tiistai 26. toukokuuta 2009

Natsi-Saksa ja Vatikaani


Minusta oli mielenkiintoista, että paavi sanoi minulle tässä tilanteessa, että Saksasta on tultava katolisen kirkon miekka. Huomautin että vanhaa saksalais-roomalaista keisarikuntaa ei ollut enää olemassa ja että tilanne oli muuttunut. Mutta hän pitäytyi sanoissaan.
-keisari Vilhelm II, The Kaiser's Memoirs, 1922

Hitlerin katolinen tausta ja varhaiset vuodet

Suurin osa ihmisistä ajattelee, että Adolf Hitler oli "yksittäinen hullu", joka sattui pääsemään valtaan. Moni valveutunut sen sijaan tietää, että natsiliikkeen nousua rahoittivat Antony Suttonin mukaan ainakin osittain Wall Streetin pankkiirit. Asia josta ei yleensä puhuta edes vaihtoehtomediassa, on Vatikaanin ja sen edustajien tärkeä rooli Hitlerin valtaannousussa. Usein puhutaan siitä, voiko Natsi-Saksan tapahtumat toistua ja onko historiasta opittu. Miten historiasta voi oppia, jos sitä ei edes tunne?

Kolmas valtakunta on ensimmäinen maailmanvalta, joka ei vain tunnusta, vaan panee myös täytäntöön paavinkirkon ylevät periaatteet.
-Franz von Papen, Maltan ritari, Hitlerin hallituksen varakansleri (Der Völkischer Beobachter, 14. tammikuuta 1934)

Adolf Hitler syntyi katoliseen perheeseen ja hänen äitinsä Klara oli harras katolilainen. Hitlerin katolilaisuus vahvistettiin, kun hän oli 15-vuotias, ja hän joskus haaveili myös pappiudesta. Myöhemmin hän osallistui vallankaappausyritykseen ja joutui sen vuoksi vankilaan, jossa kirjoitti kirjan "Taisteluni" katolisen papin nimeltä Bernhard Stempfle avustuksella.

Isä Staempfle, erittäin oppinut pappi, Miesbachilaisen lehden päätoimittaja, vietti kuukausia kirjoittaen uudelleen ja muokaten Taisteluni-kirjaa. Hän poisti ilmeisimmät virheet ja ylettömän lapselliset latteudet. Hitler ei koskaan antanut anteeksi isä Staempflelle sitä, että hän sai tietää niin hyvin hänen heikkoutensa. Hän tapatti hänet "erikoiskuolemanpartiolla" kesäkuun 30. päivän iltana 1934.
-Otto Strasser, Hitler and I, 1940


Vatikaanin ja sen edustajien rooli Hitlerin valtaannousussa

Hitler nimitettiin valtakunnankansleriksi 30. tammikuuta 1933, ja 23. maaliskuuta 1933 tuli voimaan valtuuslaki, joka takasi hänelle diktaattorin aseman. Koska lain hyväksymiseen tarvittiin valtiopäivillä kahden kolmasosan enemmistö ja sosiaalidemokraatit vastustivat sitä jyrkästi, Hitler tarvitsi katolisen keskustapuolueen äänet. Sen johtaja oli katolinen pappi Ludwig Kaas, joka oli Eugenio Pacellin, josta tuli vuonna 1930 Vatikaanin kardinaaliulkoministeri ja vuonna 1939 paavi Pius XII, ystävä ja neuvonantaja. He ystävystyivät sinä aikana, kun Pacelli toimi ensin vuodesta 1917 Baijerin ja sitten Saksan nuntiuksena (1920-1929). Kaas tuki hallitusta, jota johti vuosina 1930-1932 keskustapuolueen edustaja Heinrich Brüning, mutta kun presidentti Paul von Hinderburg syrjäytti kesäkuussa 1932 Brüningin nimittämällä kansleriksi toisen hänen oman puolueensa jäsenen, Franz von Papenin, hän kääntyi sitä vastaan. Von Papen jätti puolueen, jonka oli pettänyt, ja Hitlerin tullessa kansleriksi hänet nimitettiin varakansleriksi. Hän kannatti koko ajan valtuuslakia, mutta Kaas aluksi vastusti sitä. Hän taipui kuitenkin paineen alla (ja mitä ilmeisimmin Vatikaanin käskystä, olihan hän katolinen pappi ja kardinaaliulkoministeri Pacellin lähimies) puoltamaan lakia ja piti sitä tukevan puheen, minkä seurauksena keskustapuolue äänesti sen puolesta. Näin Hitleristä tuli Saksan diktaattori.

Huhtikuussa von Papen neuvotteli Hitlerin puolesta Roomassa Natsi-Saksan ja Vatikaanin välisestä konkordaatista, jonka lopulta allekirjoittivat 20. heinäkuuta 1933 kardinaaliulkoministeri Pacelli ja von Papen. Konkordaatin hyväksymiselle tasoitti tien katolisen keskustapuolueen lakkauttaminen, johon paavi Pius XI suhtautui välinpitämättömästi, koska puolueesta ei ollut enää hyötyä Vatikaanin valtapyrkimyksien kannalta. Tilanne oli samankaltainen, kun vuonna 1929 Vatikaani lakkautti Italian katolisen puolueen osana lateraanisopimuksia, jotka takasivat Mussolinille katolisen kirkon tuen ja synnyttivät Vatikaanivaltion.

Aikana jona maailman mahtimaiden johtajat suhtautuivat uuteen Saksaan viileällä varauksella ja vahvalla epäilyksellä, katolinen kirkko, maailman suurin moraalinen valta ilmaisi konkordaatin kautta luottamuksensa Saksan uuteen hallitukseen.
-Guenter Lewy, The Catholic Church and Nazi Germany, 1964

Franz von Papen erosi hallituksesta 1934 Pitkien puukkojen yön tapahtumien seurauksena, mutta otti jo kuukauden sisällä siitä vastaan nimityksen Hitlerin Itävallan-lähettilääksi. Siinä tehtävässä hän edisti katolisia suhteitaan hyväksi käyttäen pyrkimyksiä liittää Itävalta Natsi-Saksaan, mikä toteutui vuonna 1938. Von Papen oli Maltan ritari ja hänelle myönnettiin myös Pius IX:n ritarikunnan suurristi.


Tässä konkordaattia allekirjoittamassa kardinaali Pacelli, äärivasemmalla Ludwig Kaas, hänen vieressään Franz von Papen, ja äärioikealla seisoo prelaatti Montini, josta tuli myöhemmin paavi Paavali VI.




















Katolinen natsijohto ja jesuiitat

Hitlerin hallinnon avainmiehistä myös propagandaministeri Josef Goebbels ja Heinrich Himmler olivat katolilaisia. Goebbels syntyi ankaran katoliseen perheeseen, kävi koulua fransiskaanien johtamassa sisäoppilaitoksessa ja opiskeli kahdessa jesuiittojen perustamassa yliopistossa. Myös Himmler syntyi hartaan katoliseen perheeseen ja hänestä tuli jesuittaveljeskunnan mallin mukaan organisoidun SS:n johtaja.

"Olen oppinut kaikkein eniten jesuiittaveljeskunnalta", Hitler kertoi minulle. "Tähän päivään asti maan päällä ei ole ollut mitään niin mahtavaa kuin katolisen kirkon hierarkkinen organisaatio. Olen tuonut siitä paljon mukaan omaan puolueeseeni... Katolinen kirkko pitää nostaa esimerkiksi... Kerron sinulle yhden salaisuuden. Olen perustamassa veljeskuntaa."
-Hermann Rauschning, Hitler m'a dit, 1939 (The Vatican Against Europe, Edmond Paris, 1964)

Himmler organisoi SS:n jesuiittaveljeskunnan periaatteiden mukaan. Himmlerin mallina oli mahdollisimman tarkka jäljennös Ignatius Loyolan määräämistä hengellisistä harjoituksista ja ohjesäännöistä. Ehdoton tottelevaisuus oli suuri ohjenuora; jokainen käsky pitää toteuttaa kyselemättä.
-Walter Schellenberg, natsijohtaja (Le chef du contre-espionnage nazi parle, 1957; The Vatican Against Europe, Edmond Paris, 1964)

Natsihallinto oli ytimeltään muutenkin hyvin vahvasti katolinen.

On vielä yksi tosiasia, joka osoittaa, ettei katolilaisuus ole niin kaukana kansallissosialismista, kuin halutaan nähdä. Hitler, Goebbels ja Himmler, kuten myös suurin osa puolueen kantajoukosta, olivat katolilaisia…

Tämä yhteys kansallissosialismin ja katolilaisuuden on erityisen ilmeinen, kun tarkastellaan lähemmin puolueen propagandamenetelmiä ja sisäistä organisointia. Mikään ei ole tässä yhteydessä niin valaisevaa kuin Joseph Goebbelsin hengentuotteet. Tiedetään että hän kasvoi jesuiittayliopistossa… Joka sivu ja rivi hänen kirjoituksissaan muistuttaa hänen oppi-isiensä opetuksista. Niin kuin hän painotti kuuliaisuutta, josta tuli kansallissosialismin ensisijainen hyve… totuuden halventamista… "Jotkut valheet ovat yhtä hyödyllisiä kuin leipä!", hän julisti nojaten moraaliseen relativismiin, joka oli ammennettu Ignatius Loyolan kirjoituksista…

Tästä hyvä esimerkki on erityisesti kansallissosialistinen johtajien koulutus- ja valmennusjärjestelmä… Tämä järjestelmä käytti jesuiittojen menetelmiä orjallisesti. Nuoret tulokkaat ryhmitettiin kouluihin, jotka olivat kaukana kaupungista, jossa heidän piti viettää useita vuosia muusta maailmasta eristettynä. Siinä ankarassa ilmapiirissä heidät alistettiin koulutukselle, joka ei ollut millään tavoin vähemmän  rankkaa kuin jesuiittaluostareiden vastaava. Koeajan jälkeen, joka päättyi lukuisiin vaikeisiin kokeisiin, tulevaisuuden johtajien piti vannoa kuuliaisuutta: "Perinde ac cadaver"…
-Frederic Hoffet, L'Imperialisme protestant, 1948 (The Vatican Against Europe, Edmond Paris, 1964)


Myös useimmissa muissa natsi-Saksan ajan fasistihallinnoissa oli katolinen johto:























Näin kommentoi Hitlerin kuolemaa tuoreeltaan Espanjan diktaattori Franco, joka myöhemmin sai paavin Kristuksen ritarikunnan jäsenyyden:

Adolf Hitler, katolisen kirkon poika, kuoli puolustaessaan kristinuskoa. On siksi ymmärrettävää, että hänen kuolemansa aiheuttamaa surua on vaikea sanoin kuvailla, kun niin moni ylisti hänen elämäänsä. Hänen maallisten jäännöstensä päällä seisoo hänen voittoisa moraalinen hahmonsa. Marttyyrin kädellä Jumala ojentaa Hitlerille voitonseppeleen.
-Francisco Franco, 3. toukokuuta 1945 (Reforme 21. heinäkuuta 1945; The Vatican Against Europe, Edmond Paris, 1964)


Näennäinen vastakkainasettelu natsismin ja katolilaisuuden välillä

Katolinen kirkko väittää nykyään vastustaneensa natsismia, mutta se ei koskaan vastustanut sitä niinkään aatteena, vaan vastusti lähinnä sitä, että totalitaarinen natsihallinto ei antanut sen harjoittaa vapaasti omaa hengellistä totalitarismiaan, vaikka konkordaatti olikin sitä lupaillut.

… ne eivät olleet vastalauseita natsismin aatteen hirveyttä vastaan, sen poliittisyhteiskunnallisen järjestelmän; keskistysleirien; tai sen liberaaleihin, demokraatteihin, sosialisteihin, kommunisteihin tai juutalaisiin kohdistamien vainojen takia. Vastalauseet eivät johtuneet myöskään siitä, että Itävalta ja Tshekkoslovakia menettivät itsenäisyytensä; eikä hyökkäyksestä Puolaan, Tanskan, Belgian, Hollannin ja Ranskan miehityksistä, hyökkäyksestä Venäjälle, ja kaikesta, mitä natsismi on tehnyt maailmalle. [Katolinen] kirkko esitti vastalauseita silloin, kun oli kyse sen hengellisistä tai aineellisista eduista. Ja melkein kaikki sen vastalauseet oli muotoiltu lievin sanakääntein, ja niihin oli aina lisätty lupauksia ja vaatimuksia yhteistyöstä Hitlerin kanssa.
-Avro Manhattan, The Vatican in World Politics, 1949

Ja aatteellisesti Hitler oli itse asiassa ennemmin äärikatolilainen kuin katolilaisuuden vastustaja:

Itse asiassa kirjassaan Taisteluni Hitler hyväksyy kaiken erityisesti jesuiittalaisen katolilaisuuden protestanttisuuden sijaan. Hän hyväksyy katolisten dogmien kiistämättömyyden, katolisen koulutuksen suvaitsemattomuuden, sokean uskon välttämättömyyden, paavin henkilökohtaisen erehtymättömyyden, jonka jesuiitat junttasivat kirkon oppiin vuonna 1870, ja katolisen papiston pakollisen selibaatin. Kaikki nämä kysymykset tekevät katolisesta kirkosta radikaalisti erilaisen kuin muista kristillisistä kirkoista.
-Leo H. Lehmann, ent. katolinen pappi, Behind the Dictators, 1942


Pius XII - "Hitlerin paavi" vai pyhimys?

Katolinen kirkko aikoo mahdollisesti julistaa paavi Pius XII:n pyhimykseksi, kun taas John Cornwell nimeää hänet kirjassaan "Hitlerin paaviksi". Jos jälkimmäinen titteli on kiistanalainen, niin Pius XII:n pyhäksi kutsuminen on silkkaa rienausta ja farssi, sillä hänen johtamansa katolinen kirkko ei vain hyväksynyt, vaan myös osallistui Kroatian Ustasha-hallinnon suorittamaan ortodoksisten serbien kansanmurhaan.

Vatikaani luonnollisesti vakuuttelee yhä edelleen syyttömyyttään kansanmurhaan vedoten mm. siihen, ettei se tiennyt, mitä Kroatiassa tapahtui, mutta faktat puhuvat aivan muuta. Jos Vatikaani ei olisi hyväksynyt sitä, yksikään pappi ei olisi voinut osallistua verilöylyihin ja ortodoksisten serbien pakkokäännytyksiin. Kyläpappi voi toimia vain  hierarkiassa alhaalla olevien hyväksynnällä, jotka itse eivät voi toimia ilman piispansa lupaa, kun taas piispan täytyy toimia arkkipiispansa ohjeiden mukaan, arkkipiispan priimaksen ohjeiden mukaan, ja priimas suoraan Vatikaanin ohjeiden mukaan… Jos vastuu ortodoksisten serbien hirvittävistä vainoista on kansallisen hierarkian päämiehellä - eli [arkkipiispa] Stepinacilla - se on automaattisesti myös maailmanlaajuisen kirkon päämiehellä, jonka suostumusta ilman katolinen hierarkia ei olisi uskaltanut toimia - eli paavi Pius XII:lla.

Pius XII ei voinut vedota sodan aiheuttamista esteistä johtuvaan tietämättömyyteen Kroatian tapahtumista. Kommunikaatio Rooman ja Kroatian välllä oli yhtä helppoa ja vapaata kuin rauhan aikana… Poliittiset ja uskonnolliset ustasha-johtajat kulkivat Rooman ja Zagrebin väliä yhtä vapaasti kuin saksalaiset ja italialaiset, ustasha-valtion ollessa silloin natsi-Saksan satelliitti ja siten natsi-imperiumin provinssi. Paavi myös tiesi, mitä Kroatiassa parhaillaan tapahtui, ei vain hierarkkisen hallintokoneiston, joka piti hänet ajan tasalla Kroatian tapahtumista, mutta myös muiden luotettavien lähteiden kautta.
-Avro Manhattan, The Vatican's Holocaust, 1986 

Vatikaani pidettiin ajan tasalla sekä Rooman että Berliinin fasistien strategisista suunnitelmista läpi 1930-luvun aina Jugoslavian invaasioon saakka. Toukokuussa 1940 Zagrebin arkkipiispa Aloysius Stepinac kutsuttiin Vatikaaniin kuulemaan tulevasta invaasiosta ja Jugoslavian jakamisesta. Huhtikuun 1941 Saksan ja Italian invaasiota välittömästi edeltävinä vuosina Jugoslavian katolisen kirkon päämies Stepinac tapasi säännöllisesti sekä Italian ulkoministeriön että laittoman Ustasha-terroristijärjestön edustajia, kuten Stepinac itse totesi päiväkirjassaan. Näiden vieraiden joukossa oli tuleva Ustasha-hallituksen opetusministeri Mile Budak, yksi Kroatian kansanmurhan pääarkkitehdeistä, joka tunnetaan parhaiten surullisen kuuluisasta puheestaan koskien serbikysymyksen lopullista ratkaisua: "Tapamme kolmasosan, karkotamme kolmasosan ja käännytämme kolmasosan".



Kroatian katolisen kirkon johtaja arkkipiispa Stepinac tuki palavasti Ustasha-liikettä ja toivotti tervetulleeksi natsiarmeijan sen marssiessa Zagrebiin. 11. huhtikuuta [1941] hän tapasi Ustashan johtajia, ja 12. huhtikuuta hän siunasi uuden Ustasha-johdon julkisessa seremoniassa katedraalissaan. Pääsiäispuheessaan hän vertasi tämän uuden fasistivaltion syntyä Kristuksen ylösnousemukseen. Paimenkirjeessään 28. huhtikuuta hän määräsi papiston ja kehotti kaikkia Kroatian ja Bosnian katolilaisia seuraamaan johtajaansa (Poglavnik) Ante Pavelicia, sillä hän näki Pavelicin hallinnossa "Jumalan kädenjäljen". Paimenkirje luettiin radiossa ja jokaisessa fasistisen Kroatian seurakunnassa.

Stepinac tapasi Kroatian valtakunnanjohtajan, kun tämä tuli Italiasta 16. huhtikuuta. Sinä iltana Stepinac järjesti illalliskutsut asunnossaan Pavelicin ja Ustasha-johdon kunniaksi. Päiväkirjassaan Stepinac kuvaili tätä päivää ja myönsi Pavelicin kertoneen hänelle suunnitelmistaan "hävittää" ei-katoliset uskonnot Kroatiasta. Stepinacin päiväkirjasta voi päätellä, että myös hän oli valmistautunut täysivaltaiseen uskonsotaan, sillä hän lisäsi, että "jos tämä mies saa hallita Kroatiaa kymmenen vuotta… Kroatia tulee olemaan paratiisi maan päällä".
-Barry Lituchy, What Is The Vatican Hiding?


Ja Vatikaani vielä auttoi näitä kroatialaisia sotarikollisia, kuten myös natseja, pakenemaan Euroopasta. Joten katolisten apologeetikkojen vakuuttelut Pius XII:n viattomuudesta ovat kovin onttoja.


Holokaustin kieltäminen

Virallinen historia väittää, että holokaustissa kuoli miljoonia juutalaisia, kun taas revisionistit väittävät, että todellinen uhriluku oli muutamia satoja tuhansia, kuten esim. tässä Punaisen ristin asiakirjassa lukee, ja että kuolemat johtuivat pääosin taudeista. Yhtä mieltä molemmilla puolilla ollaan siitä, että Hitler ja natsit vainosivat juutalaisia ja sulkivat heitä keskitysleireille. Erimielisyydet siis liittyvät uhrien määrään, heidän kuolintapaansa ja siihen, oliko natseilla käytössä systemaattinen tuhoamisohjelma. Kehotan kaikkia tutkimaan asiaa itse ja tekemään sitten omat johtopäätökset.

Koska toisen osapuolen rikosten ja pahuuden liioitteleminen on paras keino demonisoida se, on syytä suhtautua varauksella kaikkiin kertomuksiin historian kansanmurhista. Eli älkää nielkö sellaisenaan väitteitä, joissa sanotaan niin ja niin monen tuhannen tai jopa miljoonan ihmisen kuolleen jonkin hallinnon tai kansan toimien johdosta. Itse uskon, että kansanmurhien laajuutta ja raakuutta liioitellaan järjestään kautta linjan.

Hitlerin ja jesuiittojen yhtäläinen suhtautuminen juutalaisiin

Moni revisionisti on kuta kuinkin sitä mieltä, että Hitler oli "vahva ja isänmaallinen johtaja, joka vapautti Saksan kansan juutalaisten pankkiirien ikeestä". Totuus lienee kuitenkin se, että hän oli opportunisti, joka syyllisti juutalaiset kaikesta pahasta, kuten oli tapahtunut niin usein aiemmin historian aikana. Esimerkkejä tästä olivat mm. 1800-luvun lopun Dreyfusin tapaus Ranskassa ja Venäjän salaisen poliisin 1900-luvun alussa levittämät "Siionin viisaiden pöytäkirjat". Ja samoihin aikoihin myös Hitlerin ihailemien jesuiittojen oma lehti julkaisi sarjan artikkeleita, joiden retoriikka oli hyvin samankaltaista kuin natseilla.

Vuonna 1890 "Civilta Cattolica" suuntasi taas huomionsa juutalaisiin artikkelien sarjassa, joka uudelleenjulkaistiin pamfletin muodossa… jonka tarkoituksena oli tuoda esille juutalaisten toimet modernin liberaalin kansallisvaltion luomisessa. Kirjoittaja esitti syytöksen, että "viekkaudellaan" juutalaiset lietsoivat Ranskan vallankumouksen saavuttaakseen yhteiskunnallisen tasa-arvon, ja sitten he ujuttautuivat vähitellen avainpaikoille useimpien valtioiden talouselämässä tähtäimenään kontrolloida niitä ja aloittaa heidän "vihamielinen kampanjansa kristinuskoa vastaan". Juutalaiset oli "rotu joka herättää kuvotusta"; he olivat "laiska kansa, joka ei tee työtä tai tuota mitään; joka elää toisten tekemän työn kustannuksella". Pamfletti päätti vaatimalla "yhteiskunnallisen tasa-arvon" poistamista ja juutalaisten eristämistä muusta väestöstä.
-John Cornwell, Hitler's Pope: The Secret History of Pius XII, 2000


Tiesittekö muuten, että ns. natsitervehdys on itse asiassa roomalainen tervehdys? Kuinka ollakaan...


















Thomas Richardsin video



Lähteitä:

http://www.liberalslikechrist.org/Catholic/Hitlersfaith.html

http://www.liberalslikechrist.org/Catholic/NaziLeadership.html
http://www.spirituallysmart.com/nazi.html
http://www.mosquitonet.com/~prewett/naziromcathlist.html
Lehmann - Behind the Dictators
Paris - The Secret History of the Jesuits
Paris - The Vatican Against Europe
Moore - No Friend of Democracy
Manhattan - The Vatican in World Politics
A Phil-for-an-ill Blog

Lisää Natsi-Saksasta ja sen liittolaisista tässä blogissa:

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/05/hitlerin-ss-ja-jesuiitat.html
http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/11/natsi-saksan-neuvostoliiton-ja-rooman.html
http://maallikkoapuri.blogspot.com/2011/02/vatikaani-kroatian-serbien-kansanmurha.html
http://maallikkoapuri.blogspot.com/2011/11/vatikaanin-ja-fasismin-erottamaton.html

*Päivitetty 6. helmikuuta 2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti