perjantai 1. syyskuuta 2017

Euroopan pakolaiskriisi, massamaahanmuutto, monikulttuurisuus, roturealismi ja valkoisten kansanmurha

Vuoden 2015 pakolaiskriisi - maahantulijat eivät oikeita pakolaisia

Heti ensimmäiseksi pitää huomioida, ja tämän seikan tärkeyttä ei voi liikaa korostaa, että juuri kukaan syksyllä 2015 ns. pakolaiskriisin myötä Suomeen pääosin länsirajan yli vyöryneistä n. 30000 maahantulijasta ei voinut edes lähtökohtaisesti olla turvapaikanhakija, koska he tulivat monien turvallisten maiden läpi. Ei esim. Ruotsista voi tulla Suomeen hakemaan turvapaikkaa, ja Dublinin sopimuskin määrää, että turvapaikkaa voi hakea vain ensimmäisestä EU-maasta, johon hakija on tullut. Kv. sopimuksiin ei siis voi vedota yritettäessä oikeuttaa näiden maahan päästämistä ja turvapaikan tai oleskeluluvan myöntämistä.

Toinen kysymys on se, onko näillä turvapaikanhakijoilla ylipäätään perusteita turvapaikan saamiseen. Ensimmäinen asia, johon pitää kiinnittää huomiota, on että näistä Suomeen tulleista yli 30000:sta yli neljä viidesosaa oli miehiä, suurin osa vieläpä nuoria ja taisteluikäisiä, kun maailmanlaajuisesti pakolaisista on YK:n tilastojen mukaan puolet naisia. Eli kyse on pääosin ihmisistä, jotka pystyvät lähtökohtaisesti parhaiten puolustamaan itseään vainon ja uhan alla. Tähän on tarjottu selitykseksi, että matka on pakolaiselle vaarallinen ja siksi pääasiassa vain miehet lähtevät Eurooppaan. Mutta ei tämä selitys kestä lähempää tarkastelua, sillä ei siinä ole mitään järkeä, että miehet jättäisivät naiset, lapset ja vanhukset kotimaahan, jos ne olisivat siellä oikeasti vaarassa. Mutta tämä selitys menee kuitenkin läpi monille, jotka eivät ajattele asioita pitemmälle, hyväntahtoisia suomalaisia ja länsimaalaisia on valitettavan helppo höynäyttää.

Maahantunkeutujien vastaanottamista perusteltiin alkuvaiheessa myös vahvasti Syyrian sodalla ja annettiin ymmärtää, että tämä ihmisvyöry johtui erityisesti juuri siitä, mutta kuitenkin alle 900 vuonna 2015 Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista oli syyrialaisia. Ylivoimaisesti eniten niissä oli irakilaisia (yli 20000) ja seuraavaksi eniten afgaaneja (yli 5000) ja somaleita (lähes 2000). Tässäkin suomalaisia siis höynäytettiin.













YK sanoo, että seitsemän kymmenestä Libyasta Välimeren yli Eurooppaan pyrkivästä ihmisestä on elintasopakolaisia, ei oikeita pakolaisia. Tämäkin arvio on todennäköisesti alakanttiin, mutta sekin kertoo jo jotain, että globalisaatiota - johon kuuluu keskeisenä tekijänä suuren mittakaavan maailmanlaajuinen muuttoliike - voimakkaasti ajava YK:kin antaa tällaisen lausunnon. Virallisten raporttien mukaan Italiaan 2016 Välimeren yli tulleista yli 180000 siirtolaisesta vain 2,65 prosentille myönnettiin turvapaikka, ja puolet heistä ei edes hakenut sellaista, vaan he vain katosivat maahan! Nämä luvut antavat varmasti jo oikeamman kuvan siitä, kuinka moni Eurooppaan vyöryvistä siirtolaisista on oikeita pakolaisia eikä vain elintasopakolaisia. Myös Suomeen 2015 tulleista monet peruivat turvapaikka-anomuksensa ja lähtivät vapaaehtoisesti takaisin kotimaihinsa.

Anekdoottiset todisteet kannattaa myös ottaa huomioon. Monet pakolaisstatuksella Eurooppaan viime aikoina tulleet nuoret miehet kertovat itse haastatteluissa tulleensa tänne paremman elämän perässä tai vain kokeilemaan onneaan. Joillekin kyse on ihan puhtaasti seikkailusta tai lomareissusta, siis todellakin ”turvapaikkaturismista”. Ja moni turvapaikanhakija on paljastettu huijariksi, joka on asunut vuosia esim. Turkissa ennen kuin tuli Suomeen. Paavo Tajukankaan blogissa seurataan tällaisia tapauksia. Monista turvapaikanhakijoista, joita on näkynyt paljon katsojia keränneillä suomalaisten kansallismielisten kuvaamilla Youtube-videoilla, on myös luettavissa ihan jo ryhdin ja fyysisen olemuksen perusteella, että he ovat taustaltaan sotilaita, ja heidän joukossaan onkin todennäköisesti paljon sotilaskarkureita ja islamistitaistelijoita.

Miksi Suomeen ”turvaan tulleita” somaleita käy paljon lomailemassa ”vaarallisessa” Somaliassa?


Tuhansien pakolaisten vastaanottaminen on kallista, tehotonta auttamista eikä se paranna maailmaa

Amerikkalaisen raportin mukaan yhden Lähi-idästä tulleen pakolaisen ylläpidon hinnalla autetaan 12 pakolaista paikallisesti Lähi-idässä. Voidaan varmasti olettaa, että afrikkalaisten pakolaisten kohdalla ero kustannuksissa on vielä suurempi. Pakolaisten vastaanottaminen kaukomaista on siis hyvin tehoton ja kallis tapa auttaa.

Eikä massamaahanmuutto köyhistä maista länsimaihin muutenkaan paranna maailmaa, vaan sillä on kaiken kaikkiaan täysin päinvastainen vaikutus: se ei poista köyhyyttä maailmasta, koska kehitysmaissa syntyy niistä lähteneiden tilalle koko ajan vain enemmän ihmisiä, ja länsimaissa taas talous kuormittuu enemmän ja enemmän ja monikansallisuus aiheuttaa niissä epävakautta. Länsimaat siis heikkenevät taloudellisesti ja muutenkin, eli massamaahanmuuton nettovaikutus on maailman mittakaavassa reilusti negatiivinen. Esitys "maahanmuutto ja purukumipallot” havainnollistaa tätä erinomaisen hyvin:




Miksi pakolaiset jäävät pysyvästi maahan ja miksi heidät pitää ”integroida”?

1970-luvulla Chilestä tuli Suomeen n. 200 pakolaista. Jotkut heistä jäivät pysyvästi Suomeen, mutta suuri osa palasi takaisin Chileen, kun siellä oli taas turvallista. Tämähän turvapaikan alkuperäinen tarkoitus onkin: antaa turvaa siihen asti, kunnes pakolaisen on taas turvallista asua lähtömaassaan. Mutta nyt vaikuttaa siltä, että suurin osa pakolaisina Suomeen tulleista jää tänne pysyvästi, kuten tuhannet somalit, joita täällä on.

Näistä pakolaisina tulleista puhutaankin julkisessa keskustelussa ”maahanmuuttajina”, ja aina siitä, miten heidät pitää ”kotouttaa” ja ”integroida”. Miksi? No se selviää alempana, kun osoitan, mistä massamaahanmuutossa kehitysmaista Suomeen ja muihin EU-maihin on oikeasti kysymys ja mitkä ovat kunkin tahon perimmäiset motiivit sen edistämiseen.


Miljoonien kehitysmaalaisten ahtaminen länsimaihin ei edistä monikulttuurisuutta

”Monikulttuurisuus on rikkaus”, sanoo suvaitsevaisto. Niin se onkin, mutta miljoonien kehitysmaista tulevien maahanmuuttajien ahtaminen Eurooppaan ja muihin länsimaihin ei ole oikeaa monikulttuurisuutta. Aito monikulttuurisuus on sitä, että maailmalla on erillisiä kansoja, jotka asuvat omissa maissaan, joissa ne ylläpitävät ja vaalivat omaa ainutlaatuista kulttuuriaan. Sitten voidaan harjoittaa kulttuurivaihtoa näiden kansojen välillä esim. festivaalien, matkailun, musiikin ja kaupankäynnin kautta.

Mutta tämä suvaitsevaiston tarkoittama monikulttuurisuus todellisuudessa vain ajaa ahtaammalle ja tukahduttaa Euroopan maiden omaa kulttuuria. Suomessa tämä ei näy vielä niin selvästi kuin esim. Ruotsissa, Ranskassa tai Englannissa, juuri siitä syystä, että tänne ei ole tullut vielä niin paljon kehitysmaalaisia ja ennen kaikkea muslimeita. On olemassa englanninkielinen sanonta ”diversity + proximity = war”, eli monimuotoisuus yhdistettynä lähekkäisyyteen tarkoittaa sotaa, ja tämän tutkimuksen mukaan yhteiskunnallinen monimuotoisuus todella lisää kollektiivisen väkivallan riskiä.

Mitä jyrkemmin erilaisia ihmiset ovat, sitä enemmän he kilpailevat toistensa kanssa vallasta. Tämä johtaa ristiriitoihin, siksi monimuotoisuus + lähekkäisyys = sota… globaali eliitti haluaa luoda järjestystä kaaoksesta. Se tekee sen lietsomalla jännitteitä eri ryhmien välille, joista joidenkin välillä on jo ennestään vihamielisyyttä ja jotka joutuvat väistämättä kosketuksiin toistensa kanssa. Tämä sitten avaa tien hallituksen väliintulolle, joka pakottaa ihmiset uhraamaan vapautensa turvallisuuden tähden… siitä ei siis vain aiheudu ristiriitoja, kun jyrkästi erilaiset kulttuurit joutuvat läheiseen kosketukseen toistensa kanssa, vaan silloin tarvitaan kovia otteita järjestyksen ylläpitämiseksi, eli kovakätisen ihmisten elämään sekaantuvan valtion, joka pitää heidät ruodussa autoritäärisillä keinoilla. Tämä on se, mistä monikulttuurisuusagendassa todella on kysymys, ja se johtaa monokulttuuriin, joka tuhoaa aidon monikulttuurisuuden.
- RockingMrE



Siinä ilmeneekin samalla jo yksi massamaahanmuuton edistämisen todellisista motiiveista, mutta palataan asiaan tuonnempana.

Tässä vielä tutkimuksia etnisen monimuotoisuuden negatiivisista vaikutuksista: Tanskassa etnisen monimuotoisuuden tasaisen kasvun myötä 1979-2009 yhteiskunnan jäsenten keskinäinen luottamus väheni; maahanmuuton lisääntyminen on vähentänyt sosiaalista luottamusta kautta Euroopan; ja Britanniassa etninen monimuotoisuus vähentää yhteisöjen yhtenäisyyttä. Tutkimus toisensa jälkeen siis osoittaa, että etninen monimuotoisuus ei ole vahvuus, niin kuin sen puolestapuhujat antavat ymmärtää, vaan heikkous.


Suurin osa muslimeista ei edes halua integroitua

Vuoden 2014 kyselytutkimuksessa Itävallan, Belgian, Ranskan, Saksan, Hollannin ja Ruotsin turkkilaisista ja marokkolaisista muslimeista:

- 60% oli sitä mieltä, että muslimien pitäisi palata islamilaisille juurilleen.
- 75% oli sitä mieltä, että on olemassa vain yksi oikea tulkinta koraanista, joka sitoo kaikkia muslimeja.
- 65% oli sitä mieltä, että uskonnolliset säännöt ovat tärkeämpiä kuin asuinmaansa lait.

44% oli yhtä mieltä kaikista kolmesta kysymyksestä ja määriteltiin johdonmukaisiksi fundamentalisteiksi. Fundamentalistiset näkemykset ovat vain hieman vähemmän yleisiä vanhemmissa kuin uudemmissa sukupolvissa. Euroopan kristittyjen joukossa uskonnollinen fundamentalismi on kyselyn mukaan moninkertaisesti harvinaisempaa (ks. allaoleva graafi).

Uskonnollinen fundamentalismi Länsi-Euroopan kristittyjen ja 1. ja 2. sukupolven muslimimaahanmuuttajien joukossa

















Sharialaki valtaa Euroopan kaupungit - Oikea Media

Jo pelkästään tämän kyselyn pitäisi kertoa tervettä järkeä omaavalle ihmiselle, että muslimien massamaahanmuutto Euroopan maihin ei ole hyvä asia. Kyllä tänne pieni määrä oikeasti maltillisia tai maallistuneita muslimeita mahtuu, tästä hyvänä esimerkkinä Suomessa yli sata vuotta olleet tataarit, mutta erityisesti Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tulevien muslimien massamaahanmuutto on aivan eri asia. Hiljattaisen kyselyn mukaan 55% EU-maiden kansalaisista haluaisikin lopettaa maahanmuuton muslimimaista jopa kokonaan.

Suomessa ei ole pääasiassa muslimien hallitsemia no-go-alueita, kuten Ruotsissa, jossa niitä on yli jo 50, tai Ranskassa ja Englannissa. Noille alueille eivät uskalla usein mennä edes poliisit ilman apuvoimia eivätkä ambulanssit ilman poliisisaattuetta, ja Englannissa Lutonin kaupunki on esimerkki siitä, miten islamistit eivät enää edes peittele aikeitaan ottaa haltuun kaupunkeja ja koko maata.

Pieni joukko kansallismielisiä brittejä marssii Lutonin muslimialueen läpi, muslimit uhittelevat:



Taqiyyan ohjeistuksen mukainen ystävän esittäminen ja valehteleminen siis lopetetaan siinä vaiheessa, kun muslimit ovat tarpeeksi runsaslukuisia, ja islamistit näyttävät silloin todelliset kasvonsa. Ja ottakaa huomioon tämä: suuri osa ns. maltillisista muslimeista tulee todennäköisesti seuraamaan ns. äärimuslimeita siinä vaiheessa, kun puolia valitaan mahdollisen konfliktin syttyessä. Monen kohdalla on varmasti kyse siitä, että ei uskalleta vastustaa islamisteja, mutta myös velvollisuuden täyttämisestä, sillä koraani itse käskee taistelemaan islamin puolesta - tarvittaessa väkivalloin - kunnes kaikki vääräuskoiset on käännytetty:

Mutta kun pyhät kuukaudet ovat kuluneet, niin vuodattakaa pakanain verta missä tahansa heitä tapaattekin. Ahdistakaa ja piirittäkää heitä ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he kääntyvät (oikeaan Jumalan uskoon), rukoilevat ja antavat almut, niin päästäkää heidät menemään. Jumala on totisesti anteeksiantava ja armollinen.
- koraanin 9. suuran 5. luku

Suomessa ei siis ole vielä varsinaisia muslimilähiöitä, mutta varhaisia merkkejä sellaisten syntymisestä Itä-Helsinkiin jo on ainakin Itäkeskuksessa, jossa kokonainen kauppakeskus on jo juhlistanut Ramadania, niin islamisoitunut kaupunginosa se on.

Muslimien haluttomuus integroitua näkyy myös jo pienissä asioissa, kuten siinä, että he vaativat naisille omia vuoroja uimahalleihin ja valittavat siitä, että suomalaisen kulttuurin perinteet, kuten vaikka Suvivirren laulaminen koulussa, loukkaavat muslimeita. Vaikka nämä vaikuttavat ehkä pieniltä asioilta, niin ne osoittavat sen, että muslimeilla ei yleisesti ottaen ole halua omaksua suomalaisia tapoja ja mukautua suomalaiseen kulttuuriin, vaan he haluavat pakottaa omaa kulttuuriaan meille. Sitä mukaa kuin muslimeille tehdään pieniä myönnytyksiä, vaatimuksia tulee koko ajan vain lisää ja vähitellen aina isommissa asioissa. Niin islamisaatio etenee vaivihkaa ja käyttäen hyväkseen "suvaitsevaisten" ihmisten sinisilmäisyyttä, ja se on yksisuuntainen tie. Muslimeita ei kiinnosta monikulttuurisuus, vaan monokulttuurisuus, joka heidän kohdallaan tarkoittaa islamin ylivaltaa. Islam ei siis suvaitse muita kulttuureita, joten on valtavan ironista, että suvaitsevaisto puolustaa sitä sellaisella kiihkolla kuin se tekee.


Nopeasti tapahtuvassa massamaahanmuutossa integraatio ei ole ylipäätään mahdollinen

Kun hyvin erilaisista kulttuureista muutetaan länsimaihin nopealla vauhdilla ja massoittain, niin integraatio on täysi mahdottomuus, vaikka maahanmuuttajat itse sitä haluaisivat. Silloin käy niin, että maahanmuuttajat  muodostavat omia pitkälti eristäytyneitä yhteisöjään ja asuinalueitaan, hyvänä esimerkkinä tästä mm. kiinalaisten omat kaupunginosat (Chinatown) USA:n kaupungeissa. Integroituminen on mahdollinen, kun maahanmuuttajia tulee tipoittain vähitellen, koska silloin maahanmuuttajien on pakko opetella maan kieli ja tavat hyvin, jotta pystyvät hakemaan töitä ja omaamaan sosiaalista elämää jne.

Integraation suurin este loppujen lopuksi lienee kuitenkin se, että ihmisillä on myötäsyntyinen taipumus suosia oman sisäryhmänsä jäseniä. Tämä pätee niin kulttuurin, etnisyyden kuin ennen kaikkea rodun kohdalla. Eli vaikka jonkin tietyn vähemmistöryhmän maahanmuutto tapahtuisi hitaammallakin vauhdilla, niin kun sen koko ylittää tietyn kriittisen massan, se alkaa erottautua uudestaan enemmistöstä, vaikka olisi sitä ennen jokseenkin integroitunut. Kriittisen massan koko riippuu mm. siitä, kuinka kaukana toisistaan enemmistö ja vähemmistö ovat kulttuurillisesti.


Rotuihin ja niiden väliseen kanssakäymiseen liittyvät realiteetit

Ihmisillä on tieteellisten tutkimuksien mukaan myötäsyntyinen taipumus suosia omaa rotuaan: kolme kuukautta vanhat vauvat katsovat mieluiten samanrotuisten ihmisten kasvoja; ihmiset tuntevat enemmän empatiaa nähdessään oman rotunsa yksilön kärsivän kivuista; valkoisten miesten aivojen peilisolut aktivoituvat vähemmän, kun he katsovat mustien, eteläaasialaisten ja itäaasialaisten suorittavan jonkin motorisen toiminnon; ihmisen aivot tekevät tiedostamattomia päätöksiä toisen ihmisen rodun perusteella. Aivojen toimintaa ohjaileva välittäjäaine oksitosiini on tässä todennäköinen selittävä tekijä.

Se mikä nähdään syrjimisenä, perustuukin yleensä oman rodun suosimiseen, ei vihamielisyyteen muita rotuja kohtaan, kuten itseään ihmisrakkaana ja moraalisesti ylevänä pitävä suvaitsevaisto yrittää asian aina esittää. Oman rodun suosiminen on myötäsyntyinen ja luonnollinen asia, siksi ns. suvaitsevaisuutta pitääkin pakottaa valkoisiin ihmisiin jatkuvan propagandan ja syyllistämisen avulla.

Oman rodun suosiminen on järkevää evoluution näkökulmasta: se edistää rodun säilymistä, rodullisella altruismilla taas on päinvastainen vaikutus, varsinkin äärimmilleen vietynä, kuten länsimaissa viime vuosikymmeninä. Länsimaisten ihmisten suhtautuminen rotujen välisiin asioihin on ollut itsetuhoista viime vuosikymmeninä, mikä ilmenee erityisesti ns. positiivisen syrjinnässä (lue: oman rodun syrjimisessä) ja avoimien rajojen maahanmuuttopolitiikassa.

Tähän oman rodun suosimiseen liittyy olennaisesti ilmiö, joka tunnetaan nimellä "valkoisten pako".

Linné-ylipiston tutkija Emma Neuman havaitsi, että kantaväestö alkaa kartella vanhoja asuinalueita jo siinä vaiheessa, kun alueelle Euroopan ulkopuolelta saapuvien maahanmuuttajien osuus nousee 3–4 prosenttiin... Emma Neumanin mukaan ilmiön syynä näyttäisi olevan ei-eurooppalaisten maahanmuuttajien karttaminen. Vastaavaa efektiä ei havaittu, kun maahanmuuttajat olivat eurooppalaista syntyperää.
- Helsingin Uutiset

Valkoiset ihmiset eivät siis yleisesti ottaen näytä hirveästi arvostavan rodullista monimuotoisuutta omilla asuinalueillaan, vaikka puheissa toisaalta korostetaan aina sitä, kuinka ollaan "suvaitsevaisia". Erityisen huvittavaa tämä sanojen ja tekojen ristiriita on silloin, kun joku rikas amerikkalainen valkoinen liberaali paasaa monikulttuurisuuden ihanuutta... asuessaan itse puhtaassa ja siistissä käytännössä pelkästään valkoisten asuttamassa esikaupungin lähiössä.

Yksi asia, missä oman rodun suosiminen erityisesti näkyy, on tietenkin pariutuminen. Amerikassa, joka on nykyään hyvin heterogeeninen rodullisesti, rotujenvälisiä kaikista avioliitoista oli vuonna 2008 8,0% ja sinä vuonna solmituista uusista avioliitoista 14,6%. Kaikista valkoisten ihmisten solmimista avioliitoista vain 4,7% oli rotujenvälisiä ja uusista avioliitoista 8,9%.

Tässäkin on pieni ristiriita sen välillä, mitä mieltä asiasta ollaan ja mitä käytännössä tehdään. Suurin osa valkoisista amerikkalaisista hyväksyy sekarotuiset avioliitot - ja miksei, se on jokaisen oma asia, kenen kanssa seurustelee tai menee naimisiin - mutta silti ylivoimainen valtaosa heistä valitsee valkoisen puolison. Itse uskon myös, että moni niistä, jotka sanovat hyväksyvänsä sen, että oma lapsi menisi naimisiin erirotuisen kanssa, on salaa eri mieltä tai ainakin toivoo kädet ristissä, että tämä valitsee valkoisen puolison. Yleisesti ottaen ihmiset haluavat, tiedostivat sen itse tai eivät, että heidän jälkeläisensä näyttävät samanlaisilta kuin he itse. Tässä sydämelliseltä vaikuttava valkoinen brittiläinen naistoimittaja kertoo rehellisesti siitä, miten se, että hänen sekarotuinen tyttärensä näyttää hyvin erilaiselta kuin hän, aiheuttaa hänessä ristiriitaisia tunteita:

Mutta kun käännyn ihailemaan meitä kahta peilistä, olen kauhistunut. Hän näyttää niin vieraalta. Pitkine tummine silmäripsineen ja kiiltävine tummanruskeine hiuksineen hän ei näytä ollenkaan minulta. Tiedän että keskittyminen siihen, miltä tyttäreni näyttää, on pinnallista… Mutta silti en pääse eroon tästä epämiellyttävästä tunteesta. En aavistanut, kuinka paljon hänen erilaiselta näyttämisellä olisi merkitystä, ja rationaalisella tasolla tiedän, että sillä ei pitäisi olla. Mutta sillä on. Evoluutio vaatii meitä saamaan lapsia jatkaaksemme geenejämme, mistä kumpuaa ylpeyden ja kelvollisuuden tunteet, joita koemme, kun näämme näiden piirteiden ilmenevän uudestaan seuraavassa sukupolvessa. Tyttäressäni minulla ei ole sitä.

Kyse on kaiketi periaatteessa samasta vaistosta, joka saa yllä mainitun tutkimuksen mukaan vauvat mieltymään enemmän oman rotunsa yksilöiden kasvoihin.


Rotu ei ole vain ihonväri - fyysiset erot rotujen välillä

Ihonväri ei todellakaan ole ainoa erottava tekijä rotujen välillä, eikä edes merkittävin, toisin kuin julkisessa keskustelussa annetaan nykyään jatkuvasti ymmärtää. Fyysisiä tekijöitä, joissa rodut eroavat toisistaan merkittävästi ovat mm. luiden tiheys, lihasten jakautuminen ja ruumiinrakenne, joiden takia eri roduilla on synnynnäinen etulyöntiasema tietyissä urheilulajeissa. Eroja on myös mm. aivojen koossa, hiusten paksuudessa ja kallonmuodossa, jota voidaan myös käyttää ruumiin rodun määrittämiseen oikeuslääketieteessä.

Aivan kuten aikoinaan hyväksyttiin yleisesti se, että rotujen älykkyydessä on eroja, niin myös rotujen välisten fyysisten erojen tutkiminen oli täysin kunnioitettavana pidettyä tiedettä. Jotkut 1800-luvun tutkijat kuitenkin halusivat löytää oikeutusta orjuudelle, eivätkä kaikki olleet hyviä tiedemiehiä. Joten vastahyökkäyksenä ”rasismia” vastaan hyödyllistä vanhaa tietoa on heitetty menemään väärän tiedon mukana ja fyysisten erojen tutkimus on jäänyt paitsioon. 
Uusi tieto, joka nyt on tulossa saataville, vahvistaa monia 1800-luvun näkemyksiä. Paras todistusaineisto viittaa siihen, että rodut eroavat toisistaan merkittävästi asioissa, kuten täysikasvuisuuden saavuttamisnopeudessa, aivojen koossa, luiden tiheydessä, alttiudessa sairauksille ja ehkä jopa luonteessa. 
Rodut eroavat ihonväriltään, koska ne tuottavat eri määrän melaniinia. Kaikilla roduilla on suurin piirtein sama määrä melanosyyttejä eli melaniinia tuottavia soluja, mutta eroja on siinä, miten paljon ne tuottavat sitä.  
Kuka tahansa, joka on nähnyt afrikkalaisen albiinon, tietää kuinka triviaali rotujen välinen ero ihonväri on. Tällainen albiino saattaa näyttää eurooppalaiselle jopa oudommalta kuin normaali afrikkalainen, koska negroidin piirteet ja voimakkaasti kihartuneet hiukset näyttävät omituisilta vaaleaihoisella ihmisellä. Kukaan ei luulisi tätä albiinoa eurooppalaiseksi. Ja samoin länsiafrikkalaiset, dravidaintialaiset ja Australian aboriginaalit ovat kaikki ”mustia”, mutta rodullisesti hyvin erilaisia.
- William Robertson Boggs, American Renaissance, 12/1992

Geneettiset tekijät eri rotujen alttiudessa tiettyihin sairauksiin


Keskimääräisessä älykkyysosamäärässä suuria eroja rotujen välillä

Tutkimuksiin perustuva taulukko eri rotujen keskimääräisistä älykkyysosamääristä


























Rotu ja älykkyys - Wikipedia

Askenasijuutalaisilla on siis korkein keskimääräinen ÄO, perässä tulevat itäaasialaiset, joilla se on n. 5 pistettä korkeampi kuin valkoisilla eurooppalaisilla. Pohjoisafrikkalaisilla ja Lähi-idän ihmisillä keskimääräinen ÄO on noin 15 pistettä eli yhden keskihajonnan verran alempi kuin eurooppalaisilla ja mustilla afrikkalaisilla 30 pistettä eli peräti kahden keskihajonnan verran alempi.

Amerikassa eri rotujen keskimääräinen koulutustaso ja tulotaso mukailee niiden tuloksia älykkyystesteissä: aasialaisilla paras, valkoisilla toiseksi paras ja mustilla selvästi heikoin. Sitä äkkiseltään luulisi, että koulutustasoon vaikuttaa paljon se, minkälainen yksilön perhetausta on, mutta tutkimuksien mukaan ÄO ennustaa paremmin tulevaa koulutus- ja tulotasoa kuin vanhempien sosioekonominen asema. Ja USA:n valkoisten ja mustien erot älykkyystesteissä pysyvät ennallaan, vaikka tutkimuksissa eliminoidaan sosioekonomiset tekijät.

