torstai 23. helmikuuta 2012

Fox, libertaarit Andrew Napolitano ja Glenn Beck ja Amerikan tuleva jesuiittafasismi

Katolisesta Notre Damen yliopistosta valmistuneen tuomarin, Andrew Napolitanon libertaarinen keskusteluohjelma Foxilla lopetettiin helmikuussa yllättäen, ja se on aiheuttanut kohua ainakin vaihtoehtomediassa. Napolitano kertoo tässä suorasanaisesti, miten perustuslaki ei enää päde Amerikassa ja että liittovaltion hallituksesta on tullut itsevaltainen sortohallinto.






Onko Andrew Napolitano aito vapauden puolestapuhuja vai sittenkin jesuiittojen agent provocateur, jonka tehtävänä on lietsoa anarkistista mielialaa ja ajaa ihmisiä uusoikeistolaisen jesuiittafasismin syliin, kuten Eric Jon Phelps arvelee? Kallistun enemmän jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä hän on ollut toimittajana paavin ritaroiman Rupert Murdochin omistamalla Foxilla jo monta vuotta, eikä hän nytkään saanut potkuja, kuten hän itse painottaa. Murdochilla on myös jesuiittayhteyksiä mm. hänen yhtiönsä hallituksessa vaikuttavan jesuiittaprofessori Viet Dinhin kautta.

Yksi Napolitanon vakiovieraista on ollut entinen CIA-virkailija Michael Scheuer. Hän on jesuiittojen kouluttama ja toimii dosenttina Georgetownin jesuiittayliopistossa. Tyypilliseen jesuiittojen apurin tyyliin Scheuer on painottanut Israel-lobbyn valtaa Washingtonissa syyttäen Obamaa sen sätkynukeksi. Hän unohtaa luonnollisesti mainita, että Obaman hallinto on täynnä jesuiittojen asiamiehiä, jollainen hän itsekin on.

Napolitanon edeltäjä Foxin libertaaritoimittajana oli jesuiittojen kouluttama mormoni Glenn Beck, jonka populistinen Teekutsuliike on omaksunut yhdeksi johtohahmokseen. Omaksi presidenttiehdokkaaksen liikkeen jäsenet ovat ottaneet jesuiittojen kouluttaman John F. McManusin johtaman John Birch Society:n (JBS) äänitorven, Ron Paulin. Paul on myös piilopaavilainen ja ilmeistä kontrolloitua oppositiota, kuten Timo Soini Suomessa. Sekä Teekutsuliikkeen että JBS:n taustalla vaikuttavat myös piilojuutalaiset (tai sabbatailaiset) Kochin miljardööriveljekset.

Mutta palataksemme Glenn Beckiin, hän on myös anarkokapitalistisen Ludwig von Mises -instituutin (LvMI) tukija. Instituutti on nimetty itävallanjuutalaisen ekonomistin, Ludwig von Misesin mukaan. Von Mises toimi murhatun fasistijohtajan, Engelbert Dollfussin ja myöhemmin Otto von Habsburgin talousneuvonantajana. Von Habsburg oli Itävallan vanhan hallitsijasuvun päämies ja Maltan ritari, kuten moni varmaan muistaa. LvMI:n perustaja ja johtaja on katolilainen Lew Rockwell, ja myös muut instituutin avainhenkilöt ovat katolilaisia ja/tai sidoksissa jesuiittoihin. Näistä Joseph Salerno on jesuiittojen kouluttama ja Jeffrey Tucker ja Thomas Woods ovat kääntyneet katolilaisuuteen. Lisäksi johtavista jäsenistä Mark Thornton on valmistunut fransiskaaniyliopistosta ja Thomas DiLorenzo sekä juutalainen Walter Block ovat jesuiittayliopistojen professoreita.

On mielenkiintoista, että Rockwell ja varsinkin DiLorenzo ovat hyvin Abraham Lincolnin vastaisia, sillä hän oli kuitenkin viimeinen todellinen Amerikan presidentti. Pian Lincolnin murhan jälkeen nimittäin tehtiin Yhdysvaltojen perustuslakiin 14. lisäys, joka käytännössä mitätöi perustuslain ja avasi tien fasismiin. Mutta yllättävää se ei ole, sillä muistattehan, että jesuiitat vihasivat Lincolnia ja olivat myös taustavoimana äärikatolisessa salaliitossa, joka hänet murhasi.




Tämän kirjoituksen aiheisiin liittyviä linkkejä:

http://troyspace2.wordpress.com/category/john-birch-society/
Ludwig von Mises Institute ja tuleva jesuiittafasismi 
Jesuiitat ja itävaltalainen taloustiede
Glenn Beck Vatikaanissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti