Seuraavassa on lista kahdeksasta USA:n tiukimpien aselakien osavaltiosta. Huomatkaa että niistä viidellä on jesuiittojen kouluttama kuvernööri (joita on kaikkiaan yhdeksän) ja lisäksi yhden kuvernööri on katolilainen.
Tietäkää tämä: jesuiittaveljeskunta ja sen asiamiehet kautta tämän maan vastustavat kynsin hampain yksityistä aseenomistusta. Vuosia sitten aikakauslehden Guns and Ammo julkaiseman artikkelin "Häpeägalleria" käsiaseiden, kiväärien ja haulikkojen yksityisomistusta vastustavien listan kärjessä oli - JESUIITTAKONFERENSSI!
-Rob Hilson, 28. maaliskuuta 2012
USA:n jesuiittakonferenssin puheenjohtaja Thomas H. Smolich
Olen kirjoittanut aiemmin, kuinka 2000-luvun "terrorismin vastaisessa sodassa" on todellisuudessa kyse Vatikaanin viimeisestä ristiretkestä. Sen komentokeskuksena toimii Pentagon, joka on suunniteltu Villa Farnesen (protestantismia vastaan käydyn sodan komentokeskuksena 1500-luvulla toimineen rakennuksen) mukaan.
Sen takia Vatikaani ja jesuiitat ovatkin asettaneet USA:n puolustusvoimien johtopaikoille omat miehensä. Tässä heistä merkittävimpien lyhykäinen esittely:
puolustusministerit
Leon Panetta (2011-) - kävi katolisia kouluja; valmistunut jesuiittayliopistosta Robert Gates (2006-2011) - tohtorin tutkinto jesuiittayliopistosta Donald Rumsfeld (2001-2006) - kävi jesuiittayliopistoa
armeijan esikuntapäälliköt
Martin Dempsey (2011-) - kävi katolista koulua Michael Mullen (2007-2011) - kävi katolista koulua Peter Pace (2005-2007) - katolilainen; käynyt Georgetownin yliopiston johtajuuseminaarin
Irakin-joukkojen komentajat
David Petraeus (2007-2008) - opiskeli armeijan stipendiaattina Georgetownin yliopistossa George Casey (2004-2007) - valmistunut jesuiittalukiosta ja jesuiittayliopistosta Ricardo Sanchez (2003-2004) - katolilainen sotatoimialueen (mm. Irak ja Afganistan) päämajan (USCENTCOM) komentajat
John R. Allen (2010) - valmistunut jesuiittayliopistosta
David Petraeus (2008-2010) - ks. yllä
Martin Dempsey (2008) - ks. yllä William J. Fallon (2007-2008) - valmistunut katolisesta lukiosta ja yliopistosta John Abizaid (2003-2007) - katolilainen
Mainittakoon vielä, että yllä mainittu John R. Allen on tällä hetkellä Afganistanin sotaa käyvän NATO-johtoisen ISAF:n komentaja korvattuaan CIA:n pääjohtajaksi siirtyneen David Petraeusin ja että USA:n Libyan operaation komentajana toiminut Carter Ham on valmistunut Clevelandin jesuiittayliopistosta, jonka kunniagalleriaan hän myös kuuluu.
Eri eturyhmien ja aatteiden edustajat syyttävät nykyään hyvin usein toisiaan propagandan käytöstä. Mutta kuinka moni on miettinyt, mistä tämä paljon käytetty termi on lähtöisin? Joka tapauksessa se juontaa juurensa katolisen kirkon uskon levittämisen kongregaatiosta, jonka nimi latinaksi oli "Sacra Congregatio de Propaganda Fide". Se perustettiin vuonna 1622 ennen kaikkea taistelemaan paavinvallan kiistävän protestantismin leviämistä vastaan. Kongregaation prefektin vastuulla oli aluksi sekä katolilaisuuden levittäminen että kirkollisten asioiden hoito ei-katolisissa maissa. Tämän suuren vaikutusvallan vuoksi prefektiä alettiin kutsumaan "punaiseksi paaviksi" (kun taas katolista kirkkoa todellisuudessa hallitsevaa jesuiittakenraalia sanotaan "mustaksi paaviksi").
Vuonna 1922 paavi Johannes Paavali II muutti elimen nimen korukielisemmäksi (kansojen evankelioimisen kongregaatio), mutta se ei muuta miksikään sitä tosiasiaa, että kyseessä on selvällä suomen kielellä Vatikaanin propagandaministeriö, ja sitä johtava prefekti on yksinkertaisesti propagandaministeri.
Tässä esimerkki Vatikaanin propagandasta 1800-luvun lopulta:
Vuonna 1890 [jesuiittojen lehti] "Civilta Cattolica" suuntasi taas huomionsa juutalaisiin
artikkelien sarjassa, joka uudelleenjulkaistiin pamfletin muodossa…
jonka tarkoituksena oli tuoda esille juutalaisten toimet modernin
liberaalin kansallisvaltion luomisessa. Kirjoittaja esitti syytöksen,
että "viekkaudellaan" juutalaiset lietsoivat Ranskan vallankumouksen
saavuttaakseen yhteiskunnallisen tasa-arvon, ja sitten he ujuttautuivat
vähitellen avainpaikoille useimpien valtioiden talouselämässä
tähtäimenään kontrolloida niitä ja aloittaa heidän "vihamielinen
kampanjansa kristinuskoa vastaan". Juutalaiset oli "rotu joka herättää
kuvotusta"; he olivat "laiska kansa, joka ei tee työtä tai tuota mitään;
joka elää toisten tekemän työn kustannuksella". Pamfletti päätti
vaatimalla "yhteiskunnallisen tasa-arvon" poistamista ja juutalaisten
eristämistä muusta väestöstä.
-John Cornwell, Hitler's Pope: The Secret History of Pius XII, 2000
Se oli siihen aikaan. Nykyään propaganda on toki hienovaraisempaa, mutta Vatikaanin perustaktiikka on edelleen syyllistää maailmantilasta kaikkea ja kaikkia muita kuin itseään, kuten esimerkiksi juuri juutalaisia.
Vaihtoehtomediassa toistellaan yhä useammin oletettua tosiasiaa, että varsinkin Amerikan massamedia on täysin juutalaisten hallussa, kuten esimerkiksi tässä Verkkomedian artikkelissa. Sitä perustellaan yleensä sillä, että juutalaiset ovat selvästi yliedustettuja uutismediassa (mitä he ovatkin) ja että se on oletetusti "pro-Israel" eli Israelille myötämielinen tai Israelin atua ajava. Mielikuva Amerikan median myötämielisyydestä Israelille lienee syntynyt lähinnä sen kautta, että se toistelee vuodesta toiseen USA:n hallituksen ja poliitikkojen puheita siitä, että USA on Israelin ystävä ja liittolainen. Mutta mikä on USA:n todellinen suhde Israeliin?
USA pelaa molempia puolia Lähi-idän konfliktissa
Sitä ei voi liikaa painottaa, että päätelmiä USA:n suhteesta Israeliin ei pidä tehdä sen hallituksen julkisen linjan, vaan tosiasiallisten toimien perusteella. Ja jos tarkastellaan USA:n toimia Lähi-idässä läpi vuosikymmenien, niin tulee ilmiselväksi, että Israel on ennemmin USA:n pelinappula, tai "51. osavaltio", kuin sen liittolainen, saati että USA olisi Israelin sätkynukke, mitä vaihtoehtomedian antisionistit vakuuttelevat. USA pelaa molempia puolia Lähi-idän konfliktissa: kun se on tukenut Israelia julkisissa puheissa ja rahallisesti, se on samaan aikaan tukenut voimakkaasti PLO:ta ja ajanut sen johtaman Palestiinan valtion perustamista, vaikka tietää varsin hyvin, että PLO:n päämääränä on sen peruskirjan mukaan edelleen koko nykyisen Israelin alueen puhdistaminen juutalaisista. Ja USA:n hallitus tietää myös, ettei Israel pysty puolustamaan itseään ja ylipäätään selviytymään valtiona, jos se luopuu kokonaan Länsirannasta (Pentagonin muistio vuodelta 1967 painottaa tätä).
… Edgar Bronfman ilmaisi syyskuussa 1982 Juutalaisten maailmankongressin puheenjohtajan ominaisuudessa julkisesti tukensa Ronald Reaganin Lähi-idän rauhansuunnitelmalle. Reagan käytti Bronfmania "juutalaisena diplomaattina" puhumaan Israelin puolesta, ja Amerikan sanomalehdet julkaisivat kuuliaisesti otsikon "Juutalaisten johtaja hyväksyy Reaganin rauhansuunnitelman".
Mutta mitä siitä, mitä Bronfman sanoi? Hän ei ollut Isrealin hallituksen puhemies. Itse asiassa "Israelin hallitus… torjui yksimielisesti ja täysin USA:n aloitteen"…
Itsehallintovaihe joka johtaisi [Länsirannan ja Gazan] lopulliseen tilanteeseen, oli kiertoilmaus Palestiinan valtioon johtavalle rauhanprosessille. Olemme jo nähneet, että USA oli hyvin halukas antamaan tämän valtion Jasser Arafatin ja PLO:n hallintaan. Joten Reaganin suunnitelma Palestiinan valtion perustamisesta, jota Bronfman kannatti, oli jälleen yksi USA:n hyökkäys Israelia vastaan.
Silläkin hetkellä, kun USA:n presidentti Ronald Reagan ajoi voimakkaasti PLO:n johtaman Palestiinan valtion perustamista, nämä terroristit tekivät Libanonin asemistaan hyökkäyksiä Israelin siviiliväestöä vastaan… vuonna 1970 Jordanian kuningas Hussein oli karkottanut PLO:n terroristit sotilasvoimin maastaan.
"Tämän jälkeen PLO siirsi tukikohtansa Libanoniin ja jatkoi hyökkäyksiään Israelia vastaan. PLO:n suhteet libanonilaisiin olivat sekavat, ja järjestö alkoi pian sekaantumaan Libanonin lahkojen välisiin kiistoihin ja edisti maan suistumista lopulta sisällissotaan."
Tämä oli toisinto ongelmista, joita PLO oli aiheuttanut aiemmin Jordaniassa.
Koska PLO murhasi israelilaisia siviilejä, Israel tunkeutui Libanoniin ja aloitti sotilaallisen kampanjan, joka Israelin mukaan "pyyhkisi PLO:n kartalta sekä poliittisena että sotilaallisena voimana ja avaisi tien todelliselle rauhalle Lähi-idässä". Melkein sen Israel tekikin, mutta kuitenkin epäonnistui. Mutta kyse ei ollut yrityksen puutteesta, vaan siinä kävi niin, että kun Israelin joukot olivat valmiina antamaan kuoliniskun PLO:lle, USA tuli väliin ja pelasti heidät…
Mutta miksi USA teki niin? Koska PLO on USA:n lemmikki ja USA:n oli tarkoitus käyttää sitä uudestaan lyömäaseena. Jos tästä isäntä-lemmikkisuhteesta tarvitaan vielä lisänäyttöä, niin ajatelkaa sitä, että USA oli käyttänyt PLO:n taistelijoita [diplomaattiensa] turvamiehinä Libanonissa… Kyseessä on rakkaussuhde!
… on tärkeää huomioida, että vaikka USA pelasti PLO:n, Arafatin karkotus Beirutista oli kova isku, joka käytännössä nujersi järjestön… Uudesta tukikohdastaan Tunisissa nujerretun PLO:n oli vaikea hyökätä Israeliin… USA otti siten tehtäväkseen varmistaa, että PLO herätetään uudelleen henkiin ja nostetaan lopulta valtaan Länsirannalla, jossa se voisi taas helposti tappaa viattomia israelilaisia siviilejä.
- Francisco Gil-White, Is the US an ally of Israel?
USA masinoi vuoden 1991 Madridin konferenssin, johon se käytännössä pakotti Israelin osallistumaan mm. uhkaamalla lopettaa taloudellisen tuen. Ja Madridin pohjalta käytiin neuvottelut, jotka johtivat vuoden 1993 Oslon sopimukseen. Sopimuksen myötä Jasser Arafatin johtama PLO pääsi takaisin Palestiinaan ja sai tehtäväkseen hallita Gazaa ja osaa Länsirannasta. Arafat lupasi vastineeksi lopettaa väkivaltaisuudet, mutta saarnasi Johannesburgissa jihadia jo kuukausia ennen siitä hyvästä myönnetyn
Nobelin rauhanpalkinnon vastaanottamista lokakuussa 1994. Oslon sopimus oli PLO:lle "Troijan hevonen":
… PLO:n korkeimman viranomaisen Jerusalemissa, Faisal Husseinin
kerrottiin verranneen Oslon sopimusta "Troijan hevoseen"… viikkolehti
Al-Arabi kirjoittaa Husseinin kutsuvan Oslon sopimusta "vain
väliaikaiseksi menettelytavaksi tai vain askeleena kohti jotain
suurempaa… koko historiallisen Palestiinan vapauttamiseen Jordanilta
Välimerelle, vaikka tämä tarkoittaisi, että konflikti jatkuu toiset
tuhat vuotta tai monien sukupolvien ajan". - The Baltimore Sun, 11. heinäkuuta 2001
Pian Oslon sopimuksen allekirjoittamisen ja Arafatin ja Jitzhak Rabinin kuuluisan Valkoisen talon nurmella tehdyn kädenpuristuksen jälkeen Arafat julisti kannattajajoukolleen Jordanian televisiossa, että Oslo pitäisi nähdä Palestiinan kansallisneuvoston vuoden 1974 päätöksen valossa. Tämä oli viittaus niin sanottuun Vaiheittaiseen suunnitelmaan, jonka mukaan Palestiinan vapautusjärjestö hankkisi kaikki alueet, jotka se vain saa itselleen neuvottelemalla ja käyttäisi näitä maita tukikohtana lopullisen päämääränsä, Israelin tuhoamisen, ajamiseen. - Kenneth Levin, The Oslo syndrome: Delusions of a people under siege, 2005, s. 9
PLO:ta ei siis kiinnosta pysyvä rauha Israelin kanssa. Arafatin seuraaja
ja nykyinen johtaja, länsimaisen median "maltillisena rauhanmiehenä"
esittämä Mahmud Abbas on Israelin sisältäpäin heikentämisen taktiikan arkkitehti. Taktiikkaan kuuluu Israelin sisäisten vastakkainasettelujen luominen ja hyödyntäminen ja israelilaisten houkutteleminen "ulos panssarivaunuistaan ja alas linnakkeistaan" rauhanpuheilla. Siis pehmittää israelilaisia ennen lopullista iskua. Abbas on myös kirjoittanut kirjan "salaisesta suhteesta natsismin ja sionismin välillä", jonka teesejä on, että sionistit liioittelivat holokaustia ja sen uhrimäärää ja että kyse oli sionistien ja natsien yhteisjuonesta, jolla saataisiin maailman sympatiat juutalaisvaltion perustamiselle (tämä on melko yleinen väite salaliittosivuilla). Oli asia miten tahansa, niin joka tapauksessa on helppo nähdä, että Abbasin kirja on yksi tapa kaivaa maata Israelin alta ja linjassa hänen päämääriensä kanssa.
Olennaista on myös se, että PLO perustettiin vuonna 1964 Egyptin miehittäessä Gazaa ja Jordanian Länsirantaa, ja silloinen peruskirja painotti, ettei sillä ole valtaa näiden alueiden suhteen. Tämä maininta otettiin pois Israelin otettua ne takaisin (kuuluivathan ne brittiläisen mandaatin Palestiinaan) Kuuden päivän sodassa vuonna 1967. PLO:lle ei siis oikeasti ole kyse miehityksen, vaan sionismin eli juutalaisvaltion periaatteellisesta vastustamisesta.
PLO on harjoittanut palestiinalaisalueilla sortohallintoa mm. tappaen Gazan arabeja, joita se epäilee yhteistyöstä Israelin kanssa. Tämän takia PLO:n turvallisuuspoliisia on kutsuttu "kuolemanpartioksi". Tällä hetkellä Hamas jatkaa siitä, mihin PLO ja sen ydin Fatah jäivät (Se että Hamas ja Fatah olisivat toistensa vastustajia, on silmänlumetta). Fatahin perustajan, Jasser Arafatin, henkinen isä oli Jerusalemin suurmufti Amin al-Hussein, joka oli ns. palestiinalaisliikkeen perustajaisä. Al-Hussein oli natsien vankka liittolainen ja yhteistyökumppani, ja hänellä oli keskeinen rooli juutalaisvihan ja antisionismin lietsomisessa brittiläisen mandaatin Palestiinassa. Fatahin natsiyhteydestä ei puhuta juuri lainkaan. Miksi näin on, on hyvä kysymys, ja asia selkiytyy artikkelin loppuun mennessä.
Joka tapauksessa USA:n armeijan kenraali Keith Dayton ylisti vuonna 2009 Fatah-taistelijoista koostuvia Palestiinalaishallinnon erikoisjoukkoja, joiden koulutuksesta hän oli vastannut ja sanoi olevansa äärimmäisen ylpeä siitä, että he olivat "nousseet Palestiinan valtion perustajiksi".
Fatah ja natsitervehdys
Hamas ja natsitervehdys
Hizbollah ja natsitervehdys
Samaan aikaan USA on myös aseistanut raskaasti ympäröiviä arabivaltioita, Jordaniaa ja Egyptiä, jotka provosoivat Syyrian kanssa sodan Israelia vastaan vuonna 1967, ja varsinkin Saudi-Arabiaa (viimeksi juuri äskettäin 30 miljardin dollarin asekaupoilla). Israel valtasi tässä sodassa Gazan ja Siinain niemimaan Egyptiltä, Länsirannan Jordanialta ja Golanin kukkulat Syyrialta. Siinain Israel luovutti takaisin Egyptille vuoden 1979 rauhansopimuksen myötä. Kuten Pentagonin muistio vuodelta 1967 painottaa, Länsiranta on välttämätön Israelin itsepuolustuksen kannalta, ja niin on myös Golan, koska sen kautta Iranin ja Syyrian tukema Hizbollah pystyisi hyökkäämään helposti Israelia vastaan.
USA aseisti myös Irania sen sotiessa Irakia vastaan, vaikka julkisesti antoi ymmärtää olevansa Irakin puolella. Tässä kohtaa onkin syytä tarkastella hetki USA:n suhdetta Iraniin, koska se liittyy olennaisesti Lähi-idän konfliktiin ja Israeliin.
Irakin sodan todellinen motiivi: Iranin ja ääri-islamilaisuuden vahvistaminen?
Kaikkihan tietävät, että USA ja Iran ovat toistensa suuria vihollisia, eikö niin? Kuten edellä sanoin, valtoiden välisistä suhteista ei pidä tehdä johtopäätöksiä poliittisen teatterin, vaan todellisen politiikan perusteella. Lainataan taas Francisco Gil-Whitea, joka on analysoinut Lähi-idän politiikkaa huolelliseen dokumentointiin pohjaten:
Lähtökohtainen oletus minkä tahansa politiikan kohdalla on oltava, että sen todelliset vaikutukset ovat se, mihin sillä pyrittiin; USA:n Irakin politiikan vaikutus on ääri-islamilaisen terrorismin, ja erityisesti iranilaisen ääri-islamilaisuuden voimistuminen… Iranin tuella aseellisille shiiojen kapinoille Irakissa on pitkä historia, ja sama jatkuu edelleen. Se on suuri ongelma… Voisiko Iranin vaikutuksen alainen shiiojen hallitsema ääri-islamilainen Irak olla se, mitä USA:n valtaapitävät haluavat… Jos [USA:n Irakin suurlähettiläs Zalmay] Khalilzad peilaa "muiden USA:n viranomaisten tuntoja" sanoessaan toivovansa merkittävää joukkojen vähennystä viimeistään ensi vuonna, niin mikä "Bushin hallinto" on se, joka "on huolissaan siitä, että pirstoutuneesta Irakista… tulee Teheranin temmellyskenttä"? Eikö Bushin hallinto koostu "USA:n viranomaisista"? Ja eikö Khalilzadin, USA:n Irakin suurlähettilään, pitäisi olla USA:n Irakin politiikan virallinen äänitorvi? Ja jos Iranin kasvava valta ei ole se, mitä USA:n valtaapitävät haluavat, niin miksi Khalilzad ja muut USA:n edustajat vaativat joukkojen vetämistä, mistä seuraa, että Irak jää Iranin käsiin.
...
Joten meidän täytyy esittää jokin hypoteesi, joka selittää, miksi USA:n edustajat toisaalta vaativat toimia, jotka käytännössä antavat Irakin Iranin haltuun, ja toisaalta väittävät julkisesti, että USA:n hallitus valittelee juuri tätä lopputulosta, mihin sen toimet tähtäsivätkin.
Tässä on yksi sellainen: USA:n valtaapitävät suosivat iranilaistyylisen ääri-islamilaisen terrorismin leviämistä, mutta eivät voi kertoa sitä Amerikan kansalle, koska se olisi kauhuissaan, jos sille selviäisi, että sen oma hallitus edistää ääri-islamilaisen terrorismin leviämistä.