Vanhempien tulotaso ja mustien/valkoisten SAT-tulokset





















Vanhempien tulotaso ei siis vaikuta, ja mustien ja valkoisten älykkyysero tulee ilmi jo 3-vuotiaissa lapsissa, joten valkoisten ihmisten mahdollisesti paremmat koulutusmahdollisuudet eivät myöskään selitä eroa.

Jos kaiken tämän vetää yhteen, niin asia on kutakuinkin näin: synnynnäinen älykkyys on suurin vaikuttava tekijä siinä, kuinka hyvin yksilö Amerikassa menestyy.

Mutta miksi USA:n mustilla sitten on yhden keskihajonnan verran korkeampi ÄO kuin afrikkalaisilla? Ympäristötekijät kuten ravitsemus ja paremmat elinolot voivat toki selittää osan siitä, mutta todennäköisin selitys on kuitenkin se, että afroamerikkalaiset ovat sekoittuneet valkoisten kanssa ja heillä on keskimäärin 25% eurooppalaista geeniperimää. Tähän viittaa myös se, että eurooppalaisen perimän määrä afroamerikkalaisissa korreloi positiivisesti tulo- ja koulutustason kanssa.

Amerikassa kolmen päärodun keskimääräiset aivojen koot eroavat seuraavasti: itäaasialaiset 1364 cm3, valkoiset 1347 cm3 ja mustat 1267 cm3. Keskimääräiset älykkyysosamäärät näillä ovat: itäaasialaiset 106, valkoiset 100 ja mustat 85. Tämä antaa osaltaan lisää tukea näkemykselle rotujen älykkyyserojen biologiselle perustalle, sillä aivojen koon on todettu muissakin tutkimuksissa korreloivan älykkyyden kanssa.

USA:n valkoisten ja mustien ÄO-jakaumat


















Ryan Faulk: rotu, älykkyysosamäärä ja geenit


Miksi rotujen välisillä eroilla on väliä?

Jos meidän pitää uskoa, että kaikki rodut ovat yhtä lahjakkaita ja kovia tekemään työtä, niin silloin mustien ja latinoiden epäonnistuminen elämässä ei voi olla niiden omaa syytä. Se voi olla vain valkoisten ihmisten syytä. Joten aina, kun ei-valkoinen ihminen käyttää huumeita, on sosiaalitukien varassa tai tekee rikoksen, se on hiljainen syytös ”rasistisia” valkoisia vastaan, sekä menneisyydessä että nykyisyydessä. Se ei mitenkään voi olla toisin, jos kaikki rodut omaavat saman luontaisen potentiaalin... jos tunnustettaisiin se, että synnynnäiset rajoitteet eikä valkoisten ”rasismi” olisi syynä mustien epäonnistumiselle, nuoret valkoiset eivät joutuisi kantamaan perittyä syyllisyyden taakkaa.
- William Robertson Boggs, American Renaissance, 01/1993

Juuri tällainen harhakuvitelmiin perustuva egalitaristinen ajattelu johtaa kaikkiin positiivisen syrjinnän ohjelmiin, käytäntöihin ja toimenpiteisiin, ja ne ovat yksinkertaisesti syrjintää valkoista väestöä kohtaan. Se mitä oletetusti sorretulle vähemmistölle annetaan, on pois valkoiselta valtaväestöltä.

Vielä laajemmat seuraukset sillä on, kun sitä sovelletaan maahanmuuttopolitiikkaan. Massamaahanmuutto maista, joissa on paljon matalampi keskimääräinen ÄO kuin länsimaissa, johtaa juuri samanlaisiin ongelmiin, joita Amerikassa on, ja laskee tietenkin kansakunnan keskimääräistä ÄO:ta. Maan ÄO myös korreloi tutkimuksien mukaan vahvasti mm. sen taloudellisen menestyksen kanssa. On myös esitetty arvio, että jos maan keskimääräinen ÄO on alle 90, siellä ei pystytä ylläpitämään pysyvästi demokratiaa. Joka tapauksessa ihan terve järki jo sanoo, että kansakunnan keskimääräisellä ÄO:lla on valtava merkitys sen menestyksen ja kehityksen kannalta.


Rotu on itsestään selvä biologinen tosiasia, sen kieltäjillä ideologiset syyt

Otan esille kaksi yleistä rotujen kieltäjien argumenttia:

1. Vakavasti otettavat tiedemiehet eivät nykyään usko rotujen olemassaoloon.

Tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa: esim. amerikkalaisessa kyselytutkimuksessa vuodelta 1992 70% biologeista piti rotuja todellisina ja vain 16% ei, biologisten antropologien kohdalla vastaavat luvut olivat 49% ja 41%. Tässä vuoden 2009 eurooppalaisen antropologikyselyn tulokset:













Lisää noista tutkimuksista ja rotujen olemassaoloon liittyvästä tieteellisestä diskurssista

Merkille pantavaa tuossa antropologikyselyssä on, että nuorissa tutkijoissa usko rotuihin on huomattavasti suurempi kuin keski-ikäisissä, eli ilmeisesti antropologiankin puolella ollaan tulossa uudestaan järkiin. Toinen silmiinpistävä asia on valtava ero itä- ja länsieurooppalaisten välillä, joka selittynee suurelta osin sillä, että kulttuurimarxistinen ideologia ei ole hapattanut tiedemaailmaa Itä-Euroopassa samalla tavalla kuin Länsi-Euroopassa.

2. Geneettiset erot ovat liian pieniä, jotta voitaisiin puhua roduista.

Ihmisillä yleensä on noin 99,5% yhteistä DNA:ta, joten erot vaikuttavat äkkiseltään näennäisesti pieniltä, mutta 0,5% 3 miljardista emäsparista tarkoittaa kuitenkin 15 miljoonaa emäsparia, ja vaikka vain noin viidestoistaosa tuosta geneettisesta variaatiosta olisi rotujen välillä, niin sekin tarkoittaisi vielä miljoonaa emäsparia. Eli vaikka ero on prosentuaalisesti pieni, niin määrällisesti se on itse asiassa erittäin suuri. Ja se on ylipäätään sinänsä yhdentekevää, kuinka suuri rotujen välinen laskennallinen geneettinen ero on, sillä ne eroavat toisistaan tietyissä geneettisissä tekijöissä joka tapauksessa riittävästi, jotta ne on voitu kautta historian helposti erottaa toisistaan fyysisten ja ulkoisten ominaispiirteiden eli fenotyypin perusteella ja jo kauan ennen kuin geenitiedettä oli edes olemassa. Aivan samalla tavalla esimerkiksi eri karhulajit voitiin jo kauan sitten erottaa toisistaan tietämättä mitään niiden laskennallisista geneettisistä eroista, ja nekin voivat lisääntyä ristiin, kuten ihmisrodut.

Jos kaipaa kuitenkin vielä vahvistusta sille, että geenitiede tukee ihmisrotujen olemassaoloa, niin yksi tapa arvioida sitä on tarkastella ihmislajin heterotsygotia-astetta verrattuna muihin nisäkäslajeihin, joilla tunnustetaan olevan alalajeja, ja tulokset ovat mielenkiintoisia:



















Michael Woodley: Is Homo sapiens polytypic? Human taxonomic diversity and its implications


Jared Taylor: rodut biologinen tosiasia



Rotujen kieltäjät yrittävät tehdä tästä asiasta monimutkaisemman kuin se oikeasti on, lähinnä  idealistisista tai ideologisista syistä. Monilla on taustalla pohjimmiltaan hyvä tarkoitus: he näkevät, että ihmisten jaottelu rotuihin lisää eripuraa ihmiskunnassa tai johtaa ”rasismiin”. Eli tosiasia kielletään, koska pelätään sen tunnustamisen seurauksia.

Mutta kulttuurimarxistit johtavat ihmisia tässä harhaan tietoisesti egalitaristisen ja nationalismin vastaisen ideologiansa edistämiseksi. Kulttuurimarxismin on tarkoitus dekonstruoida länsimainen kulttuuri sisältä käsin romuttamalla sen keskeiset koossapitävät arvot ja sitä kautta tasoittaa tie kommunismille. Sitä voisi sanoa kommunistien suunnitelma B:ksi valtaan pääsemiseksi länsimaissa, kun aiemmat suorat poliittiset keinot ovat kaikkialla niissä epäonnistuneet.

Kulttuurimarxismi on yhteiskunnan ja sen jäsenten psykologista(kin) mädättämistä. Yhteiskunnan eri tahoilta yhtäaikaisesti tapahtuvaa tietoista ja tiedostamatonta muutosta, jolla saadaan ihmiset pitämään konservatiivisia arvoja "rasistisina", "fasismina", "suvaitsemattomuutena" ja "vanhanaikaisina". Nämä arvot yritetään korvata keinotekoisilla, vääristyneillä tai suorastaan valheellisilla kuvitelmilla ja asetelmilla. Esimerkiksi, normaali perhe pitää saada tuntemaan olevansa "vanhanaikainen", perheen päänä toimiva työssä käyvä isä saada tuntemaan itsensä "hyödyttömäksi" ja yhteiskuntaa koossa pitävät tekijät (kieli, kulttuuri, etnisyys) hajotettua mamutusmokutuksella. Normaali, ylivoimaisen valtaenemmistön harjoittama seksuaalisuus tuomitaan ja tilalle tarjotaan perversioita ja marginaaliryhmien normalisointia. Samalla rohkaistaan sosiaalisesti, taloudellisesti ja moraalisesti esimerkiksi avioeroja, yksinhuoltajuutta, siirtolaisuutta ja työttömyyttäkin, sekä tietenkin erilaisia seksuaalisia perversioita. 
Kulttuurimarxismin tarkoitus on nujertaa yhteiskuntaa koossa pitävät voimat, kuten ydinperhe (isä, äiti ja heidän biologiset lapsensa), heteroseksuaalisuus, sukupuoliroolit, kansallisvaltiot, omintakeinen kulttuuri ja vaurastuminen. Nämä ovat näet konservatismia, eli juuri ne tekijät, jotka ovat estäneet vasemmistoa pääsemästä valtaan, koska ne ovat vahva vastavoima vasemmistolaiselle ajattelulle.  Ei omaan rooliinsa ja elämäänsä tyytyväinen nainen tarvitse feminismiä mihinkään. Ei omaa kieltään ja kulttuuriaan rakastava tarvitse vieraita kieliä ja kulttuureita yhtään mihinkään. Ei terveen itsetunnon omaava mies tarvitse valtiota eikä muita ihmisiä tai tahoja sanelemaan hänen elämäänsä pätkän vertaa. Toimiva teollisuus ja talous pitää kaikki riippumattomina ja taloudellisesti turvattuina työpaikoissaan. Mutta kun yhteiskunnan jäsenet tehdään kulttuurisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti riippuvaisiksi valtiosta (esim. ilmastonmuutosuskonnon nojalla ja byrokratian ja verotuksen avulla tehty teollisuuden ja talouden alasajo ja työttömyyden kasvu) ja kulttuurimarxilaisella mädätyksellä yhteiskuntaa koossa pitävät voimat on nujerrettu ja yhteiskunnassa vallitsee riippuvuus valtiota kohtaan ja miltei sosiaalinen ja moraalinen anarkia, uusvasemmisto eli kulttuurimarxilaiset ovat voittaneet ja he ovat de facto päässeet tai pääsemässä valtaan!
- Markus Jansson, 2015


Lev Trotski, kommunismi ja sana ”rasismi”

Sosiaalisessa mediassa on levinnyt käsitys, että venäjänjuutalainen kommunisti Lev Trotski olisi keksinyt sanan ”rasismi”. Vaikka Trotski ei olisikaan itse keksinyt sanaa, niin hän oli ilmeisesti ainakin ensimmäinen, joka käytti sitä painetussa sanassa 1930-luvulla vastineessaan kansallissosialismille:

Rotuteoria, joka on ikäänkuin varta vasten luotu kaikkiin elämän salaisuuksiin yleisavainta etsivälle mahtipontiselle itseoppineelle, näyttää erityisen surkealta aatteiden historian valossa. Luodakseen aitosaksalaisen veren uskonnon Hitlerin piti lainata rasismin aatteet välikäsien kautta ranskalaiselta diplomaatilta ja harrastelijakirjailijalta kreivi Gobineaulta. Poliittisen metodologian Hitler löysi valmiina italialaisilta. Mussolini käytti laajasti Marxin luokkataisteluteoriaa. Itse marxilaisuus oli saksalaisen filosofian, ranskalaisen historian ja englantilaisen taloustieteen yhdistämisen hedelmä. Aatteiden, taantumuksellisimpien ja typerimpienkin, syntyperän seuraaminen taaksepäin merkitsee, ettei rasismista jätetä jälkeäkään. 
Kansallissosialistisen filosofian ääretön niukkuus ei tietenkään estänyt yliopistotiedettä lähtemästä täysin purjein Hitlerin vanaveteen, kun tämän voitto oli riittävän varma. Weimarin hallituksen vuodet olivat suurimmalle osalle professorisväestä epävakaisuuden ja levottomuuden aikaa. Historioitsijat, taloustieteilijät, oikeustietelijät ja filosofit hätääntyivät arvaillessaan, mikä taistelevista totuuden kriteereistä on oikea eli mikä leireistä lopulta nousee tilanteen herraksi. Fasistinen diktatuuri poistaa yliopiston oppituolin faustien ja hamletien epäilykset. Parlamentin suhteellisuuden hämäristä tiede astuu jälleen ehdottomuuksien valtakuntaan. Einstein joutui leiriytymään Saksan ulkopuolelle. 
Politiikan tasolla rasismi on frenologian kanssa liittoutuneen kansalliskiihkon paisutettu ja kerskaileva laji. Niin kuin vararikkoon joutunut aatelisto sai lohdutusta verensä jaloudesta, niin joukkomitassa köyhtynyt pikkuporvaristo juopuu saduista oman rotunsa erityisestä erinomaisuudesta. Huomiota ansaitsee, etteivät kansallissosialismin johtajia ole saksansaksalaiset, vaan itävaltalaistaustaiset, kuten Hitler itse, tsaarin valtakunnan entisistä Itämeren provinsseista tulleet, kuten Rosenberg, ja siirtomaista lähteneet, kuten Hitlerin nykyinen varapuoluejohtaja Hess. Tarvittiin raakalaismaisen kansallisen nahistelun koulu kulttuurin reunamilla, että "johtajat" omaksuisivat ne aatteet, jotka myöhemmin saivat vastakaikua Saksan raakalaismaisimpien luokkien sydämissä.
- Lev Trotski, Mitä on kansallissosialismi?, 1933

Trotski ei hyökkää vain kansallissosialismia, vaan myös yleensä nationalismia ja rotuoppia vastaan. Hän tyrmää teoriat siitä, että rodut eivät olisi ominaisuuksiltaan  tasavertaisia, mainiten 1800-luvun ranskalaisen rotuteorioitsijan Arthur de Gobineaun.

Gobineau meni toki päätelmissään rotujen eroista liian pitkälle, välillä aina tahattoman komiikkaan asti, osittain varmasti ihan siksi, että tietämys ja tutkimustieto rotuopista oli yleisesti ottaen tuolloin vielä vähäistä, mutta periaatteessa oikeilla jäljillä hän oli, kuten nykyajan roturealistit, kuten mainio Jared Taylor. Hitler käytti Gobineaun teorioita omiin tarkoituksiinsa, mutta Gobineau ei itse ajanut ”valkoisten ylivaltaa”, vaikka wikipediassa niin sanotaankin, vaan oli yksinkertaisesti sitä mieltä, että valkoinen rotu ON ylivertainen perustellen sitä sillä, että valkoiset olivat luoneet kaikkein kehittyneimmän sivilisaation. Ja juutalaisiin hän suhtautui usein jopa ihaillen.

Mutta miksi Trotski oli nationalismia ja rotuteorioita vastaan? Kommunismi on oppikirjamääritelmän mukaan ”sosiaalis-taloudellinen tai poliittinen järjestelmä, joka ajaa luokatonta, tasa-arvoista ja yhteisomistukseen perustuvaa yhteiskuntamallia”, joten kommunistit luonnollisesti vastustavat ajatusta, että rodut eivät olisi tasavertaisia. Laita kommunismin määritelmään sanan ”luokka” tilalle ”rotu”, niin ollaan asian ytimessä. Trotski selvästikin rinnasti nationalismin kansallissosialismiin ja fasismiin ja demonisoi siten kaiken kansallismielisyyden, ja Trotski oli myös kansainvälisen sosialismin kannattaja, joten hän oli väistämättä jo lähtökohtaisesti ei-nationalisti.

Toinen 1930-luvulla sanaa ”rasismi” käyttänyt kirjoittaja oli saksanjuutalainen lääketieteen tutkija Magnus Hirschfeld, joka tekee niin rotuteorioita kritikoivassa, Eden ja Cedar Paulin englanniksi 1938 kääntämässä teoksessaan ”Rasismi”.

Hirschfeldin kirja epäonnistuu yrityksessä olla vakavasti otettavaa kritiikkiä näkemykselle, että yhteiskunnallisesti merkittäviä luontaisia eroja rotujen välillä on… Kirjassa ei ole kuitenkaan tärkeää niinkään sen sisältö, vaan se, mitä se kertoo meille sanasta ”rasismi” ja miten valkoisten rotutietoisuuden viholliset ovat kehittäneet ja käyttäneet sitä omiin tarkoituksiinsa. 
Hirschfeld kuvailee omia poliittisia ihanteitaan ”panhumanismiksi”, yhdeksi poliittisen, kulttuurillisen ja rodullisen universalismin versioksi. Paulit itse kirjoittavat: ”tämän kirjan lukijat tulevat varmaan huomaavat hyvin selvän vasemmistolaisen suuntautumisen… Hirschfeld ymmärsi hyvin, että seksuaalinen reformi on mahdoton ilman edeltävää taloudellista ja poliittista vallankumousta”. 
Teoksessa Racism Hirschfeld kuvailee jotain, mikä on kutakuinkin ”panhumanismin” määritelmä: ”Oli häneen siteensä naapurustoon, kumppaniin, perheeseen, samanlaiseen porukkaan, kieleen, koulutustaustaan, ja kansakunnan ja maan ympäristöön, yksilö voi löytää vain yhden ykseyden, johon voi todella nojautua ja jonka kautta voi löytää pysyvän sielunkumppanuuden - koko ihmiskunnan”. Hän ei jätä tuomitsematta mitään kansakuntaa, rotua ja kulttuuria niiden uskollisuudesta omalla etnisyydelleen yhtä poikkeusta lukuunottamatta: ”Aina ja kaikkialla, paitsi Neuvosto-Venäjällä, ksenofobiaa, ksenofobiaa, ksenofobiaa”. Myöhemmin hän kertoo meille: ”On ehkä liian aikaista puhua, mutta ehkäpä kansallisuuksien ja rotujen ongelma on jo ratkaistu yhdellä kuudesosalla maapallon maapinta-alasta [eli Stalinin Venäjällä]”. 
”Rasismi” on siten vasemmistosta lähtöisin oleva termi, ja se on niin vasemmiston määrittelemä ja täynnä sen haluamia merkityksiä, etteivät valkoisten rotutietoisuuden kannattajat voi käyttää sitä missään rakentavassa mielessä. Siinä vaiheessa, kun joku on kuvaillut tuolla sanalla itseään tai näkemyksiään, on jo antanut itsensä joutua vastapuolen maaperälle ja hävinnyt väittelyn. Hän voi yrittää määritellä sanan toisella tavalla, mutta hänen aikansa menee enimmäkseen sen selittämiseen, ettei tarkoita sillä samaa kuin kaikki muut. Termi on hyödytön vakavasti valkoisten rotutietoisuuteen suhtautuville heidän ajatustensa ilmaisemisessa, ja se oli sen kehittäjien tarkoituskin. 
Mutta kun ymmärtää, mistä lähtökohdista sana ”rasismi” kumpuaa Hirschfeldin polemiikissa, käy myös ilmeiseksi, ettei sanalle ole mitään käyttöä missään muussa tarkoituksessa. Kukaan ei näytä koskaan käyttäneen sanaa kuvaamaan omia ideologioitaan tai sellaisia, joita hän kannattaa; sitä ovat käyttäneet vain niiden ideologioiden, joita sen on tarkoitus kuvata, viholliset, ja siten sillä ei ole mitään objektiivista merkitystä sen poleemisen käytön lisäksi. Jos kukaan ei sano omaa ideologiaansa ”rasismiksi” ja sillä kuvataan vain ajatuksia, joita pidetään epätosina tai pahoina, niin se on vain vähän niin kuin hienompi kirosana, jonka tarkoitus on yksinkertaisesti demonisoida kaikki, jotka ilmaisevat ajatuksia, joita se on kuvailevinaan.
- Samuel Francis, American Renaissance, 05/1999

Tuohon ei ole paljon lisättävää muuta kuin, että juuri tuo on sanan ”rasismi” perimmäinen tarkoitus aina ollut. Samasta syystä tämän päivän kulttuurimarxistit ja niiden opetuslapset vihervasemmistolaiset käyttävät sitä kuin nämä kommunistit jo 1930-luvulla.


Antirasistinen on koodisana antivalkoiselle

Aiemmin tänä vuonna kuolleen, valkoisten kansanmurhaa vastaan kiivaasti kampanjoineen Bob Whitakerin kehittämä poleeminen mantra:

"Kaikki sanovat, että meillä on tämä ROTUONGELMA. Kaikki sanovat, että tämä ROTUONGELMA ratkaistaan sillä, että kehitysmaiden ihmiset sulloutuvat JOKAIKISEEN valkoiseen maahan ja VAIN valkoisiin maihin. 
Alankomaat ja Belgia ovat aivan yhtä tiheään asuttuja kuin Japani tai Taiwan, mutta kukaan ei sano, että Japani tai Taiwan ratkaisisi tämän ROTUONGELMAN tuomalla maahan miljoonia kehitysmaiden ihmisiä ja "sulauttamalla" heidät väestöönsä. 
Kaikki sanovat, että tämän ROTUONGELMAN lopullinen ratkaisu on se, että JOKAIKISEN valkoisen maan ja VAIN valkoisten maiden ihmiset "sulautuvat" kaikkiin näihin ei-valkoisiin eli naivat heidän kanssaan ristiin. 
Mitä jos sanoisin, että meillä on tämä ROTUONGELMA ja että tämä ROTUONGELMA ratkaistaisiin vain sillä, että JOKAIKISEEN mustaan maahan ja VAIN mustiin maihin tuotaisiin satoja miljoonia ei-mustia? 
Kuinka kauan kestäisi, ennen kuin kukaan huomaisi, että en puhu ROTUONGELMASTA, vaan lopullisesta ratkaisusta MUSTIEN ongelmaan?
Ja kuinka kauan kestäisi, ennen kuin kuka tahansa järjissään oleva musta ihminen huomaisi tämän, ja minkälainen hullu pitäisi mustan ihmisen olla, ettei vastustaisi sitä? 
Mutta jos kerron ilmeisen totuuden omaa rotuani, valkoista rotua, vastaan käynnissä olevasta kansanmurhasta, liberaalit ja kunnianarvoisat konservatiivit ovat yhtä mieltä siitä, että minä olen natsijokahaluaatappaakuusimiljoonaajuutalaista. 
He sanovat olevansa rasismin vastustajia. Tosiasiassa he ovat valkoisen rodun vastustajia. 
Antirasistinen on koodisana antivalkoiselle."
- Bob Whitaker

Ette vielä usko, että antirasisti on koodisana antivalkoiselle? Entä sen jälkeen, kun kerron, että Länsi-Virginian yleisen syyttäjän tiedottaja sai potkut, koska oli esiintynyt tällä valkoisten kansanmurhaa vastustavalla videolla, jossa toisteltiin Whitakerin sanoja?

Kaikki mitä siinä sanotaan, on perusteltua, vaikkakin kärjistettyä, ja nämä videolla esiintyneet valkoiset naiset ovat oikealla asialla. Se että kulttuurimarxistinen media leimaa videon rasistiseksi, ironisesti vain vahvistaa sen iskulauseiden totuudellisuuden. Ja myös sen, mitä videolla esiintynyt ja sen takia yleisen syyttäjän tiedottajan virasta erotettu nainen sanoo tiedotteessaan:

Nuoruuden aikana ei saanut kyseenalaistaa sitä, että joillekin roduille oli hyväksyttävää puhua tai käyttäytyä tietyllä tavalla, kun taas, jos valkoinen ihminen teki samaa, se oli automaattisesti rasistista.

Kaiken kaikkiaan tuo tapaus osoittaa aivan täydellisesti sen, että "rasisminvastainen” on kuin onkin kiertoilmaus valkoisen rodun vastaiselle, sillä videollahan puhutaan valkoisen rodun olemassaolon ja itsemääräämisoikeuden puolesta ja se leimataan median toimesta "rasismiksi".

Toinen tuore esimerkki kaksinaismoraalista on se, kun Drexelin yliopiston todennäköisesti juutalaisia sukujuuria omaava apulaisprofessori George Ciccariello-Maher kirjoitti jouluaattona 2016 Twitteriin viestin ”All I want for Christmas is White Genocide”. Yliopiston johto ”tuomitsi” viestin, mutta mitä, jos joku professori olisi laittanut samanlaisen viestin mustista tai juutalaisista? Luuletteko että hänellä olisi vielä työnsä niin kuin Ciccariello-Maherilla. Kaiken lisäksi hänelle satoi tukea, jossa korostettiin ”akateemista vapautta”, ja Drexelin yliopiston johtoa vaadittiin jopa pyytämään anteeksi häneltä.

Ciccariello-Maher puolustautui heittäytymällä uhriksi ja sanoi, että valkoisten kansanmurha on ”rasistisen mielikuvituksen tuote” ja että ”sitä pitää pilkata”. Hän sanoi myös, että ”valkoisten ylivallan kannatus on nousussa” ja että ”sitä vastaan pitää taistella kaikin keinoin”. Hän siis rinnastaa valkoisten kansanmurhan - eli valkoisten ihmisten järjestelmällisen syrjäyttämisen ja korvaamisen niiden omissa maissa, mikä todella täyttää kansanmurhan kriteerit YK:n määritelmän mukaan - vastustamisen ”valkoisten ylivallan kannattamiseen”.

Ciccariello-Maher twiittasi perään, että ”kun valkoisia massamurhattiin Haitin vallankumouksen aikana, se todellakin oli hyvä asia”, ja oli aiemmin kirjoittanut vuonna 2015 ”Lopettakaa valkoinen rotu” lainaten kaiketi tunnettua amerikanjuutalaista professoria Noel Ignatievia. Tällaista äärimmäistä vihamielisyyttä valkoista rotua kohtaan on normalisoitu jo pitkään samaan aikaan, kun valkoisia ihmisiä jahdataan ”rasismin” takia mitä vähäisimmistä ja naurettavimmista syistä.

Ai niin... ja hän sanoo itseään kommunistiksi ja antirasistiksi.

Noel Ignatiev on siis todennäköisesti yksi Ciccariello-Maherin esikuvista ”rasisminvastaisessa” taistelussa. Vaikka Ignatiev painottaa, että ei tarkoita sitä, että valkoisia ihmisiä pitäisi fyysisesti tuhota, niin hänen puheistaan ja kirjoituksistaan paistaa läpi silkka viha valkoista rotua kohtaan, hän vain yrittää peittää sen sofistisen retoriikan alle.

Lopettakaa valkoinen rotu - keinolla millä hyvänsä… Valkoinen rotu on historian saatossa luotu sosiaalinen rakennelma… Valkoinen rotu koostuu niistä, jotka saavat osansa valkoisen ihon suomista etuoikeuksista tässä yhteiskunnassa… Avain aikamme yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen on lopettaa valkoinen rotu… Valkoisen rodun olemassaolo riippuu siihen kuuluvaksi nimettyjen halusta asettaa heidän rodulliset intressinsä luokka-, sukupuoli- tai minkä tahansa muiden heillä olevien intressien edelle. Se kun tarpeeksi monet sen jäsenet loikkaavat ulos tehdäkseen siitä epäluotettavan käyttäytymistä määräävänä tekijänä, aiheuttaa järistyksen, joka johtaa sen romahtamiseen… Petturuus valkoisuuden käsitteelle on uskollisuutta ihmisyydelle.
- Noel Ignatiev, Race Traitor, 1993

Ignatiev on myös yksi esimerkki monista juutalaisista "rasismin vastustajista", jotka korostavat tarkoitusperiinsä sopivasti omaa ”valkoisuuttaan” luodakseen kuvan, että puhuu valkoisten ihmisten puolesta. Askenasijuutalaiset ovat kyllä kaukasoideja ja heidät usein kategorioidaan rodultaan valkoisiksi, mutta yleensä juutalaiset kuitenkin korostavat omaa valkoisista erillistä etnisyyttään, varsinkin silloin, kun sen avulla voi uhriutua ja vaatia itselleen jotain. Tämä mitä Ignatiev ja mm. Tim Wise, joka on yksi tunnetuimmista Amerikan ”antirasisteista”, tekevät on siis hyvin epärehellistä, ja he varmasti kyllä tietävät sen.

Lukekaa tästä, kuinka kovaa valkoista rodun vastaista retoriikkaa viljellyt Wise kiemurtelee, kun Mark Green käy kiinni tähän hänen epärehellisyyteen ja tekopyhyyteen.

Allaoleva video ja tämä artikkeli havainnollistavat hyvin sitä, että kyse on todellisuudessa silkasta valkoisen rodun vastaisuudesta, kun mediassa ja julkisessa keskustelussa puhutaan monimuotoisuudesta, sen puutteesta ja rasismista: amerikkalaiset mediajulkaisut iloitsevat siitä, että valkoisista on ennusteiden mukaan tulossa vähemmistö Amerikassa vuonna 2045; Illinoisin yliopiston tutkimusraportti sanoo, että huone täynnä valkoisia ihmisiä on "mikroaggressio" muita rotuja kohtaan; USA:ssa kysytään aivan tosissaan, onko sen armeija "liian valkoinen"; USA:n hallitus toteaa, että edistyneille oppilaille tarkoitetut lukioluokat ovat liian valkoisia; englantilaisen koulun luokitusta laskettiin, koska se on "liian valkoinen"; populaarikulttuurissa indiemusiikin sanotaan olevan "sietämättömän valkoista; suositun Lontooseen sijoittuvan saippuasarjan sanotaan olevan "liian valkoinen"; suosittu HBO:n sarja "Game of Thrones" on sekin "liian valkoinen"; ja vielä sellaista, että Shakespearen kirjallisuutta ei pitäisi monien mielestä enää opettaa, koska "hän oli valkoinen". Näitä voisi jatkaa loputtomiin, mutta eiköhän näistä tullut jo pointti selville.






Paljon puhuttu ”juutalaiskysymys” eli juutalaisten rooli massamaahanmuuton ja monikulttuurisuuden ajamisessa

Amerikan juutalaisista suurin osa äänestää demokraatteja ja kannattaa massamaahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta, mutta miksi? Näin sitä selittää juutalainen kirjailija Charles Silberman:

Amerikan juutalaiset ovat omistautuneet kulttuurilliselle suvaitsevaisuudelle johtuen uskostaan - jolla on vankka historiallinen perusta - että juutalaiset ovat turvassa vain yhteiskunnassa, joka hyväksyy laajan kirjon asenteita ja käyttäytymismalleja, kuten myös uskonnollisen ja etnisen monimuotoisuuden.
- Charles Silberman, amerikanjuutalainen kirjailija

Juutalaisesta kristityksi kääntynyt Lawrence Auster yhtyy tuohon ja selittää asian perusteellisemmin:

Nyt kun juutalaiset ovat kehitelleet päässään ajatuksen, että ”mikä tahansa yhteiskunnallinen ennakkoluulo tai ulkopuolelle sulkeminen, jonka juutalaiset kohtaavat, voi johtaa Auschwitziin” sen ajatuksen pohjalta, että ”kiihkoilun muotoja ei voi jaotella”, he tulevat väistämättä siihen johtopäätökseen, että minkäänlainen minkään ryhmän ulkopuolelle sulkeminen, oli se sitten kuinka vieras tahansa isäntämaan yhteiskunnalle, on potentiaalinen Auschwitz.
Eli siinä se on. Olemme tunnistaneet perimmäisen vaikuttimen, joka saa juutalaiset ajamaan hellittämättä massamaahanmuuttoa, jopa heidän pahimpien vihollisten massamaahanmuuttoa. Juutalaisten mielissä juutalaisia vihaavien muslimien pitäminen pois Amerikasta ruokkisi syrjiviä asenteita Amerikan valkoisen ei-juutalaisen enemmistön joukossa, jotka voisivat johtaa toiseen juutalaisten holokaustiin.
- Lawrence Auster, 09/12/2002

Tässä kohtaa ei ole olennaista, tapahtuiko holokausti, kuten historiankirjoissa sanotaan vai ei, koska tavalliset juutalaiset joka tapauksessa uskovat siihen, kuten kaikki muutkin, eli juutalaisten ajatusmaailmaa ohjaa se perimätieto, että heitä tuhottiin järjestelmällisesti miljoonia keskitysleireillä. Tätä taustaa vasten juutalaisten yleistä suhtautumista massamaahanmuuttoon voi pitää inhimillisenä, mutta itsekästä se kuitenkin on, koska he eivät yleisesti ottaen välitä Amerikan valkoisen valtaväestön perustelluista huolista sen suhteen.

Juutalaisjärjestöt ajavat massamaahanmuuttoa Eurooppaan samasta syystä.

Kuten niiden lausunnoista käy ilmi, etualalla on se näkemys, että rotutietoinen, rodullisesti homogeeninen Saksa kääntyi juutalaisia vastaan kansallissosialismin kaudella ja että muut Euroopan maat ja eurooppalaisperäiset maat, kuten USA, eivät olleet innokkaita ottamaan vastaan juutalaispakolaisia. Rodullisen/etnisen homogeenisyyden vähäisyyden nähdään siten tekevän juutalaisten evakkomaat heille turvallisemmiksi.
- Kevin MacDonald, V Dare, 17/01/2017

Joskus valkoisia kohtaan vihamielisissä poliittisissa mielipiteissä ja toimissa voi olla taustalla myös Talmudista kumpuava juutalaiseen perinteeseen kiistämättä kuuluva halveksunta ei-juutalaisia kohtaan. Tässä siitä kirjoittaa journalisti, joka on itse juutalainen. Hän kommentoi juutalaisuudesta kriittisesti kirjoittaneen israelilaisen professorin Israel Shahakin ajatuksia:

Kirjassaan Jewish History, Jewish Religion Shahak tuo esille lukuisia tekstejä ja lakeja osoittaakseen juutalaisten vihamielisyyden ei-juutalaisia kohtaan. Hän mainitsee talmudista jakeen, jossa lukee, että Jeesusta rangaistaan helvetissä upottamalla hänet kiehuvaan ulosteeseen. Hän kertoo, että juutalainen perinne opettaa hartaita juutalaisia polttamaan kopioita Uudesta testamentista ja kiroamaan kuolleiden äidit, kun  he kulkevat ei-juutalaisten hautausmaiden ohi. Shahak nostaa esille kuuluisan Levitikuksen jakeen, joka käskee juutalaisia ”rakastamaan naapuriaan kuin itseään” ja mainitsee, että rabbiinisen tulkinnan mukaan ”naapurisi” tarkoittaa vain juutalaisia. 
Shahak esittää lisäksi, että juutalainen perinne antaa suuremman arvon juutalaisen kuin ei-juutalaisen elämälle. Hän lainaa Maimonidesin vakuuttelua, että kun sellainen, joka murhaa juutalaisen, on saatava kuolemanrangaistus, niin ei-juutalaisen murhaajan ei (Mishneh Torah, Laws of Murder 2:11). Yhden toisen johtavan kommentoijan (rabbi Yoel Sirkis) mukaan se, että aiheuttaa epäsuorasti ei-juutalaisen kuoleman ei ole ollenkaan synti. 
… 
Shahak myöntää se, että monia näistä perinteistä ei käytännössä toteuteta, mutta uskoo, että yleisesti ottaen niitä on peitelty sen sijaan, että niitä olisi käsitelty. Väitteensä tueksi hän viittaa taas yhteen otteeseen Maimonidesilta, jota ei ole käännetty 1962 julkaistun opaskirjan kaksikieliseen lisäosaan. Hän näkee tämän tarkoituksellisena harhauttamisena toimittajien taholta, jonka tarkoituksena on luoda juutalaisuuden sotaisasta luonteesta pehmeämpi kuva. Hänen oma englanninkielinen käännöksensä jakeesta, jossa käsitellään käskyä tappaa uskottomat juutalaiset, kuuluu näin: ”On velvollisuus tappaa heidät omin käsin. Sellaiset kuin Jeesus Nasaretilainen ja hänen opetuslapsensa, ja Zadok ja Baitos [saddukealaisten perustajat] ja heidän opetuslapsensa, riutukoot näiden syntisten nimet.”
- Ari Alexander, My Jewish Learning

Tällaista ajattelua on kuitenkin luultavasti vähän tavallisten juutalaisten keskuudessa, mutta varmasti juutalaisen eliitin keskuudessa kyllä.

Tämän juutalaisen eliitin, johon kuuluvat mm. George SorosHenry Kissinger, Maurice Greenberg ja Rothschildin pankkiirisuku, motiivit massamaahanmuuton ajamiseen ovat kuitenkin pääasiassa kaiketi samat kuin ei-juutalaisella eliitillä. Eli se on hajota ja hallitse -politiikkaa; etnisten ryhmien törmäyksistä ja fragmentoitumisesta aiheutuva yhteiskunnan epävakaus on tarkoituksella luotu ongelma, jonka ratkaisuksi sitten esitetään tiukat poliisivaltiotoimet, joiden sanotaan olevan ainoa keino tehdä yhteiskunnasta taas turvallinen. Tarkoitus on myös heikentää perinteisesti vahvoja Euroopan ja länsimaailman kansallisvaltioita, koska ne ovat suurin vastavoima globalistien lopulliselle päämäärälle, ”uudelle maailmanjärjestykselle”, jonka keskeinen elementti on maailmanlaajuisen ylikansallisen keskitetyn hallinnon pystyttäminen.


Vaiettu Vatikaani-kysymys - Amerikan katolilaistaminen maahanmuuton avulla

Vaihtoehto-oikeiston (Alt-Right) ja valkoisten nationalistien keskuudessa puhutaan jatkuvasti siitä, miten juutalaiset ovat oletetusti kaiken takana, ja sille näkemykselle saa kyllä vahvistusta, jos etsii tietoa VAIN juutalaisten roolista massamaahanmuuton ajamisessa. Mutta katolisen kirkon roolista ei puhuta mitään, vaikka siitä on helposti löydettävissä tietoa. Näyttää siltä, että se on laajalti unohdettu, että Amerikan perustajaisistä lähes kaikki olivat protestantteja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ja että Amerikka oli alun perin ja pitkään nimenomaan valkoisten protestanttien (WASP) maa.  Tai sitä ei haluta muistaa, vaikka halu paeta totalitaarista paavinvaltaa oli yksi keskeisistä ajavista voimista Amerikan perustamisen takana. Siitä oltiin myös tietoisia, että jesuiitat tulisivat yrittämään Amerikassa vähittäistä vallankaappausta soluttautumalla:

Minun mielipiteeni on, että jos tämän maan, Amerikan Yhdysvaltojen, vapaudet tuhotaan, se tapahtuu katolisten jesuiittapappien kavaluudella, sillä he ovat yhteiskunnallisen ja uskonnollisen vapauden viekkaimpia ja vaarallisimpia vihollisia. He ovat lietsoneet alkamaan useimmat Euroopan sodista.
- markiisi de La Fayette, 1799 (Romanism: A Menace to the Nation, Jeremiah J. Crowley, 1912, s. 140) 
En pidä jesuiittojen ilmaantumisesta keskuuteemme. Jos koskaan on olemassa jokin taho, joka ansaitsee ikuisen kirouksen niin maan päällä kuin helvetissä, se on tämä Loyolan seura.
- John Adams, kirje Thomas Jeffersonille, 1816 (The New Jesuits, George Riemer, 1971, s. 14)

Tärkeä osa Vatikaanin hanketta ottaa Amerikka haltuun oli myös katolilaisten maahanmuutto, jota se alkoi tietoisesti ajamaan 1800-luvulla, jonka aikana katolilaisten määrä kasvoikin räjähdysmäisesti vuodesta 1820 vuosisadan loppuun mennessä alle 200000:sta 12 miljoonaan.

Koko suunnitelma paavin imperiumin laajentamiseksi Atlantin rannikolle tullaan toteuttamaan latinalaistamalla etelävaltiomme, mikä on prosessi, joka alkoi hyvin varhaisessa historiamme vaiheessa ennen sisällissotaa.
- Burke McCarty, The Suppressed Truth About the Assassination of Abraham Lincoln, 1924, s. 17

Juutalaisten rooli USA:n maahanmuuttopolitiikan muuttamisessa ei-eurooppalaisten massamaahanmuutolle suotuisaksi otetaan jatkuvasti esille Youtubessa ja sosiaalisessa mediassa, mutta katolisella kirkolla oli siinä myös todella suuri rooli. Amerikan katolinen kirkko vastusti luonnollisesti kaikkia lakeja, jotka rajoittivat katolilaisten maahanmuuttoa, kuten etelä- ja itäeurooppalaisten maahanmuuttoa rajusti rajoittanutta vuoden 1924 Johnson-Reed-lakia, mutta se vastusti myös kiinalaisten maahanmuuton estävää 1882 hyväksyttyä lakia.

Esimerkiksi suurin osa Amerikan katolilaisista vastusti lakia, vaikkakin katolilaisvastaisten ennakkoluulojen takia kirkko oli haluton ottamaan avoimen kriittisen kannan niin kiistanalaiseen asiaan. NCWC:tä ei ollut vielä lain läpimenon aikaan [1882] perustettu, mikä tarkoitti, että kirkolla ei ollut vielä organisaatiota, joka voisi lobata lakia vastaan… Esimerkiksi vuoden 1917 maahanmuuttolaki määräsi lukutaitotestin mahdollisille maahanmuuttajille estäen lukutaidottomien pääsyn maahan… Amerikan katolilaisten enemmistö vastusti jyrkästi lukutaitotestiä perusteena maahanmuuton rajoittamiselle, jotka uskoivat, että lain tarkoitus oli vähentää katolilaisten maahanmuuttoa USA:han. Presidentti Woodrow Wilson kumosi lain veto-oikeudella… [Ensimmäisen maailmansodan] jälkeen maahanmuuton rajoittamisen kannatus oli kaikkien aikojen kovimmalla tasolla. Kongressi vastasi siihen hyväksymällä hätäkiintiölain 1921, joka asetti kiinteät rajat maahanmuuttajien määrälle kustakin yksittäisestä maasta. Laki asetti kiintiöiksi jokaiselle maalle 3 prosenttia siitä määrästä, joka niistä lähtöisin olevia ihmisiä oli maassa vuoden 1910 väestönlaskennan mukaan. Kiinnittämällä kiintiöt vuoden 1910 lukuihin kongressi toivoi pitävänsä pois nämä oletetusti alempiarvoiset rodut, kuten italialaiset, puolalaiset ja slaavit. 1924 Johnson-Reed-laki laajensi kiintiöjärjestelmää vielä syrjivämmäksi. 
Tämä laki kiinnitti maahanmuuttajien määräksi 153700 vuodessa, erittäin ankara rajoitus maahanmuutolle; se myös muutti kiintiöt 2 prosenttiin vuoden 1890 väestönlaskennan mukaisista luvuista, jolloin Yhdysvalloissa oli ollut vielä vähemmän etelä- ja itäeurooppalaisia. Uusi laki siten syrji katolisia maahanmuuttajia, joista suurin osa tuli Euroopan ei-toivotuilta alueilta. Tällä sivulla olevat asiakirjat osoittavat katolisen vastustuksen Johnson-Reed-laille ja NCWC:n maahanmuuttoviraston reaktion lain hyväksymiseen.
- The Catholic University of America, American Catholic History Classroom

Tämä vuoden 1924 laki rajoitti tietenkin myös Itä-Euroopan juutalaisten maahanmuuttoa, joten siinä oli yksi luonnollinen motiivi Amerikan juutalaisille vastustaa sitä.

Katolinen kirkko sitten lobbasi erittäin voimakkaasti vuoden 1965 lakia, joka poisti kaikki etnisyyteen perustuvat kiintiöt ja rajoitukset maahanmuutolle:

Kun ehdotetusta laista keskusteltiin, Amerikan katoliset johtajat ilmaisivat sille voimakkaan tuen. Vuoden 1924 Johnson-Reed-lain hyväksymisestä lähtien katolinen kirkko oli säännöllisesti  ilmaissut vastustavansa Amerikan maahanmuuttolain syrjiviä puolia huomauttaen, että se pohjautui katolilaisvastaiseen kiihkoiluun kuin myös rotuennakkoluuloihin… Läpi kesän 1965 NCWC haki tukea maahanmuuttolaille ottamalla yhteyttä lehdistöön, ruohonjuuritason kampanjoilla ja koordinoimalla katolisen kirkon hierarkian toimia ympäri Yhdysvaltoja. Heidän ponnistelunsa osoittautuivat lopulta onnistuneiksi.
- The Catholic University of America, American Catholic History Classroom

Lakia ehdotti juutalainen Emanuel Celler, sen esitteli senaatille jesuiittojen kouluttama Philip A. Hart ja sen ajamisessa oli keskeisessä roolissa Ted Kennedy, joka oli katolilainen, kuten kaikki tietävät.

Katolinen kirkko ei kuitenkaan ole jättänyt asiaa siihen, vaan se tukee myös meksikolaisten laitonta maahanmuuttoa:

Katolinen kirkko tukee ja edistää Amerikan rikollista valtaamista Meksikosta käsin työskennellen sekä laillisesti että rikollisesti tuodakseen maahani niin paljon laittomia meksikolaisia maahanmuuttajia kuin mahdollista. Roomalla on tässä mielessä vain yksi päämäärä - paavi ja hänen uskolliset apurinsa pyrkivät käännyttämään Amerikan, joka perustettiin protestanttiseksi ja yhä on sitä, katoliseksi maaksi. Tätä varten USA:n katolisten piispojen konferenssi perusti "Oikeutta maahanmuuttajille" -kampanjan. Kaksikymmentä muuta katolista organisaatiota on yhdistynyt piispojen kanssa massiivisessa koulutus-, media- ja poliittisessa kampanjassa torpatakseen Amerikan laitonta maahanmuuttoa käsitteleviä lakeja. Verkkosivuillaan Oikeutta maahanmuuttajille -kampanja listaa piispojen "kriteerit USA:n maahanmuuttojärjestelmän uudistukselle, mukaan lukien… toimeenpannun rajavalvonnan strategian hylkääminen". Eli selkokielellä tavoitteena on eliminoida Amerikan turvallisuus Meksikon vastaisella rajalla… 22. tammikuuta 2003 USA:n katolisten piispojen konferenssi julkaisi yhdessä Meksikon katolisten piispojen kanssa maahanmuuttoa koskevan pastoraalikirjeen Strangers No Longer: Together on the Journey of Hope. Tässä pitkässä arvovaltaisessa asiakirjassa tuetaan ja rohkaistaan julkeasti lausunto toisensa jälkeen laitonta maahanmuuttoa Meksikosta… Tämä piispojen pastoraalikirje ei todellakaan ole lähellekään ainoa todiste siitä, että katolinen kirkko käyttää lainvastaisesti laittomia meksikolaisia maahanmuuttajia valta-asemansa pönkittämiseksi Amerikassa. Esimerkiksi kardinaali Theodore McCarrick Washingtonista sanoi laittomista tämän lehdessä El Paso Times: ”He… tuovat mukanaan niitä arvoja, joita tämän päivän Yhdysvalloissa niin kovasti tarvitaan… Tämä on ainutlaatuinen hetki katolisen kirkon ja maahanmuuton historiassa.”
- Ralph Ovadal, Romanizing America Through Illegal Immigration, 2006

Yksi suurimmista massamaahanmuuton puolestapuhujista Amerikassa on ollut katolinen Obaman varapresidentti Joseph Biden, jolla on erittäin läheiset suhteet jesuiittoihin: hänellä on kunniatohtorin arvonimi kahdesta jesuiittayliopistosta ja hänen poikansa Hunter Biden on jesuiittojen kouluttama, toiminut jesuiittayliopiston lobbarina ja kuulunut jesuiittojen vapaaehtoisjoukkoihin.


Ja se aalto jatkuu yhä. Se ei tule loppumaan. Eikä meidän pitäisi halutakaan, että se loppuisi. Itse asiassa se on yksi asioista, joista voimme olla kaikkein ylpeimpiä. 
Hellittämätön maahanmuuttajien virta. Taukoamatta. Taukoamatta. 
Ihmiset kuten minä, jotka ovat valkoihoisia ja joilla on eurooppalaiset sukujuuret - vuonna 2017 meistä tulee ensimmäistä kertaa absoluuttinen vähemmistö Amerikan Yhdysvalloissa. 
Absoluuttinen vähemmistö - siitä lähtien alle 50 prosenttia ihmisistä Amerikassa tulee olemaan taustaltaan valkoisia eurooppalaisia. Se ei ole huono asia. Se on meidän voimamme lähde.
- Joseph Biden, USA:n varapresidentti (2009-2017), 2015

Miksiköhän näistä asioista ei puhuta vaihtoehto-oikeiston keskuudessa? Useimpien kohdalla on varmasti kysymys puhtaasti tietämättömyydestä, mutta joukossa on todennäköisesti myös henkilöitä, jotka tietoisesti ohjaavat huomion pelkästään juutalaisiin ja pois Vatikaanista. Esim. Richard Spenceriä epäilty kontrolloiduksi oppositioksi, ja onhan hänestä myös kuva, jossa hän on lämminhenkisesti yhdessä Laura Bushin (paavilainen Bushin perhe) kanssa. Spencer on myös sanonut tv-haastattelussa, että haluaisi ”pystyttää uudelleen Rooman imperiumin”. Vaikka siitä ei voi välttämättä vetää suurempia johtopäätöksiä, niin tällaiset pienet yksityiskohdat ovat merkityksellisiä eikä niitä kannata jättää huomioimatta.

Alt-Right syvän valtion ja jesuiittojen masinoima harhautusoperaatio?

Se täytyy vielä todeta, että vaikka kommunismi yhdistetään sosiaalisen median keskusteluissa yleensä vahvasti juutalaisiin - paljolti ihan aiheesta, olihan Marx sukujuuriltaan juutalainen ja juutalaiset erittäin vahvasti edustettuna Venäjän kommunistisessa vallankumouksessa, kuten merkittävä israelilainen lehtikin kirjoittaa - niin juutalaiset eivät kuitenkaan keksineet kommunismia. Ensimmäinen kommunistinen teos oli nimittäin protestantismia vastaan kiivaasti taistelleen ja katoliseksi pyhimykseksi 1935 julistetun Thomas Moren "Utopia" vuodelta 1515, ja ensimmäisiä kommunistisia valtioita, tai sellaisen esiasteita, olivat Paraguayn jesuiittavaltiot 1600- ja 1700-luvulla. Ja se, että jesuiitat olisivat piilojuutalaisia, mikä on yleinen argumentti vaihtoehtomediassa, on väärää tietoa. Frankfurtin koulukunta, jonka filosofien luoman kriittisen teorian nähdään olevan kulttuurillisen kommunismin eli kulttuurimarxismin alkulähde, koostui toki lähes kokonaan juutalaisista, joten epäilemättä erityisesti ateistisilla juutalaisilla on ollut suuri vaikutus länsimaiseen kulttuuriin viime vuosikymmeninä.


Coudenhove-Kalergi, Paneurooppa-liike, katolinen EU ja Euroopan väestön vaihtaminen

Itävaltalais-japanilainen Richard von Coudenhove-Kalergi oli EU:n esiasteen, Paneurooppa-liikkeen isä. Hän puhui avoimesti sen puolesta, että Euroopan valkoinen väestö pitää sekoittaa muiden rotujen kanssa:

Tulevaisuuden ihminen on sekarotuinen. Tämän päivän rodut ja luokat vähitellen häviävät tilan, ajan ja ennakkoluulojen vuoksi. Tulevaisuuden euraasia-negroidi-rotu, ulkonäöltään samankaltainen kuin muinaiset egyptiläiset, tulee korvaamaan kansan monipuolisuuden yksilöiden moninaisuudella.
- Richard von Coudenhove-Kalergi, Praktischer Idealismus, 1923

Itävalta-Unkarin viimeinen kruununprinssi Otto von Habsburg valittiin Paneurooppa-liikkeen varapuheenjohtajaksi vuonna 1957 ja puheenjohtajaksi 1973 Coudenhove-Kalergin kuoltua. Hän oli Maltan ritari ja paavillisen Gregorius Suuren ritarikunnan ja Sylvesterin ritarikunnan jäsen. Von Habsburg toimi myös europarlamentaarikkona 1979-1999 ja totesi Euroopan yhdentymisestä aikoinaan näin:

[Euroopan] yhteisö elää pitkälti Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan perinnöstä ammentaen, vaikka suurin osa ihmisistä ei tiedä, mihin heidän kulttuuriperimänsä pohjautuu.
- Otto von Habsburg, Maltan ritari ja europarlamentaarikko

Coudenhove-Kalergi oli ensimmäinen Euroopan yhdistymistä edistäneille merkkihenkilöille jaetun Kaarle Suuren palkinnon saaja vuonna 1950. Palkinto on nimetty ensimmäisenä Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarina pidetyn Kaarle Suuren mukaan. EU todellakin on monella tapaa uudelleen pystytetty Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, kuten von Habsburg sanoo, Saksa on imperiumin keskusvaltiona ja valta kulissien takana Vatikaanissa.

Jesuiittojen kouluttama Vatikaanin taloudellinen neuvonantaja, Bilderberg-ryhmän ja Trilateraalisen komission johtava jäsen ja YK:n siirtolaisasioden erityisedustaja Peter Sutherland on ollut ehkä suurin kehitysmaalaisten massamaahanmuuton puolestapuhuja viime vuosina ja siten Coudenhove-Kalergin vision edistäjä.

Nuo luvut [n. 240000 laitonta maahantulijaa Eurooppaan vuosittain] ovat naurettavan pieniä verrattuna koko Euroopan 500 miljoonan väestöön. Luvut, joista puhut, ovat kirjaimellisesti pisara meressä. Me selviäisimme siitä helposti. Saksa voisi ottaa paljon enemmän, mutta sillä olisi silti vajausta johtuen ikääntyvästä väestöstä... Hallitusten täytyy näyttää tietä informoimalla siitä positiivisesta asiasta, että maahanmuuttajat ovat hyväksi yhteisölle, taloudellisesti ja kaikessa muussakin mielessä, sen sijaan, että esittävät heidät kaiken aikaa taakkana, sillä eivät he oikeasti ole taakka. He tuovat hyvin pian positiivisen lisän yhteisöön, jossa he asuvat.
- Peter Sutherland, YK:n siirtolaisasioiden erityisedustaja, 06/2015

Hän on myös sanonut, että EU:n pitäisi tehdä kaikkensa heikentääkseen sen jäsenvaltioiden kansallista homogeenisuutta. Tämä halutaan tehdä tietenkin siksi, että maat hukkaisivat kansallisen identiteettinsä ja hyväksyisivät helpommin Euroopan muuttamisen liittovaltioksi. Miljoonien muslimien Eurooppaan tunkeutumisesta aiheutuvaa kaaosta on tarkoitus käyttää tekosyynä Euroopan-laajuiselle keskusjohtoiselle valvontayhteiskunnalle.

Jesuiitoilla on omakin pakolaisjärjestö, joka on kannattanut avoimia rajoja Euroopan pakolaiskriisin yhteydessä. Tässä poimintoja sen uutissivuilta:

Tarvitsemme enemmän eurooppalaista yhteishenkeä. Turvapaikanhakumenettelyjä ja vastaanotto-olosuhteita ei pitäisi jättää pelkästään etulinjassa olevien yksittäisten maiden hoidettavaksi, kuten tällä hetkellä pitkälti on. Euroopassa tarvitaan tehokkaampaa ja oikeudenmukaisempaa turvapaikkasysteemiä. Tarvitaan vieraanvaraisuutta ja hyvää integraatiopolitiikkaa.
- jesuiittojen Euroopan provinsiaalien neuvoston lausunto, 19/10/2015 
Nyt ei ole aika eristäytyä, vaan tehdä yhteistyötä solidaarisuudella ja myötätunnolla kanssasisariamme ja -veljiämme kohtaan.
- Britannian jesuiittaprovinsiaali Dermot Preston, kirjeessä David Cameronille, 07/10/2015

Avoimien rajojen puolesta on puhunut tietenkin myös jesuiittapaavi Franciscus, joka palkittiin siitä hyvästä EU-eliitin toimesta Kaarle Suuren palkinnolla.

Mitä merkittävät kansainväliset ja poliittiset vaikuttajat ovat sanoneet Euroopan väestön vaihtamisesta?

Meidän vihreiden täytyy varmistaa, että Saksaan tulee niin paljon maahanmuuttajia kuin mahdollista. Kun he ovat Saksassa, meidän täytyy taistella heidän äänioikeutensa puolesta. Kun me pääsemme siihen, me saamme oman osuutemme äänistä - meidän täytyy muuttaa tämä tasavalta.
- Daniel Cohn-Bendit, saksanjuutalainen Euroopan parlamentin vihreiden puheenjohtaja

Saksa pitää saartaa ulkoapäin ja heterogenisoida sisältäpäin väentulvalla, "laimentaa" niin sanoakseni.
- Joschka Fischer, entinen Saksan ulkoministeri ja varaliittokansleri, Risiko Deutschland, 1995

Näistä saksalaisten jo kauan ennen nykyistä "pakolaiskriisiä" tekemistä lausunnoista tulee väistämättä mieleen amerikanjuutalaisen biologisen antropologin Earnest Hootonin ajatukset. Hän ehdotti toisen maailmansodan ollessa käynnissä, että saksalaiset ja heidän "sotaisuusgeeninsä" hävitettäisiin hitaasti ei-valkoisten miesten massamaahanmuutolla.

Amerikkalaisen imperialismin sotilaallinen käsikassara Wesley Clark halunnee tehdä Euroopasta samanlaisen sekametelisopan kuin USA:sta:

Älkäämme unohtako, mistä ongelma alun perin juontuu. Etnisesti puhtaat valtiot eivät kuulu nyky-Eurooppaan. Se on 1800-luvun idea, ja yritämme siirtyä 2000-luvulle ja me tulemme tekemään sen monikansallisten valtioiden kanssa.
- Wesley Clark, ent. NATO-joukkojen komentaja puhuessaan Serbian pommituksista 1999.

Ranskan presidentti vaatii suoraan ranskalaisia lisääntymään sekarotuisesti:

Mikä on päämäärä? Se tulee herättämään keskustelua. Päämääränä on kohdata rotujen välisen lisääntymisen haaste. Rotujen välisen lisääntymisen haaste, jonka edessä olemme 2000-luvulla. Se ei ole valinta, se on velvollisuus. Se on välttämätöntä. Me emme voi muuta. Vaarana on, että joudumme suurien ongelmien eteen. 
Meidän TÄYTYY muuttua; joten me TULEMME muuttumaan. Me KAIKKI muutumme yhtä aikaa. Liike-elämässä, hallinnossa, koulutusalalla, poliittisissa puolueissa. Ja me velvoitamme itsemme  saamaan aikaan tuloksia. Jos tämä vapaaehtoisuuteen perustuva toimintatapa ei toimi tasavallalle, niin sitten valtio ottaa käyttöön vielä pakottavammat toimenpiteet.
- Nicolas Sarkozy, 17/12/2008

Suuren luokan globalisti Sutherland, jonka jo yllä mainitsin:

Yhdysvallat, tai Australia ja Uusi-Seelanti, ovat siirtolaisyhteiskuntia ja ottavat siksi paremmin vastaan muuntaustaiset ihmiset kuin me itse, jotka yhä hellimme tunnettamme homogeenisyydestä ja erilaisuuttamme toisista. Ja juuri sen alta pitäisi omasta mielestäni Euroopan unionin kaivaa maata parhaansa mukaan.
- Peter Sutherland, YK:n siirtolaisasioiden erityisedustaja, 21/06/2012

Juutalaisia sukujuuria omaava saksalainen poliitikko Gregor Gysi rinnastaa etniset saksalaiset natseihin:

Hyvät naiset ja herrat, kutsun täten teidät osallistumaan mielensoitukseen ”Parempi elämä ilman natseja”… Ja muuten, joka vuosi syntyperäisiä saksalaisia kuolee enemmän kuin syntyy. Se on hyvin suotuisaa. Se johtuu siitä, että natsit eivät ole kovin hyviä lisääntymään.
- Gregor Gysi, saksalainen Euroopan vasemmistopuolueen puheenjohtaja, 2015

Aasiassa syntynyt ja "rasismin vastustajana" itsensä esittävä Sukant Chandan sanoo asiat ihan suoraan:

Mustien ja aasialaisten pitäisi tulla tänne sadoissa miljoonissa... Me tulemme tänne, me olemme tulleet tänne ja me jatkamme tänne tulemista satojen miljoonien voimalla, kunnes... Euroopasta tulee musta.
- Sukant Chandan, punjabilaissyntyinen brittiläinen poliittinen analyytikko, 2015

Saksalainen naispoliitikko hehkuttaa saksalaisten joutumista vähemmistöksi omassa maassaan:

Meidän yhteiskuntamme tulee muuttumaan. Meidän kaupunkimme tulevat muuttumaan radikaalisti. 
Väitän että 20-30 vuoden sisällä maassamme ei enää ole enemmistöjä. Tätä sanovat myös maahanmuuton tutkijat. 
Me tulemme elämään kaupungissa, joka saa elinvoimansa monista eri kansallisuuksista. Ja siitä, että meitä on paljon ja elämme ”ylikulttuurisessa” yhteiskunnassa. Tätä meidän tulevaisuutemme tulee olemaan. 
Ja haluan tehdä sen hyvin selväksi, erityisesti näille oikeistolaisille: se on hyvä asia!
- Stefanie von Berg, saksalainen poliitikko, 2016


Vatikaanin tarkoituksena yhdistää protestantit ja katolilaiset yhteistä vihollista vastaan?

EU on siis aina ollut Vatikaanin hanke, ja yksi motiiveista, ehkä jopa tärkein syy sille, että muslimien massamaahanmuuttoa on ajettu, saattaa olla se, että Vatikaani yrittää sillä tavalla saada Euroopan protestantit "kaatumaan sen syliin". Eli kyse olisi klassisesta menetelmästä yhdistää kaksi tahoa (katolilaiset ja protestantit) luomalla niille yhteisen vihollisen (islam). Itse asiassa on jo merkkejä siitä, että juuri niin on tapahtumassa Euroopan kansallismielisten ja valkoisten nationalistien keskuudessa. Tätähän ennustivat jo vuosia sitten Eric Jon Phelps ja jotkut muut Vatikaanin ja jesuiittojen tutkijat. Muistattehan että sama tarkoitus on ekumenialla, joka on salakavala keino saattaa protestantit uudelleen paavinvallan alle.


Miksi ”valkoisten kansanmurha”?

Miksi se, mitä Euroopalle (ja muille valkoisen enemmistön maille) on nyt tapahtumassa, on kansanmurha? Koska Suomen rikoslaki sanoo näin:

Joka jonkin kansallisen, rodullisen, etnisen tai uskonnollisen ryhmän taikka niihin rinnastettavan kansanryhmän hävittämiseksi kokonaan tai osittain
1. surmaa ryhmän jäseniä,
2. aiheuttaa ryhmän jäsenille vaikeita ruumiillisia tai henkisiä sairauksia tai vammoja,
3. ryhtyy pakkotoimiin syntyvyyden ehkäisemiseksi ryhmän piirissä,
4. pakolla siirtää lapsia ryhmästä toiseen tai
5. muulla vastaavalla tavalla olennaisesti huonontaa ryhmän elinehtoja,
on tuomittava joukkotuhonnasta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi. Yritys on rangaistava.

Kansanmurha ei siis tarkoita vain suoraa joukkotuhontaa, ja se mistä seuraavaksi puhun, täyttää epäsuoran kansanmurhan tunnusmerkit.

On yleisesti hyvin tiedossa, että valkoisten eurooppalaisten syntyvyys yhtä naista kohti on jo pitkään ollut reilusti alle 2,1, joka vaaditaan siihen, että väkiluku pysyy edes samana. Eli valkoisten eurooppalaisten määrä on vähenemässä. Kun Eurooppaan samaan aikaan vyöryy valtavalla vauhdilla ei-valkoisia maahanmuuttajia, on seurauksena se, että valkoisista - Euroopan alkuperäisväestöstä - uhkaa tulla vähemmistö omissa maissaan. Kehitystä nopeuttaa se, että varsinkin muslimit lisääntyvät nopeammin kuin valkoiset eurooppalaiset. Esimerkiksi Ruotsissa kantaväestöstä on tulossa vähemmistö jo vuoteen 2041 mennessä, jos nykyiset demografiset trendit jatkuvat (ulkomaalaistaustaisia nyt noin 30 prosenttia), ja myös Saksan tulevaisuus näyttää pahalta.

Tässä on aivan kiistatta tietyillä tahoilla myös tarkoituksellisuutta, kuten mm. mainitsemani Euroopan väestön vaihtamista koskevat lausunnot osoittavat. YK:lla on myös korvaavan maahanmuuton ohjelma Eurooppaan ja länsimaihin. Tekosyynä YK:lla siihen on väestön ikääntyminen, mutta kuka tahansa näkee helposti, että Eurooppaan tulevat heikosti koulutettujen ja ammattitaidottomien kehitysmaalaisten massat eivät tule millään tavalla auttamaan talouden ylläpitämistä, mikä korvaavan maahanmuuton tarkoitus on olevinaan. YK:n siirtolaispomon Sutherlandin lausunto paljastaakin, mikä sen oikea tarkoitus on: sekoittaa Euroopan maiden etnistä koostumusta.

EU-eliitin haluttomuus laittaa loppu hallitsemattomalle maahanmuutolle - vastoin kansalaisten enemmistön tahtoa - on myös merkki siitä, että kyseessä on tarkoituksellinen operaatio. Laittomien siirtolaisten ralli Libyasta Välimeren yli Italiaan voidaan aivan hyvin estää, jos niin halutaan, ja tulosta alkoikin heti tulla, kun Libyan ja Italian viranomaiset alkoivat puuttua rikollisjärjestöjen ihmissalakuljetukseen, jota hyväntekeväisyysjärjestöt ovat auttaneet ”pelastamalla” näitä ihmiskaupan uhreja lastaamalla niitä omiin laivoihinsa. Iso rooli tässä oli myös lahjoitusten avulla toimivalla vapaaehtoisten ryhmällä Defend Europe, joka on haitannut ja hidastanut noiden kansalaisjärjestöjen rikollista toimintaa seuraamalla niiden laivoja omalla laivallaan C-Star.

Tässä selitetään lyhyesti valkoisten kansanmurha ja demonstroidaan sen eteneminen graafisesti




USA ja NATO aiheuttivat laittomien siirtolaisten invaasion Välimeren yli tuhoamalla Libyan

Vuonna 2008 Italian hallitus ja Gaddafin Libya allekirjoittivat sopimuksen, jossa päätettiin, että maat tekisivät yhteistyötä hallitsemattoman Libyasta Italiaan suuntautuvan maahanmuuton pysäyttämiseksi. Se toimi siihen asti, kunnes Libyan sisällissota alkoi 2011. Se on aivan selvä, että Gaddafia ei olisi syösty vallasta, jos USA ja NATO eivät olisi YK:n hyväksynnällä sekaantuneet Libyan kriisiin, joten niitä voi pitää syyllisinä Välimeren yli tapahtuvan laittomaan maahanmuuton räjähdysmäiseen kasvuun. Ja se, että niin tulisi käymään, tiedettiin varsin hyvin jo etukäteen, olihan Gaddafikin uhannut syksyllä 2010, että Eurooppa muuttuu ”mustaksi”, jos EU ei maksa Libyalle 5 miljardia euroa vuodessa laittomien siirtolaisten pysäyttämisestä.

Oliko Libyan kriisi alun alkaenkin USA:n ja CIA:n masinoima?


"Valkoiset ihmiset ansaitsevat tämän, koska kolonialismi ja orjuus"

Kolonialismi oli sitä, että ”pahat valkoiset eurooppalaiset riistivät ja alistivat kaikkia muita rotuja ja loivat rikkautensa ja sivilisaationsa niiden kustannuksella”. Tai niin sanotaan vasemmistolaisessa retoriikassa, kun vedotaan ”valkoisen miehen taakkaan” tai kollektiiviseen syyllisyyteen, jonka takia kaikki länsimaat ovat velkaa kehitysmaille ja vastuussa koko maailman hyvinvoinnista. Mutta tämä on myytti, jossa on korkeintaan ripaus totuutta, jos sitäkään.

Yksi Barack Obaman suosikkikirjailijoista, Frantz Fanon kirjoitti kirjassaan The Wretched of the Earth: ”Euroopan hyvinvointi ja kehitys on luotu neekereiden, arabien, intiaanien ja keltaisen rodun ponnisteluiden ja kuolleiden ruumiiden avulla”. Onko se totta? Mieti näitä näkökohtia: 
Ajatus että Eurooppa rakennettiin imperialismin avulla, antaa ymmärtää, että tämä on jotain pysyvää, että imperialismi tuotti aarteen lailla säilytettävän vaurauskätkön. Voiko maan vaurautta hamstrata? Toisen maailmansodan jälkeen Euroopan hyvinvointi putosi neljännekseen sen aiemmasta tasosta. Lontoo, Southampton, Liverpool, Berliini, Hampuri jne. olivat sanoinkuvaamattomia raunioita. 25 vuoden sisällä olisi tuskin huomannut, että se oli tapahtunut, koska maat uudelleen rakennettiin. Maan hyvinvointi on senhetkisen talouden tulos, se ei ole pussillinen kultaa, jonka voi kätkeä. Maiden tämänhetkinen tila on viimeisten 25 vuoden ponnisteluiden ansiota eikä johdu mistään vuosisatoja sitten haalitusta vauraudesta. 
Yllättävää on se, että olemassaolevallakin imperiumilla on hyvin vähän vaikutusta maan senhetkiseen vaurauteen. Kun Ranska ja Britannia luopuivat imperiumeistaan 1950- ja 1960-luvulla, sillä oli hyvin vähän vaikutusta, jos yhtään, kummankaan maan BKT:hen asukasta kohden. Imperiumien menetys ei köyhdyttänyt näitä maita. Monilla Euroopan mailla ei ollut imperiumia, mutta niiden vauraus oli samalla tasolla kuin imperialistimaiden… Euroopan hyvinvointi ja kehitys ei ollut imperialismin ansiota eikä Britannian ja Ranskan imperiumien ensisijainen tarkoitus ollut riistää eri etnisiä ryhmiä, tarkoituksena oli kaupankäynti ja puolustus. Fanonin lausunto on marxilaista propagandaa tarkoituksenaan luoda erimielisyyttä ja kahtiajakoa nykyihmisten joukossa nykypäivän poliittisiin tarkoituksiin.
- Political Thoughts

Eivätkä valkoiset ihmiset edes keksineet kolonialismia, sitä olivat harjoittaneet monet muutkin jo ennen kuin eurooppalaiset imperiumit perustettiin. Mutta orjuus oli kuitenkin sitä, että ”pahat valkoiset orjuuttivat mustia, koska olivat hirveitä rasisteja ja halusivat ihan vain siksi alistaa mustia”?

Ei vaan kaikki rodut ovat harjoittaneet orjuutta kautta historian. Tiesittekö että afrikkalaiset hallitsijat ja orjaherrat möivät omia orjiaan ja kaappaamiaan afrikkalaisia amerikkalaisille orjakauppiaille? Tai että monilla Amerikan vapailla mustilla oli itsellään mustia orjia, oli ollut jo ainakin vuodesta 1654 lähtien?

Muslimien harjoittama orjakauppa taas oli paljon pitkäkestoisempaa ja laajempaa kuin valkoisten, ja yleinen arvio on, että muslimeilla oli kaikkiaan noin 20 miljoonaa afrikkalaista orjaa. Muslimit myös kohtelivat afrikkalaisia orjiaan paljon huonommin kuin valkoiset. Koraani ja Hadith eivät edes tuomitse orjuutta, vaan pikemminkin hyväksyvät sen. Muslimeilla oli paljon myös itäeurooppalaisia orjia, erityisesti slaaveja, ja englannin kielessä sana "orja" (slave) onkin johdettu sanasta "slaavi" (slav).

Eli ”valkoisen miehen taakka” ja paskat. Ja mitä ihmeen tekemistä esimerkiksi Suomella edes on kolonialismin ja orjuuden kanssa? Suomihan oli itse vuosisatoja Ruotsin ja sitten hieman yli sata vuotta Venäjän siirtomaa. On siis täysin naurettavaa syyllistää suomalaisia joidenkin kaukaisten maiden köyhyydestä ja ongelmista. On muutenkin ylipäätään väärin syyllistää minkään kansan tai rodun jäseniä siitä, mitä niiden esi-isät ovat joskus vuosisatoja sitten tehneet.

Sekin on virheellistä ajattelua, että EU-maiden kansalaisten pitäisi kantaa vastuuta Lähi-idän kriiseistä ottamalla vastaan massoittain sieltä tulevia pakolaisia. Ensinnäkin se on tehotonta auttamista, kuten jo ylempänä osoitin, ja toiseksi, miksi kansalaisten pitäisi ylipäätään maksaa maidensa johtajien toimista, jotka ovat vastoin kansan enemmistön tahtoa? Saati sitten jonkin toisen maan, sillä USA ja Venäjähän siellä Syyriassa nyt esimerkiksi lähinnä hääräävät. Koko kuvio on tämän Euroopan pakolaiskriisin yhteydessä mennyt niin, että USA:n hallitusta myötäilevä EU-johto ja EU-maiden hallitukset ovat yrittäneet syyllistämällä ja valheellisesti "humanitäärisiin syihin" vedoten sysätä vastuun omista toimistaan EU-kansalaisille.


Etninen nationalismi vs. ei-etninen nationalismi

Etnonationalismi on ”nationalismin muoto, missä kansakunnat määritellään yhteisen perinnön perusteella, mikä yleensä tarkoittaa yhteistä kieltä, yhteistä uskontoa ja yhteistä etnistä perimää”. Liberaalinationalismi taas on ”nimitys ei-ksenofobiselle nationalismille, johon kuuluvat vapaus, suvaitsevaisuus ja yksilön vapaudet”.

Täytyy ensin tarttua tuohon liberaalinationalismin sanakirjamääritelmään, koska se on ilmeisessä etnisen nationalismin vastaisuudessaan asenteellinen, mikä taas luo väärää vastakkainasettelua etnisen ja ei-etnisen nationalismin välille, sillä etnonationalistisessa yhteiskunnassa voi aivan hyvin olla keskeisinä arvoina vapaus ja yksilön vapaudet.

Tämä kysymys yksilönvapaudesta on tullut viime aikoina usein esille, kun monet libertaarit vastustavat valkoista nationalismia vedoten siihen, että se on ”kollektivismia”. Mutta nämä libertaarit ovat idealismissaan sokeita sille tosiasialle, että libertarismi ja individualismi, johon se pohjautuu, ovat käytännössä lähinnä vain valkoisten ihmisten vaalimia ideologioita. Eli jos joskus johonkin syntyy libertaariseen järjestelmään perustuva maa, se tulee varmasti olemaan väestöltään hyvin homogeenisesti valkoinen. Moni libertaarisia arvoja lähtökohtaisesti kannattava, kuten allekirjoittanut ja tämä mainio vloggaaja, on kuitenkin havahtunut tähän ja suhtautuu asiaan pragmaattisesti ja rotujen väliseen kanssakäymiseen liittyvät realiteetit huomioon ottaen.

”Ksenofobinen” on myös jokseenkin asenteellinen määre, koska ei etnonationalismissa ole niinkään kyse siitä, että erityisesti pelätään muukalaisia, vaan siitä, että rakastetaan omaa etnistä perimää, halutaan vaalia sitä ja säilyttää se. Ja tämä on myötäsyntyistä ja pitkälti biologista, kuten yllä mainitsemani oman rodun suosimiseen liittyvät tutkimuksetkin osoittavat. Etnisyys on tietyllä tavalla perheen ja suvun jatke; sama vietti, joka ajaa jatkamaan sukua, ajaa meitä myös ylläpitämään omaa kansaamme ja laajemmassa mittakaavassa myös rotuamme.

Tästä kumpuaa valkoinen nationalismi ja sen tämänhetkinen nousu on pitkälti reaktio ylempänä kuvattuun valkoisten kansanmurhaan johtavaan demograafiseen trendiin kaikkialla länsimaissa. Väitteet että valkoiset nationalistit olisivat ”valkoisen ylivallan kannattajia”, ovat ihan tietoista demonisointia eivätkä perustu millään tavalla todellisuuteen. Eivät valkoiset nationalistit halua hallita muita, vaan vain, että heidät yksinkertaisesti jätetään rauhaan ja ettei heille pakkosyötetä rodullista monimuotoisuutta.

Moni kansallismielinen painottaa sitä, että ei itse ole etnonationalisti ja ettei sillä ole mitään väliä, mistä maahanmuuttaja tulee, kunhan tämä sopeutuu hyvin. Mutta tässä on taustalla taas tietty sokeus sille, että esimerkiksi Suomi on sellainen maa, kuin se on, siksi että suomalaiset ja meidän esi-isämme ovat sen sellaiseksi tehneet. Eli se otetaan pitkälti itsestäänselvyytenä, että Suomi on suomalainen, koska sitä se vielä on johtuen siitä, että se on etnisesti ja rodullisesti vielä hyvin homogeeninen, länsimaista ilmeisesti Islannin ohella homogeenisin.

Sillä on rajansa, kuinka paljon etnistä ja rodullista vähemmistöä voi maassa olla, ja kun se raja ylittyy, maalle ominainen kulttuuri alkaa pikkuhiljaa väistämättä muuttua vähemmän sen perinteisen valtaväestön näköiseksi. On ratkaisevan tärkeää ymmärtää se, että kulttuuri ei synny tyhjästä, vaan se on siihen kuuluvien ihmisten ja niiden esi-isien luomus ja heijastelee näiden henkisiä ominaisuuksia, tai kansanluonnetta. Tai kun joukko eurooppalaisia suuntaa kaukaiselle mantereelle ja perustaa sinne uuden maan, minkälainen siitä tulee? No esimerkiksi sellainen kuin Australiasta, jonka kulttuuri on todella lähellä Länsi-Euroopan maiden kulttuuria. Erot näiden maiden välillä ovat hyvin triviaaleja.

On syytä vielä tähdentää, että ei juuri kukaan valkoinen nationalisti halua tai vaadi 100-prosenttisesti valkoisia maita, vaan sellaisia, joissa valkoiset ovat riittävän suuri enemmistö, jotta ei jouduta kohtaamaan näitä ongelmia ja uhkakuvia, jotka viimeaikaisen valkoisen nationalismin nousun juuri ovat aiheuttaneet. Mikä sitten on riittävä enemmistö? Jotkut sanovat 90%, toiset 95%, ja jos valkoisten paon ilmiöstä voi jotain päätellä, niin ehkä 96-97% on ideaalinen. Siis koska valkoiset alkavat yleensä muuttamaan pois alueilta, joissa erirotuisten määrä kasvaa 3-4 prosenttiin. Japani ja sen maahanmuuttopolitiikka mainitaan usein hyvänä mallikuvana: siellä etniset japanilaiset ovat noin 98 prosentin enemmistö ja muita kuin itäaasialaisia on mitättömän pieni vähemmistö.

4 kommenttia:

  1. Olen lisännyt tähän artikkeliin vähitellen joitain asioita, koska tämä aihe on niin laaja kokonaisuus, että joitain olennaisiakin yksityiskohtia väkisinkin unohtui siihen alun perin laittaa. Eri osioista olisi varmaan voinut tehdä myös erilliset artikkelit, mutta halusin nimenomaan tehdä sellaisen artikkelin, joka vetää kaiken yhteen ja josta aukeaa mahdollisimman hyvin massamaahanmuuttoon liittyvä isompi kuva.

    VastaaPoista
  2. Tein artikkeliin muutaman selventävän lisäyksen ja lisäsin siihen myös USA:n mustien ja valkoisten ÄÖ-jakaumaa havainnollistavan graafin ja taulukon, jossa vertaillaan ihmisen ja muiden nisäkäslajien geneettistä heterotsygotia-astetta. Jos sitä käyttäisi mittarina, niin olisi ilmeistä, että ihminen voidaan jakaa alalajeihin (eli rotuihin) aivan yhtä hyvin kuin monet muut nisäkäslajit. Taulukko on Michael Woodleyn tieteellisestä julkaisusta "Is Homo sapiens polytypic? Human taxonomic diversity and its implications". Mainittakoon että Woodley on usein vieraana etnonationalisteille tutun Suomessa asuvan brittiläisen antropologin, Edward Duttonin Youtube-kanavan striimeissä, jos hänen ajatuksena muistakin asioista kiinnostavat.

    VastaaPoista
  3. Tulevaisuuden visio Euroopassa: islamilainen valtio

    - Alankomaiden hallituksen raportin mukaan (tiedot tutkimuksesta vuosilta 2006-2015) maassa asuvat muslimit ovat tulossa entistä uskonnollisemmiksi.
    - Tanskassa maassa asuvat muslimit olivat vuoden 2015 kyselyssä uskonnollisempia kuin vuoden 2006 kyselyssä.
    - Vuoden 2014 kyselytutkimuksessa Itävallan, Belgian, Ranskan, Saksan, Hollannin ja Ruotsin turkkilaisista ja marokkolaisista muslimeista 65% piti sharia-lakia tärkeämpänä kuin maidensa lakeja.
    - Vuoden 2016 kyselyssä 43% Britannian muslimeista olivat sitä mieltä, että sharian pitäisi korvata joiltain osin maan lait, ja vain 22% vastusti ajatusta.
    - Vuoden 2017 kyselyssä 29% Belgian muslimeista sanoi pitävänsä islamilaista lakia ylivertaisena maan lakeihin ja 34% sanoi haluavansa maahan mieluummin koraaniin perustuvan poliittisen järjestelmän.

    https://www.gatestoneinstitute.org/12619/europe-islamic-state

    VastaaPoista
  4. Torontolaisen yliopiston tutkimus, jossa valkoisten testihenkilöiden aivojen peilisolut aktivoituivat enemmän, kun he katsoivat valkoisten miesten juovan lasista vettä, kuin kun he katsoivat mustien ja aasialaisten miesten tekevän saman:

    https://www.sciencedaily.com/releases/2010/04/100426113108.htm

    Amerikkalainen rotuun ja peilisolujen aktivoitumiseen liittyvä tutkimus, jossa saatiin samanlaisia tuloksia:

    https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3909702/

    VastaaPoista