Näytetään tekstit, joissa on tunniste monikulttuurisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste monikulttuurisuus. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. marraskuuta 2018

Miksi hallitseva eliitti haluaa vaihtaa Euroopan ja länsimaiden väestön (video)



Devon Stack alias "Black Pilled" esittää hypoteesin siitä, miksi hallitseva eliitti haluaa vaihtaa Euroopan ja länsimaiden väestön kehitysmaalaisiin, kuten käy ilmi mm. sen kontrolloiman YK:n korvaavan maahanmuuton ohjelmasta ja Marokossa joulukuussa 2018 allekirjoitettavasta siirtolaisasioita koskevasta GCM-kompaktista.

Ensiksi hän korostaa sitä, että kun tavalliset ihmiset heittävät ilmaan kysymyksen, että miksi eliitti haluaisi vaihtaa väestön, heidän pitää ymmärtää, ettei eliitti ajattele samalla tavalla kuin he (eli hallitsemansa alamaiset). Eliitti on sosiopaattinen, ja sillä on suurin piirtein yhtä vahva tunneside tavallisiin ihmisiin kuin tavallisilla ihmisillä on numeroihin pankkitilillä. Ja eliitti käsittelee asioita ja tekee päätöksiä populaatioiden tasolla, tavalliset ihmiset taas lähinnä perheen ja lähipiirin tasolla.

Mutta miksi tarkalleen ottaen eliitti sitten Stackin mielestä haluaa vaihtaa valkoisten maiden väestön? Yksinkertaisesti siksi, että eliittiä kiinnosta vain oma etunsa ja se näkee oman elämänlaatunsa paranevan ja valtansa lisääntyvän, jos vaatelias valkoinen väestö vaihdetaan kehitysmaalaisiin. Hallitseva eliitti esim. Saudi-Arabiassa tai kehitysmaissa elää aivan yhtä ylellistä elämää kuin länsimaissa, ellei jopa parempaa, ja heidän valtansa suhteessa omiin alamaisiinsa ainakin on suurempi. Miksi hedonistinen länsimaiden hallitseva eliitti ei haluaisi itselleen samaa?

Taustalla on se, että länsimaiden ihmisillä on yleisesti ottaen korkeammat moraaliset standardit hallitsijoilleen, mikä johtuu mm. siitä, että valkoiset kansat ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin kehitysmaiden kansat. Vapauden kaipuu myös elää kaikkein vahvimmin juuri valkoisten ihmisten keskuudessa. Näistä syistä johtuen valkoiset ihmiset ovat kautta historian olleet tietyssä mielessä kaikkein vaikeimmin hallittavia, ja siten, jos eliitti haluaa vankistaa omaa valta-asemaansa, niin sen kannattaa vaihtaa Euroopan ja länsimaiden väestö ei-valkoisiin kehitysmaalaisiin.

Eikä hallitsevaa eliittiä kiinnosta se, vaikka länsimainen kulttuuri tuhoutuisi - koska se ei ole heidän kulttuurinsa.  Sillä on ihan oma kulttuurinsa, joka muistuttaa paljon muun maailman eliitin kulttuureita. Eli se, mitä me sanomme "länsimaiseksi kulttuuriksi", on länsimaiden tavallisten ihmisten kulttuuri.

Omalta osaltani täytyy tosin todeta, että epäilen, ettei eliitti välttämättä loppujen lopuksi ihan täysin ymmärrä, mitä on tekemässä, enkä usko, että sille kävisi lopulta kovin hyvin, jos väestö Euroopassa ja länsimaissa todella onnistuttaisiin vaihtamaan.

Lisää näkökulmia muslimien ja kehitysmaalaisten massamaahanmuuttoa valkoisiin maihin ajavien motiiveihin, ja muuta aiheeseen liittyvää pohdintaa, laajamittaisessa artikkelissani:

https://maallikkoapuri.blogspot.com/2017/09/euroopan-pakolaiskriisi.html

Ylimääräinen kommentti: Stack varmaankin haluaa antaa ymmärtää, että hallitseva eliitti koostuisi pääosin juutalaisista, mikä olisikin luonnollinen selitys sille, miksi se ei koe länsimaista kulttuuria omakseen. USA:ssa juutalaiset ovat tietenkin vahvasti edustettuina eliitissä, onhan tiettävästi noin kolmasosa kaikkein rikkaimmista ihmisistä siellä juutalaisia. Euroopassa tilanne on kuitenkin erilainen, eikä juutalaisten osuus eliitistä ole lähellekään niin suuri, ja tuota, mitä Stack videolla sanoo, voinee soveltaa yhtä lailla ei-juutalaiseen eliittiin, kuten ns. mustaan aateliin tai muihin hallitsijasukuihin. Mutta kukin tulkitkoon asian, kuten oikeaksi näkee.

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Sosiaalisen oikeuden sotureita (SJW) parodioivissa NPC-meemeissä vapaamuurareiden Tubal-Kain-symboliikkaa?

NPC (non-player-character) on automatisoitu hahmo videopeleissä, joka voi vain toistaa etukäteen ohjelmoituja repliikkejä. Eli vähän niin kuin vihervasemmistolaiset, tai Amerikan liberaalit "sosiaalisen oikeuden soturit" (SJW), jotka on ehdollistettu sanomaan papukaijamaisesti kaikkia eri mieltä yhteiskuntapolitiikasta, maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta, homoavioliittoista ym. olevia "natseiksi", "rasisteiksi", "fasisteiksi", "homofoobikoiksi" jne.?

Siitä ajatuksesta syntyi internetin oikean laidan meemitehtaalla viime aikoina laajalle levinnyt meemi, jossa SJW:t esitetään NPC-hahmoina, ja se näyttää osuneen ja uponneen, kun Twitterissä SJW:t ovat mm. itkeneet, kuinka NPC-meemi "dehumanisoi" heitä:




















Meemien tehtailijat tietenkin vastasivat siihen heti uudella osuvalla meemillä, jossa suuri joukko SJW-ihmisiä sanoo yhteen ääneen: "NPC-meemi on dehumanisoiva. Me olemme kaikki uniikkeja ja erityisiä.":


























Twitter sitten bännäsi n. 1500 NPC-trollaamiseen käytettyä tiliä, ja asiasta kirjoitettiin myös artikkeleita mm. täysin vasemmistoliberalismiin kalleellaan olevaan valtavirran julkaisuun NY Times.

Täytyy kuitenkin sanoa, että vaikka tällä meemillä on nyt sivallettu lähinnä sosiaalisen oikeuden sotureita, niin sitä voisi laajentaa niin, että itse asiassa suurin osa ihmisistä käyttäytyy paljolti kuin NPC:t, mukaan lukien Trumpin nimeen vannovat itseään "punapilleröityinä" pitävät oikean laidan internet-trollit ja tubettajat. Syvemmin maailman salaisuuksiin perehtyneiden totuudenetsijöiden piireissä massoja on jo kauan sanottu mm. "lampaiksi" tai "lammasihmisiksi" (engl. sheeple). Takavuosina punaisen pillerin nielemisellä tarkoitettiin juuri tuollaista totuuden etsimistä ja heräämistä koko eliitin luomasta vertauskuvallisesta virtuaalitodellisuudesta, mutta tämä Matrix-elokuvan popularisoima käsite on viime aikoina banalisoitu, kun sitä käyttävät erityisesti antifeministit ja miesasialiikkeen edustajat (MRA), jotka ovat usein vielä täysin unessa muuten kuin, että näkevät, mikä suuri vedätys feminismi on ja miten sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyviä tosiasioita vääristellään julkisessa diskurssissa. Yhtä lailla tuollaiset ihmiset usein huudahtavat selkäydinreaktiona asiaa sen enempää tutkimatta "salaliittohörhö", kun joku kyseenalaistaa esim. Sandy Hookin joukkoammuskelun, joka vaikuttaa todisteiden valossa lavastetulta.


NPC-meemissä koodattua Tubal-Kain-symboliikkaa?

Mutta yllä linkkaamani ZeroHedge-sivuston artikkelin kommenteissa oli mielenkiintoinen kommentti, jossa väitettiin, että NPC-meemissä olisi näkyville piilotettua Tubal-Kain-symboliikkaa. Lähdin hieman tutkimaan asiaa, ja kyllä hahmon silmien ja nenän voisi nähdä muodostavan koodatun Tubal-Kainin symbolin:

NPC-meemi















Vapaamuurareiden Tubal-Kain-symboli

















Tubal-Kain Raamatussa ja vapaamuurareiden tarustossa

Vaikka NPC-meemiin ei olisikaan tarkoituksella koodattu vapaamuurareiden symboliikkaa, niin se toimii hyvänä aasinsiltana Tubal-Kain-symboliikkaan perehtymiselle.

Raamatun kertomuksissa Tubal-Kain on Kainin jälkeläinen ja Lamekin ja Zillan poika, mutta se on lähinnä sivuhahmo eikä sillä ole kristityille erityisen suurta merkitystä. Vapaamuurareille Tubal-Kain sen sijaan on hyvin keskeinen hahmo, jota pidetään mm. taltan keksijänä.

Vapaamuurarin tulee seurata esi-isänsä Tubal-Kainin jalanjälkiä, joka sodanjumalan mahtavalla voimalla takoi miekkansa vantaaksi.
- Manly P. Hall, 33. asteen vapaamuurari 
Tubal-Kainia on pidetty vapaamuurareiden keskuudessa maallisen omaisuuden symbolina.
- Albert G. Mackey, 33. asteen vapaamuurari, A Lexicon of Freemasonry

"Tubal-Kain" on ilmeisesti myös sinisen loosin 3. asteen mestarivapaamuurareiden käyttämä salasana.


Näkyville piilotettua Tubal-Kain-symboliikkaa

Facebook-appin logo ja Tubal-Kainin symboli












Nämä ovat toki usein tulkinnanvaraisia, mutta se, että monissa muissa internet-jättien logoissa on aivan ilmeistä vapaamuurarisymboliikkaa, antaa kontekstin, jossa on hyvin todennäköistä, että myös monet ei aivan niin ilmeiset logot todella sisältävät piilotettua symboliikkaa. Lisäksi tässä on sekin konteksti, että eri internet-jättien kontrolloijat näyttävät toimivan kuin yksi entiteetti, mikä tuli ilmi viimeksi siinä, että Alex Jonesin tilit suljettiin yhtaikaa kaikilla suosituilla some-alustoilla ja myös Paypal:issa. Suuryhtiöiden omistajat ja ylimmät johtajat yleensäkin ovat yhteydessä toisiinsa mm. erilaisten elitististen ajatushautomoiden kautta, kuten USA:n Ulkomaansuhteiden neuvosto (CFR) ja kansainväliset Trilateraalinen komissio ja Bilderberg-ryhmä. Nämä ihmiset ovat siis yhtä ja samaa pientä kerhoa ja useimmiten myös vapaamuurareita, mikä tulee ilmi mm. yhtiöiden logojen symboliikassa.

Tässä kuva, johon on koostettu internet-jättien logojen okkulttista symboliikkaa:








































Google Playn logo muistuttaa vielä enemmän Luciferin sinettiä:














Entä onko James Bondin numero 007 sekin Tubal-Kain-koodi:















Nicholson1968:n Tubal-Kain-symboliikkaan perinpohjaisesti uppoutuva Youtube-dokumentti vastaa mm. siihen kysymykseen.



Suosittelen hänen kanavaansa muutenkin. Videot sisältävät paljon esoteerista tietoa ja ovat lisäksi visuaalisesti vaikuttavia.


Lähteitä:

https://gnosticwarrior.com/tubal-cain.html
http://freemasonrywatch.org/tubalcain.html
https://ca2nwo.wordpress.com/2017/07/16/tubal-cain-symbol/
http://phoenixoracle.com/between-tubal-cain-hiram-and-jesus-the-lost-word-of-masonry-found/
https://www.ancient-code.com/we-are-surrounded-by-masonic-symbols-how-modern-logos-are-linked-to-secret-societies/

torstai 29. maaliskuuta 2018

Kommunistit ottivat rasismi-sanan käyttöön 1930-luvulla nationalismin demonisoimiseksi

Kaksi ensimmäistä ihmistä, jotka käyttivät sanaa "rasismi" kirjallisessa teoksessa, olivat tiettävästi 1930-luvun kommunistit venäjänjuutalainen Lev Trotski ja saksanjuutalainen "homojen oikeuksien" ajaja Magnus Hirschfeld.

Trotski puhuu "rasismista" vastineessaan kansallissosialismille:

Rotuteoria, joka on ikäänkuin varta vasten luotu kaikkiin elämän salaisuuksiin yleisavainta etsivälle mahtipontiselle itseoppineelle, näyttää erityisen surkealta aatteiden historian valossa. Luodakseen aitosaksalaisen veren uskonnon Hitlerin piti lainata rasismin aatteet välikäsien kautta ranskalaiselta diplomaatilta ja harrastelijakirjailijalta kreivi Gobineaulta. Poliittisen metodologian Hitler löysi valmiina italialaisilta. Mussolini käytti laajasti Marxin luokkataisteluteoriaa. Itse marxilaisuus oli saksalaisen filosofian, ranskalaisen historian ja englantilaisen taloustieteen yhdistämisen hedelmä. Aatteiden, taantumuksellisimpien ja typerimpienkin, syntyperän seuraaminen taaksepäin merkitsee, ettei rasismista jätetä jälkeäkään.  
Kansallissosialistisen filosofian ääretön niukkuus ei tietenkään estänyt yliopistotiedettä lähtemästä täysin purjein Hitlerin vanaveteen, kun tämän voitto oli riittävän varma. Weimarin hallituksen vuodet olivat suurimmalle osalle professorisväestä epävakaisuuden ja levottomuuden aikaa. Historioitsijat, taloustieteilijät, oikeustietelijät ja filosofit hätääntyivät arvaillessaan, mikä taistelevista totuuden kriteereistä on oikea eli mikä leireistä lopulta nousee tilanteen herraksi. Fasistinen diktatuuri poistaa yliopiston oppituolin faustien ja hamletien epäilykset. Parlamentin suhteellisuuden hämäristä tiede astuu jälleen ehdottomuuksien valtakuntaan. Einstein joutui leiriytymään Saksan ulkopuolelle.  
Politiikan tasolla rasismi on frenologian kanssa liittoutuneen kansalliskiihkon paisutettu ja kerskaileva laji. Niin kuin vararikkoon joutunut aatelisto sai lohdutusta verensä jaloudesta, niin joukkomitassa köyhtynyt pikkuporvaristo juopuu saduista oman rotunsa erityisestä erinomaisuudesta. Huomiota ansaitsee, etteivät kansallissosialismin johtajia ole saksansaksalaiset, vaan itävaltalaistaustaiset, kuten Hitler itse, tsaarin valtakunnan entisistä Itämeren provinsseista tulleet, kuten Rosenberg, ja siirtomaista lähteneet, kuten Hitlerin nykyinen varapuoluejohtaja Hess. Tarvittiin raakalaismaisen kansallisen nahistelun koulu kulttuurin reunamilla, että "johtajat" omaksuisivat ne aatteet, jotka myöhemmin saivat vastakaikua Saksan raakalaismaisimpien luokkien sydämissä.
- Lev Trotski, Mitä on kansallissosialismi?, 1933

Kansainvälisen sosialismin kannattajan, internatiolisti Trotskin pyrkimyksenä oli demonisoida kaikenlainen nationalismi rinnastamalla se kansallissosialismiin ja fasismiin, ja rasismi-sana toimi siinä työkaluna.

Se mitä Trotskin aateveli Hirschfeld sanoo teoksessaan Rasismi, vain vahvistaa käsitystä, että rasismi-sanan käyttötarkoitus oli nimenomaan nationalismin demonisoiminen:

Hirschfeldin kirja epäonnistuu yrityksessä olla vakavasti otettavaa kritiikkiä näkemykselle, että yhteiskunnallisesti merkittäviä luontaisia eroja rotujen välillä on… Kirjassa ei ole kuitenkaan tärkeää niinkään sen sisältö, vaan se, mitä se kertoo meille sanasta ”rasismi” ja miten valkoisten rotutietoisuuden viholliset ovat kehittäneet ja käyttäneet sitä omiin tarkoituksiinsa.  
Hirschfeld kuvailee omia poliittisia ihanteitaan ”panhumanismiksi”, yhdeksi poliittisen, kulttuurillisen ja rodullisen universalismin versioksi. Paulit itse kirjoittavat: ”tämän kirjan lukijat tulevat varmaan huomaavat hyvin selvän vasemmistolaisen suuntautumisen… Hirschfeld ymmärsi hyvin, että seksuaalinen reformi on mahdoton ilman edeltävää taloudellista ja poliittista vallankumousta”.  
Teoksessa Racism Hirschfeld kuvailee jotain, mikä on kutakuinkin ”panhumanismin” määritelmä: ”Oli häneen siteensä naapurustoon, kumppaniin, perheeseen, samanlaiseen porukkaan, kieleen, koulutustaustaan, ja kansakunnan ja maan ympäristöön, yksilö voi löytää vain yhden ykseyden, johon voi todella nojautua ja jonka kautta voi löytää pysyvän sielunkumppanuuden - koko ihmiskunnan”. Hän ei jätä tuomitsematta mitään kansakuntaa, rotua ja kulttuuria niiden uskollisuudesta omalla etnisyydelleen yhtä poikkeusta lukuunottamatta: ”Aina ja kaikkialla, paitsi Neuvosto-Venäjällä, ksenofobiaa, ksenofobiaa, ksenofobiaa”. Myöhemmin hän kertoo meille: ”On ehkä liian aikaista puhua, mutta ehkäpä kansallisuuksien ja rotujen ongelma on jo ratkaistu yhdellä kuudesosalla maapallon maapinta-alasta [eli Stalinin Venäjällä]”.  
”Rasismi” on siten vasemmistosta lähtöisin oleva termi, ja se on niin vasemmiston määrittelemä ja täynnä sen haluamia merkityksiä, etteivät valkoisten rotutietoisuuden kannattajat voi käyttää sitä missään rakentavassa mielessä. Siinä vaiheessa, kun joku on kuvaillut tuolla sanalla itseään tai näkemyksiään, on jo antanut itsensä joutua vastapuolen maaperälle ja hävinnyt väittelyn. Hän voi yrittää määritellä sanan toisella tavalla, mutta hänen aikansa menee enimmäkseen sen selittämiseen, ettei tarkoita sillä samaa kuin kaikki muut. Termi on hyödytön vakavasti valkoisten rotutietoisuuteen suhtautuville heidän ajatustensa ilmaisemisessa, ja se oli sen kehittäjien tarkoituskin.  
Mutta kun ymmärtää, mistä lähtökohdista sana ”rasismi” kumpuaa Hirschfeldin polemiikissa, käy myös ilmeiseksi, ettei sanalle ole mitään käyttöä missään muussa tarkoituksessa. Kukaan ei näytä koskaan käyttäneen sanaa kuvaamaan omia ideologioitaan tai sellaisia, joita hän kannattaa; sitä ovat käyttäneet vain niiden ideologioiden, joita sen on tarkoitus kuvata, viholliset, ja siten sillä ei ole mitään objektiivista merkitystä sen poleemisen käytön lisäksi. Jos kukaan ei sano omaa ideologiaansa ”rasismiksi” ja sillä kuvataan vain ajatuksia, joita pidetään epätosina tai pahoina, niin se on vain vähän niin kuin hienompi kirosana, jonka tarkoitus on yksinkertaisesti demonisoida kaikki, jotka ilmaisevat ajatuksia, joita se on kuvailevinaan.
- Samuel Francis, American Renaissance, 05/1999

https://www.amren.com/news/2010/10/the_origins_of/

Tuo Neuvostoliiton hehkuttaminen "ainoa maana, jossa ei ollut ksenofobian ongelmaa" herättää suurta hilpeyttä ja kertoo kaiken olennaisen.

Surullista on kuitenkin se, että tuo 1930-luvulla alkanut eurooppalaisten aivopesu on toiminut hyvin ja ihmiset on ehdollistettu pelkäämään "rasistiksi" leimaantumista kuin maailmanloppua. Nationalismia kavahdetaan, koska se yhdistyy ihmisten mielissä automaattisesti natsismiin, fasismiin, rotuvihaan ja nähdään "ääriliikkeenä".

Todellisuudessa nationalismi ei ole ääriajattelua, vaan syvältä ihmisluonnosta kumpuava aate, ja kansallisvaltiot ovat kautta historian syntyneet pitkälti itsestään yhteisen etnisen perimän omaavien kansojen ympärille. Etnovaltio on siis normi ja luonnollinen asia, monikansallisten valtioiden muodostaminen luonnotonta ja pakkovaltaa vaativa toimi. Neuvostoliitto oli esimerkki väkivalloin luodusta monikansallisesta imperiumista, ja EU:ta on eliitin toimesta yritetty viedä samaan suuntaan. Pyrkimyksenä on ollut liittovaltio, jossa kansallisvaltioiden rajoja hälvennetään ja kansoja sekoitetaan väestönsiirroilla, kuten Neuvostoliitossa tehtiin.

Yhdysvallat, tai Australia ja Uusi-Seelanti, ovat siirtolaisyhteiskuntia ja ottavat siksi paremmin vastaan muuntaustaiset ihmiset kuin me itse, jotka yhä hellimme tunnettamme homogeenisyydestä ja erilaisuuttamme toisista. Ja juuri sen alta pitäisi omasta mielestäni Euroopan unionin kaivaa maata parhaansa mukaan.
- Peter Sutherland, YK:n siirtolaisasioiden erityisedustaja, 2012

http://www.bbc.com/news/uk-politics-18519395
https://maallikkoapuri.blogspot.fi/2016/02/paneurooppa-liike-katolinen-eu-ja.html

Huomatkaa että USA ja Australia, vaikka ovatkin olleet monikansallisia siirtolaisten valloitetuille maille perustamia ja tyhjän päälle rakentamia valtioita, ovat toimineet hyvin niin kauan, kun ne ovat pysyneet pääosin yksirotuisina eli valkoisina, mutta etenevä monirotuistuminen on alkanut fragmentoida ja heikentää niitä. Monikansallisuus on haaste, mutta monirotuisuus vielä suurempi.

Multikulturalismi, se on ääriajattelua, eivätkä mitkään tosiasiat tue sen ajamista, kuten tutkimus toisensa jälkeen osoittaa. Siis jos joku tarvitsee vielä tutkimuksia sen toteamiseen, minkä kuka tahansa voi helposti nähdä vain havainnoimalla, mitä ympärillä tapahtuu monikulttuuristumisen edetessä. Multikulturalismi ja siihen liittyvä "antirasismi" on tämän päivän kommunismia, jossa perinteisten lähinnä sosioekonomiseen asemaan perustuvien luokkien sijaan puhutaan sorretuista etnisistä vähemmistöistä ja roduista. Valkoinen mies on automaattisesti sortaja, muut rodut sorrettuja, siinä kärjistäen koko ideologia pähkinänkuoressa.

Mutta se mikä nykyisessä yhteiskunnallisessa keskustella nimetään "rasismiksi", on tosiasiassa yleensä kaikille roduille myötäsyntyistä sisäryhmän suosimista. Se pohjautuu biologiaan, ja todennäköinen vaikuttava mekanismi on aivojen toimintaa säätelevän hormonin, oksitosiinin, aineenvaihdunta. Sisäryhmän suosiminen on evoluutiopsykologinen selviytymisstrategia eri roduille ja etnisille ryhmille:

Sisä- ja ulkoryhmä ovat termejä, joilla kuvataan psykologista identiteettierottelua meihin ja toisiin. Evoluuutiopsykologian eräs perushavainto on laumautuminen sisäryhmään, jotta voidaan selviytyä taisteltaessa niukosta resursseista. Evoluution paineen johdosta ihmismieli on jakaantunut funktionaalisiksi moduuleiksi, joissa käsitellään abstrakteja käsitteitä tunnistaen, jaotellen ja erotellen. Funktionaalista jaottelua edustavat kaikki sosiaaliset kategorioinnit, jotka saattavat kertoa kuka yksilö on ja mihin hän kuuluu. 
Psykologinen modulisointi on stereotypiaa eli yleistämistä. Ihmisen historiaa tarkastellessa voidaan todeta sosiaalisten stereotypioiden kuten rasismin olleen selviytymistaistelussa elinehto. Tästä syystä rasismi on ollut osa luonnonvalintaa, joka on muokannut vuosituhansien aikana geneettistä perimäämme, tätä kautta aivojamme ja niin muodoin myös psykologiaamme. Ihmiselle on ollut tärkeää kyetä tunnistamaan ja kategorisoimaan kilpailijoita, jotta hänen sisäryhmänsä selviytyisi.
- Tommi Länsimaa, Rasismin psykologiaa, 2015

https://sarastuslehti.com/2015/05/12/rasismin-psykologiaa/

Lisää rotuasioista ja monikulttuurisuuden valheesta aiemmassa laajamittaisessa artikkelissa:

http://maallikkoapuri.blogspot.fi/2017/09/euroopan-pakolaiskriisi.html

maanantai 27. helmikuuta 2017

Maahanmuutto ja purkkapallot - erittäin havainnollistava esitys siitä, miten kehitysmaalaisten maahanmuutto ei poista köyhyyttä tai paranna maailmaa (video)



Eli herätkää jo todellisuuteen, kaikki te, jotka luulette, että kehitysmaalaisten massamaahanmuutossa on kyse auttamisesta ja maailman parantamisesta. Se on vain tekosyy, jolla aivopestään valkoisia ihmisiä hyväksymään maidensa väestön vaihtaminen. Kyse on kylmäverisestä maailman valkoisen väestön etnisestä puhdistuksesta ja samalla eliitin hajoita ja hallitse -politiikasta.

Mitä jyrkemmin erilaisia ihmiset ovat, sitä enemmän he kilpailevat toistensa kanssa vallasta. Tämä johtaa ristiriitoihin, ja siksi monimuotoisuus yhdistettynä lähekkäisyyteen tarkoittaa sotaa… globaali eliitti haluaa luoda järjestystä kaaoksesta. Se tekee sen lietsomalla jännitteitä eri ryhmien välille, joista joidenkin välillä on jo ennestään vihamielisyyttä ja jotka joutuvat väistämättä kosketuksiin toistensa kanssa. Tämä sitten avaa tien hallituksen väliintulolle, joka pakottaa ihmiset uhraamaan vapautensa turvallisuuden tähden… siitä ei siis vain aiheudu ristiriitoja, kun jyrkästi erilaiset kulttuurit joutuvat läheiseen kosketukseen toistensa kanssa, vaan silloin tarvitaan kovia otteita järjestyksen ylläpitämiseksi, eli kovakätisen ihmisten elämään sekaantuvan valtion, joka pitää heidät ruodussa autoritäärisillä keinoilla. Tämä on se, mistä multikulturalismin agendassa todella on kysymys, ja se johtaa monokulttuuriin, joka tuhoaa aidon monikulttuurisuuden.
- Rocking MrE

http://maallikkoapuri.blogspot.fi/2017/02/rockin-mre-miten-multikulturalismin.html

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

YK, jesuiitta Peter Sutherland ja korvaava maahanmuutto Euroopan maihin

YK:lla on politiikka "korvaavalle maahanmuutolle" lähinnä Eurooppaan:

Yhdistyneiden kansakuntien ennusteet viittaavat siihen, että seuraavien 50 vuoden aikana käytännössä kaikkien Euroopan maita, kuten myös Japania, kohtaa väestön väheneminen ja ikääntyminen… raportti käsittelee korvaavaa maahanmuuttoa kahdeksaan alhaisen syntyvyyden maahan (Ranska, Saksa, Italia, Japani, Etelä-Korea, Venäjä, Iso-Britannia ja Yhdysvallat) ja kahdelle alueelle (Eurooppa ja Euroopan unioni).

http://www.un.org/esa/population/publications/migration/migration.htm

Tämä tarkoittaa luonnollisesti massamaahamuuttoa erityisesti Afrikasta, Lähi-idästä ja arabimaista. Todellinen syy tälle ei ole huoli väestön vähenemisestä tai ikääntymisestä, vaan se, että eliitillä on tietoinen agenda, jolla pyritään heikentämään vahvinta uuden maailmanjärjestyksen tiellä olevaa elementtiä, Euroopan ja muun maailman valkoista väestöä. Tämä on tarkoitus tehdä ajamalla maailman mittakaavassa pienenä vähemmistönä oleva valkoinen väestö entistä ahtaammalle ja vähemmistöksi myös omissa maissaan. Kyseessä on harkittu vähittäinen valkoisten kansanmurha (white genocide) korvaamalla, syrjäyttämällä ja rotujen sekoittamisella.



Suomalaiset, kuten muutkin länsieurooppalaiset, on juuri tätä varten aivopesty kulttuurimarxismilla olemaan nihilistisiä omaa kulttuurillista ja myös geneettistä perimäänsä kohtaan. Se ei ole luonnollinen tila, vaan jokaisella rodulla on sisäänrakennettu pyrkimys säilyttää omansa. Aito monimuotoisuus on sitä, että maailmalla on erillisiä maantieteellisiä ja geneettisiä ihmispopulaatiota, kulttuurimarxistinen versio monimuotoisuudesta tarkoittaa Euroopan ja muiden valkoisten ihmisten asuttamien maiden hukuttamista afrikkalaisten, arabialaisten ja aasialaisten maahanmuuttajien tulvaan. Siinä ei ole mitään hienoa tai jaloa, vaan kyse on äärimmäisestä pahuudesta ja rikoksesta ihmisyyttä vastaan.

Jesuiitta Peter Sutherland puhuu propagandaa massamaahanmuutosta radiohaastattelussa:



Nuo luvut [n. 240000 laitonta maahantulijaa Eurooppaan vuosittain] ovat naurettavan pieniä verrattuna koko Euroopan 500 miljoonan väestöön. Luvut, joista puhut, ovat kirjaimellisesti pisara meressä. Me selviäisimme siitä helposti. Saksa voisi ottaa paljon enemmän, mutta sillä olisi silti vajausta johtuen ikääntyvästä väestöstä... Hallitusten täytyy näyttää tietä informoimalla siitä positiivisesta asiasta, että maahanmuuttajat ovat hyväksi yhteisölle, taloudellisesti ja kaikessa muussakin mielessä, sen sijaan, että esittävät heidät kaiken aikaa taakkana, sillä eivät he oikeasti ole taakka. He tuovat hyvin pian positiivisen lisän yhteisöön, jossa he asuvat.
- Peter Sutherland, YK:n muuttoliikkeestä vastaava erityisedustaja, kesäkuussa 2015

http://maallikkoapuri.blogspot.fi/2015/11/juha-ahvio-yk-bilderberg-ja-euroopan.html

maanantai 16. marraskuuta 2015

Aamulehden entinen päätoimittaja Matti Apunen kuuluu Bilderbergin johtoryhmään

Aamulehden entinen päätoimittaja Matti Apunen kuuluu jesuiitta Joseph Retingerin perustaman Bilderberg-ryhmän johtoryhmään. Apunen on tunnetusti ollut myös vakiovieras Ylen Ruben Stillerin vetämässä Pressiklubissa. Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan päällikkö Atte Jääskeläinen on myös käynyt kokouksessa vuonna 2007, ja toimitusjohtaja Lauri Kivinen on David Rockefellerin perustaman Trilateraalisen komission jäsen.

Media on Suomessa pelkkä eliitin äänitorvi, kuten kaikkialla muuallakin, ja levittää yksipuolisesti globalismille, monikulttuurisuudelle ja massamaahanmuutolle myönteistä propagandaa. Se on nähty myös tämänhetkisen "pakolaiskriisin" eli islamilaisen invaasion uutisoinnissa. Jari Tervo on yksi tämän propagandakoulun mallioppilaista.

http://maallikkoapuri.blogspot.fi/2015/11/juha-ahvio-yk-bilderberg-ja-euroopan.html

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Juha Ahvio: YK, Bilderberg ja Euroopan "pakolaiskriisi" eli islamilainen invaasio (video)



Juha Ahvion luennollaan mainitsema ylikansallinen vaikuttaja, Peter Sutherland on toiminut YK:n muuttoliikkeestä vastaavana erityisedustajana, Bilderberg-ryhmän johtokomiteassa ja Trilateraalisen komission puheenjohtajana. Talouselämän puolella hän on ollut Goldman Sachs Internationalin johtokunnan puheenjohtaja ja Vatikaanin taloudellinen neuvonantaja. Sitten se tässä blogissa perinteinen maininta, että hän on jesuiittojen kouluttama ja saanut kunniatohtorin arvonimen St. Louisin jesuiittayliopistolta.

Sutherland on siis sanonut, että EU:n pitäisi tehdä kaikkensa heikentääksen sen jäsenvaltioiden kansallista homogeenisuutta. Tämä halutaan tehdä tietenkin siksi, että maat menetteisivät kansallisen identiteettinsä ja hyväksyisivät helpommin Euroopan muuttamisen totalitaariseksi liittovaltioksi. Miljoonien muslimien Eurooppaan tunkeutumisesta aiheutuvaa kaaosta on tarkoitus käyttää tekosyynä valvontayhteiskunnalle, jota pyörittäisi jesuiittojen kontrolloima totalitaarinen keskushallinto.

http://maallikkoapuri.blogspot.fi/2009/10/jesuiitta-koulutetut-valtaapitavat.html
http://maallikkoapuri.blogspot.fi/2009/09/paavillinen-eu-ja-katolilainen-timo.html