Näytetään tekstit, joissa on tunniste numerologia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste numerologia. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. maaliskuuta 2021

Koronaplandemia, Event 201, Bill Gates ja jesuiitat

Event 201 - savuava ase

On aivan ilmeistä, että koronapandemia on etukäteen suunniteltu maailmanlaajuinen psykologinen operaatio ja massojenhallintakoe, jonka avulla ajetaan eteenpäin globalistisen eliitin tavoitteita, kuten teknokraattista valvontayhteiskuntaa ja talousjärjestelmän suurta nollausta. Siihen johtopäätökseen päätyäkseen pitää vain ynnätä yhteen helposti saatavilla olevat tiedonpalaset, todisteet on piilotettu kaikkien nähtäville.

Suurin savuava ase on Event 201, joka oli "uudenlaisen koronaviruksen" aiheuttamaa maailmanlaajuista pandemiaa simuloinut harjoitus. Harjoituksen skenaariossa virus tarttui lepakoista sikoihin ja sioista ihmisiin, missä siinäkin on yhtymäkohta koronapandemiaan, sillä COVID-19-viruksen on sanottu tarttuneen alun perin lepakoista ihmisiin Kiinassa. 

Event 201 järjestettiin 18. lokakuuta 2019 eli pari kuukautta ennen kuin koronapandemia valtamedian uutisoinnin mukaan alkoi. Sattumateoreetikot uskovat tuon olevan sattumaa, mutta kun otetaan huomioon myös, ketkä harjoituksen järjestivät, niin ei, ei se voi olla sattumaa. Harjoituksen järjesti arvostettu Johns Hopkinsin yliopisto yhteistyössä Bill ja Melinda Gatesin säätiön ja Maailman talousfoorumin (WEF) kanssa. 

Bill Gates on nostettu koronapandemian aikana kansainvälisessä mediassa jonkinlaiseksi terveysguruksi, jolta pyydetään pandemiasta ja sen vaikutuksista asiantuntijalausuntoja. Gates on ollut jo kauan maailman suurin rokotteiden puolestapuhuja säätiönsä kautta ja "suuri hyväntekijä", mutta vasta nyt hänen sädekehänsä on päässyt täyteen loistoonsa, kun hän on päässyt esiintymään eräänlaisena 2000-luvun messiaana, joka pelastaa maailman mainostamillaan rokotteilla. Mutta valveutuneet ihmiset näkevät Gatesin hyväntekijäimagon taakse ja, että se peittää alleen tavallisten ihmisten maailmasta ja ongelmista täysin irrallaan olevan megalomaanikon, joka haluaa muun eliitin kanssa kontrolloida maailman väestöä. Kun omaa yli 100 miljardin dollarin omaisuuden, niin kuin Bill Gates, on varaa laittaa valtavasti rahaa myös oman hyväntekijäimagon rakentamiseen. Hyväuskoiset ihmiset eivät ymmärrä, että psykopaatitkin usein luovat itselleen julkisuuskuvan "hyväntekijänä", joka peittää alleen heidän todelliset motiivinsa ja pyrkimyksensä.

Sen lisäksi, että Gates oli järjestämässä pandemiaharjoitusta pari kuukautta ennen koronapandemian väitettyä puhkeamista, hän twiittasi 19. joulukuuta 2019, ennen kuin uutisointi pandemiasta oli alkanut tammikuussa 2020:

Mitä on luvassa seuraavaksi säätiöllemme? Olen erityisen innostunut siitä, mitä ensi vuosi voisi tarkoittaa yhdelle globaalin terveyden parhaista tuotteista: rokotteille.

 









Sattumaako tuokin, vai totuuden piilottamista näkyville, joka on salaseurojen ja eliitin yleinen tapa toimia? Entä miksi Gates sanoi BBC:n haastattelussa huhtikuussa 2020: "Emme simuloineet tätä, emme harjoitelleet", kun sitähän hänen järjestämässään Event 201:ssä juuri nimenomaan tehtiin? Kaiketi siksi, että totuudenetsijät olivat jo silloin hyvin selvillä hänen tekemisistään ja tarkoitusperistään. Tammikuussa 2021 Gates sanoi olleensa "erittäin yllättynyt", että hän ja Anthony Fauci, joka on tehnyt yhteistyötä Gatesin kanssa hänen säätiönsä kautta ja jonka kanssa hän sanoo keskustelevansa säännöllisesti koronapandemian aikana, ovat joutuneet "hullujen" ja "pahojen" koronapandemiaan liittyvien "salaliittoteorioiden" kohteeksi.

Event 201:n järjestäjien oma koostevideo


Nämä videolta poimitut infotekstit ovat paljonpuhuvia:












Maailman suurinta pr-firmaa (Edelman) harjoituksessa edustanut Matthew Harrington kommentoi videolla tuota "misinformaatiota" (eli oikeaa tietoa, jota levittävät internetissä kaltaiseni bloggaajat, vloggaajat ja vaihtoehtomedian toimittajat):

Elämme hetkeä, jona sosiaalisen median alustojen on astuttava esiin ja tunnustettava, että sen aika on ohi, että ne painottavat olevansa teknologinen alusta eivätkä [valtamedian kaltainen] julkaisija. Niiden todellakin pitää olla mukana paikkansapitävän informaation julkaisemissa ja olla yhteistyössä tiede- ja terveydenhuoltoyhteisöjen vastapainona... Koska misinformaatiota ja disinformaatiota on lähes mahdotonta saada takaisin Pandoran lippaaseen.

Ja juuri noin erityisesti Youtube ja Facebook ovat toimineetkin koronapandemian aikana.

Bill Gates on lahjoittanut myös WHO:lle satoja miljoonia dollareita ollen näin yksi sen suurimmista lahjoittajista. Siinä on ilmeinen eturistiriita, kun Gates maailman johtavana rokotteiden myyntimiehenä on "ostanut" itselleen WHO:n, joka on ylin koronavirukseen liittyvää informaatiota ja suosituksia jakava auktoriteetti maailmassa.

Tulee kiinnittää huomiota myös Maailman talousfoorumiin (WEF) rooliin "koronaplandemiassa". Se oli mukana järjestämässä Event 201:tä ja julkisti kesäkuussa 2020 kokouksessaan suunnitelman "Great Reset", joka tarkoittaa eräänlaista maailman talousjärjestelmän suurta nollausta. WEF:n puheenjohtaja Klaus Schwab, joka on olemukseltaan hieman kuin Bond-elokuvien roistohahmo Ernst Stavro Blofeld, kommentoi sitä silloin näin:

Pandemia merkitsee harvinaista mutta kapeaa mahdollisuuden ikkunaa miettiä, kuvitella ja uudelleenjärjestää maailmamme.

Aika selvä viittaus uuteen maailmanjärjestykseen.


Bill ja Melinda Gatesin jesuiittayhteydet

Bill Gates ei ole kuitenkaan isoin kiho tai "koronaplandemian" todellinen "mastermind", vaan se on kaikella todennäköisyydellä sama taho, jonka luomus Anthony Fauci on - eli jesuiitat.

Bill ja Melinda Gatesin säätiö on lahjoittanut 19 miljoonaa dollaria jesuiittakoulujen rakentamiseen. Näitä uusia kouluja on rakennettu menestyneen Chicagon Cristo Rey Jesuit High School:in mallin mukaan. 

Tuo lahjoituskohde ei varmasti valikoitunut sattumalta, sillä Melinda Gates on ollut läpi elämänsä sidoksissa jesuiittoihin. Hän sanoo olevansa edelleen uskontoaan harjoittava katolilainen ja että hänen äitinsä isosetä oli jesuiittapappi. Vuonna 2019 julkaistussa kirjassaan The Moment of Lift hän kertoo, että kävi Dallasissa katolista ursuliinikoulua, joka oli lähellä olleen poikien jesuiittalukion sisarkoulu. Ursuliinikoulun tytöt kävivät tuossa jesuiittalukiossa lukemassa matematiikkaa ja fysiikkaa. Melinda Gates on siis jesuiittojen kouluttama, kuten Anthony Fauci, joka on tehnyt yhteistyötä Gatesien kanssa, ja hän muistelee suurella lämmöllä katoliseen ursuliinien sisarkuntaan ja jesuiittaveljeskuntaan kuuluneita opettajiaan.


USA:n johtava korona-asiantuntija Anthony Fauci: jesuiittojen luomus

USA:n tartuntatauti-instituuttia jo vuodesta 1984 johtanut ja USA:n johtavaksi ja yhdeksi maailman johtavista korona-asiantuntijoista nostettu Anthony Fauci on jesuiittojen luomus. Hän kävi Regisin jesuiittalukiota New Yorkissa ja muistelee suurella lämmöllä kouluvuosiaan ja jesuiittaopettajiaan. Sen jälkeen Fauci suoritti kandidaatin tutkinnon jesuiittojen Holy Cross -yliopistossa Worcesterissa Massachusettsissa, ennen kuin suoritti lääketieteen tutkinnon arvostetussa Cornellin yliopistossa. Hän muistelee yliopistovuosiaan samalla lämmöllä kuin lukiovuosiaan ja korostaa aina, miten suuri vaikutus jesuiitoilla on ollut häneen.

Tässä pureudutaan syvemmälle Faucin jesuiittataustaan ja siihen, mitä se merkitsee:


Ja lisää "sattumia". Fauci sanoi puheessaan jesuiittojen Washingtonissa sijaitsevassa Georgetownin yliopistossa vuonna 2017 painokkaasti, että Donald Trumpin presidenttikaudella tulee ilman mitään epäilystä "yllätyspandemia":


Myös USA:n tautikeskuksen (CDC) johdossa oli koronapandemian alkaessa jesuiittojen kouluttama mies. Robert Redfield suoritti Georgetownin yliopistossa sekä kandidaatin että lääketieteen tutkinnon. Tammikuussa hänen tilalleen tuli Joe Biden presidenttiyden myötä Johns Hopkinsin yliopistossa lääketieteen tutkinnon suorittanut Rochelle Walensky.

Varapresidentti Mike Pencen "oikeana kätenä" Valkoisen talon koronatyöryhmässä työskennellyt ja mediassa jossain vaiheessa paljon esillä ollut Deborah Birx ei ole jesuiittojen kouluttama, mutta yksi hänen perheensä pitkäaikaisista ystävistä on jesuiittapappi Dan McDonald. MaDonald piti vuonna 2014 puheen tilaisuudessa, jossa Birx vihittiin lähettilääksi ja USA:n globaaliksi AIDS-koordinaattoriksi.

Mainitsemisen arvoista on myös, että Georgetownin yliopistossa on WHO-yhteistyökeskus, joka perustettiin vuonna 2017 eli samoihin aikoihin, kun Fauci piti siellä puheensa, jossa ennusti Trumpin kaudella puhkeavan pandemian. 


Jesuiitat näkevät koronapandemian mahdollisuutena tehdä maailmasta oman ideologiansa mukaisen

Jesuiittojen lehti America julkaisi 22. huhtikuuta 2020 artikkelin otsikolla "Olemme kaikki nyt munkkeja". Siinä todetaan, että ihmiset elävät nyt vähän niin kuin munkit, sulkeutuneina ja eristäytyneinä koteihinsa, ja että tässä tilanteessa voidaan oppia jotain kääntymällä munkkien puoleen opastuksen hakemiseksi.

Tuo artikkeli on paljon puhuva siinä mielessä, että se tuo esille, miten jesuiitat näkevät koronapandemian aikaisen elämän olevan jollain tapaa lähempänä heidän käsitystään siitä, miten ihmisten pitäisi elää. Mutta jesuiittakenraali Arturo Sosan sanat huhtikuulta 2020 ovat sitäkin paljastavampia. 

Haaste on se, että me todella EMME unohda, että tämä EI myöskään ole sattuma. COVID-19 ei ole sattuma. Se on pikemminkin tietyn tien tulos, miten kaikki ihmiset tulevat ymmärtämään muodostaa meidän YHDEN suhteemme toistemme kanssa. Ja se on vahvistus MEIDÄN missiollemme tehdä yhteistyötä ja antaa panoksemme tämän maailman muutokseen. Ja uskon, että voimme näyttää ihmisille - pohdiskelemalla COVID-19:n merkitystä - luomamme maailman haurauden ja, että meidän todella tulee liittyä yhteen, jotta voimme mennä TOISEEN suuntaan. Ja ÄLÄ ajattele, että asiat muuttuvat tämän kriisin jälkeen. On hyvin paljon niitä, jotka ovat kiinnostuneet tästä ajatuksesta, ja niin moni meistä on niin tottunut vanhoihin tapoihin. Me unelmoimme palaamisesta elämäämme. Mutta se - on se suuri houkutus. Joten käyttääkseen tämän kriisin tarjoaman mahdollisuuden on oltava tietoinen, että jonkin TÄYTYY muuttua, koska ihmissuhteemme ja elämämme rakenne todella on hyvin hauras. Joten ÄLÄ unohda tätä kriisiä - EI: "Joo okei, se oli pahaa unta. Ja nyt olemme taas hereillä ja kaikki elämässämme on taas niin kuin ennenkin!" - Ei, ei. Meidän TÄYTYY ymmärtää tämä opetus, että JOS EMME MUUTU tämän jälkeen, SEURAAVA TULEE OLEMAAN VIELÄ PAHEMPI.

- Arturo Sosa, jesuiittakenraali, 2. huhtikuuta 2020

https://www.reddit.com/r/Jesuitworldorder/comments/g7mpgd/arturo_sosa_publicly_admits_plandemic_is_theirs/

Herää kysymys, että oliko tuo viimeinen lause suorastaan uhkaus ihmiskunnalle? Meidän pitää hyväksyä suosiolla vapauksiemme rajoittaminen ja elää vähän niin kuin munkit, tai jesuiitat järjestävät vielä pahemman kriisin? Kyllä se siltä vähän vaikuttaa.


Jesuiitat pyrkivät luomaan koronaplandemian avulla uuden joakimilaisen maailmanjärjestyksen?

Tiukan linjan protestantti Drake Shelton on ensimmäisenä tuonut esille näkemyksen, että jesuiitat pyrkivät siirtämään ihmiskunnan Joakim Fiorelaisen teorian mukaisesti kolmanteen eli Pyhän hengen aikakauteen, joka seuraa Isän aikakautta ja Pojan aikakautta, jota olemme nyt eläneet. Tämä kolmas aikakausi olisi egalitaarinen ja monastinen utopia, jossa hierarkkisen kirkollisen organisaation korvaisi "oikeudenmukaisuuden järjestys". Tämä sama muutos koskisi jesuiittojen uudessa joakimilaisessa maailmanjärjestyksessä kaikkia muitakin instituutioita kuin alas ajettavaa kristittyä kirkkoa. 

Käytännössä ihmisten elämä olisi jesuiittojen joakimilaisessa visiossa juuri hieman samalla tavalla munkkimaista, kuin se on nyt "koronaplandemian" ollut. Eli ihmiskontaktit on mimimoitu, ihmiset eivät voi huvitella normaaliin tapaan, ja seksuaaliseen kanssakäymiseenkiin on puututtu (on kehotettu olemaan kutsumatta kotiin omaan talouteen kuulumattomia ihmisiä ja välttämään irtosuhteita jne.). Tulevaisuudessa olisi tarkoitus, että seksuaalista kanssakäymistä ei olisi juuri ollenkaan, lukuun ottamatta harvoja ja valittuja, joilla olisi lupa lisääntyä, ja seksuaaliset tarpeet hoidettaisiin pääasiassa virtuaalitodellisuuden ja seksirobottien avulla. Kyse olisi joakimilaisten näkökulmasta teknologisesta utopiasta, muiden näkökulmasta varmaan dystopiasta... ellei heitä aivopestä nauttimaan tuosta elämäntavasta. Romaanin Uusi uljas maailma kirjoittaneen Aldous Huxleyn mielestä erityisen tehokas totalitaarinen valtio olisi ollut juuri sellainen, jossa ihmiset saadaan nauttimaan omasta alamaisuudestaan ja orjuudestaan.

Uskon että Shelton on oikeilla jäljillä, ja minulle tulee tästä jotenkin mieleen myös vuosikymmen sitten new age -kulttimaisen Zeitgeist-liikkeen promotoima Venus-projekti, joka kaavaili tulevaisuuden teknologista utopiaa, jossa resurssit jaetaan tasapuolisesti ja kaikilla on kaikkea. 

Ongelmana näissä utopioissa on aina se, että kuka niiden resurssien jakamisesta päättää, koska jonkun se täytyy kuitenkin tehdä. Ja vaikka jesuiittojen uusi joakimilainen maailmanjärjestys olisikin näennäisesti egalitaarinen, niin kyllä siinäkin olisi varmasti ja vääjäämättä edelleen eliitti, joka päättäisi, miten ihmisten pitää elää ja olla. Ainoa ero olisi se, että näkyvä valtarakenne olisi muuttunut; enää ei olisi vaaleilla valittuja poliitikkoja, jotka päättävät ihmisten asioista, vaan valtaa käyttäisivät eliitin delegoimat teknokraatit apunaan pitkälle viety valvontateknologia. Ihmisiä ei hallittaisi enää autoritaarisesti, vaan heitä kontrolloitaisiin pääasiassa hienovaraisesti niin, että he ovat tyytyväisiä omassa orjuudessaan, Huxleyn sanoja mukaillen.


Jesuiitta Athanasius Kircher, Pyrophylaciorum ja koronavirus

Athanasius Kircher (1602-1680) oli saksalainen jesuiitta ja tiedemies. Hän oli ensimmäisiä mikrobeja mikroskoopilla tutkinut tiedemies ja esitti, että rutto on bakteerien aiheuttamaa. Kircher oli ehkä jopa ensimmäinen basilliteorian esittäjä. Hän tutki lääketieteen lisäksi myös mm. geologiaa ja piirsi oman tietämyksensä pohjalta Maan vulkaanisen kartan Pyrophylaciorum

Pyrophylaciorum













Graafinen kuva "koronaviruksesta"













Yhdennäköisyys on melkoinen, eikö vain? Liekö sattumaa vai jesuiittojen piiloviesti?

Event 201, koronavirus ja jesuiitat gematrian ja numerologian näkökulmasta:

https://gematriaeffect.news/event-201-the-coronavirus-outbreak-and-the-jesuit-couple-bill-and-melinda-gates/

torstai 23. maaliskuuta 2017

Ole Dammegård näyttää ennustaneen myös Lontoon terrori-iskut etukäteen (video)



Kuten Ole Dammegård sanoo, iskut olivat kaikella todennäköisyydellä jälleen lavastettuja, kuten viime aikojen muutkin terrori-iskut Euroopassa, esim. Brysselin lentokentän pommi-iskut vuonna 2016, jotka tapahtuivat sattumoisin samana päivä eli 22. maaliskuuta.

Huomatkaa päivämäärän sisältämä numerologia: amerikkalaisittain se kirjoitetaan 3/22 ja Skull and Bones -salaseuran tunnusluku on tunnetusti 322. Tämä on myös kevätpäiväntasauksen aikaa (20.-23. maaliskuuta), joka on astrologiaa hyödyntäville salaseuroille perinteisesti merkityksellinen.

http://maallikkoapuri.blogspot.fi/2016/11/ole-dammegard-lavastetun-terrorin.html

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Okkulttinen symboliikka YK:n agenda 2030:n ilmastotoimien logossa

YK:n päätöslauselmassa 24. syyskuuta 2015 asetettiin 17 maailmanlaajuista kestävän kehityksen tavoitetta, ja niistä numero 13 on toimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Kuten tämän blogin lukijat varmaan jo tietävät, ilmastonmuutos on huijaus, jota alun perin promotoi elitistinen aivoriihi Rooman Klubi. Sillä perustellaan ja oikeutetaan globaalin verotuksen ja hallinnon käyttöön ottaminen sekä väestönvähennystoimet.

Tällä tavalla luomme puitteet taistelulle ihmiskunnan ja kotiplaneetan välillä. Vastakkainasettelu kahden 1900-luvun hallitsevan ideologian välillä on romahtanut, ja jäljellä on niiden jättämä tyhjiö ja pelkkä raaka materialismi. 
On luonnonlaki, että tyhjiö täyttyy ja siten poistuu, ellei sitä fysikaalisesti estetä. Kuten sanotaan: "Luonto kammoksuu tyhjiötä." Ja ihminen, luonnon lapsena, ei voi kuin tuntea olonsa epämukavaksi, vaikka ei huomaisikaan elävänsä tyhjiössä. Miten tämä tyhjiö sitten poistetaan? 
Näyttää siltä, että ihmiset tarvitsevat yhteisen liikkeelle panevan voiman, nimittäin yhteisen vihollisen, organisoituakseen toimimaan tyhjiössä yhdessä; sellainen voima on löydettävä, jotta jakautuneet kansakunnat saatetaan yhteen taistelemaan ulkoista vihollista, joko todellista tai tarkoitukseen tekaistua, vastaan. 
Täytyy siis löytää uusia vihollisia. 
Ideoida uusia strategioita, kehittää uusia aseita. 
Ihmiskunnan yhteinen vihollinen on ihminen. 
Etsiessämme meidät yhdistävää uutta vihollista, saimme idean siitä, että saastuminen, ilmaston lämpenemisen uhka, vesipula, nälänhätä ja muut vastaavat sopisivat rooliin. Kaikki nämä vaarat ovat ihmisen toiminnan seurausta, ja ne voidaan voittaa vain muuttamalla asenteita ja käyttäytymistä. Todellinen vihollinen on siten ihmiskunta itse. 
Vanhat demokratiat ovat toimineet suhteellisen hyvin viimeiset 200 vuotta, mutta ne näyttävät nyt olevan itsetyytyväisen pysähtyneisyyden tilassa, eikä todellisesta johtajuudesta ja uudistumisesta ole juurio nähtävissä merkkejä. 
Demokratia ei ole ihmelääke. Se ei voi organisoida kaikkea eikä se tiedosta omia rajoitteitaan. Nämä tosiasiat on rehellisesti tunnustettava. Tämä saattaa kuulostaa pyhäinhäväistykseltä, mutta demokratia ei enää sovellu tulevien haasteiden kohtaamiseen. Monien nykypäivän ongelmien monimutkaisuus ja tekninen luonne estävät usein vaaleilla valittuja edustajia tekemästä asiantuntevia päätöksiä oikeaan aikaan.
-Rooman Klubi, The First Global Revolution, 1991

Ilmastotoimien numero on siis 13, joka on vapaamuurarien keskeisin tunnusluku numeron 33 ohella. Logossa on myös kaikkinäkevä silmä, ehkä vapaamuurarien tärkein symboli, joka löytyy myös dollarin setelistä.














Malli poseeraa logon kanssa peittäen toisen silmänsä, kuten pop-tähdet usein.

















Lisää näihin aiheisiin liittyen:

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Suomen luterilainen kirkko ja arkkipiispa Kari Mäkinen veljeilevät paavin kanssa

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on valeprotestanttinen jesuitismin infiltroima instituutio, jolla on epäraamatullisia traditioita ja oppeja, kuten katolisella kirkolla, ja sillä ja sen päämiehellä arkkipiispa Kari Mäkisellä on hyvät suhteet Vatikaaniin.

Suomen katolisen ja luterilaisen kirkon piispoilla on tapana tavata paavi vuosittain Roomassa järjestettävän Pyhän Henrikin ekumeenisen messun yhteydessä. 
"On hyvin poikkeuksellista, että meillä on tällainen traditio. Ei ole ollenkaan sanottua, että kaikkien katolistenkaan kirkkojen piispat tapaavat paavia näin usein", Pajunen sanoo.
-HS, 8. tammikuuta 2013

Suomen luterilainen kirkko kumartaa siis poikkeuksellisen syvään paavin suuntaan eikä edes yritä peitellä sitä. Pitkälle on tultu protestanttien uudelleen katolisoimisessa, sillä varhaiset protestantit nimesivät paavin antikristukseksi, mitä se onkin:

Protestanttiset piirit ovet nostaneet esille sen, että paavin titteli Vicarius Filii Dei tuottaa roomalaisin numeroin tulokseksi 666 eli pedon luvun. Katoliset apolegeetikot ovat väittäneet, että tätä titteliä ei ole koskaan käytetty, tai sitten, kun ovat huomanneet, ettei se mene läpi, yrittäneet vähätellä koko asian merkitystä. Numero 666 yhdistetään myös antikristukseen, joka tarkoittaa "vastakristusta" tai "sijaiskristusta". Yksi paavin arvonimistä on "Jeesuksen Kristuksen sijainen", ja menneinä vuosisatoina Martti Luther ja muut protestanttisaarnaajat pitivätkin usein paavia antikristuksena. Sittemmin protestantismista on tylsynyt terä ja ekumenian, jossa on todellisuudessa kysymys protestanttikirkkojen katolisoimisesta, myötä katolinen kirkko on vaivihkaa imaisemassa "eksyneet" opetuslapsensa takaisin huomaansa.

http://maallikkoapuri.blogspot.fi/2009/10/vicarius-filii-dei-ja-666.html

Suomen luterilaisen kirkon arkkipiispa tapaa Vatikaanissa maaliskuussa virkaansa astuneen paavi Franciscuksen ja kardinaali Kurt Kochin. 
Mäkinen pitää erityisen merkittävänä Kochin tapaamista, sillä tämä johtaa Vatikaanin konsiilin yhteydessä perustettua kristittyjen ykseyden edistämisen neuvostoa. Kochin kanssa käytäville keskusteluille on varattu vierailuohjelmassa runsaasti aikaa. Neuvotteluihin osallistuvat myös ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo ja piispa Teemu Sippo Suomen katolisesta kirkosta. 
 - Niissä päästään ehkä laajempaan keskusteluun [kuin paavin tapaamisessa] ja niissä voidaan keskustella siitä, millä tavoin luterilais-katolinen dialogi jatkuu, millä tavoin valmistaudumme reformaation merkkivuoteen, mitä ovat yhteiset haasteet.
-Seurakuntalainen, 16. tammikuuta 2014

Ykseys = protestanttien katolisoiminen. Suomen luterilaisessa valmistaudutaan siis reformaation merkkivuoteen (2017) menemällä vielä kauemmaksi sen periaatteista ja lähentymällä entisestään antikristillistä paavinistuinta. Tuona vuonna 2017, joka on uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlavuosi, tulee muuten varmasti tapahtumaan suuria asioita maailmalla, jesuiitat sätkynukkeineen pitänevät siitä huolen.

Luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen ja paavi Franciscus
















torstai 1. joulukuuta 2011

Protestantti Ian Paisley hiillostaa paavia europarlamentissa (1988)

Pohjoisirlantilainen poliitikko ja protestanttisaarnaaja Ian Paisley häiritsee paavi Johannes Paavali II:n puhetta europarlamentissa vuonna 1988 kutsumalla tätä antikristukseksi.




Paavinistuin onkin antikristusinstituutio:

Protestanttiset piirit ovet nostaneet esille sen, että paavin titteli Vicarius Filii Dei tuottaa roomalaisin numeroin tulokseksi 666 eli pedon luvun. Katoliset apolegeetikot ovat väittäneet, että tätä titteliä ei ole koskaan käytetty, tai sitten, kun ovat huomanneet, ettei se mene läpi, yrittäneet vähätellä koko asian merkitystä. Numero 666 yhdistetään myös antikristukseen, joka tarkoittaa "vastakristusta" tai "sijaiskristusta". Yksi paavin arvonimistä on "Jeesuksen Kristuksen sijainen", ja menneinä vuosisatoina Martti Luther ja muut protestanttisaarnaajat pitivätkin usein paavia antikristuksena. Sittemmin protestantismista on tylsynyt terä ja ekumenian, jossa on todellisuudessa kysymys protestanttikirkkojen katolisoimisesta, myötä katolinen kirkko on vaivihkaa imaisemassa "eksyneet" opetuslapsensa takaisin huomaansa.

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2009/10/vicarius-filii-dei-ja-666.html

Vatikaani ja EU:

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2009/09/paavillinen-eu-ja-katolilainen-timo.html
http://maallikkoapuri.blogspot.com/2011/02/euroopan-unionin-neuvoston-paamaja.html
http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/11/eun-jesuiittapresidentti-van-rompuy.html

tiistai 27. lokakuuta 2009

Vicarius Filii Dei ja 666

Protestanttiset piirit ovet nostaneet esille sen, että paavin titteli Vicarius Filii Dei tuottaa roomalaisin numeroin tulokseksi 666 eli pedon luvun. Katoliset apolegeetikot ovat väittäneet, että tätä titteliä ei ole koskaan käytetty, tai sitten, kun ovat huomanneet, ettei se mene läpi, yrittäneet vähätellä koko asian merkitystä. Numero 666 yhdistetään myös antikristukseen, joka tarkoittaa "vastakristusta" tai "sijaiskristusta". Yksi paavin arvonimistä on "Jeesuksen Kristuksen sijainen", ja menneinä vuosisatoina Martti Luther ja muut protestanttisaarnaajat pitivätkin usein paavia antikristuksena. Sittemmin protestantismista on tylsynyt terä ja ekumenian, jossa on todellisuudessa kysymys protestanttikirkkojen katolisoimisesta, myötä katolinen kirkko on vaivihkaa imaisemassa "eksyneet" opetuslapsensa takaisin huomaansa.

Tässä amerikkalaisen katolisen lehden artikkeli vuodelta 1914 kertoo paavin tiaraan kaiverretusta tittelistä ja selittelee 666-asiaa:

http://www.aloha.net/~mikesch/OSV1914.gif









































Saman lehden artikkeli vuodelta 1915, jossa puolustellaan tämän rienaavan tittelin käyttöä:

http://www.aloha.net/~mikesch/OSV1915.gif








































Ja vielä vuodelta 1943 Amerikan kansallisen katolisen yliopiston professori vahvistus tittelin käytölle:

http://www.remnantofgod.org/images/quasten.jpg





















Näin se lasketaan (U=V):

V = 5
I = 1
C = 100
A
R
I = 1
V = 5
S

F
I = 1
L = 50
I = 1
I = 1

D = 500
E
I = 1
______
= 666

Lisätietoa:

http://www.remnantofgod.org/666.htm
http://www.aloha.net/~mikesch/666.htm