...
Minun hypoteesini kanssa pitää yhtä myös kaikki tämä häly puuttuvista joukkotuhoaseista. On päivänselvää, että USA:n valtaapitävät halusivat maailman ajattelevan, ettei sillä ollut kunnon syytä hyökätä Irakiin. Miksi sanon niin? Koska kun USA:n valtaapitävät hyökkäsivät Serbiaan*, sillä ei ollut mitään vaikeuksia saada länsimaista mediaa väittämään, että serbit olivat syyllistyneet kansanmurhaan Kosovon albaaneja vastaan, vaikka mitään sellaista ei tapahtunut… Mutta missä on mediahäly siitä, miten kansalle valehdeltiin serbien vastaisen sodan oikeuttamiseksi? Hiljaista on. Media suojeli NATO:a Kosovossa.
Mitä tästä voidaan päätellä?
Jos länsimainen media voi tekaista kansanmurhan Kosovossa, jota ei oikeasti tapahtunut ja peitellä serbien teurastusta, joka taas todellisuudessa tapahtui, saadakseen asian näyttämään siltä, että NATO:lla oli hyvä syy hyökätä Serbia vastaan, niin sitten se pystyy kyllä tekaisemaan myös joukkotuhoaseet Irakissa, vaikkei niitä siellä olisikaan. Mutta media kertoi sen sijaan meille, että hallitus oli valehdellut joukkotuhoaseista, ja hallitus teki kaikkensa näyttääkseen mahdollisimman syylliseltä, joten näyttää siltä, että USA:n valtaapitävät haluavat kontrolloimansa median luovan vaikutelman siitä, ettei ollut mitään kunnon syytä hyökätä Irakiin. Tällä on kaksi ensisijaista käytännön vaikutusta. Ensinnäkin se saa asian näyttämään siltä, että USA:n valtaapitävät harjoittavat perusteetonta väkivaltaa muslimeja kohtaan, mikä ruokkii Amerikan-vastaisuutta ja siten helpottaa uusien jäsenten rekrytointia ääri-islamilaisiin terroristijärjestöihin. Toinen on se, että Irakin sodan vastaisuus kotimaassa lisääntyy, mikä antaa valtaapitäville mahdollisuuden esittää, että he vetävät joukot Irakista vastahakoisesti yleisen paineen alla valitellen koko ajan virallisissa lausunnoissaan sotkua, joka sen jäljiltä jäisi. Mutta tämä sotku on se, mitä eliitti oikeasti haluaa: että Iran imaisee itseensä Irakin.
Se että Zalmay Khalilzad on se USA:n edustaja, joka vaatii merkittävää joukkojen vähennystä ensi vuonna, on hyvä syy odottaa sellaisen tapahtuvan… Khalilzad on erittäin vaikutusvaltainen, ja se, mistä Khalilzad puhuu, tuppaa toteutumaan. Esimerkiksi heti Irakin-Iranin sodan jälkeen, kun Irak jäi suhteessa Iraniin vahvemmaksi vuonna 1988, Khalilzad vaati voimakkaasti "Iranin vahvistamista ja Irakin hillitsemistä". Ja mitäs sitten tapahtui… vuoden 1991 Persianlahden sota… ja se todellakin tuhosi Irakin ja siten todellakin vahvisti Iranin teokraattista shiiahallintoa sen päävastustajaan, Irakin maalliseen baathistihallintoon nähden. Sitten USA:n politiikka Irakia kohtaan oli sen hillitseminen. Eli kaikki tapahtui juuri, niin kuin Khalilzad suositteli ja kävi yksiin sen kanssa, että USA toimitti salaa ja laittomasti aseita Iraniin hetki aiemmin käydyn Irakin-Iranin sodan aikana ("Iran-gate" tai Iran-contra-skandaali).
- Francisco Gil-White, Bush Jr.'s War on Iraq, 1. joulukuuta 2005
Tässä saatiin samalla siis kenties keskeisin motiivi Irakin sodalle. Olen Gil-Whiten samoilla linjoilla siinä, että sodassa ei ollut ainakaan ensisijaisesti kyse öljystä, ei missään nimessä. Se on vain "virallinen" vaihtoehtoinen selitys, joka johtaa harhaan siinä missä legendaariset Saddam Husseinin kadonneet joukkotuhoaseet. Ja niinhän siinä on nyt käynyt, että Irak on ajautunut Iranin käsiin. Ja jesuiittojen sätkynukke John McCainsanoo, että USA:n vetäytymistä "pidetään paikan päällä voittona Iranille" ja että hän on "hyvin, hyvin huolestunut Iranin kasvaneesta vaikutusvallasta Irakissa". Eihän tässä voi muuta kuin nauraa.
Mutta miten tämä liittyy Israeliin? No ainakin siten, että Irak on nyt ääri-islamilaisten, siis näiden yllä tuttua tervehdystä käyttävien Israelin "ystävien" hengenheimolaisten temmellyskenttä. Ja mikä tärkeintä, Irak on nyt käytännössä Iranin maakunta, jonka kautta sillä on vapaa kulku hyökkäysasemiin Israelia vastaan. Hizbollahin poliittinen edustaja puhuu juuri tästä ja uhkailee Iranin, Irakin, Syyrian ja Hizbollahin yhdessä tuhoavan Israelin, vaikka se vaatisi "satojen tuhansien marttyyrien hengen" Israelin mahdollisesti turvautuessa ydinaseeseen. Tässä Israelin tilannetta vihollisvaltioiden puristuksessa havainnollistava karttakuva:
Israelille suotuisaa politiikkaa on kaiken järjen mukaan sellainen, joka edistää Israelin valtion säilymistä ja suojelee sen kansalaisia. Joten onko USA:n ulkopolitiikka todella Israelille suotuisaa, niin kuin jatkuvasti väitetään? Entä Amerikan valtamedian linja?
Jesuiittojen kouluttamat "entiset" CIA:n miehet McGovern, Cannistraro, Scheuer ja Baer
Jotta saamme kuvaa Amerikan median linjasta Israelin suhteen, on syytä esitellä neljä henkilöä, joita yhdistää neljä asiaa: kaikki ovat entisiä, tai "entisiä", CIA:n miehiä, jesuiittojen kouluttamia, erikoistuneet Israelin vastaiseen propagandaan ja saavat/ovat saaneet hyvin paljon ruutuaikaa ja palstatilaa valtamediassa. Aloitetaan Vincent Cannistrarosta, joka on CIA-uransa jälkeen perustanut tiedustelupalveluja tarjoavan konsulttiyrityksen (hänen yhtiökumppaninsa, samoin entinen CIA:n mies, Philip Giraldi on hänkin erikoistunut Israelin vastaiseen propagandaan), jonka asiakkaisiin ovat kuuluneet mm. ABC News ja Vatikaani.
… Vincent Cannistraron kirjoitus Washington Postissa vuonna 2001, jonka otsikkona oli "Salamurhaaminen on väärin", ei sisällä yhtä ainutta katumuksen sanaa viattomien nicaragualaisten kylien ihmisten teurastamisesta, jonka suorittivat contra-terroristit, joita Cannistraro oli kouluttanut salamurhaamistavoissa. Päinvastoin, periaate jota Cannistraro puolustaa Washington Postin kirjoituksessaan, on että on epäeettistä salamurhata terroristijohtajia. Ja huomatkaa, keitä sellaisia:
"Israelin suorittama [PLO:n terroristisiiven] Palestiinan vapautuksen kansanrintaman johtajan, Abu Ali Mustafan murha on jälleen yksi esimerkki Israelin laittomasta terrorisminvastaisesta ohjelmasta. Israelin hallitus on laatinut listan palestiinalaisista kohteista, jotka saa salamurhata ja tappaa näitä järjestelmällisesti täsmäiskuilla, mihin sen tiedusteluvoimavarat antavat mahdollisuuden.
Mutta on ilmeistä, että salamurhakampanja on sekä tehoton että moraaliton… USA:n hallituksen ei pitäisi antaa hyväksyntää tai rohkaisua toiminnalle, joka on USA:n lakien mukaan laitonta ja joka, jos siinä olisi osallisena USA:n viranomainen, johtaisi rikosoikeudellisiin seuraamuksiin."
Mitä Vincent Cannistraro tarkoittaa "USA:n viranomaisella" tässä hurskastelevassa saarnassaan? Tarkoittaako hän "USA:n viranomaista", kuten esimerkiksi Vincent Cannistraro, joka koulutti contra-terroristeja salamurhaamaan? Ei tietenkään, koska Vincent Cannistraro ei istunut päivääkään vankilassa omista teoistaan…
Argumentti jonka Cannistraro esittää yllä, on äärimmäisen Israelin vastainen. Se on myös virheellinen. Terroristiorganisaatioiden johtajien tappaminen ei ole moraalitonta; se mikä on moraalitonta, on viattomien siviilien tappaminen. Jos Israelin hallitus ottaa tähtäimeensä ne, jotka tappavat viattomia israelilaisia siviilejä, se hoitaa velvollisuutensa.
Cannistraro väittää myös, että terroristijohtajien tappaminen on tehotonta ja itse asiassa vaikutukseltaan käänteinen, koska se johtaa kostotoimiin… Myös tämä argumentti on virheellinen. Syy miksi Israelin reaktiot ovat tehottomia, on että ne ovat varovaisia ja myös epäjohdonmukaisia (esimerkiksi Israelin vankiloista on vapautettu Oslon rauhanprosessin hulluuden seurauksena paljon enemmän terroristeja, kuin mitä Israelin turvallisuuspalvelu on salamurhannut). Juutalaisvastaisille arabiterroristeille ei ole olemassa sellaista kuin "kostotoimet" - heidän tarkoituksenaan on tappaa Israelin juutalaiset joka tapauksessa. He joskus sanovat, että tappavat kostaakseen Israelin itsepuolustustoimia, jotta CIA-terroristit, kuten Vincent Cannistraro, voivat puolustaa viattomien juutalaisten tappamista "kostotoimina" Washington Postin sivuilla opettaen ihmisille näin Arabien-Israelin konfliktin johtuvan siitä, että aina silloin tällöin israelilaiset päättävät puolustaa itseään.
Vincent Cannistraron absurdin äärimmäinen argumentti viittaa siihen, että vaikka hän pitää kaikista terroristeista, hän ehkä pitää erityisesti arabiterroristeista, jotka hyökkäävät Israelia vastaan. Cannistraro antoi hiljattain PBS:n Frontline-ohjelman haastattelussa, jossa hän toimi, kuten aina, "asiantuntijana", lausunnon joka tukee tätä olettamusta:
"Israelin [vuoden 1982] Libanonin miehityksen johdosta palestiinalaisten oli lopulta pakko lähteä Libanonista… He olivat olleet Beirutin amerikkalaisten diplomaattien suojelijoita… PLO:n kanssa oltiin yhteistyössä, ja amerikkalaiset laskivat turvallisuutensa heidän varaansa."
Ottakaa huomioon, että vuosi 1982 oli kokonaiset 11 vuotta ennen Oslon sopimuksen allekirjoittamista. Kukaan ei vielä vuonna 1982 leikkinyt, että PLO haluaa rauhaa tai että se olisi mitään muuta kuin terroristijärjestö, ja Israel miehitti Libanonin, koska PLO tappoi Israelin siviiliväestöä asemistaan siellä. Ja silti… USA käytti PLO:n terroristeja turvamiehinään Beirutin suurlähetystössään… hän kutsuu PLO:n terroristeja "suojelijoiksi", ja hän ei valittele suuren ääneen viattomien israelilaisten siviilien hengenmenetyksiä, vaan sitä, että Israelin puolustusvoimat ajoivat PLO:n ulos Libanonista pakottaen sen evakkoon kaukaiseen Tunisiaan. Tämä teki vastaavasti israelin siviiliväestön tappamisen vaikeaksi PLO:lle - siis vaikeaksi, aina siihen asti, kunnes USA pakotti Israelin hyväksymään PLO:n Länsirannan ja Gazan hallinnoksi.
Samassa haastattelussa Cannistraro väittää, että USA oli Israelin puolella vuonna 1982, mutta tämä ei pidä paikkaansa: USA painosti voimakkaasti Israelia, jotta PLO:n terroristit pääsisivät lähtemään turvallisesti Libanonista, ja sitten USA suojasi sotilaallisesti heidän evakuointiaan.
- Francisco Gil-White, The modern "Protocols of Zion", osa 5, 25. elokuuta 2005
Toinen esiteltävä on Ray McGovern, joka sai 2000-luvun alkuvuosina vielä enemmän ruutuaikaa ja palstatilaa kuin Cannistraro, ja sittemmin hänestä tuli vaihtoehtomedian vakionaama.
Raymond McGovernilta näyttää jääneen huomaamatta, että Länsirannan ja Gazan arabeja ei vuodesta 1994 lähtien ole, Oslon sopimuksen ansiosta, hallinnoinut Israel, vaan PLO. Se on se, joka sortaa näitä arabeja, minkä takia… nämä arabit kutsuvat PLO:n palestiinalaishallinnon poliisia "kuolemanpartioksi".
Se joka tässä reputtaa historiassa, on McGovern… Onko hän aivan tosissaan kirjoittaessaan, että "maa joka oli 1000 vuotta palestiinalaisten koti, otettiin heiltä pois, kun Israel perustettiin"… Keitä ovat nämä 1000-vuotta vanhat "palestiinalaiset" esi-isät? Nimen "Palestiina" keksivät antiikin roomalaiset juutalaisten vastaisen kansanmurhan jälkeen hävittääkseen kaikki yhteydet juutalaisten ja heidän maansa välillä. "Palestiina" tarkoittaa "filistealaisten maata". Roomalaiset puhdistivat juutalaisia heidän omasta maastaan.
Ei voida väittää, että tämä roomalaisten nimenmuutos tarkoittaisia arabeja, kuten McGovern ja monet muut haluaisivat, koska arabit eivät ole filistealaisia… Eikä filistealaisia ole enää olemassa. Sitä paitsi nimeä "Palestiina" käytettiin epämääräisesti tai ei ollenkaan todella kauan.
"Nimi Palestiina otettiin uudestaan käyttöön Osmanien valtakunnan kaaduttua ensimmäisessä maailmansodassa, ja sillä tarkoitettiin aluetta, joka laitettiin Palestiinan brittiläisen mandaatin alaisuuteen."
Kuitenkin pian sen jälkeen vuonna 1922 brittiläiset päättivät määritellä uudelleen "Palestiinan" ja lohkaisivat siitä palan, josta tuli sittemmin Jordanian kuningaskunta (silloin britit nimesivät sen "Transjordaniaksi"). Näin melkoisesta määrästä ihmisiä, joista oli brittien koloniaalisen määräyksen perusteella tullut juuri "palestiinalaisia", tuli hetkessä taas ei-palestiinalaisia…
"… arabihistorioitsija Philip Hitti todisti vuonna 1946 Angloamerikkalaisen tutkintakomitean edessä, että "Historiassa ei ole ollut sellaista kuin "Palestiina" ei missään nimessä". Aiemmin vuonna 1937 paikallinen arabijohtaja julisti Peelin komission edessä: "Ei ole olemassa sellaista. "Palestiina" on termi, jonka sionistit keksivät"… Sinä aikana, kun Jordania miehitti Länsirantaa ja Egypti Gazaa, Palestiinan arabit eivät väittäneet omaavansa omaa erillistä kansallisuutta tai vaatineet itsemääräämisoikeutta."
… Tämä ei tarkoita, etteikö siellä asunut monia muslimeja. Mutta he olivat yksinkertaisesti arabeja, tai ei-arabialaisia muslimeja - he eivät olleet "palestiinalaisia". Ja itse asiassa monet näistä niin sanotuista "palestiinalaisista" muuttivat tälle alueelle samoihin aikoihin kuin sionistijuutalaiset, koska Turkin sulttaani uudelleen sijoitti sinne muslimeja yrittäessään tarkoituksella kukistaa sionismia.
Vuoteen 1948 mennessä, kun Israelin valtio perustettiin, sinne oli tullut suuri määrä lisää muslimisiirtolaisia muista arabimaista johtuen talousbuumista, jonka juutalaiset, joista monet myös olivat siirtolaisia, olivat aikaansaaneet. Ihmiset kuten Raymond McGovern leikkivät nyt, että nämä muslimisiirtolaiset ovat "palestiinalaista" alkuperäiskansaa; mutta siinä tapauksessa niin ovat myös juutalaissiirtolaiset.
- Francisco Gil-White, The modern "Protocols of Zion", osa 5, 25. elokuuta 2005
Se on historiallinen tosiasia, että nykyisen Israelin (Länsiranta ja Gaza mukaan lukien) alueella asui 1800-luvun lopulla alle puoli miljoonaa arabia (vrt. tämän hetken väitetty palestiinalaisten kokonaismäärä, 11 miljoonaa). Joten suurin osa nykyisistä eri puolilla asuvista "palestiinalaisista" on kaikesta päätellen niiden arabien jälkeläisiä, jotka muuttivat alueelle samoihin aikoihin kuin sionistijuutalaiset. Heitä veti Palestiinaan juutalaissiirtolaisten luoma talousbuumi. Huomioikaa myös, että varsinaisen Israelin sisällä asuu noin puolitoista miljoonaa arabia, joilla on täydet kansalaisoikeudet ja paremmat oltavat kuin minkään arabivaltion arabeilla. Ja kuten yllä totesin, palestiinalaisalueiden arabeja sortavat ennen kaikkea heidän omat johtajansa, ei Israelin hallitus.
Ns. palestiinalainen identiteetti on luotu poliittisiin tarkoituksiin, minkä tässä myöntää suoraan itse PLO:n korkean tason edustaja Zuhair Mohsen:
Palestiinan kansaa ei ole olemassa. Palestiinalaisvaltion perustaminen aiheuttaisi sen, että taistelu Israelia vastaan jatkuisi meidän arabien yhtenäisyyden vuoksi. Todellisuudessa nykyisin ei ole mitään eroa jordanialaisen, palestiinalaisten, syyrialaisten, libanonilaisten välillä. Nykyisin puhutaan Palestiinan kansasta vain poliittisista ja taktisista syistä, koska arabien kansalliset edut vaativat erillisen "Palestiinan kansan" olemassaoloa vastauksena sionismiin. Taktisista syistä Jordania, joka on suvereeni valtio määriteltyine rajoineen, ei voi esittää vaatimuksia Haifan ja Jaffan suhteen, kun taas palestiinalaisena voin epäilemättä vaatia Haifaa, Jaffaa, Beer-Shevaa ja Jerusalemia. Sillä hetkellä kun vaadimme oikeutta koko Palestiinaan tapahtuu saman tien Palestiinan ja Jordanian yhdistyminen.
- Zuhair Mohsen, PLO:n johtava jäsen, hollantilaisen Trouw-lehden haastattelussa, 1977
Nämä seikat on syytä ottaa huomioon, kun puhutaan juutalaisten tai palestiinalaisten oikeuksista maihin, koska asia ei olekaan enää niin yksioikoinen, kuin mitä Israelin vastaisesta propagandasta voisi päätellä. Puhumattakaan siitä, että Israel on kooltaan mitätön läntti verrattuna ympäröivien arabimaiden alueisiin ja että arabijohtajat pitävät omalta osaltaan yllä palestiinalaisten pakolaisongelmaa olemalla myöntämättä heille perusoikeuksia ja maidensa kansalaisuuksia.
Mutta palataan McGoverniin. Hän oli paikalla, kun joukko demokraatteja järjesti kongressitalossa valeistunnon George W. Bushin asettamiseksi virkasyytteeseen Irakin sodan takia.
Istunto sai kiusallisen käänteen, kun todistaja Ray McGovern, entinen tiedusteluanalyytikko, totesi että Yhdysvallat lähti sotaan Irakia vastaan öljyn, Israelin ja hallinnon "neoconien" himoitsemien sotilastukikohtien takia, jotta "Yhdysvallat ja Israel pystyisivät hallitsemaan tätä maailmankolkkaa". Hän sanoi, että Israelia ei pitäisi pitää liittolaisena ja että Bush teki, mitä Israelin pääministeri Ariel Sharon käski.
"Israelia ei saa ottaa puheeksi asiallisessa poliittisessa keskustelussa", totesi McGovern. "Viimeksi kun tämän tein, niin edellinen CIA:n pääjohtaja kutsui minua antisemitistiksi".
Demokraattien kongressiedustaja James P. Moran Jr., joka herätteli keskustelun tästä aiheesta heittämällä ilmaan kysymykseen, josko todellinen motiivi sodalle oli Irakin uhka Israelille, kiitti McGovernia tämän "vilpittömästä vastauksesta".
- Washington Post, 17. kesäkuuta 2005
Tämä Jim Moran on jesuiittojen kouluttama. Eli tässä oli kahdelta jesuiittojen apurilta taas oppitunti siitä, miten samaan aikaan hyökätään Israelia vastaan ja tehdään juutalaisista USA:n ulkopolitiikan syntipukkeja. Puhumattakaan siitä, että Irak on yllä mainituista syistä itse asiassa nyt suurempi uhka Israelille kuin ennen Irakin sotaa.
… USA:n painostuksesta Israel on luovuttamassa strategisen alueen, jotta terroristit, jotka ovat vannoutuneet hävittämään Israelin juutalaiset, pystyvät kontrolloimaan sitä täydellisesti, välittämättä siitä, että he jatkavat hyökkäyksiä Israelin siviiliväestöä vastaan silloinkin, kun maita ollaan luovuttamassa heille. Painotan edelleen, että tämä tapahtuu USA:n painostuksesra johtuen. Eli mikä nyt olikaan väittämä? McGovern sanoo, että "Bush teki, mitä Israelin pääministeri Sharon käski". Niinkö? Toisin sanoen Ariel Sharon kontrolloi George Bushia, jotta voi pakottaa Bushin pakottamaan itsensä luovuttamaan juutalaisvaltion strategisen alueen juutalaisvastaisille ja kansanmurhaan pyrkiville PLO:n terroristeille?
Jos maailmankuvasi pakottaa sinut keksimään tämän mittakaavan mielettömyyksiä, sinun pitäisi olla huolissasi maailmankuvasi oikeellisuudesta. McGovern tuskin on huolissaan: hän tietää puhuvansa puppua. Mutta hänen puheissaan ei ole tarkoituskaan olla järkeä. Ja ne, jotka kuuntelevat McGovernia, eivät usko häntä siksi, että hänen puheissaan olisi loogista tai tosiasiallista järkeä, vaan koska niissä on kulttuurillista järkeä. Sekä kristityn että muslimimaailman ylimystöt ovat aina laskeneet liikkeelle propagandaa siitä, että "juutalaiset" ovat "pahoja" ja salaisesti vaikutusvaltaisia.
- Francisco Gil-White, The modern "Protocols of Zion", osa 6, 25. elokuuta 2005
Kolmas esiteltävä Michael Scheuer ei ole vain jesuiittojen kouluttama, vaan toimii myös lehtorina Georgetownin jesuiittayliopistossa. Hän kiertää eri kanavien ohjelmissa levittämässä Israelin vastaista propagandaa ja sanoo mm. USA:n käyvän "Israelin sotia" ja että "AIPAC omistaa molemmat puolueet". Scheuer oli vakiovieras toisen Vatikaanin asiamiehen, Andrew Napolitanon ohjelmassa Foxilla. Tässä joitain hänen esiintymisiään:
Onko Fox-kanava Israelille myötämielinen, niin kuin on väitetty? Minä olen
Israelille myötämielinen ja siksi olenkin selvittänyt, ovatko kanavalla näkyvästi Israelia vastaan hyökänneet Vincent
Cannistraro ja Ray McGovern uskottavia. Miksi Fox ei tee sitä? Se on naurettavan
helppoa tehdä. Jos Fox todella kilpailee muiden tv-asemien kanssa ja jos
se on Israelille myötämielinen, miksi katsojille ei näytetä, ettei tunnetusti
Israelin vastaisiin Vincent Cannistraroon ja Raymond McGoverniin voi
luottaa... Sen sijaan Fox auttaa vahvistamaan Cannistraron ja McGovernin
imagoja oletettuina "asiantuntijoina", niin kuin kaikki muutkin.
- Francisco Gil-White, The modern "Protocols of Zion", osa 7, 25. elokuuta 2005
Ja nyt Scheuer on siis jatkanut paavin ritaroiman Rupert Murdochin omistamalla Foxilla siitä, mihin Cannistraro ja McGovern jäivät.
Neljäs esiteltävä Robert Baer ei ole ainakaan vielä esiintynyt mediassa niin tiuhaan, mutta esimerkiksi tässä hän levittää MSNBC:llä niin ikään jesuiittojen kouluttaman Chris Matthewsin ohjelmassa samaa vanhaa propagandaa, että USA joutuu lähtemään sotimaan "Israelin puolesta" Irania vastaan.
Israel-lobbyn valta - CIA:n ja CFR:n propagandaa
Yllä oli ilmiselvää näyttöä siitä, että Vatikaanin ja jesuiittojen kontrolloima CIA käyttää Amerikan mediaa propagandansa levittämiseen. Muistattehan että yksi CIA:n pääjohtajista (William Colby) itse sanoi aikoinaan: "Kaikki vähänkään merkittävät henkilöt valtamediassa ovat CIA:n omistamia". CIA siis puskee disinformaatiota Israel-lobbyn ylivallasta, kuten myös Ulkomaansuhteiden neuvosto (CFR).
Kohuakin herättäneen kirjan Israel-lobbyn vaikutuksesta USA:n ulkopolitiikkaan kirjoittivat Harvardin yliopiston professori Stephen Walt ja Chicagon yliopiston professori John Mearsheimer. Mearsheimer on CFR:n jäsen, kuten Jimmy Carter, joka oli ensimmäinen de facto Palestiinan valtion perustamista ajanut USA:n presidentti. Sillä hän ehdotti Israelin vetäytymistä kokonaan sekä Gazasta että elintärkeästä Länsirannasta ja halusi antaa ne PLO:n hallintaan (ja kaikki hänen jälkeisensä presidentit ovat jatkaneet samalla linjalla). Carter on tukenut PLO:ta ja arvostellut voimakkaasti Israelia kutsuen sitä kirjassaan "apartheidvaltioksi".
Toinen CFR:n jäsen, Carterin turvallisuuspoliittisena neuvonantajana toiminut kovan luokan vaikuttaja Zbigniew Brzezinski on puolustanut Mearsheimerin ja Waltin kirjaa. Ja tässä hän puhuu "Israel-lobbyn haitallisesta vaikutuksesta Amerikalle" CFR:n jäsen Jim Lehrerin ohjelmassa ei-kaupallisella PBS-kanavalla. Brzezinski on jesuiittojen kouluttama ja Trilateraalisen komission perustajajäsen, ja hän oli keskeisessä roolissa geopoliittisista syistä Afganistanissa käyttöön otetun ääri-islamilaisen terrorismin luomisessa (Gil-Whiten mainitsema Zalmay Khalilzad on hänen suojattinsa ja luonnollisesti CFR:n jäsen hänkin).
Ja tässä CFR:n jäsen, toimittaja Fareed Zakaria haastattelee CNN:llä Chas Freemania, joka väittää, että Israel-lobby torppasi hänen nimityksensä Kansallisen tiedusteluneuvoston puheenjohtajaksi (USA:n tiedustelu on tukevasti jesuiittojen käsissä). Freeman tosin lobbaakin Saudi-Arabian puolesta, kuten monet USA:n yliopistot (Yksi maailman rikkaimmista miehistä, Saudi-prinssi Al-Walid ibn Talal on lahjoittanut sekä Harvardin yliopistolle että Georgetownin yliopistolle 20 miljoonaa dollaria, ja Georgetownin "muslimien ja kristittyjen välisen yhteisymmärryksen" keskus nimettiin uudelleen hänen mukaansa).
AIPAC - jesuiittojen kontrolloiman hallinnon myötäilijä, joka ei edes aja israelilaisten etua
Paljon puhutun Israel-lobbyn tärkein elin AIPAC omistaa siis CIA-propagandisti Scheuerin ja monien muiden mielestä kongressin. Tosiasiassa se ei tee juuri muuta, kuin antaa hyväksynnän USA:n Lähi-idän politiikalle, oli se Israelille sitten kuinka vahingollista tahansa. On syytä epäillä, että sen johtoa ei edes kiinnosta luoda Israelille suotuisaa ulkopolitiikkaa. Tässä siitä kuvaava esimerkki:
On yksinkertaisesti uskomatonta, että USA:n ulkoministeri, joka on vastuussa USA:n ulkopolitiikasta, voi niin häpeämättömästi väittää USA:n ulkopolitiikkaa päinvastaiseksi, kuin mitä se on ollut teeskennellen, että George W. Bush on ensimmäinen USA:n presidentti, joka tukee Palestiinan valtion perustamista. Vielä uskomattomampaa on, että hän väittää Bushin politiikan, joka on luoda PLO:n, kansanmurha-aikeita omaavan, antisemitistisen terroristijärjestön, joka kaiken lisäksi sortaa Länsirannan ja Gazan arabeja, johtama valtio, olevan sopusoinnussa presidentin oletetun vaatimuksen kanssa, että "Palestiinan valtiolla on oltava oikeudenmukainen ja demokraattinen hallitus, joka palvelee aidosti palestiinalaisten etua ja joka on todellinen Israelin rauhankumppani".
Rice hämmensi vielä soppaa sanomalla, että "Palestiinan valtiota ei koskaan tulla saavuttamaan terrorismin kautta. Israel ei sitä salli eikä myöskään Amerikan Yhdysvallat". Se oli vuonna 2004, mutta tänä vuonna 2005 Condoleezza Ricen ollessa USA:n ulkoministeri, George W. Bushin hallinto ajaa Ariel Sharonin suunniteltua vetäytymistä Gazasta ja Pohjois-Samariasta, mikä antaa terroristi-PLO:lle maan Palestiinan valtiota varten palkintona toisen intifadan väkivallasta!
...
Mutta palataan AIPAC:in kaikkien aikojen suurimpaan yleisöön, joka osoitti suosiotaan Condoleezza Ricen puheille. On olemassa vain kaksi mahdollista selitystä heidän käytökselleen:
1. He ovat onnettoman tietämättömiä PLO:n todellisista päämääristä, he eivät ymmärrä, mitä USA:n hallitus tekee, ja heillä on hyvin huono muisti sen suhteen, minkälaista aiempien USA:n presidenttien politiikka Israelia ja PLO:ta kohtaan on ollut; tai
2. Heitä ei oikeasti kiinnosta tehdä USA:n politiikasta Israelille suotuisaa.
Ensimmäinen selitys voi olla järkeenkäypä AIPAC:in yleisön maallikkojen kohdalla, joskin se on hyvin hälyttävää. Mutta sitä, onko se järkeenkäypä AIPAC:in johdon kohdalla, voidaan valottaa palauttamalla mieliin, mitä AIPAC:in sanotaan tekevän…
"Aktivistit työskentelevät tiiviisti AIPAC:in ammattihenkilökunnan kanssa, joka koostuu hallinnon, diplomatian, akateemisen maailman ja politiikan huipputasolta tulevista ihmisistä. AIPAC:in lobbarit tapaavat kaikki kongressin jäsenet ja seuraavat kaikkia USA:n ja Israelin suhteita koskevia istuntoja Capitol Hillissä. AIPAC:in poliittiset asiantuntijat käyvät päivittäin läpi satoja aikakauslehtiä, sanomalehtiä, puheita ja raportteja ja tapaavat säännöllisesti kaikkein innovatiivisimpia ulkopoliittisia ajattelijoita seuratakseen ja analysoidakseen tapahtumia ja trendejä."
Onko mahdollista, että AIPAC käyttää kaiken tämän rahan ja ajan päästäkseen perille Arabien-Israelin konfliktista, mutta silti vielä taputtaa Condoleezza Ricelle tämän esittäessä tosiasiana täysin järjettömän väitteen, että George W. Bush olisi ensimmäinen USA:n presidentti, joka tukee "Palestiinan valtion" perustamista? Onko mahdollista, että kaikkien tutkimuksiensa jälkeen nämä AIPAC:in johtajat vielä taputtavat Ricen väitteelle, että Bush nuoremman ponnistelut PLO:n valtion - jota johtaisi terroristi ja holokaustinkieltäjä Mahmud Abbas - luomiseksi ovat Israelille suotuisaa politiikkaa? Kyllä se vain on mahdollista… Jos AIPAC on Israelille myötämielinen, niin… mitähän Israelin vastainen järjestö sitten tekisi?
- Francisco Gil-White, What is AIPAC for?, 5. toukokuuta 2005
Tässä radiolähetyksessä ruohonjuuritason sionistijärjestön (ZFA) johtaja painottaa, että AIPAC ei todellisuudessa aja Israelin kansallista etua, vaan nimenomaan ajaa Palestiinan valtion perustamista ja pitää yllä Israelin riippuvuussuhdetta Yhdysvaltoihin hyväksymällä sen taloudellisen tuen Israelille. ZFA kannattaa Israelin täyttä itsenäisyyttä ja irrottautumista AIPAC:ista ja USA:sta.
Reuters, tekaistut uutiskuvat ja länsimaisen median Israelin vastainen propaganda
Se on sosiaalipsykologisesti mielenkiintoinen ilmiö, että niin monet väittävät länsimaista mediaa Israelille myötämieliseksi, sillä asia on todellisuudessa päinvastoin. Propagandakeinona käytetään jopa Israelille vahingollisia tekaistuja uutiskuvia. Tässä Reutersin julkaisema kuva Israelin vuoden 2006 sodassa aiheuttamista "tuhoista" Beirutissa, joka paljastui käsitellyksi:
Reuter joutuikin myöntämään "virheensä":
Kyse ei ole yksittäistapauksesta, vaan Reuters ja muut uutistoimistot julkaisevat pikemminkin systemaattisesti lavastettuja ja käsiteltyjä uutiskuvia Palestiinasta.
Huomioikaa että kyseinen kuva on ilmiselvästi väärennetty. Sen väärentäjä teki huolimatonta työtä. Jos olisi tehty huolellisempaa ja ammattimaisempaa työtä, tämä kuva olisi saattanut mennä läpi. Kuinka monia huolella väärennettyjä kuvia meille näytetään? Sitä on mahdotonta tietää. Mutta se, mikä on erityisen huolestuttavaa, on että Reuters ei itse estänyt tämän ilmeisen väärennetyn kuvan julkaisua, vaan reagoi vasta sitten, kun yksityishenkilö osoitti sen tekaistuksi. Tästä voi saada ajatuksen, että Reuters ei välitä siitä, jos kuvat ovat ilmeisiä väärennöksiä, kun niillä hyökätään israelilaisia vastaan.
Tätä on syytä pysähtyä ajattelemaan hetkeksi, koska Reutersilla on suuri vaikutus koko länsimaiseen mediaan. Olette tietysti kuulleet esimerkiksi, että israelilaiset tappoivat monia siviilejä Qanassa. Tällä syytöksellä oli valtavat seuraamukset, ja Israelia mustamaalattiin kaikkialla mediassa sen oletetusta julmuudesta, ja tämän paineen alla Israel lopetti sotilaalliset toimensa 48 tunniksi, mikä mahdollisti Hizbollahin uudelleenryhmittymisen. Tämä maksoi monen israelilaisen hengen. Mutta kuten Pittsburgh Post-Gazette nyt myöntää, "on ilmaantunut todisteita siitä, että Hizbollahin propagandistit lavastivat Qanan verilöylyn", ja on monta hyvää syytä uskoa, että niin asia olikin. Erityisesti kun ottaa huomioon sen, että Hizbollah on sanonut, että se on ylpeä siitä, että siviilejä kuolee kuolee enemmän kuin sen sotilaita, mikä tarkoittaa sitä, että kun se protestoi äänekkäästi Israelin tappaneen siviilejä, pitäisi vahvasti epäillä, että meitä yritetään kyynisesti manipuloida. Toinen syy epäillä, että Qana oli lavastettu… on tämä: Ynet News kertoo, että valokuvaaja, joka oli yllämainitun väärennetyn kuvan takana, on "sama Reutersin valokuvaaja, joka on monien Qanan kuvien takana".
- Francisco Gil-White, What is wrong with the media?, 8. elokuuta 2006
Roosevelt-yliopiston tutkija Henry I. Silverman tutki kymmenien Reutersin verkkosivuilla julkaistujen Lähi-idän konfliktia käsittelevien artikkelien otoksen ja päätyi siihen, että ne olivat järjestään puolueellisia palestiinalaisten suuntaan:
Löytyi selvä yhteys… julmuuspropagandan käytön ja arabi/palestiinalaismyönteisyyden… sääliin vetoamisen ja arabi/palestiinlaismyönteisyyden ja… julmuusprogandan käytön, sääliin ja köyhyyteen vetoamisen ja sen välillä, että lukijakunta motivoituu toimimaan arabien/palestiinalaisten puolesta. Todisteiden pohjalta tehtiin johtopäätös, että Reuters kirjoittaa systemaattisen puolueellisesti suosien arabeja/palestiinalaisia ja pystyy vaikuttamaan lukijoiden tunteisiin ja motivoimaan heitä harjoittamaan suoraa toimintaa niiden pohjalta. Tämä kertoo Reutersin peruskirjan ja eettisten ohjenuorien perustavanlaatuisesta laiminlyömisestä.
- Henry I. Silverman, Reuters: Principles Of Trust Or Propaganda?, 2011
Eikä siinä vielä kaikki. Palestiinassa on kuvattu lavastettua uutiskuvaa, jota länsimainen media on esittänyt todellisina tapahtumina. Tätä elokuvateollisuutta on sanottu "Pallywoodiksi".
Vaikka juutalaisilla on erityisesti Amerikan valtamediassa yliedustus, niin se ei vastoin sosiaalisessa mediassa yleistä näkemystä näy myötämielisyytenä Israelille, joskin median juutalaisvastainen propaganda on yleensä hienovaraista:
Oletetaan nyt, että McGovernin ja Cannistraron [Irakin] hyökkäyksen vastaiset puheet on muotoiltu tarkoin sellaisiksi, että ne vahingoittavat juutalaisia - sanotaan vaikka vahvistamalla laajalle levinnyttä uskomusta, että "juutalaiset" kontrolloivat USA:n hallitusta. Miten tämän voisi tehdä? Helposti: sano vain, että hyökkäys Irakiin on pelkästään "juutalaisten" syytä… McGovernin ja Cannistraron puheissa Bushin hallinnon Irakin hyökkäystä vastaan on juuri tämä rakenne… Koska paras tapa hyökätä juutalaisia vastaan on modernilla aikakaudella ollut vakuuttaa kaikki siitä, että "juutalaiset" salaa hallitsevat kaikkea ja haluavat vahingoittaa ei-juutalaisia, paras tapa aiheuttaa tätä hysteriaa jälleen tänä päivänä olisi syyttää "juutalaisia" USA:n hallituksen kontrolloinnista, koska USA on maailman ehdoton suurvalta. Jos USA:n hallitusta johtava hallitseva eliitti haluaisi hyökätä juutalaisia vastaan, se voisi itse laskea liikkeelle syytökset siitä, että "juutalaiset" kontrolloivat sitä. Tämä ei vain lisäisi juutalaisvastaisuutta, vaan vierittäisi syyn USA:n vihatusta ulkopolitiikasta muualle. Tässä skenaariossa luotetut "entiset" USA:n tiedustelun jäsenet laitettaisiin mediaan hyökkäämään USA:n hallitusta vastaan väittäen sitä "juutalaisten" johtamaksi.
- Francisco Gil-White, The modern "Protocols of Zion", osa 6, 25. elokuuta 2005
Eikä etninen ryhmä sinällään voi edes mitään salaliitonomaisesti kontrolloida, vaan siihen tarvitaan tiivis organisaatio. Kuten CFR, jonka jäseniä oli esim. vuonna 2005 Amerikan mediassa toimittajina lähes kaksi sataa ja mediayhtiöiden johtopaikoilla kymmeniä. Ja Vatikaanin kontrolloima CIA.
Vatikaanin edustajat median johtopaikoilla
Myös Vatikaanilla ja jesuiitoilla on edustajia monien suurimpien mediakeskittymien ja kansallisten televisioyhtiöiden ylimmillä johtopaikoilla. Amerikan viidestä suurimmasta mediakeskittymästä kolmella on johdossa henkilö, jolla on suora yhteys Vatikaaniin: News Corpin (Fox News) perustaja, pääjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Rupert Murdoch on paavin Gregorius Suuren ritari; Disneyn (ABC News) hallituksen puheenjohtajana vielä tämän vuoden alussa toiminut John E. Pepper Jr. kuuluu Cincinnatin jesuiittayliopiston hallitukseen; ja CBS Corporationin/Viacomin (CBS News) hallituksen puheenjohtaja, juutalainen Sumner Redstone on jesuiittojen kouluttama. Lisäksi ei-kaupallisen televisioyhtiön, C-Spanin uusi rinnakkaispääjohtaja Susan Swain on kuulunut Scrantonin jesuiittayliopiston hallitukseen. Ja uutistoimisto AP:n (Reutersin amerikkalainen vastine) pääjohtaja Tom Curley on valmistunut katolisesta yliopistosta, jossa hän myös toimii hallituksen varapuheenjohtajana. Naapurimaa Kanadan kansallisen televisioyhtiön (CBC) pääjohtaja Hubert Lacroix on jesuiittojen kouluttama, kuten myös BBC:n pääjohtaja Mark Thompson. BBC:n hallituksen puheenjohtaja Chris Patten on Thompsonin tavoin harras katolilainen, ja hän johti paavi Benedictus XVI:n Britannian vierailun järjestelyjä.
Jos ihmettelette, miksi mediassa on revitelty viime aikoina erinäisiä "skandaaleja" Vatikaanin ympärillä, niin kyseessä on kaikella todennäköisyydellä osa jesuiittojen kampanjaa katolisen kirkon alasajamiseksi (uuden lusiferisen maailmanuskonnon tieltä), sillä hyvin pian on käsillä hetket, jolloin valitaan uusi paavi, jonka on tarkoitus olla se ennustuksien mukainen viimeinen paavi. Ja hänen on tarkoitus hallita maailmaa Jerusalemista käsin, mistä päästäänkin siihen, mistä Lähi-idän konfliktissa on todella kysymys.
Vatikaani on myös saamassa haluamansa, sillä lapsena Puolassa jesuiittakoulua käynyt Vatikaanin agentti Shimon Pereslupasi Itä-Jerusalemin Vatikaanille paljon puhutun Oslon sopimuksen yhteydessä. Tämän salaisen sopimuksen junailivat keskenään Peres, Juutalaisten maailmankongressin puheenjohtaja Edgar Bronfman ja kardinaali Joseph Ratzinger (nykyinen paavi Benedictus XVI). Asian uutisoi ensin italialainen lehti La Stampa, ja varmistus sille tuli, kun sähke Roomasta Israeliin vuoti julkisuuteen. Juttu kuitenkin haudattiin nopeasti Israelissa.
Tutkiva journalisti Barry Chamish haastattelee aiheesta historioitsija Asher Edaria:
- Miksi Vatikaani on yhtäkkiä niin kiinnostunut saamaan haltuunsa Siionin vuoren maat?
- Ei siinä ole mitään yhtäkkistä. Itse asiassa halu juontaa juurensa jo
1200 vuoden takaa Kaarle Suuren ajoista. Hän oli Vatikaanin
sotilaallinen käsikassara Euroopan katoliseksi käännyttämisessä. Hän
onnistui suuremmoisesti ja loi sen, mikä tunnetaan Pyhänä Rooman
keisarikuntana, mutta jota sittemmin kutsuttiin Pyhäksi
saksalais-roomalaiseksi keisarikunnaksi. Kaarle Suuren pääkaupunki oli
Aachen, ja sinne hän rakensi ensimmäisen katedraalinsa.
- Anteeksi vain, mutta mitä sitten?
- Yeshiva-koulun vieressä Siionin vuorella on Dormitio-luostari, jonka
rakensivat saksalaiset vuodesta 1906 lähtien. Se on Kaarle Suuren
Aachenin katedraalin täydellinen kopio [no ei sentään, mutta suunniteltu tämän katedraalin mallin pohjalta].
- Miten tämä sai alkunsa?
- Keisari Vilhelm II tuli Jerusalemiin vuonna 1898 rakennuttamaan kaksi
kirkkoa, vaatimattoman ja uskonnolliselta painoarvoltaan vähäisen
luterilaisen kirkon ja mahtavan katolisen rakennelman Siionin vuorelle.
Vuonna 1898 valtion hallitsija ei olisi tehnyt niin vaivalloista matkaa
diplomaattiseen takapajulaan, ellei se olisi ollut äärimmäisen tärkeää.
Vatikaani oli huolissaan siitä, että briteillä oli Jerusalemissa toimiva
kirkko ja että sen asema voisi vakiintua ja kannatus levitä. Vatikaani
hankki suuren osan matkaan matkaan ja Turkin sulttaani Hamidin
lahjukseen tarvittavista varoista. Koska Vilhelmillä oli
miellytettävänään protestanttinen väestö, hän pystytti myös pienemmän
luterilaisen kirkon, mutta todellinen aarre oli Siionin vuori.
- Miksi kaikki tämä rahankäyttö ja vaiva, jos Vatikaani saa haltuunsa maat? Mitä Saksa siitä sai?
- Saksa ei koskaan ole luopunut unelmastaan pystyttää Pyhä
saksalais-roomalainen keisarikunta uudelleen. Tämän imperiumin ollessa
mahtinsa huipulla sen suurin kuningas, Fredrik Suuri marssi
Jerusalemiin ja tuli kaupungin kuninkaaksi. Jerusalem oli kerran osa
Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa, ja unelmana on, että niin
tulee taas olemaan. Tässä imperiumissa valta oli jaettu selkeästi. Paavi
oli hengellinen johtaja, mutta poliittinen johtaja oli se, joka
kulloinkin hallitsi Saksaa. Tämä unelma johti suoraan ensimmäiseen
maailmansotaan.
- Mikä sija juutalaisilla on tässä kaikessa?
- Ei mikään. [Sionistiliikkeen johtaja Theodor] Herzl yritti saada
roolin juutalaisille ja tapasi Vilhelmin Jerusalemissa. Vilhelm ei
halunnut olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Hänen päämääränään oli
pelastaa Jerusalem Saksan poliittisesti ja Rooman hengellisesti
johtamalle kristikunnalle. Mikään ei ole muuttunut paitsi, että nyt
paavina on päättäväinen saksalainen. Vatikaani haluaa juutalaiset pois
vanhasta kaupungista, ja hallituksemme on näköjään sen kanssa samalla
kannalla.
- On Top Of Mount Zion, All Coveted By Rome, 21. joulukuuta 2005
Muistattehan että EU on Edarin mainitseman Pyhän Rooman keisarikunnan moderni vastine:
Tässä Joel Bainermanin näkemys (jonka moni Vatikaaniin perehtynyt jakaa) siitä, miten hanke tulee etenemään:
Ensiksi on nähtävä se, että Vatikaani on alkaen ristiretkistä jo
vuosisatojen ajan yrittänyt saada Jerusalemin hallintaansa. Jotta
ihmiset saadaan vakuuttuneiksi sen maailmannäyttämölle tuoman messiaan
aitoudesta, sen täytyy järjestää tämä suuri näytelmä vanhassa
kaupungissa. Tämän näytelmän juoni on se, että tämä messias yhdistää
kolme maailman monoteististä uskontoa, tuo rauhan ja harmonian maailmaan
ja ratkaisee Lähi-idän konfliktin. Tämä siis tapahtuu, missäs muualla,
kuin Jerusalemin vanhassa kaupungissa. Tämä ns. messias, joka
julistetaan, tulee olemaan väärä sellainen ja vakuuttelemaan, että
luomalla maailmanhallitus (YK:n pohjalta) saadaan aikaan maailmanrauha
ja harmonia. Tämä on valhetta ja petosta, mutta mitäpä siitä. Meidän
maailmassamme todellisuus ei ole tärkeä. Yleinen käsitys on.
Lopputuloksena on Israelin valtion suvereniteetin purkaminen Lähi-idän
"kansakuntien alueellisen ryhmittymän" tieltä. Kansainväliset elimet ja
maailman suurvallat tulevat painostamaan Israelia myöntymään näihin
vaatimuksiin sen nojalla, että "se on ainoa tapa ratkaista Lähi-idän
konflikti". Jotta juutalaiset hyväksyisivät sen, heidät vakuutetaan
siitä, että "messiaan" ilmestyttyä juutalaisille on aika alkaa
rakentamaan kolmatta temppeliä, jota kutsutaan "Salomonin temppeliksi".
- Joel Bainerman, The Vatican Agenda
Vatikaani tuki kulissien takana Israelin perustamista:
Sen sijaan, että ottaisi julkisesti kantaa, hän [kardinaali Spellman] toimi
kulissien takana "vaatien henkilökohtaisesti jokaista Etelä-Amerikan
maata antamaan äänensä Israelille"… Ei ollut epäilystäkään siitä, että
Spellman tunsi YK-edustajia… Katkeran kamppailun jälkeen Israel
hyväksyttiin YK:hon äänin 37-12. Israelilaiset olivat kääntyneet monen
huomattavan miehen puoleen, mukaan lukien John Foster Dulles, jotta nämä
ajaisivat heidän asiaansa. Mutta Charlie Silver oli vakuuttunut, että
Spellman oli ollut ratkaiseva tekijä…
- John Cooney, The American Pope, 1984
Näin siksi, että Israelin oli tarkoitus toimia USA:n kontrolloimana pelinappulana, jonka kautta Vatikaani saisi lopultakin Jerusalemin itselleen. Tämä tapahtuisi sen jälkeen, kun Lähi-idän konflikti on
huipentunut suureen sionismin ja ääri-islamilaisuuden väliseen loppunäytökseen (jää nähtäväksi minkälaiseen), jonka
seurauksena YK-joukot miehittävät Jerusalemin. Näin Jerusalemista tulee se kansainvälinen alue, joksi YK sen jo Israelia perustettaessa halusi. YK-joukot vastaavat turvallisuudesta Vatikaanin hallitessa pyhiä paikkoja.
Pyhien paikkojen luovuttaminen Vatikaanille onkin jo alkanut vähän sen jälkeen, kun Vatikaanin ekumeenisen elimen johtaja, kardinaali Jean-Louis Tauran oli sanonut:
Rauhaa ei tule, jos pyhien paikkojen kysymystä ei ratkaista kunnolla. Muurien sisällä oleva osa Jerusalemia - jossa ovat näiden kolmen uskonnon pyhät paikat - on ihmiskunnan yhteistä perintöä. Alueen pyhää ja ainutlaatuista luonnetta on suojeltava, ja se voidaan taata vain kansainvälisesti valvotulla asetuksella.
- kardinaali Jean-Louis Tauran, Vatikaanin ekumeenisen elimen johtaja, joulukuussa 2011
Ja kun Israelin apulaisulkoministeri Danny Ayalon oli todennut, että Israel voisi ehkä antaa Vatikaanille "isomman roolin" Jerusalemin pyhien paikkojen pyörittämisessä.
Jerusalemin entinen arkkipiispa Michel Sabbah taas laittoi juuri vetoomuksen EU:lle ja USA:lle "Jerusalemin heprealaistamisen lopettamiseksi" ja sanoi joulukuisessa kristittyjen ja muslimien johtajien tapaamisessa, että "YK:hon turvautuminen Palestiinan valtion luomiseksi on askel kohti rauhaa", ja syksyllä 2010 Vatikaanin kirkolliskokous oli antanut julkilausuman,
jossa vaati Israelia lopettamaan Palestiinan miehityksen, sanoen ettei
sitä voi perustella Raamatulla ja toistaen jälleen vaatimuksensa siitä,
että Jerusalemille on luotava erityisasema maailman kolmen suuren
monoteistisen uskonnon pyhänä kaupunkina.
Näin se homma etenee. Ja tämä antaa perspektiiviä myös Irakin sotaan, sillä se lisäsi sionismin ja islamin välistä polarisaatiota ja oli siten hyvää valmistelua Lähi-idän konfliktin loppuhuipennukseen ja sen pohjalta syntyvään uuteen järjestykseen. Muistatteko vielä, että George W. Bush sanoi "terrorismin vastaista sotaa" ristiretkeksi? Sille naureskeltiin, mutta kyseessä ei ollut vitsi, vaan paavilainen Bush tarkoitti sitä, mitä sanoi, sillä tässä kaikessa on lopulta kyse Vatikaanin viimeisestä ristiretkestä Jerusalemiin. Bushin veli Jeb on avoimesti katolilainen ja 4. asteen Kolumbuksen ritari ja isä George Bush vanhempi Maltan ritarikunnan kunniajäsen.
Israelia johtavat sabbatailaiset työväensionistit ovat oman kansansa pettureita
Malchiel Greenwald oli revisionistista sionismia kannattanut amatööritoimittaja, joka nousi israelilaisten tietoisuuteen vuonna 1953, kun hän syytti Israelin hallitukselle työskennellyttä Rudolf Kastneria natsien avustamisesta. Työväensionistien johtama hallitus nosti Greenwaldia vastaan kunnianloukkaussyytteen, joka lopulta kaatui kahden vuoden oikeudenkäynnin jälkeen.
Kaikkein tärkein läksy, mitä tästä opimme, on että Israelin hallitus, joka puolusti Rudolf Kastneria suojellakseen itseään, on sama hallitus, joka valmistautuu puhdistamaan kaikki jäljellä olevat juutalaiset kiistellyiltä alueilta, antamaan nämä alueet PLO:lle/Hamasille, luovuttamaan Golanin Syyrialle ja pyörittelee käsiään sillä aikaa, kun uusi juutalaisten vastainen kansanmurha on tekeillä.
Israelin hallituksen takana on samainen työväensionistinen traditio. Sen vaihtoehto, irgunistinen/revisionistinen ja Herutin - ja myöhemmin Likudin edustama - traditio käytännössä lakkasi olemasta todellisena Jabotinskyn liikkeen jatkumona Menachem Beginin kuoleman myötä. Liike on yhä olemassa tavallisten juutalaisten keskuudessa, mutta ei poliittisena voimana… viime aikojen Likud-johtajat ovat itse asiassa olleet David Ben-Gurionin suojatin, Shimon Peresin käynnistämän Oslon "rauhanprosessin" suurimpia edistäjiä, ja tämä Oslon rauhanprosessi vie pian Israelin tuhoamisen päätökseensä… työväensionistiset johtajat kontrolloivat tänäkin päivänä useimpia merkittäviä maailmanlaajuisia juutalaisjärjestöjä, kuten myös Israelin hallitusta, koulutusjärjestelmää ja mediaa.
- Francisco Gil-White, The problem of Jewish self-defense, osa 4, 21. helmikuuta 2007
Vaihtoehtomedian antisionistisen paatoksen seassa näkee harvoin analyysiä sionismin eri muodoista, vaikka niiden erottaminen toisistaan on olennaista. Sosialistinen työväensionismi on ollut alusta asti voima Israelin hallinnon takana. Sen menneiden vuosikymmenien tunnetuimpia johtohahmoja olivat David Ben-Gurion ja Golda Meir. Työväensionistit ovat hengeltään sabbatailaisia ja ammentavat katolilaisuuteen kääntyneen ja Vatikaanin kontrolloiman juutalaisen, Jacob Frankin perinnöstä. Kaikkein ilmeisin esimerkki Vatikaanille työskentelevästä sabbatailaisesta juutalaisesta eli Vatikaanin "hovijuutalaisesta" on Ben-Gurionin suojatti Shimon Peres, joka on jo kauan ollut Israelin vaikutusvaltaisin poliitikko. Maailmalla muita ilmeisiä esimerkkejä hovijuutalaisista ovat mm. David Rosen, Gary Krupp, Michael Bloomberg ja katolilaisuuteen kääntynyt juutalaisten syyllistäjä Benjamin Freedman, jonka puheita monet antisionistiset sivustot promotoivat.
paavi Benedictus XVI ja Shimon Peres Vatikaanissa 2009
Israelin alkuaikojen sisäinen vastavoima työväensionismille oli revisionistinen sionismi, joka oli vapaamielisempi aate kuin ahtaan sosialistinen työväensionismi. Liikkeen perustaja oli Ze'ev Jabotinsky, joka kannatti ns. Suurempaa Israelia, johon kuuluisi myös brittiläiseen mandaattiin ennen sen jakoa kuulunut Transjordania, jonka paikalla nykyään on Jordanian kuningaskunta. Hän myös uskoi, että juutalaiset ja arabit voisivat elää tässä valtiossa sovussa.
Militanttijärjestöt Irgun ja Lehi edustivat revisionistista sionismia, ja niitä syytettiin tahallisesta siviilien joukkomurhasta vuonna 1948 (Deir Yassinin verilöyly). Väitteet 254 uhrista ja mm. naisten raiskauksista ja silpomisista ovat kuitenkin paljastuneet tekaistuiksi. Nykyinen arvio uhrimäärästä on hieman yli 100, joista suurin osa kuoli taistelun tuoksinassa, ja raiskausväitteet tunnusti propagandaksi vuosikymmeniä myöhemmin itse niitä Husayn al-Khalidin käskystä levittänyt Hazam Nusseibeh. Nusseibeh sanoi BBC:n haastattelussa, että tarkoitus oli saada arabiarmeijat tulemaan "vapauttamaan Palestiina juutalaisista", mutta että se oli suuri virhe ja että kuultuaan väitetyistä raiskauksista palestiinalaiset pakenivat massoittain. Vuonna 1968 hän sanoi haastattelussa Larry Collinsille: "Teimme kohtalokkaan virheen ja loimme pohjan pakolaisongelmalle". Mutta arabit eivät olleet ainoita, jotka levittävät propagandaa, vaan työväensionisti David Ben-Gurionin johtama Juutalaisvirasto ja sosialistipuolue Mapam käyttivät tilannetta hyväkseen mustamaalatakseen revisionistisia sionisteja.
Revisionistipuolue Herut ei koskaan noussut valtapuolueeksi, ja Suurempaa Israelia ja vahvaa itsepuolustusta kannattanut revisionistiliike onkin lähes kuihtunut pois. Nykypoliitikot ajavat puolueesta (kuten Herutin vesitetty versio Likud) riippumatta vetäytymisen politiikkaa eivätkä todellakaan suojele kansaansa. Esimerkiksi järjettömien Gazan ilmapommituksien ei ole tarkoituskaan lopettaa Hamasin hyökkäyksiä, vaan lietsoa entisestään muslimien vihaa Israelia kohtaan ja lisätä bensaa Lähi-idän konfliktin liekkeihin, ja samaan aikaan antaa Israelin kansalle kuva, että hallitus todella välittää sen turvallisuudesta, vaikka sen pitkän ajan politiikka Hamasia ja PLO:ta kohtaan osoittaa aivan päinvastaista.
On tärkeää huomioida, että Israelin johdon korruptio ei todellakaan rajoitu vain Shimon Peresiin ja hänen Työväenpuolueeseensa.
Olihan se Likudin Jitzhak Shamir, jonka USA:n painostuksesta myöntyi Madridin "rauhanneuvotteluihin", joista tuli ponnahduslauta Oslon rauhanprosessille.
Tämän jälkeen Työväenpuolueen Jitzhak Rabin, jota kontrolloi todellinen johtaja, hänen ulkoministerinsä Shimon Peres, toi tunnetusti PLO:n Israeliin.
Mutta Israelin juutalaisten enemmistö reagoi sitten järkevästi PLO:n maahantuloa seuranneeseen terrorismin lisääntymiseen ja valitsi Oslon sopimuksen vastaisuudella kampanjoineen Benjamin Netanjahun Peresin sijaan Rabinin murhaa seuranneissa vaaleissa. Mutta pääministeriksi tultuaan Netanjahu käänsi kuitenkin kelkkansa ja ajoi USA:n painostuksen alla eteenpäin Oslon rauhanprosessia vielä edeltäjiään kovemmalla innolla.
Kun Ehud Barak - Peresin tavoin Työväenpuolueen mies - sitten valittiin johtajaksi, hän kiirehti antamaan Arafatille ja Syyrialle kaiken, mitä he halusivat, mutta Arafat ja Syyrian [presidentti Hafiz] Assad hylkäsivät tarjouksen, koska koko heidän poliittiset uransa on rakennettu lupaukselle tuhota Israel, joten heidän on helpompi pysyä vallassa kieltäytymällä kaikista diplomaattisista siirroista, jotka saattaisivat antaa vaikutelman, että he ovat tunnustaneet Israelin valtion.
Arafatin tukeman terrorismin keskellä Israelin juutalaisten enemmistö reagoi jälleen kerran järkevästi ja valitsi Ariel Sharon sen takia, että hän lupasi vastustaa Osloa. Sharon oli Likudin mies, kuten Shamir ja Netanjahu. Mutta myös hän teki -USA:n painostuksen alla - täyskäännöksen ja ajoi Oslo-toimia kovemmin kuin kukaan muu puhdistaen juutalaiset Gazasta (ja osasta Länsirantaa) ja luovattaen tämän alueen terroristeille pyytäen vastineeksi… ei yhtään mitään! Sharonin perillinen Ehud Olmert Sharonin hiljattain perustamasta Kadima-puolueesta oli samoin kiirehtimässä juutalaisten puhdistamista Länsirannasta (eli viemässä siten päätökseen Israelin täydellisen antautumisen sen terroristivihollisille), kun sota Hizbollahia vastaan keskeytti hänet.
Ongelma ei siis selvästikään rajoitu vain Shimon Peresiin ja Työväenpuolueeseen. 1990-luvun alusta lähtien jokainen Israelin hallitus on edistänyt PLO:n agendaa vastoin tavallisten israelilaisten etua ja vaaleissa ilmaisemaa tahtoa.
- Francisco Gil-White, The problem of Jewish self-defense, osa 3, 12. syyskuuta 2006
Israelin hallitus toimii siis kuin viides kolonna, mikä käy hyvin yksiin sen kanssa, että valtio perustettiin alunperinkin väliaikaisratkaisuksi ja pelinappulaksi uuden maailmanjärjestyksen luomisessa. Israelin johtajat ajavat omaa henkilökohtaista etuaan ja Vatikaanin ja jesuiittojen johtaman eliitin agendaa.
