Muutos on tulossa osin siksi, koska Reaganin hallinto ei enää ole huolissaan Vatikaani-yhteyksien kielteisistä poliittisista vaikutuksista. Itse asiassa republikaanistrategit ovat paljon kiinnostuneempia mahdollisista katolilaisten äänistä, joita voisivat saada vuonna 1984. On tiedossa, että Valkoinen talo on tunnustellut mahdollista protestanttista vastustusta ja todennut poliittisten vahinkojen jäävän minimaalisiksi. Kuitenkin useat järjestöt, kansallinen kirkkokonsiili (NCC) mukaan lukien, ovat ilmaisseet tyrmistyksensä. "Olen tyrmistynyt", sanoo maan suurimman protestanttiryhmän, eteläisen baptistikonvention puheenjohtaja James Draper. Lisää ei-toivottua julkisuutta hallitukselle saattaa tuoda se, kun senaatti vahvistaa ensimmäisen Vatikaanin-suurlähettilään nimityksen. Se on todennäköisesti Reaganin tämänhetkinen henkilökohtainen edustaja, 69-vuotias katolisuuteen kääntynyt kalifornialainen bisnesmies ja hänen henkilökohtainen ystävänsä William Wilson.
-Time, 23. joulukuuta 1983
Mutta Reaganin hallituksen ja Vatikaanin suhde ei jäänyt vain muodollisuuksien tasolle, ei sinne päinkään:
Vain presidentti Ronald Reagan ja paavi Johannes Paavali II olivat paikalla Vatikaanin kirjastossa maanantaina 7. kesäkuuta 1982. Se oli näiden kahden ensimmäinen tapaaminen, ja he keskustelivat 50 minuuttia. Samassa paavin huoneiston siivessä kardinaali Agostino Casaroli ja arkkipiispa Achille Silvestrini tapasivat ulkoministeri Alexander Haigin ja Reaganin turvallisuuspoliittisen neuvonantajan, tuomari William Clarkin. Heidän keskustelunsa keskittyivät enimmäkseen Israelin invaasioon Libanoniin, ja niiden toisena päivänä Haig kertoi heille, että pääministeri Menachem Begin oli vakuuttanut heille, ettei invaasio menisi pidemmälle kuin 40 kilometriä sisämaahan.
Mutta Reagan ja paavi käyttivät vain viisi minuuttia Lähi-idän tapahtumien arvioimiseen. Sen sijaan he keskittyivät aiheeseen, joka oli paljon lähempänä heidän sydäntään: Puola ja Neuvostoliiton ylivalta Itä-Euroopassa. Tässä tapaamisessa Reagan ja paavi sopivat salaisen kampanjan aloittamisesta tämän kommunistisuurvallan hajoamisen nopeuttamiseksi. Näin Reaganin ensimmäinen turvallisuuspoliittinen neuvonantaja julistaa: "Tämä oli yksi kaikkien aikojen suurimmista liittoutumista."
-Time, The Holy Alliance, 24. helmikuuta 1992
Nancy ja Ronald Reagan ja paavi Johannes Paavali II
Näin siis syntyi Reaganin ja paavin "pyhä allianssi". Muistakaa kuitenkin se, että katolisella kirkolla on ollut kommunismin suhteen aina julkinen linja, jossa se tuomitsee sen, mutta sisäpiirissä sen on tiedetty palvelevan Vatikaanin valtapyrkimyksiä:
http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/11/natsi-saksan-neuvostoliiton-ja-rooman.html
Mutta kuinka syvä oli Reaganin ja paavin välinen liitto:
Presidentti [Reagan] ei ole mitenkään salaillut sitä, että hän hakee paavilta opastusta Amerikan johtamisessa… lainasin hänen uskomatonta lausuntoaan kansallisen katolisen opetusjärjestön edessä huhtikuussa 1982: "Olen kiitollinen teidän avustanne Amerikan politiikan muovaamisessa Jumalan tahtoa heijastavaksi… ja odotan innolla lisäopastusta Hänen Pyhyytensä paavi Johannes Paavali II:lta, kun pääsen hänen puheilleen kesäkuussa."
-Stephen D. Mumford, American Democracy & The Vatican, 1984
Katoliset kysymykset näyttävät kalvavan häntä… Reagania tuntuu nyt ajavan eteenpäin hänen kyvyttömyytensä suvaita "kirkon sortamista", jota paavi on todistellut… John Kennedy saattaa jossain hymähdellä sille näylle, että Amerikan presidentti heittäytyy Pyhän äitikirkon syliin… Sen sijaan Reagan tekee kaikkensa näyttääkseen, että hänen kohdallaan ei ole eroa kirkon ja valtion välillä. Hän haluaa tehdä tiettäväksi, että hänen ja paavin välillä on suora linja, että hän pyytää neuvoa Vatikaanivaltiolta. Reagan teki poikkeuksellisen siirron kutsuen paavin lähettilään, Pio Laghin Santa Barbaran tilalleen konsultoimaan häntä arkaluontoisissa ulkopoliittisissa kysymyksissä.
- Mary McGrory, The Washington Post, 6. elokuuta 1984
Katolilainen John F. Kennedy sen sijaan erotti uskonnon politiikasta ja tuli murhatuksi Vatikaanin toimesta.
Reaganin hallinnon paavilaiset
Kaikki hallinnon avainmiehet olivat hartaita katolilaisia - CIA:n johtaja William Casey, Allen, Clark, Haig, Walters ja William Wilson, Reaganin ensimmäinen Vatikaanin-suurlähettiläs. He pitivät USA:n ja Vatikaanin välistä suhdetta pyhänä allianssina: paavin moraalinen voima ja heidän kirkkonsa opit yhdistettynä heidän kiihkeään kommunisminvastaisuuteensa ja käsitykseensä Amerikan demokratiasta. Mutta silti missio olisi ollut mahdoton ilman täyttä tukea Reaganilta, joka uskoi palavasti sekä Washingtonin ja Vatikaanin suhteen hyötyihin, myös käytännön tasolla. Reagan kertoo, että yksi hänen ensimmäisiä tavoitteitaan presidenttinä oli tunnustaa Vatikaani valtiona "ja tehdä siitä liittolainen".
-Time, The Holy Alliance, 24. helmikuuta 1992
Reaganin hallinnossa vaikutti kaikkiaan ainakin seitsemän Maltan ritaria: yllä mainitut William Casey, turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Richard V. Allen, ulkoministeri Alexander Haig, USA:n erikoislähettiläs Vernon Walters, Vatikaanin-suurlähettiläs William Wilson ja hänen seuraajansa Frank Shakespeare sekä turvallisuuspoliittisena neuvonantajana ja puolustusministerinä toiminut Frank Carlucci. Reagan ja hänen varapresidenttinsä George Bush myös palkittiin "ansioistaan" Maltan ritarikunnan kunniajäsenyydellä.
Jesuiittojen kouluttamia olivat ainakin CIA:n pääjohtaja Casey sekä apulaisjohtajat John N. McMahon ja Robert Gates, erikoislähettiläs Walters, suurlähettiläs Shakespeare, ja hallituksessa Haig, turvallisuuspoliittinen neuvonantaja ja sisäministeri William P. Clark, sosiaali- ja terveysministeri Margaret Heckler, opetusministeri William J. Bennett ja työvoimaministeri Ann Dore McLaughlin. McLaughlin oli tuolloin vielä naimisissa entisen jesuiittapapin, John McLaughlinin kanssa, joka oli Richard Nixonin neuvonantaja ja puheenkirjoittaja tämän ollessa presidentti. Reaganin kuudesta nimityksestä korkeimpaan oikeuteen kolme oli katolilaisia, ja yksi niistä eli edelleen virassa oleva Antonin Scalia on jesuiittojen kouluttama.
Reagan, paavi ja obeliski
Reagan vannoi ensimmäisenä presidenttinä virkavalansa Capitolin länsisiivessä ollen näin kasvot kohti obeliskia, niin kuin paavi tervehtiessään alamaisiaan Pietarinaukiolla, ja vihjaisi näin tulevasta Vatikaanin tunnustamisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti