Jesuiittapappi Giovanni Botero - ensimmäinen malthusilainen

Jesuiittapappi Giovanni Botero oli ensimmäisiä ihmisiä, joka puhui väestönkasvun oletetusta haitallisuudesta, ja Murray N. Rothbardin sanojen mukaan ensimmäinen malthusilainen:

Sen lisäksi, että hän oli johtava poliittisen pragmatismin ja valtion järjen teoreetikko, Giovanni Boterolla on merkittävä mutta kyseenalainen kunnia olla ensimmäinen "malthusilainen", ensimmäinen kitkerä väestönkasvun väitetystä vahingollisuudesta valittaja. Vuoden 1588 teoksessaan "On the Cause of the Greatness of Cities", joka käännettiin englanniksi vuonna 1606, Botero esitteli lähes kaiken sen, mitä Malthusin kaksi vuosisataa myöhemmin julkaiseman väestöä käsittelevän esseen teesi sisälsi. Analyysi oli siten hyvin mekanistinen: väestöllä on taipumus kasvaa rajattomasti, tai siis rajana on vain suurin mahdollinen ihmisen hedelmällisyyden aste. Sitä vastoin toimeentulomahdollisuudet voivat lisääntyä vain hitaasti. Siten väestönkasvu aina - Malthusin kuuluisia sanoja lainaten - "luo painetta toimeentulomahdollisuuksille", mikä aiheuttaa aina olemassa olevan köyhyyden ja nälänhädän.

Väestönkasvua voidaan siten estää vain kahdella tavalla. Yksi on se, että suuri määrä ihmisiä kuolee nälkään, tauteihin tai sotiin rajallisista luonnonvaroista (Malthusin "positiivinen" este). Toinen on ainoa ihmisen vapaan tahdon tai vastatoimien elementti, jonka Boteron teoria hyväksyy: se, että nälänhätä ja köyhyys voivat saada jotkut ihmiset pidättymään avioitumasta ja lisääntymästä (Malthusin "preventiivinen" tai "negatiivinen" este). Väestömäärän kasvun, talouskasvun ja kohoavan elintason leimaamalla aikakaudella Boteron synkät puheet väestönkasvusta eivät varmastikaan herättäneet vastakaikua. Ja kuten alla näemme, nämä 1600- ja 1700-luvun teoreetikot, jotka ennakoivat rajatonta väestönkasvua, pitivät sitä hyvänänä asiana, kiihokkeena vaurastumiselle ja talouskasvulle.

Teki rajattoman veästönkasvun teesistä sitten pessimistisiä, puolueettomia tai optimistisia johtopäätöksiä, sen perusvirhe on oletus, etteivät ihmiset reagoi siihen, jos näkevät elintasonsa putoavan suuria perheitä elätettäessä. Botero (ja Malthus hänen jälkeensä) myönsikin tämän mainitsemalla "preventiiviset" esteet. Koska, jos ihmiset vähentävät lasten määrää suuren hädän edessä, miksi he eivät voisi tehdä niin jo paljon aiemmin? Ja, jos niin on, ei voida tehdä oletusta mistään tällaisesta mekanistisesta tendenssistä.
-Murray N. Rothbard, Economic Thought Before Adam Smith

http://mises.org/daily/4214

Thomas Malthusin teoriaa pidetäänkin jo nykyään virheellisenä, mutta väestönvähennysagenda on enemmän kuin voimissaan, ja sitä markkinoidaan mm. "ilmastonmuutoksen" nojalla:



http://maallikkoapuri.blogspot.com/2009/09/saastunutta-rokotetta-levittaneen.html

Vatikaani ja Jerusalem

Asia joka on jäänyt hämmästyttävän vähälle huomiolle ja josta sionistien oletetusta täydellisestä maailmanvallasta puhuvatkin ovat hyvin hiljaa, on se, että Vatikaanin pussiin monien muiden sabbatailaisten juutalaisten (kuten esimerkiksi tämän rabbin) tavoin pelaava jesuiittojen kouluttama Shimon Peres lupasi salaisessa sopimuksessa vuonna 1993 Vatikaanille Itä-Jerusalemin hallinnan.

Barry Chamishin luento




Sopimuksen taustaa

Tärkeitä henkilöitä sopimuksen taustalla olivat mm. Juutalaisten maailmankongressin ja sen ekumeenisen elimen puheenjohtaja Edgar Bronfman ja kardinaali Joseph Ratzinger (nyk. paavi Benedictus XVI), joka ensimmäisellä vierailullaan Israeliin huhtikuussa 1992 tapasi vain Jerusalemin pormestarin, Teddy Kollekin. Kollek oli kuukautta aiemmin sanonut: "Israelin hallituksen pitäisi vastata Vatikaanin vaatimuksiin luoda Jerusalemille erityisasema". 10. syyskuuta 1993, vain kolme päivää ennen savuverhona toimineen Oslon sopimuksen allekirjoittamista, italialainen lehti La Stampa uutisoi, että silloinen ulkoministeri Peres luovutti Vatikaanille Jerusalemin vanhan kaupungin hallinnan. Samana vuonna 30. joulukuuta julkistettiin historiallinen sopimus (konkordaatti) Israelin ja Vatikaanin välillä. Vahvistus Jerusalemin luovuttamiselle tuli vuonna 1995, kun israelilaiselle radiokanavalle vuodettiin Israelin Italian-lähetystön siitä kertova sähke ulkoministeriölle, joka julkaistiin kaksi päivää myöhemmin myös sanomalehti Haaretzin etusivulla.

Lähde

Miksi Vatikaani haluaa Jerusalemin?

Chamish haastattelee saksalaissyntyistä israelilaista historioitsijaa Asher Edaria:

- Miksi Vatikaani on yhtäkkiä niin kiinnostunut saamaan haltuunsa Siionin vuoren maat?

- Ei siinä ole mitään yhtäkkistä. Itse asiassa halu juontaa juurensa jo 1200 vuoden takaa Kaarle Suuren ajoista. Hän oli Vatikaanin sotilaallinen käsikassara Euroopan katoliseksi käännyttämisessä. Hän onnistui suuremmoisesti ja loi sen, mikä tunnetaan Pyhänä Rooman keisarikuntana, mutta jota sittemmin kutsuttiin Pyhäksi saksalais-roomalaiseksi keisarikunnaksi. Kaarle Suuren pääkaupunki oli Aachen, ja sinne hän rakensi ensimmäisen katedraalinsa.

- Anteeksi vain, mutta mitä sitten?

- Yeshiva-koulun vieressä Siionin vuorella on Dormitio-luostari, jonka rakensivat saksalaiset vuodesta 1906 lähtien. Se on Kaarle Suuren Aachenin katedraalin täydellinen kopio. [No ei sentään, mutta se oli suunniteltu tämän katedraalin mallin pohjalta.]

- Miten tämä sai alkunsa?

- Keisari Vilhelm II tuli Jerusalemiin vuonna 1898 rakennuttamaan kaksi kirkkoa, vaatimattoman ja uskonnolliselta painoarvoltaan vähäisen luterilaisen kirkon ja mahtavan katolisen rakennelman Siionin vuorelle. Vuonna 1898 valtion hallitsija ei olisi tehnyt niin vaivalloista matkaa diplomaattiseen takapajulaan, ellei se olisi ollut äärimmäisen tärkeää. Vatikaani oli huolissaan siitä, että briteillä oli Jerusalemissa toimiva kirkko ja että sen asema voisi vakiintua ja kannatus levitä. Vatikaani hankki suuren osan matkaan matkaan ja Turkin sulttaani Hamidin lahjukseen tarvittavista varoista. Koska Vilhelmillä oli miellytettävänään protestanttinen väestö, hän pystytti myös pienemmän luterilaisen kirkon, mutta todellinen aarre oli Siionin vuori.

- Miksi kaikki tämä rahankäyttö ja vaiva, jos Vatikaani saa haltuunsa maat? Mitä Saksa siitä sai?

- Saksa ei koskaan ole luopunut unelmastaan pystyttää Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta uudelleen. Tämän imperiumin ollessa mahtinsa huipulla sen suurin kuningas, Frederik Suuri marssi Jerusalemiin ja tuli kaupungin kuninkaaksi. Jerusalem oli kerran osa Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa, ja unelmana on, että niin tulee taas olemaan. Tässä imperiumissa valta oli jaettu selkeästi. Paavi oli hengellinen johtaja, mutta poliittinen johtaja oli se, joka kulloinkin hallitsi Saksaa. Tämä unelma johti suoraan ensimmäiseen maailmansotaan.

- Mikä sija juutalaisilla on tässä kaikessa?

- Ei mikään. [Sionistiliikkeen johtaja Theodor] Herzl yritti saada roolin juutalaisille ja tapasi Vilhelmin Jerusalemissa. Vilhelm ei halunnut olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Hänen päämääränään oli pelastaa Jerusalem Saksan poliittisesti ja Rooman hengellisesti johtamalle kristikunnalle. Mikään ei ole muuttunut paitsi, että nyt paavina on päättäväinen saksalainen. Vatikaani haluaa juutalaiset pois vanhasta kaupungista, ja hallituksemme on näköjään sen kanssa samalla kannalla.
-On Top Of Mount Zion, All Coveted By Rome, Barry Chamish, 21. joulukuuta 2005

Ensiksi on nähtävä se, että Vatikaani on alkaen ristiretkistä jo vuosisatojen ajan yrittänyt saada Jerusalemin hallintaansa. Jotta ihmiset saadaan vakuuttuneiksi sen maailmannäyttämölle tuoman messiaan aitoudesta, sen täytyy järjestää tämä suuri näytelmä vanhassa kaupungissa. Tämän näytelmän juoni on se, että tämä messias yhdistää kolme maailman monoteististä uskontoa, tuo rauhan ja harmonian maailmaan ja ratkaisee Lähi-idän konfliktin. Tämä siis tapahtuu, missäs muualla, kuin Jerusalemin vanhassa kaupungissa. Tämä ns. messias, joka julistetaan, tulee olemaan väärä sellainen ja vakuuttelemaan, että luomalla maailmanhallitus (YK:n pohjalta) saadaan aikaan maailmanrauha ja harmonia. Tämä on valhetta ja petosta, mutta mitäpä siitä. Meidän maailmassamme todellisuus ei ole tärkeä. Yleinen käsitys on. Lopputuloksena on Israelin valtion suvereniteetin purkaminen Lähi-idän "kansakuntien alueellisen ryhmittymän" tieltä. Kansainväliset elimet ja maailman suurvallat tulevat painostamaan Israelia myöntymään näihin vaatimuksiin sen nojalla, että "se on ainoa tapa ratkaista Lähi-idän konflikti". Jotta juutalaiset hyväksyisivät sen, heidät vakuutetaan siitä, että "messiaan" ilmestyttyä juutalaisille on aika alkaa rakentamaan kolmatta temppeliä, jota kutsutaan "Salomonin temppeliksi".
 -Joel Bainerman, The Vatican Agenda

Ennustuksien mukaisen viimeisen paavin on siis tarkoitus hallita maailmaa YK:n valvomasta Jerusalemista käsin, kun valtakeskus on siirretty sinne Vatikaanista eli Roomasta, ja sinne on myös tarkoitus uudelleenrakentaa Salomonin temppeli, joka on vapaamuurareille symbolisesti tärkeä.

uuden temppelin malli


















Hanke nytkähti äskettäin taas yhden askeleen eteenpäin, kun Vatikaanin kirkolliskokous antoi julkilausuman, jossa vaati Israelia lopettamaan Palestiinan miehityksen, sanoen ettei sitä voi perustella Raamatulla ja toistaen jälleen vaatimuksensa siitä, että Jerusalemille on luotava erityisasema maailman kolmen suuren monoteistisen uskonnon pyhänä kaupunkina.

paavi ja Peres Israelissa


















paavi ja Peres Vatikaanissa

Reaganin ja paavin "pyhä allianssi"

Ronald Reagan oli se USA:n presidentti, joka tunnusti Vatikaanivaltion luodessaan sen kanssa viralliset diplomaattisuhteet 10. tammikuuta 1984.

Muutos on tulossa osin siksi, koska Reaganin hallinto ei enää ole huolissaan Vatikaani-yhteyksien kielteisistä poliittisista vaikutuksista. Itse asiassa republikaanistrategit ovat paljon kiinnostuneempia mahdollisista katolilaisten äänistä, joita voisivat saada vuonna 1984. On tiedossa, että Valkoinen talo on tunnustellut mahdollista protestanttista vastustusta ja todennut poliittisten vahinkojen jäävän minimaalisiksi. Kuitenkin useat järjestöt, kansallinen kirkkokonsiili (NCC) mukaan lukien, ovat ilmaisseet tyrmistyksensä. "Olen tyrmistynyt", sanoo maan suurimman protestanttiryhmän, eteläisen baptistikonvention puheenjohtaja James Draper. Lisää ei-toivottua julkisuutta hallitukselle saattaa tuoda se, kun senaatti vahvistaa ensimmäisen Vatikaanin-suurlähettilään nimityksen. Se on todennäköisesti Reaganin tämänhetkinen henkilökohtainen edustaja, 69-vuotias katolisuuteen kääntynyt kalifornialainen bisnesmies ja hänen henkilökohtainen ystävänsä William Wilson.
-Time, 23. joulukuuta 1983

Mutta Reaganin hallituksen ja Vatikaanin suhde ei jäänyt vain muodollisuuksien tasolle, ei sinne päinkään:

Vain presidentti Ronald Reagan ja paavi Johannes Paavali II olivat paikalla Vatikaanin kirjastossa maanantaina 7. kesäkuuta 1982. Se oli näiden kahden ensimmäinen tapaaminen, ja he keskustelivat 50 minuuttia. Samassa paavin huoneiston siivessä kardinaali Agostino Casaroli ja arkkipiispa Achille Silvestrini tapasivat ulkoministeri Alexander Haigin ja Reaganin turvallisuuspoliittisen neuvonantajan, tuomari William Clarkin. Heidän keskustelunsa keskittyivät enimmäkseen Israelin invaasioon Libanoniin, ja niiden toisena päivänä Haig kertoi heille, että pääministeri Menachem Begin oli vakuuttanut heille, ettei invaasio menisi pidemmälle kuin 40 kilometriä sisämaahan.

Mutta Reagan ja paavi käyttivät vain viisi minuuttia Lähi-idän tapahtumien arvioimiseen. Sen sijaan he keskittyivät aiheeseen, joka oli paljon lähempänä heidän sydäntään: Puola ja Neuvostoliiton ylivalta Itä-Euroopassa. Tässä tapaamisessa Reagan ja paavi sopivat salaisen kampanjan aloittamisesta tämän kommunistisuurvallan hajoamisen nopeuttamiseksi. Näin Reaganin ensimmäinen turvallisuuspoliittinen neuvonantaja julistaa: "Tämä oli yksi kaikkien aikojen suurimmista liittoutumista."
-Time, The Holy Alliance, 24. helmikuuta 1992

Nancy ja Ronald Reagan ja paavi Johannes Paavali II


















Näin siis syntyi Reaganin ja paavin "pyhä allianssi". Muistakaa kuitenkin se, että katolisella kirkolla on ollut kommunismin suhteen aina julkinen linja, jossa se tuomitsee sen, mutta sisäpiirissä sen on tiedetty palvelevan Vatikaanin valtapyrkimyksiä:

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/11/natsi-saksan-neuvostoliiton-ja-rooman.html


Mutta kuinka syvä oli Reaganin ja paavin välinen liitto:

Presidentti [Reagan] ei ole mitenkään salaillut sitä, että hän hakee paavilta opastusta Amerikan johtamisessa… lainasin hänen uskomatonta lausuntoaan kansallisen katolisen opetusjärjestön edessä huhtikuussa 1982: "Olen kiitollinen teidän avustanne Amerikan politiikan muovaamisessa Jumalan tahtoa heijastavaksi… ja odotan innolla lisäopastusta Hänen Pyhyytensä paavi Johannes Paavali II:lta, kun pääsen hänen puheilleen kesäkuussa."
-Stephen D. Mumford, American Democracy & The Vatican, 1984

Katoliset kysymykset näyttävät kalvavan häntä… Reagania tuntuu nyt ajavan eteenpäin hänen kyvyttömyytensä suvaita "kirkon sortamista", jota paavi on todistellut… John Kennedy saattaa jossain hymähdellä sille näylle, että Amerikan presidentti heittäytyy Pyhän äitikirkon syliin… Sen sijaan Reagan tekee kaikkensa näyttääkseen, että hänen kohdallaan ei ole eroa kirkon ja valtion välillä. Hän haluaa tehdä tiettäväksi, että hänen ja paavin välillä on suora linja, että hän pyytää neuvoa Vatikaanivaltiolta. Reagan teki poikkeuksellisen siirron kutsuen paavin lähettilään, Pio Laghin Santa Barbaran tilalleen konsultoimaan häntä arkaluontoisissa ulkopoliittisissa kysymyksissä.
- Mary McGrory, The Washington Post, 6. elokuuta 1984

Katolilainen John F. Kennedy sen sijaan erotti uskonnon politiikasta ja tuli murhatuksi Vatikaanin toimesta.


Reaganin hallinnon paavilaiset

Kaikki hallinnon avainmiehet olivat hartaita katolilaisia - CIA:n johtaja William Casey, Allen, Clark, Haig, Walters ja William Wilson, Reaganin ensimmäinen Vatikaanin-suurlähettiläs. He pitivät USA:n ja Vatikaanin välistä suhdetta pyhänä allianssina: paavin moraalinen voima ja heidän kirkkonsa opit yhdistettynä heidän kiihkeään kommunisminvastaisuuteensa ja käsitykseensä Amerikan demokratiasta. Mutta silti missio olisi ollut mahdoton ilman täyttä tukea Reaganilta, joka uskoi palavasti sekä Washingtonin ja Vatikaanin suhteen hyötyihin, myös käytännön tasolla. Reagan kertoo, että yksi hänen ensimmäisiä tavoitteitaan presidenttinä oli tunnustaa Vatikaani valtiona "ja tehdä siitä liittolainen".
-Time, The Holy Alliance, 24. helmikuuta 1992

Reaganin hallinnossa vaikutti kaikkiaan ainakin seitsemän Maltan ritaria: yllä mainitut William Casey, turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Richard V. Allen, ulkoministeri Alexander Haig, USA:n erikoislähettiläs Vernon Walters, Vatikaanin-suurlähettiläs William Wilson ja hänen seuraajansa Frank Shakespeare sekä turvallisuuspoliittisena neuvonantajana ja puolustusministerinä toiminut Frank Carlucci. Reagan ja hänen varapresidenttinsä George Bush myös palkittiin "ansioistaan" Maltan ritarikunnan kunniajäsenyydellä.

Jesuiittojen kouluttamia olivat ainakin CIA:n pääjohtaja Casey sekä apulaisjohtajat John N. McMahon ja Robert Gates, erikoislähettiläs Walters, suurlähettiläs Shakespeare, ja hallituksessa Haig, turvallisuuspoliittinen neuvonantaja ja sisäministeri William P. Clark, sosiaali- ja terveysministeri Margaret Heckler, opetusministeri William J. Bennett ja työvoimaministeri Ann Dore McLaughlin. McLaughlin oli tuolloin vielä naimisissa entisen jesuiittapapin, John McLaughlinin kanssa, joka oli Richard Nixonin neuvonantaja ja puheenkirjoittaja tämän ollessa presidentti. Reaganin kuudesta nimityksestä korkeimpaan oikeuteen kolme oli katolilaisia, ja yksi niistä eli edelleen virassa oleva Antonin Scalia on jesuiittojen kouluttama.


Reagan, paavi ja obeliski

Reagan vannoi ensimmäisenä presidenttinä virkavalansa Capitolin länsisiivessä ollen näin kasvot kohti obeliskia, niin kuin paavi tervehtiessään alamaisiaan Pietarinaukiolla, ja vihjaisi näin tulevasta Vatikaanin tunnustamisesta.

Nicaraguan sandinistivallankumous - jesuiittojen luomus

USA:n pääkohde on Nicaraguan sandinistihallitus, jota pidetään nyt marxilaisena hallintona. Tosiasia on kuitenkin se, että sandinistihallituksessa on enemmän jesuiittoja ja jesuiittojen kontrolloimia henkilöitä, kuin koko Nicaraguassa on ihmisiä, jotka ovat lukeneet Marxin Pääomaa ensimmäistä kappaletta pidemmälle.
-New Solidarity, 25. huhtikuuta 1983

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/10/jesuiitat-latinalaisessa-amerikassa.html

… Eli "vasemmistolainen" hallinto on mitä varmimmin ja mitä tiukimmin kietoutunut yhteen katolilaisuuden yleensä ja erityisesti jesuiittojen kanssa. Sandinistivallankumouksen guru on Ernesto Cardenal, trappistimunkki; ulkoministeri on [Miguel] D'Escoto, Maryknoll-pappi; ja koko operaation aivot, Fernando Cardenal, on jesuiitta. Kun nämä kolme "marxilaista" katolista kirkonmiestä yhdistävät voimansa Daniel Ortegan kanssa, joka saarnaa sitä, että vallankumoustaistelija on kristitty ja päinvastoin, on todellakin vaikea olla näkemättä jesuiittakasuistiikkaa Nicaraguan vallankumouksen yllä.

Jos selkeästi katolismielistä New Solidarity-lehteä on uskominen, ei ole paljon toivoa Nicaraguan vapautumisesta Vatikaanin ja jesuiittojen otteesta. Sillä tämä lehti kertoo, että mies, jota USA kaavailee sandinistien korvaajaksi, Eden Pastora, joka nyt rakentaa toimintakeskusta Hondurasissa, on itsekin jesuiittojen kontrolloima. Joten, vaikka sandinistit syrjäytettäisiin huomenna, toinen jesuiittojen kontrolloima mies laitettaisiin tilalle, tällä kertaa CIA:n ja USA:n hallituksen avulla.

Kysymykseen, missä jesuiitat loppuvat ja mistä marxilaiset alkavat, on todellakin vaikea vastata, mutta yksi asia on tätä kirjoitettaessa: jesuiitat kontrolloivat Nicaraguaa. Kaikki Nicaraguan pankit kansallistettiin, kun sandinistit ottivat komennon, paitsi Ambrosiano Group. Tämä yhtymä säästyi mystisesti kansallistamiselta. Syynä oli tietysti se, että Ambrosiano Group on Vatikaanin hallinnassa.
-Ronald Cooke, The Vatican Jesuit Global Conspiracy, 1985

Sandinistihallitukseen kuuluivat siis Maryknoll-pappi Miguel D'Escoto, katolinen pappi ja runoilija Ernesto Cardenal ja hänen veljensä Fernando Cardenal, joka oli jesuiittapappi. Yksi sandinistivallankumouksen avainmiehistä oli Daniel Ortega, josta tuli Nicaraguan ensimmäinen vapailla vaaleilla valittu presidentti ja joka on nyt jälleen maan presidentti. Hän opiskeli hetken aikaa Managuan jesuiittayliopistossa ennen liittymistään sandinisteihin 1960-luvulla. Fernando Cardenal myös toimi tämän yliopiston vararehtorina, ja sen rehtori oli aikoinaan jesuiittapappi Xabier Gorostiaga, sandinistien tukija ja keskeinen henkilö neuvotteluissa, joissa USA luovutti Panaman kanavan Panamalle.

Keskeinen voima sandinistivallankumouksen takana oli "Kahdentoista ryhmä", johon kuuluivat mm. D'Escoto, Fernando Cardenal ja Arturo Cruz, joka opiskeli Georgetownin jesuiittayliopistossa. Cruzista tuli sandinistien valtaannousun jälkeen Panaman keskuspankin johtaja, sitten Nicaraguan Yhdysvaltain-suurlähettiläs, mutta hän kääntyi sandinistihallintoa vastaan ja haamukirjoitti Eden Pastoran puheen, jossa tämä ilmoitti eroavansa sandinisteista. Jesuiitta-koulutettu Pastora johti ensimmäisiä sandinisteiksi itseään kutsuvia taistelujoukkoja, mutta vaihtoi myöhemmin USA:n ja CIA:n tukemien contrien puolelle. Cruzin poika Arturo Cruz jr. liittyi myös contrien tukijoihin, mutta sittemmin hän kuitenkin oli Daniel Ortegan nimittämänä isänsä tavoin Nicaraguan Yhdysvaltain-suurlähettiläs vuosina 2007-2009.

On syytä mainita vielä Nicaraguan mahtisuku Chamorro, josta on tullut mm. neljä maan presidenttiä. Se on ainakin näennäisesti jakaantunut sandinistivallankumouksen jälkeen, kun perinteisesti konservatiiveja kannattaneesta suvusta osa on kannattanut sandinisteja, esimerkiksi jesuiitta-koulutettu Xavier Chamorro Cardenal, joka työskenteli konservatiivisessa lehdessä La Prensa, jonka päätoimittajaksi hän tuli tehtävässä toimineen veljensä murhan jälkeen. Myöhemmin hän lähti lehdestä ottaen suurimman osan henkilöstöstä mukaansa ja perusti sandinisteja myötäilevän lehden El Nuevo Diario. Yksi contrien johtajista oli aluksi Edgar Chamorro, mutta hänkin kääntyi myöhemmin näitä vastaan. Hän oli jesuiittapappi.

Järjestystä kaaoksesta.

Pentagon ja Villa Farnese

2000-luvun ristiretken, jota myös "sodaksi terrorismia vastaan" kutsutaan, komentokeskus on Amerikan Pentagon, ja 1500-luvun protestantismia vastaan käydyn sodan komentokeskus oli Villa Farnese, joka on jesuiittaveljeskunnan taustavoiman, paavi Paavali III:n pojanpojan, kardinaali Alessandro Farnesen rakennuttama viisikulmion muotoinen rakennus.

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/05/disinformaatio-jesuiittojen.html


Pentagon


















Villa Farnese






















Sattumaako? Niin kuin se, että Pentagonin rakennustyöt aloitettiin virallisesti 11. syyskuuta 1941, tasan 60 vuotta ennen 911-iskuja, jotka olivat lähtölaukaus "terrorismin vastaiselle sodalle"?

Tämän sodan aikana Amerikan puolustusvoimien johtopaikkoja ovat miehittäneet paavilaiset ja jesuiittojen apurit: nykyinen puolustusministeri Robert Gates ja hänen edeltäjänsä Donald Rumsfeld ovat molemmat jesuiittojen kouluttamia, samoin Obaman turvallisuuspoliittinen neuvonantaja James L. Jones, jonka kakkosmies Thomas E. Donilon on valmistunut katolisesta yliopistosta. Irakin joukkojen komentajat David Petraeus ja George Casey, joka on nykyään maavoimien esikuntapäällikkö, ovat myös jesuiittojen kouluttamia. Nykyinen esikuntapäällikkö Michael Mullen kävi katolista koulua, ja hänen edeltäjänsä Peter Pace on harras katolilainen, joka on käynyt Georgetownin yliopiston johtamiskurssin.

Tämä ei mitenkään voi olla sattumaa. Se on kerta kaikkiaan mahdotonta! He ovat kaikki jesuiittojen kouluttamia ja kontrolloimia, koska tämä paavillinen ristiretki on sota sekä muslimien että valeprotestanttisen lännen ihmisten tuhoamiseksi.
-Nick Rivera

http://www.spirituallysmart.com/Nick_Rivera.html


Tilanteen päivitys vuoden 2011 lopulla:

Jesuiittojen kouluttama George Casey, joka toimi Irakin joukkojen komentajana 2004-2007 ja maavoimien esikuntapäällikkönä 2007-2011, jäi eläkkeelle, ja hänen tilalleen nimitettiin katolilainen Martin Dempsey. Dempsey ehti toimi tässä tehtävässä vain hetken, koska puolustusvoimien esikuntapäällikkö Michael Mullen siirtyi myös eläkkeelle ja Dempsey siis hänen paikalleen.

Maavoimien varaesikuntapäällikkönä on vuodesta 2008 toiminut jesuiittojen kouluttama Peter W. Chiarelli, joka toimi myös komentajana Irakissa Caseyn alaisuudessa.

Irakin joukkojen komentajista tunnetuin David Petraeus on nyt CIA:n johtaja, jolle paikalle hänet nimettiin, kun niin ikään jesuiittojen kouluttama Leon Panetta siirtyi puolustusministeriksi.


Tilanteen päivitys maaliskuussa 2012 ja lisätietoa:

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2012/03/paavilaiset-ja-jesuiittojen-kouluttamat.html


*muokattu viimeksi 27.03.2012

Jesuiitta Frederick Copleston ja salaliittoteoreetikot

Merkittävä brittiläinen filosofi ja jesuiittapappi Frederick Copleston pilkkasi tällä tavoin salaliittoteoreetikkoja:

Salaliittoteoreetikon pääpyrkimyksenä tulisi olla kaaosta hakevien tyytymättömien massojen uteliaisuuden tyydyttäminen. Kun löytää yksinkertaisen totuuden ja tulee vakuuttuneeksi vähäisimmistäkin faktoista, haku päättyy, ja kaaos häviää.
-Frederick Copleston

Copleston ei tietenkään halunnut totuudenetsijöiden ottavan oman veljeskuntansa toimia tarkastelun alle, eikä näin suurin osa heistä teekään edelleenkään. Jesuiitta-koulutetun Fidel Castron kamu Jesse Ventura on malliesimerkki Coplestonin vaalimasta salaliittoteoreetikosta, onhan hänen koomisia ulottuvuuksia omaavan ohjelmansa nimikin "Conspiracy Theory".

Suurin todiste siitä, että jesuiitat ovat päässeet tämän päivän USA:ssa täysin arvossapidettyyn asemaan, on se hämmästyttävä tosiasia, että mies, joka väittää esittävänsä yhteenvedon hämärästä maailmanlaajuisesta salaliitosta, joka uhkaa maailmaa, käyttää jesuiittojen johtajaa vahvistamaan teesinsä. Kukaan kirkkohistoriasta tietoinen ei koskaan tekisi niin, ellei uskoisi, että on tullut aika, jolloin jesuiitat eivät enää ole itse epäiltyjä. Nähtävästi Gary Allen uskoo, että niin on käynyt. Miljoonat konservatiivisesti suuntautuneet amerikkalaiset, jotka ovat Allenin kanssa samaa mieltä, ovat joko täysin tietämättömiä historiasta tai uskovat, että jesuiitat ovat muuttuneet.
-Ronald Cooke, The Vatican Jesuit Global Conspiracy, 1985

Tämä jesuiittojen johtaja oli tietenkin jesuiittakenraali Pedro Arrupe:

On myös uskonnollisia johtajia, jotka ovat tietoisia tästä salaliitosta. UPI:n 27. joulukuuta 1965 julkaisemassa uutisjutussa katolisen kirkon jesuiittaveljeskunnan johtaja, isä Pedro Arrupe esitti seuraavat syytökset puheessaan ekumeeniselle konsiilille: "Tämä… jumalaton seurapiiri toimii äärimmäisen tehokkaalla tavalla ainakin sen johdon korkeimmilla tasoilla. Se käyttää hyödykseen kaikkia käytettävissään olevia keinoja, olivat ne sitten tieteellisiä, teknisiä, sosiaalisia tai taloudellisia. Se seuraa täydellisesti suunniteltua strategiaa. Se hallitsee lähes täysin kansainvälisiä organisaatioita, talouspiirejä ja massaviestinnän alaa; lehdistö, elokuvat, radio ja televisio."
-Gary Allen, None Dare Call It Conspiracy, 1972

http://www.whale.to/b/allen_b1.html#chapter1

Gary Allen kuului aivoriiheen nimeltä John Birch Society (JBS), kuten eräs toinen elossa oleva salaliittokirjailija G. Edward Griffin. Hän käytti kirjassaan ylimpänä auktoriteettinaan pitkäaikaista Georgetownin jesuiittayliopiston professoria, Carroll Quiqleyä, johon JBS edelleen tukeutuu näkemyksessään historiasta. JBS:n nykyinen puheenjohtaja John F. McManus onkin jesuiitta-koulutettu.

JBS, McManus, Ron Paul ja Alex Jones
Alex Jones ja jesuiitat

Natsi-Saksan, Neuvostoliiton ja Rooman symboliikka - mitä yhtäläisyydet kertovat?

Yhtäläisyydet Saksan natsien ja Venäjän kommunistien julisteissa:




Natsi-Saksan lippu










Neuvostoliiton lippu









Nova Roman lippu










Nova Roma on vuonna 1998 perustettu mikrovaltio tai järjestö, jonka tarkoituksena on herättää henkiin muinainen Rooma, ja sen lippu pohjautuu muinaisen Rooman väreihin ja symboleihin. Lyhenne SPQR tulee latinan kielen sanoista Senatus populusque Romanus eli "Rooman senaatti ja kansa".


Rooman kaupungin vaakuna















Vatikaanivaltion vaakuna















Hitler, Stalin ja jesuiitat

"Olen oppinut kaikkein eniten jesuiittaveljeskunnalta", Hitler kertoi minulle. "Tähän päivään asti maan päällä ei ole ollut mitään niin mahtavaa kuin katolisen kirkon hierarkkinen organisaatio. Olen tuonut siitä paljon mukaan omaan puolueeseeni... Katolinen kirkko pitää nostaa esimerkiksi... Kerron sinulle yhden salaisuuden. Olen perustamassa veljeskuntaa."
-Hermann Rauschning, Hitler m'a dit, 1939 (The Vatican Against Europe, Edmond Paris, 1964, s. 252)

Himmler organisoi SS:n jesuiittaveljeskunnan periaatteiden mukaan. Himmlerin mallina oli mahdollisimman tarkka jäljennös Ignatius Loyolan määräämistä hengellisistä harjoituksista ja ohjesäännöistä. Ehdoton tottelevaisuus oli suuri ohjenuora; jokainen käsky pitää toteuttaa kyselemättä.
-Walter Schellenberg, natsijohtaja (Le chef du contre-espionnage nazi parle, 1957; The Vatican Against Europe, Edmond Paris, 1964, s. 252)

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2009/05/natsi-saksa-ja-vatikaani.html
http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/05/hitlerin-ss-ja-jesuiitat.html
A Phil-for-an-ill Blog


Tsaari Aleksanteri I oli karkottanut jesuiitat koko Venäjältä vuonna 1820, joten he eivät voineet toimia siellä avoimesti. Heitä kuitenkin toimi nimellisesti ortodoksisina opettajina Tbilisin pappisseminaarissa, jossa Josif Stalin opiskeli. Stalin oli siten jesuiittojen kouluttama.

Ludwig: Mikä sai teidät ryhtymään vastarintataistelijaksi? Oliko syynä kenties se, että vanhempanne kohtelivat teitä huonosti?

Stalin: Ei. Vanhempani olivat kouluttamattomia, mutta he eivät millään tavalla kohdelleet minua huonosti. Mutta toisin oli ortodoksisessa teologian seminaarissa, jota silloin kävin. Vastalauseena hirveälle hallinnolle ja jesuiittamaisille menetelmille seminaarissa olin valmis tulemaan, ja tulinkin vallankumoustaistelijaksi, uskojaksi marxismiin vallankumouksellisena oppina.

Ludwig: Mutta ettekö tunnusta, että jesuiittojen opeissa on hyviä asioita?

Stalin: Kyllä, he ovat systemaattisia ja sinnikkäitä työskennellessään alhaisten tarkoitusperien saavuttamiseksi. Mutta heidän keskeisin menetelmänsä on vakoilu, urkkiminen, ihmisten sieluun luikerteleminen ja heidän tunteiden järkyttäminen. Mitä hyvää siinä voi olla? Esimerkiksi vakoileminen asuntolassa. Yhdeksältä kello soittaa aamuteen merkiksi, me menemme ruokailuhuoneeseen, ja kun palaamme huoneisiimme, saamme huomata, että sillä aikaa on suoritettu etsintä ja kaikki meidän laatikot pengottu... Mitä hyvää siinä voi olla?
-Bolshevik, 30. huhtikuuta 1932, marxist.org

Ainakin näennäisestä jesuiittojen vastaisuudesta huolimatta Stalin, kuten hänen edeltäjänsä Lenin, kuitenkin edisti jesuiittojen agendaa, jossa kommunismin tehtävänä oli mm. luhistaa Venäjän ortodoksinen kirkko.

Tsaarivallan kukistamisesta seurasi siten väistämättä myös ortodoksisen kirkon valtionkirkon aseman mitätöiminen. Vatikaanille joka oli käynyt sotaa ortodoksista kirkkoa vastaan 1000-luvulta lähtien, sen vuosituhantisen vastustajan luhistuminen oli liian hyvää ollakseen totta. Paha bolshevismi voitaisiin näin hyväksyä, koska se oli tuhonnut ortodoksisen kirkon - kuitenkin yhdellä ehdolla: että se antaisi katoliselle kirkolle vapaat kädet ortodoksisen uskonnon lopulliseen hävittämiseen Venäjältä. Sopimus hyväksyttiin, ja tapahtui niin, että samaan aikaan, kun Vatikaani jyrisi bolshevismia vastaan, bolshevikit Kremlissä ja Vatikaanin diplomaatit Roomassa aloittivat salaiset neuvottelut. Lenin ja paavi pääsivät yhteisymmärrykseen. Koneistoja laitettiin pystyyn. Bolshevikkien Venäjälle lähetettiin paavin valtuuskuntia, joista joitakin johtivat amerikkalaiset prelaatit ja joiden kulissina oli auttamistyö ja sen sellainen. Roomassa ja muualla katolisille papeille annettiin tehostettua opetusta Venäjän ortodoksisen teologian ja kirkkomenojen alueella. Tehtiin suuria suunnitelmia ortodoksisen kirkon täydelliseksi haltuun ottamiseksi, joihin kuului katolisen kirkon entisten omaisuuksien ja maiden takaisin vaatiminen, mikä otettaisiin esille sitten, kun katolilaisuus olisi ottanut komennon.
-Avro Manhattan, The Vatican Billions, 1983

Lenin itse asiassa hyväksyi jesuiitat virallisesti takaisin Venäjälle vuonna 1922:

… [vuonna 1922] Monsignor Pizzardo tapasi Vladimir Vorovskin määritelläkseen Pyhän istuimen ja Venäjän välisen sopimuksen pääkohdat ja paavin Venäjän lähetystyön raamit… Tällä epävirallisella tapaamisella ei kuitenkaan ollut mitään vaikutusta konferenssiin, ja sen ainoa tulos oli sopimus paavin lähetystyöstä. Tämä sopimus antoi valtuutuksen kolmen katolisen "veljeskunnan" toiminnalle Venäjällä, redemptoristeille Pohjois-Venäjällä, jesuiittaveljeskunnalle Keski-Venäjällä ja Jumalan Sanan seuralle (SVD) Pohjois-Venäjällä.
-James J. Zatko, katolinen pappi, Descent Into Darkness, 1965, s. 112

Jesuiitat ja kommunismi

Kun jesuiitat olivat saanut kasvatettua niin uskollisen ja kuuliaisen sukupolven, he seuraavaksi ottivat käyttöön oman hallintojärjestelmänsä [Paraguayn jesuiittavaltioissa] ja yrittivät onnistuneesti toteuttaa tämän valtion, jonka Plato jo muinoin näki ennalta ja jota nykypäivän sosialistit meille tarjoavat. Itse asiassa heidän valtiomuotonsa oli juuri ja nimenomaan kommunismia, jota kuuluisa [Etienne] Cabet nyt yrittää pystyttää lähes samoille alueille; ainoana erona se, että jesuiitat asettivat itsensä valtion tai yhteisön asemaan.
-G.B. Nicolini, History of the Jesuits: Their Origin, Progress, Doctrines, and Designs, 1854, s. 303

Paraguayn [jesuiittavaltioiden] kokeilun kommunismi on todellakin niiden monien poliittisten hankkeiden todellinen prototyyppi, jotka ovat maailmalla edenneet Ranskan vallankumouksesta lähtien ja erityisesti suuren vuosien 1914-1918 sodan jälkeen kaikkialla siellä, missä Rooman etujoukot ovat kyenneet riittävän voimallisesti ja pitkään työskentelemään pintakuohun alla puhaltaakseen elämää jesuiittakamarillan ohjelmaan.
-J. Findlater, The Revolutionary Movement, 1933, s. 78

Talouden perustana oli eräänlainen kommunismi, joka kuitenkin erosi oleellisesti nykyisestä samannimisestä järjestelmästä ja oli pääasiallisesti teokratia. Gelpi y Ferro kirjoitti: "Jesuiitat toteuttivat kristillisessä yhteisössään kaiken, mikä on hyvää eikä mitään, mikä on huonoa nykyajan sosialistien ja kommunistien hankkeissa.
-Catholic Encyclopedia

 
http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/10/jesuiitat-latinalaisessa-amerikassa.html
http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/12/venajan-kommunistivallankumous-cui-bono.html
A Phil-for-an-ill Blog


Harhaanjohtava oikeisto-vasemmisto-paradigma

On hyvä vielä tarkastella nykyistä oikeisto-vasemmisto-paradigmaa, jonka harhaanjohtavuutta ja absurdiutta hyvin kuvastaa JBS:n jäsenen, Gary Allenin laatima kaavio:

http://www.whale.to/b/allen_b1.html#chapter2

























Eli nykyisessä paradigmassa toistensa tosialliset hengenheimolaiset on asetettu vastakohdiksi, ja väliin jäävä tila on ns. demokratiaa, mikä käytännössä tarkoittaa fabianilaista eli vaivihkaista sosialismia, jossa me suomalaisetkin elämme. Terveen järjen mukaan sosialismin, fasismin ja suuren hallinnon vastakohta on pieni, hajautettu hallinto tai äärimmillään anarkia. Vieläkö ihmetyttää politiikan vaihtoehdottomuus? Demokratia tarkoittaa siis kansanvallan sijaan todellisuudessa fabianilaista sosialismia, joten ihmekös se, että poliitikot eli harhaanjohtajat toistelevat jatkuvasti sitä sanaa sen sijaan, että puhuisivat vapaudesta.

Mitä on todellinen vapaus?

*muokattu viimeksi 18.11.2011

Jesuiitat latinalaisessa Amerikassa - Paraguayn jesuiittavaltioista fasismiin ja kommunistiseen vapautuksen teologiaan

Paraguayn jesuiittavaltiot - kommunistivaltion prototyyppi

Jesuiitat tulivat Etelä-Amerikkaan 1570-luvun paikkeilla ja vuodesta 1609 lähtien he pääsivät toteuttamaan unelmaansa ikiomasta valtiosta, kun sinne perustettiin ensimmäinen jesuiittavaltio. Näitä jesuiittojen hallitsemia ja guarani-intiaanien asuttamia pääosin Paraguayn alueella sijainneita valtioita oli kaikkiaan 30, ja niitä on kutsuttu vaihtelevasti mm. viidakkoutopioiksi tai teokraattisiksi hirmuhallinnoiksi. Jesuiittavaltiot kuihtuivat hiljalleen pois sen jälkeen, kun jesuiitat karkotettiin Espanjan hallitsemilta alueilta vuonna 1767. Kenties huomionarvoisinta on kuitenkin se, että ne olivat modernin kommunistivaltion esiasteita.

Kun jesuiitat olivat saanut kasvatettua niin uskollisen ja kuuliaisen sukupolven, he seuraavaksi ottivat käyttöön oman hallintojärjestelmänsä ja yrittivät onnistuneesti toteuttaa tämän valtion, jonka Plato jo muinoin näki ennalta ja jota nykypäivän sosialistit meille tarjoavat. Itse asiassa heidän valtiomuotonsa oli juuri ja nimenomaan kommunismia, jota kuuluisa [Etienne] Cabet nyt yrittää pystyttää lähes samoille alueille; ainoana erona se, että jesuiitat asettivat itsensä valtion tai yhteisön asemaan.
-G.B. Nicolini, History of the Jesuits: their origin, progress, doctrines, and designs, 1889, s. 303

Paraguayn [jesuiittavaltioiden] kokeilun kommunismi on todellakin niiden monien poliittisten hankkeiden todellinen prototyyppi, jotka ovat maailmalla edenneet Ranskan vallankumouksesta lähtien ja erityisesti suuren vuosien 1914-1918 sodan jälkeen kaikkialla siellä, missä Rooman etujoukot ovat kyenneet riittävän voimallisesti ja pitkään työskentelemään pintakuohun alla puhaltaakseen elämää jesuiittakamarillan ohjelmaan.
-J. Findlater, The Revolutionary Movement: A Diagnosis of World Disorders, 1933, s. 78

Jopa katolinen ensyklopedia myöntää jesuiittavaltioiden olleen kommunistisia järjestelmiä, vaikka kuvaileekin niitä hilpeyttä herättävän apologeettisesti:

Talouden perustana [jesuiittavaltioissa] oli eräänlainen kommunismi, joka kuitenkin erosi oleellisesti nykyisestä samannimisestä järjestelmästä ja oli pääasiallisesti teokratia. Gelpi y Ferro kirjoitti: "Jesuiitat toteuttivat kristillisessä yhteisössään kaiken, mikä on hyvää eikä mitään, mikä on huonoa nykyajan sosialistien ja kommunistien hankkeissa.
-Catholic Encyclopedia

Katolinen kirkko ja kommunismi

Espanjalaisen Etelä-Amerikan vapaussodat, jesuiitat ja vapaamuurarit

Niin kuin Euroopassa, jesuiitat ovat olleet merkittävässä roolissa latinalaisen Amerikan vallankumous- ja itsenäisyyssodissa. Ilmeisin esimerkki tästä on vuosina 1810-1821 käyty Meksikon itsenäisyyssota, jossa itsenäisyystaistelijoiden ensimmäinen johtaja oli jesuiittojen kouluttama katolinen pappi Miguel Hidalgo y Costilla, jota pidetään myös maan perustajaisänä. Ja nyt 2000-luvulla vallankumoustaistelijoita johtaa taas jesuiitta, sillä zapatistisen kansallisen vapautuksen armeijan (EZLN) johtohahmo Subcomandante Marcos on oikealta nimeltään Rafael Sebastian Guillen Vicente, joka kävi nuorena jesuiittakoulua, jossa oletettavasti tutustui vapautuksen teologiaan.

Argentiinan kansallissankari Jose de San Martin, jonka isästä tuli jesuiittoreduktioiden kuvernööri jesuiittojen karkotuksen jälkeen, oli vapaamuurari, kuten Simon Bolivar, jota pidetään hänen ohellaan espanjalaisen Etelä-Amerikan suurena vapauttajana. Yksi Argentiinan vuoden 1810 toukokuun vallankumouksen johtajista oli jesuiittojen kouluttama Julian Alvarez, joka oli tuolloin Argentiinan vapaamuurarien päämies. Hän otti avosylin vastaan Euroopassa perustetun vallankumouksellisen Lautaro-loosin, johon San Martin kuului, ja hankki sille toimintaansa tarvittavan varustuksen. Lautaro-loosiin kuului myös Bolivar sekä lukuisat muut latinalaisen Amerikan vapaussotien johtohahmot. Vihje siitä, kuka Argentiinaa todella johtaa, löytyy sen kansallistunnuksesta, toukokuun auringosta:



























Alemmassa kuvassa siis jesuiittojen tunnus, jossa toukokuun auringon tavoin sekä 16 suoraa että 16 kiemuraista sädettä.


Falangismi ja kommunistinen vapautuksen teologia - jesuiittojen hegeliläistä dialektiikkaa

Jesuitismin hengentuote vapautuksen teologia on lähinnä koodisana katoliselle kommunismille, jota jesuiittakenraali Adolfo Nicolas on kommentoinut näin:

Vapautuksen teologia on rohkea ja luova vastaus latinalaisen Amerikan sietämättömään tilanteeseen. Kuten muidenkin teologioiden kohdalla, se tarvitsee vuosia kypsyäkseen. On vahinko, ettei se ole saanut luottamuslausetta ja että pian siltä ollaan katkaisemassa siivet, ennen kuin se oppii lentämään. Se tarvitsee lisää aikaa.
-Adolfo Nicolas, jesuiittakenraali, 2008 (CNA)

Mutta, mikä tätä kurjuutta on latinalaiseen Amerikkaan tuonut? Ennen kaikkea Vatikaani ja toisen maailmansodan jälkeiset jesuitistisen natsi-liikkeen perintöön pohjautuvat fasistihallinnot:

Suunnitelma latinalaisen blokin luomisesta Hitlerin uuden järjestyksen suojissa otettiin jo esille. Tämän toteutumattoman hankkeen jatkajaksi toisen maailmansodan loppuvuosina tuli luonnollisesti Espanjan fasismi, jonka keskuudessa oli sattumoisin pyöritelty samanlaisia ideioita sen syntyhetkestä lähtien. Tämä hanke suunnattiin pääosin latinalaiseen Amerikkaan, ja rauhan häämöttäessä se lähti taas käyntiin. Se ei saanut käyttövoimaansa vain paikalliselta väestöltä, vaan suuresta espanjalais-latinalaisen blokin ideasta, jonka vetäjänä oli Francon iberialainen fasismi. Tämän latinalaisessa Amerikassa säilyneen fasismin pääpyrkimyksenä oli yhdistää kaikki natsi-, fasisti- ja falangistiliikkeet kautta Keski- ja Etelä-Amerikan. Tätä toimintaa harjoitettiin pääosin Francon Falange Exterior -osaston ja Amerikan eri diplomaatti- ja kulttuuriorganisaatioiden kautta, joiden tehtäväksi tuli yhdistää toisiinsa Espanjan Falange ja Portugalin Legiao Pyreneiden niemimaalla, ja fasistiliikkeet latinalaisessa Amerikassa. Kuuban Falange esimerkiksi liitettiin Meksikon Sinarquismo-liikkeeseen ja Argentiinan vallankaappauksiin Argentiinassa, ja sitten Brasiliassa, jotka seurasivat toisen maailmansodan päättymistä.
-Avro Manhattan, The Vatican in World Politics, 1949

Vatikaani on pitänyt Keski-Amerikan ihmiset tietämättömyydessä ja kurjuudessa jo neljä vuosisataa. On Vatikaanin intressi pitää kuristusotteensa näissä maissa. Se tekee sen joko joko El Salvadorin kuolemanpartioiden tai Nicaraguan jesuiittamarxistien avulla, kunhan ote ihmisistä säilyy. USA voisi protestanttisena maana luoda painetta, joka voisi vapauttaa ihmiset molemmista sotivista ryhmistä, mutta ei, sellaista painetta ei koskaan kohdisteta Vatikaaniin. Sen sijaan USA:sta näyttää tulevan aina vain enemmän Vatikaanin palvelija ja latinalaisen Amerikan mädännäisen tilan ylläpitäjä.
-Ronald Cooke, The Vatican Jesuit Global Conspiracy, 1985, s. 21

On yksi aikamme suurista tragedioista, että latinalaisen Amerikan ihmisille ei usein ole muuta vaihtoehtoa kuin valinta romanismin ja marxismin välillä, ja marxismi on sekin vielä jesuiittojen tuotos. Heille ei koskaan anneta mahdollisuutta valita niistä kumpaakaan, vaan protestantismi. [Viime vuosina se on saanut jossain määrin jalansijaa.] Protestantismista on tullut niin heikkoa, ja sen ovat niin monet selkärangattomat myöntyilijät pettäneet, ettei monille maailman kansoista enää ole tarjolla kelvollisia vaihtoehtoja. Silti, kun tarkastellaan maailmaa, protestanttiset maat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta ovat ainoita, joissa on jäljellä edes jotain vapautta muistuttavaa.
-Ronald Cooke, The Vatican Jesuit Global Conspiracy, 1985, s. 22

Vapautuksen teologia on käytännön tasolla merkinnyt loputtomia sisällisotia, ja Douglas Brehm tiivistää sen näin:

Olen aivan täysin kyllästynyt siihen, mitä Keski- ja Etelä-Amerikassa tapahtuu, koska CIA on tukenut kaikkia näiden maiden valkoisia eurooppalaisia diktaattoreita, jesuiittojen pelatessa kummallakin puolella... Nämä ovat valkoisia ei-alkuperäisväestöön kuuluvia ihmisiä, jotka sortavat alkuperäisväestöä, joka sitten pakenee jesuiittojen syliin kommunismiin, jonka se näkee ratkaisuna CIA:n luomiin ongelmiin. Tätä vapautuksen teologia tarkoittaa...
-Douglas Brehm

Nicaragua on tästä erinomainen esimerkki:

USA:n pääkohde on Nicaraguan sandinistihallitus, jota pidetään nyt marxilaisena hallintona. Tosiasia on kuitenkin se, että sandinistihallituksessa on enemmän jesuiittoja ja jesuiittojen kontrolloimia henkilöitä, kuin koko Nicaraguassa on ihmisiä, jotka ovat lukeneet Marxin Pääomaa ensimmäistä kappaletta pidemmälle.
-New Solidarity, 25. huhtikuuta 1983 (The Vatican Jesuit Global Conspiracy, Ronald Cooke, 1985, s. 23)

Sandinistihallitukseen kuuluivat jesuiittojen kouluttama katolinen pappi Ernesto Cardenal ja hänen veljensä Fernando, joka oli jesuiittapappi, ja katolinen Maryknoll-pappi Miguel D'Escoto. Eli jesuiittojen kontrolloima CIA tuki jesuiittojen miehittämää kommunistista sandinistihallitusta vastaan taistelevia contra-sissejä, täysi farssi... ja Kolumbiassa:

… Vasemmistolaiset kansalaisjärjestöt ovat ottaneet jo vuosien ajan ensisijaiseksi tehtäväkseen Kolumbian hallituksen uskottavuuden romuttamisen. Bogotassa olevan USA:n suurlähetystön vuonna 2003 julkaisema sisäpoliittinen raportti "A Closer Look at Human Rights Statistics" vahvisti juuri sen. Sen mukaan kansalaisjärjestöjen analyysit - esimerkiksi jesuiittojen perustaman tutkimus- ja koulutuskeskuksen (Cinep) tekemät - ihmisoikeustilanteesta olivat voimakkaan puolueellisesti hallitusta vastaan samalla, kun jättivät huomioimatta sissien toimet…
-Wall Street Journal, 7. heinäkuuta 2008

Sen, miten jesuiittaveljeskunnan hierarkia oikeasti suhtautuu noiden aikojen Kolumbian presidenttiin, Alvaro Uribeen, paljastaa se, että hänet on kutsuttu luennoimaan jesuiittojen mahtavimpaan yliopistoon Amerikassa eli Georgetowniin.

Bogotan jesuiittayliopiston johtaja, Alvaro Uribe ja Kolumbian jesuiittaprovinsiaali Francisco de Roux.
















Jo aiemmin kävi ilmi, että Hugo Chavez ja Fidel Castro ovat jesuiittojen sätkynukkeja, ja Kuuban nykyinen johtaja Raul Castro on veljensä tavoin jesuiittojen kouluttama.

Näyttää siltä, että jesuiittojen tuki tälle hirviölle ei ollut virhe, vaan suunnitelmallista toimintaa. France Press-lehden pitkäaikainen Havannan kirjeenvaihtaja, argentiinalainen toimittaja Alfredo Munoz Unsain kertoo varsin paljastavan jutun. Isä Pedro Arrupe vieraili Kuubassa 1980-luvun alkupuolella, ja Munoz Unsain pääsi keskustelemaan häneen kanssaan useaan otteeseen. Yhdessä niistä musta paavi kertoili toimittajan mukaan perinteiset jesuiittajutut päättäen siihen, että hän oli hyvin tyytyväinen jesuiittojen työhön latinalaisessa Amerikassa, erityisesti monista heidän valmentamistaan oppilaista, jotka ovat myöhemmin päässeet korkean asemaan kaikilla elämänaloilla. "Mutta ette varmaan ole ylpeitä kaikista heistä", totesi Unsain lisäten siihen: "Fidel Castrohan oli yksi teidän oppilaistanne." Siihen Arrupe vastasi perinteiseen jesuiittatyyliin heittämällä vastakysymyksen: "Mikähän saa sinut olettamaan, ettemme ole ylpeitä Fidel Castrosta?"
-Servando Gonzalez, The Monster Next Door, 2000

Mainittakoon vielä, että Perun maolaisen Loistava polku-sissiliikkeen perustaja Abimael Guzman oli katolista koulua käynyt filosofian professori ja hänen seuraajansa liikkeen johtajana eli Julio Cesar Mezzich oli jesuiittojen kouluttama.

CIA - Vatikaanin lonkero Amerikassa

CIA:n rikolliset toimet ovat tuttuja varsinkin vaihtoehtomedian seuraajille, mutta kovin meni heistäkään ei tiedä, mikä sen perimmäinen tarkoitus on, nimittäin toimia Vatikaanin valtapyrkimysten edistäjänä Amerikassa. Se käy selväksi, kun tarkastellaan CIA:n syntyhistoriaa ja sen virkailijoiden yhteyksiä katolisiin organisaatioihin kautta aikojen. Seuraava ote Penny Lernoux:n artikkelista katolisessa viikkolehdessä valottaa CIA:n edeltäjän, OSS:n toimia 2. maailmansodan aikoihin:

Sodan jälkeen Vatikaani, OSS, SS ja Maltan ritarikunnan eri haarat yhdistivät voimansa taistellakseen yhteistä Neuvosto-vihollista vastaan - ja auttaakseen natsirikollisia pakenemaan. Vuonna 1945, kun sodan lopputuloksesta ei ollut enää epäselvyyttä, OSS lähestyi Reinhard Gehleniä, joka oli Hitlerin itärintaman tiedustelun päällikkö. Tarkoituksena oli muovata Gehlenin organisaatio "OSS-johtoiseksi operaatioksi". Hanke oli niin onnistunut, että "Gehlen Org" muuttui Länsi-Saksan sodanjälkeiseksi tiedustelupalveluksi (BND) OSS:n seuraajan, CIA:n avulla ja rahoituksella.

OSS-Gehlen-hankkeen kanssa samanaikaisesti oli käynnissä "operaatio Paperclip", jossa Yhdysvaltoihin salakuljetettiin yli 900 saksalaista tiedemiestä. Gehlenin veli oli yhden Maltan ritarikunnan Rooman päämajan johtohenkilön sihteeri, ja ritarit toimivat aktiivisesti välittäjinä. Italialainen aristokraatti, paroni Luigi Parrilli, joka oli Maltan ritari, paavin kamariherra ja fasistien myötäilijä, osallistui SS-johtajien ja tulevan CIA:n johtajan, Allen Dullesin välisiin neuvotteluihin.

Samaan aikaan amiraali Ellery Stone, USA:n prokonsuli miehitetyssä Italiassa, lähetti James Jesus Angletonin, josta myöhemmin tuli CIA:n kiistelty vastatiedustelun johtaja, pelastamaan prinssi Valerio Borghesen hänet sotarikoksista kuolemaan tuominneen Italian vastarintaliikkeen mahdolliselta pidätykseltä. Borghese, joka pääsi pälkähästä nousten Italian sodanjälkeisen fasistiliikkeen johtavaksi poliitikoksi, oli Maltan ritari, ja kiitollisuuden osoituksena USA:n palveluksista hänelle ja muille ritareille Maltan ritarikunta myönsi Stonelle, Angletonille ja hänen kakkosmiehelleen [Raymond Rocca] ritarikunnan suurristin. Muita tämän tavoitellun kunnianosoituksen saajia olivat Reinhard Gehlen ja Trumanin Vatikaanin-lähettiläs Myron C. Taylor.
-National Catholic Reporter, 5. toukokuuta 1989

http://en.wikipedia.org/wiki/Vatican_Ratlines
http://en.wikipedia.org/wiki/Gehlen_Organization
http://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Paperclip
http://en.wikipedia.org/wiki/Junio_Valerio_Borghese
Reinhard Gehlen
Luigi Parrilli
Ellery W. Stone
James Jesus Angleton
Raymond Rocca
Myron C. Taylor

OSS:n johtaja oli Maltan ritari William J. Donovan, jolle paavi Pius XII myönsi myös Pyhän Sylvesterin ritarikunnan suurristin.

… Ajatelkaa, kuinka vahvaa näiden salaseurojen [Maltan ritarit, Opus Dei] jäsenien omistautuminen on "kansainvälisinä kirkon puolustajina". Se on tuskin edes salaisuus, että yksi katolisen eliitin suurimmista edistysaskelista "kirkon puolustamisessa" Amerikassa oli CIA:n luominen. CIA:n toimet eivät lähimainkaan rajoitu vain kansainväliseen tiedusteluun. Se toimii elimenä, jonka kautta amerikkalaiset salaseurojen jäsenet voivat salaisesti "avustaa" Pyhää Äitikirkkoa, jonka puolustajina he toimivat…

… [William J.] Donovan teki enemmän kirkon puolesta ja hyväksi kuin kukaan muu amerikkalainen, ja hänet palkittiin siitä korkeimmalla katolisella kunnianosoituksella [Pyhän Sylvesterin ritarikunnan suurristi], minkä kukaan amerikkalainen on saanut.
-Stephen D. Mumford, American Democracy and the Vatican, 1984

… Joten vuonna 1941 jesuiittaveljeskunta päätti, että tarvitaan uusi tiedustelupalvelu, joka tunnetaan nimellä OSS. Sen johtajaksi tuli katolilainen Maltan ritari William "Wild Bill Donovan". Kolme hänen alaistaan oli "kunnon katolilaisia" opiskeltuaan jesuiittayliopistoissa: katolilainen Maltan ritari William J. Casey, josta myöhemmin tuli CIA:n johtaja Reaganin hallinnon aikana, katolilainen Brittiläisen imperiumin ritari Louis Tordella, josta tuli sittemmin sodanjälkeisen Kansallisen turvallisuusviraston (NSA) johtaja ja katolilainen Maltan ritari Raymond Rocca, josta tuli CIA:n vastatiedusteluosaston apulaisjohtaja ja vastatiedustelupäällikkö James Jesus Angletonin oikea käsi.
-Eric Jon Phelps, vaticanassasins.org

Maltan ritarit ja jesuittojen apurit CIA:n johdossa

CIA:n johtajista ovat olleet Maltan ritareita aikajärjestyksessä Allen Dulles (1953-1961), jonka veljenpoika Avery Dulles oli merkittävä jesuiittapappi, John McCone (1961-1965) Kennedyn murhan aikoihin, William Colby (1973-1976), George H. W. Bush (1976-1977), William Casey (1981-1987), George Tenet (1997-2004) ja nykyinen johtaja Leon Panetta, joka on myös jesuiittojen kouluttama. Johtajista jesuiittojen kouluttamia ovat olleet myös Tenet, Casey ja Robert Gates (1991-1993). Suurin osa CIA:n apulaisjohtajista on aikojen saatossa ollut armeijan upseereita ja maanpuolustuskorkeakoulujen kasvatteja, mutta sillä postilla toimineista siviilihenkilöistä Maltan ritareita ovat olleet Tenet, Dulles ja Frank Carlucci ja jesuiittojen kouluttamia Tenet, Gates, John N. McMahon, Vernon Walters ja nykyinen apulaisjohtaja Michael J. Morell.

Eli pitäisikö sanoa, että CIA = Central Inquisition Agency...

Hollywoodin jesuiittateatteri - katolisen kirkon rooli filmiteollisuuden luomisessa

Jesuiittateatteri oli jesuiittayliopistojen harjoittamaa näyttämötaidetta 1500-, 1600- ja 1700-luvuilla, jolla oli kulta-aikanaan vaikutuksia myös koko taiteenlajiin. Voi olla hieman yllättävää kuulla, että jesuiitoilla ja katolisella kirkolla oli merkittävä rooli myös Hollywoodin filmiteollisuuden luomisessa.

... Silloin, kun hänestä [isä Daniel J. Stack] tuli kirkkoherra, Blessed Sacrament-seurakunnasta oli tullut suosittu paikka elokuvastudioille. Seurakuntalaisia käytettiin usein avustajina, ja itse isä Stackia käytettiin usein teknisenä neuvonantajana arvioimaan kohtauksen uskonnollista totuudenmukaisuutta. Seurakunnalla oli niin keskeinen asema elokuvayhteisössä, että sen kirkossa perustettiin ensimmäinen ammattijärjestö elokuvakäsikirjoittajille ja -näyttelijöille, joka oli nykyisten ammattiliittojen edeltäjä. Tästä läheisestä suhteesta johtuen studiot, kuten Universal, Keystone, Lasky, Francis Ford Company ja Christie Studios lupautuivat auliisti auttamaan seurakuntaa sen rahankeruuponnistuksissa...

http://blessedsacramenthollywood.org/history/history_12.htm

Hays Code oli vuosina 1930-1968 käytetty ohjesäännöstö, jonka mukaan päätettiin, mitä elokuvissa sai suurelle yleisölle näyttää. Sen syntyhistoria oli seuraavanlainen:

Monen kuukauden ajan vuonna 1929 Martin Quigley, Joseph Breen, jesuiittapappi Daniel A. Lord, jesuiittapappi FitzGeorge Dinneen ja isä Wilfred Parsons (katolisen America-lehden päätoimittaja) keskustelivat uuden ja tiukemman käyttäytymiskoodin tarpeesta elokuvissa. Chicagon kardinaali George W. Munderleinin siunauksella isä Lord laati ohjesäännöstön, joka tuli myöhemmin tunnetuksi nimillä "The Production Code", "The Code" ja "The Hays Code".

http://en.wikipedia.org/wiki/Will_H._Hays

Suuri sananvalta filmiteollisuudessa oli myös katolisella CLOD-järjestöllä, jonka tehtävä oli valvoa sitä, ettei elokuvissa ollut katolisen kirkon kannalta epätoivottavaa sisältöä. Voitaisiinko siis yleistäen sanoa, että juutalaiset tekivät elokuvia, mutta katolilaiset sanelivat, minkälaisia elokuvia saa tehdä. Eli niin kuin muillakin elämänalueilla, juutalaisia on usein näkyvillä paikoilla, mutta viimeinen sana on katolisella kirkolla.

Suurlähettiläs [Maltan ritari] Joseph Kennedy oli puhunut viittällekymmenelle Hollywoodin johtavista juutalaisista elokuvantekijöistä salaisessa kokouksessa (1941) yhden heistä kotona. Hän oli tiukasti vaatinut heitä olemaan protestoimatta juutalaisina ja pidättäytymään ilmaisemasta julkisesti juutalaista raivoaan saksalaisia kohtaan... Kennedyn vaatimuksen seurauksena kaikki Hollywoodin juutalaiskihot esiintyivät julkisesti suruaan peitellen.
-Ben Hecht, The Child of the Century, 1954

Eric Jon Phelpsin näkemys siitä, kuka Hollywoodia pyörittää:

Las Vegas on pääosin mafian hallussa. Mutta kaikki suuret mafiaperheet ovat katolilaisia, ja ne ovat KAIKKI paavin, tai New Yorkin kardinaalin alaisia - koska komissio, siis mafiakomissio toimii New Yorkissa. Frank Costello oli mafiakomission jäsen, ja hän oli Maltan ritarin ja elokuvamoguli Joe Kennedyn läheinen henkilökohtainen ystävä. Eikä mikään ole muuttunut. Eli korkea-arvoiset ritarit ovat korkea-arvoisten mafiosojen - Gambinot, Luccheset ja Columbot, kaikkien näiden hyviä kamuja. Ja he kontrolloivat Hollywoodia, eivät juutalaiset. Hollywoodin juutalaiset ovat vain kulissimiehiä ja työskentelevät mafialle ja kardinaalille, aivan niin kuin Arlen Spector politiikan puolella. Arlen Spector oli Spellyn [kardinaali Spellmanin] juutalainen [Kennedyn] murhassa eikä hän koskaan puhunut siitä mitään.

http://www.theforbiddenknowledge.com/hardtruth/blackpope.htm

Kuten aiemmin kerroin, Viacomin, joka omistaa yhden Hollywoodin kuudesta suuresta elokuvayhtiöstä, juutalainen omistaja/johtaja Sumner Redstone on jesuiitta-koulutettu, Foxin omistaja/johtaja Rupert Murdoch on paavillinen ritari, kuten Roy Disney, ja Disneyn hallituksen pitkäaikainen jäsen on ollut jesuiittapappi Leo J. O'Donovan.

Marco Poncen tekemä kuva














Useimmissa Hollywood-ekokuvissa jesuitismin vaikutus on hienovaraista, mutta joissakin se taas on hyvinkin ilmeistä, kuten Vittorio Vivaldin mukaan jesuiittaveljeskuntaan kuuluvan Mel Gibsonin elokuvassa "Passion of the Christ":

"Passion"-elokuvassa on kaikki klassisen jesuiittojen "hengellisen harjoituksen" tunnusmerkit, jossa jesuiitat altistavat kokelaan mielikuvituksen kaikelle Kristuksen kivulle ja kärsimykselle.
-F. Tupper Saussy

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/05/hollywoodin-paavilliset-ritarit.html
http://maallikkoapuri.blogspot.com/2009/10/amerikan-media-juutalaisten-vai-cfrn.html