgetownissa. Protestanttien perustaman Amerikan korkeimmassa oikeudessa ei siten ole ainuttakaan edes nimellistä protestanttia.

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/12/punainen-messu-ja-amerikan-korkein.html

Myös Pentagon on nyt tiukemmin kuin koskaan Vatikaanin ja jesuiittojen hallussa. Ote aiemmasta tekstistä:

Tämän (terrorismin vastaisen) sodan aikana Amerikan puolustusvoimien johtopaikkoja ovat miehittäneet paavilaiset ja jesuiittojen apurit: nykyinen puolustusministeri Robert Gates ja hänen edeltäjänsä Donald Rumsfeld ovat molemmat jesuiittojen kouluttamia, samoin Obaman turvallisuuspoliittinen neuvonantaja James L. Jones, jonka kakkosmies Thomas E. Donilon on valmistunut katolisesta yliopistosta. Irakin joukkojen komentajat David Petraeus ja George Casey, joka on nykyään maavoimien esikuntapäällikkö, ovat myös jesuiittojen kouluttamia. Nykyinen esikuntapäällikkö Michael Mullen kävi katolista koulua, ja hänen edeltäjänsä Peter Pace on harras katolilainen, joka on käynyt Georgetownin yliopiston johtamiskurssin.

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/11/pentagon-ja-villa-farnese.html

Tiedustelupalveluilla on paljon valtaa. Kaikki tiedusteluopalvelut tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän CIA:n liittolaisia ja poliitikot Euroopassa näyttäisivät tanssivan saman pillin mukaisesti. Ihmiset ehkä luulevat, että tiedustelupalvelut ajavat oman maan parasta, mutta minusta kaikki näyttäisi olevan ihan toisin. Tiedustelupalvelut ja poliitikot tuntuisivat palvelevan jotain ihan muuta.

Aivan, tiedustelupalvelut ja poliitikot palvelevat itseään ja ennen kaikkea juuri Vatikaania ja jesuiittoja, jotka ovat globaalin valtapyramidin huipulla.

Tässä tarinassa siis kuitenkin paavi on vain nukke, joka ei edes tiedä kaikkea. Häntä käytetään hyväksi, kuten myös ihmisten hyväuskoisuutta. Vatikaania on siis käytetty joskus huomattavastikin taloudellisiin hämäräbisneksiin, Nykymenosta en tiedä. Samoin sitä käytetään tietysti ihmisten hallitsemiseen sen oppien kautta ja ihmisten sokean uskonnon ja kunnioituksen. Vatikaani on silti vain marionetti todella suurten voimien vaikutatessa tauistalla. Tietysti paavi kannattaa NWO-agendaa.

Aivan, paavi on sätkynukke, mutta ei Bilderberg-ryhmän, USA:n tai "eliitin", vaan jesuiittojen, jotka ovat uuden maailmanjärjestyksen perimmäinen ajava voima heihin sidoksissa olevien roomalaisperäisten aatelissukujen ohella. Vaikka jesuiitat nimellisesti vannovat uskollisuutta paaville, he ovat alusta asti ajaneet ennen kaikkea omaa etuaan ja ovat uskollisia paaville vain silloin, kun hän tekee, niin kuin jesuiitat haluavat. Jesuiittoja vastustaneille paaveille on käynyt historian saatossa hyvin huonosti.

1700-luvun keskivaiheilla kaikki saivat tarpeekseen jesuiittojen juonittelusta, ja heidät karkotettiin Brasiliasta (1754), Portugalista (1759), Ranskasta (1764), Espanjasta ja sen siirtomaista (1767) ja Parmasta (1768). Vuonna 1769 paavi Klemens XIII aikoi painostuksen alla ottaa käsittelyyn jesuiittaveljeskunnan lakkauttamisen, mutta kuoli sitä edeltävänä yönä todennäköisesti myrkytyksen uhrina. Vuonna 1773 hänen seuraajansa Klemens XIV todella lakkautti veljeskunnan, vaikka hän tiesi maksavansa siitä hengellään. Vuonna 1774 hän kuolikin edeltäjänsä tavoin todennäköiseen myrkytykseen. Tämä ei todellakaan kuitenkaan merkinnyt jesuiittojen loppua, päinvastoin. Virallisen pannansa aikana heillä oli mahtavia suojelijoita, ironista kyllä, ei-katolisissa maissa, tärkeimpinä heistä protestanttisen Preussin kuningas Frederik Suuri, joka oli myös aikansa johtava vapaamuurari*, ja ortoksisen Venäjän keisarinna Katariina II Suuri. Ja jesuiitat työskentelivät salassa ja asiamiestensä avulla edelleen myös katolisissa maissa.

Suurin osa Ranskan vuoden 1789 vallankumouksen keskeisistä johtohahmoista oli vapaamuurareita ja/tai jesuiittojen kouluttamia, ja Napoleonin nosti valtaan sen jälkimainingeissa jesuiittojen kouluttama katolinen pappi, Emmanuel Sieyes. Napoleon toimi jesuiittojen työkaluna heidät lakkauttaneen paavinistuimen ja heidät karkottaneiden monarkkien rankaisemisessa. Napoleon valloitti myös Maltan, josta Maltan ritarit olivat karkottaneet jesuiitat vuonna 1768. 1800-luvulta lähtien Maltan ritarit ovat myös olleet jesuiittojen alaisuudessa. Kaikki huipentui siihen, kun Napoleonin arestiin laittama paavi Pius VII viimein suostui hyväksymään jesuiittaveljeskunnan toiminnan uudelleen vuonna 1814.

Jesuiitat olivat nyt vahvempia kuin koskaan, ja he ryhtyivät muokkaamaan katolisen kirkon konstituutiota sellaiseksi, että se mahdollistaisi heidän hallitsevan entistäkin täydellisemmin Vatikaania. Tätä varten he ajoivat läpi opin paavin erehtymättömyydestä, koska oli helpompi hallita yhtä absoluuttista johtajaa kuin monen itsenäisen piispan joukkoa. Heidän sätkynukkensa paavi Pius IX julisti sitten itsensä virallisesti erehtymättömästi Vatikaanin kirkolliskokouksessa vuonna 1870. Näistä ajoista lähtien jesuiitat ovat dominoineet aivan täysin Vatikaania ja paavinistuinta, ja paavilla on ollut rippi-isänä tavan mukaan jesuiitta. Pius XII:lla se oli saksalainen jesuiittakardinaali Augustian Bea ja Paavali VI:lla ja Johannes Paavali I:llä italialainen jesuiittakardinaali Paolo Dezza, joka oli myös Johannes Paavali II:n oppi-isä.

*Tämä ei itse asiassa ole lainkaan yllättävää, sillä muistattehan Temppeliherrojen, vapaamuurarien ja jesuiittojen välisen yhteyden:

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/12/jesuiittaveljeskunta-temppeliherrain.html
http://maallikkoapuri.blogspot.com/2009/03/jesuiitat-ja-vapaamuurariuden.html

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Gaddafi kutsuu hyökkäystä Libyaan "koloniaaliseksi ristiretkeksi" - mitä se onkin

Libyan johtaja Muammar Gaddafi ja USA:n ja YK:n "koloniaalinen ristiretki"




Gaddafi kutsuu sitä siis sen oikealla nimellä, sillä paavin viimeinen ristiretki on nyt pääsemässä täyteen vauhtiin. Hän on kuitenkin vapaamuurari ja kaikella todennäköisyydellä saman Vatikaani-johtoisen eliitin sätkynukke kuin muutkin arabijohtajat toteuttaen omalta osaltaan hajota ja hallitse -politiikkaa.

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2011/02/vatikaanin-pussiin-pelaavat.html
http://maallikkoapuri.blogspot.com/2011/02/paavin-viimeinen-ristiretki.html


Gaddafi kättelee vapaamuurarien tapaan:

Gaddafi ja Berlusconi















Gaddafi ja Obama















Niin kuin Irakin sodassa (David Petraeus), jesuiitoilla on oma mies tämän ristiretken johdossa. USA:n Afrikan alueen esikunnan komentaja, kenraali Carter Ham on nimittäin valmistunut Ohion jesuiittayliopistosta, kuten myös hänen vaimonsa. Ham kuuluu myös tämän yliopiston kunniagalleriaan.

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/11/pentagon-ja-villa-farnese.html
http://maallikkoapuri.blogspot.com/2009/10/jesuiitta-koulutetut-valtaapitavat.html

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Euroopan parlamentin puhemies tapasi paavin

Euroopan parlamentin puhemies, puolalainen Jerzy Buzek tapasi eilen Vatikaanissa paavi Benedictus XVI:n. Näin hän kommentoi tapaamista:

Tapaaminen pyhän isän kanssa oli hyvin liikuttava. Tällaisina niin dramaattisten muutosten aikoina mies, jolla on uskoa ja älyä, kuten Benedictus XVI:lla, antaa opastusta ja tuo tasapainoa sadoille miljoonille ihmisille ympäri maailmaa.
-Jerzy Buzek, Euroopan parlamentin puhemies, 28. helmikuuta 2011

europarl.europa.eu


 













Buzek tapasi samalla myös Pyhän istuimen ulkoministerin, kardinaali Bertonen ja Maltan ritarikunnan suurmestari Matthew Festingin ja suurkansleri Jean-Pierre Mazeryn. Buzek on luterilainen, eli tässä taas nähdään, kuinka kauas on tultu niistä ajoista, kun Luther aloitti uskonpuhdistuksen. Ei todellisia protestantteja ole ollut valtiomiesten tai kirkonpäämiesten joukossa enää vuosikymmeniin.

Paavin EU:

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2011/02/euroopan-unionin-neuvoston-paamaja.html
http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/11/eun-jesuiittapresidentti-van-rompuy.html
http://maallikkoapuri.blogspot.com/2009/09/paavillinen-eu-ja-katolilainen-timo.html