Näytetään tekstit, joissa on tunniste globalismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste globalismi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Sanna Marinin kansainvälisten asioiden erityisavustaja kävi jesuiittojen johtajuusseminaarin 2017

Lauri Voionmaa on toiminut pääministeri Sanna Marinin kansainvälisistä asioista vastaavana erityisavustajana, ja hänet nimitettiin äskettäin Ulkopoliittisen instituutin (FIIA) hallitukseen. FIIA on globalististen Ison-Britannian RIIA:n ja Yhdysvaltojen vastaavan aivoriihen CFR:n sisarorganisaatio. Nämä aivoriihet eivät suinkaan vain tutki politiikkaa, vaan paljolti myös ohjaavat maidensa hallitusten politiikkaa.

Voionmaa kävi 2017 Georgetownin yliopiston vuosittaisen johtajuusseminaarin, jossa indoktrinoidaan nousevia kansainvälisiä vaikuttajia globalismiin. Georgetownin yliopisto on Washingtonissa sijaitseva USA:n vanhin katolinen yliopisto, suurin jesuiittayliopisto ja paikka, jonka kautta jesuiitat ohjaavat USA:n kongressia ja Valkoista taloa ja valmistavat asiamiehiään valtiomiehen tehtäviin.

"Amerikkalaisilla protestanteilla on sydän paikallaan, mutta ei päätä ollenkaan: he eivät edes ymmärrä, miten merkityksellistä se on, että puolet heidän diplomaateistaan (olivat katolilaisia tai eivät) on koulittu jesuiittojen johtamissa kouluissa", yhtyy tuohon Gaetano Salvini. Vielä 1950-luvulla Georgetownin kansainvälisen palveluksen laitos - Bill Clintonin alma mater - oli ainoa amerikkalainen yliopisto, jossa oli kurssi diplomaateille.

https://lareviewofbooks.org/article/the-de-wasping-of-the-power-elite-roman-catholics-in-american-politics/

Vuonna 2016 johtajuusseminaarin kävi mm. Pekka Haaviston johtaman ulkoministeriön viestintäjohtajan paikalta maaliskuussa 2021 Sitran viestintäjohtajaksi siirtynyt Elina Ravantti. Lukuisista aiemmista seminaarin suomalaisosallistujista yksi on Teemu Tanner (1998), joka toimi Sauli Niinistön kansliapäällikkönä hänen ensimmäisen presidenttikautensa.

Helsingin Sanomilla oli vuosina 2009-2015 aina edustaja Georgetownin johtajuusseminaarissa. Sen kävivät Heikki Aittokoski (2009), Marko Junkkari (2010), Tuomas Niskakangas (2011), Sami Sillanpää (2012), Jenni Virtanen (2013), Saska Saarikosken puoliso ja HS:n nykyinen toimituspäällikkö Laura Saarikoski (2014) ja Piia Elonen (2015). 

tiistai 21. syyskuuta 2021

Maailman talousfoorumin Great Reset lakkasi olemasta "salaliittoteoria", kun Yle uutisoi Marinin tukevan sitä?

Valtamedia on viime päiviin asti vaiennut Maailman talousfoorumin suunnitelmasta nollata maailman talousjärjestelmä (Great Reset), ja mm. entinen valtiovarainministeri (2019-2020) Katri Kulmuni sanoi sitä aiemmin tänä vuonna "salaliittoteoriaksi";























http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2021/03/katri-kulmuni-idiootti-vai-valehtelija.html

Mutta niin vain tämäkin "salaliittoteoria" myönnettiin vihdoin tosiasiaksi valtamediassakin sen jälkeen, kun "salaliittoteoreetikot", kuten allekirjoittanut tai Avoimen median kirjoittajat, olivat tuoneet asiaa julki koko koronaplandemian ajan. Yle nimittäin julkaisi pari päivää sitten artikkelin otsikolla: "Marin ja Saarikko kuuluvat nuorten huippujohtajien globaaliin verkostoon, joka tukee talousjärjestelmän “nollausta” – professori: Sidonnaisuus olisi ollut syytä ilmoittaa".

Pääministeri Sanna Marin ja valtiovarainministeri Annika Saarikko siis kuuluvat verkostoon Forum of Young Global Leaders (YGL), jonka perusti vuonna 2004 WEF:n puheenjohtaja ja suuren nollauksen kasvot Klaus Schwab, tämä Bond-elokuvan roistohahmolta näyttävä mies. Tulee mieleen, että oliko Kulmunin erottaminen ja toisen keskustalaisen, YGL-verkostoon kuuluvan Saarikon, ottaminen hänen tilalleen plandemian alkuvaiheessa järjestetty juttu ja virallisena syynä esitetty kohu viestintävalmennuksesta vain savuverho todelliselle syylle, eli sille, että Marinin rinnalle haluttiin toinen vankasti suuren nollauksen takana seisova ministeri.

Ylen artikkelista:


Maailman talousfoorumin puheenjohtaja Klaus Schwab katsoo, että maailmanlaajuisten ongelmien ratkaiseminen vaatii myös jonkinlaista tehokasta globaalin hallinnan muotoa osana niin sanottua Suurta nollausta.

Kyseessä ei ole pyrkimys maailmanhallituksen perustamiseksi, vaan käytännössä valtaa keskitettäisiin aiempaa enemmän suuryhtiöille, pääoman omistajille ja heidän säätiöilleen, tulkitsee maailmanpolitiikan professori Teivo Teivanen.

Hänen mukaansa tällaisessa tilanteessa entistä useampi maailmanlaajuisia kysymyksiä koskeva päätös tehtäisiin epävirallisissa tapaamisissa.

– Se saattaa joka tapauksessa tarkoittaa sitä, että globaalien keskusteluteemojen esiin nostaminen ja osittain myös niistä päättäminen siirtyy aiempaa enemmän elimille, jotka eivät ole ihmisten demokraattisesti valitsemia. Siinä on silloin selkeä ongelma demokratian kannalta, Teivainen sanoo. 


Great Reset nivoutuu yhteen koronaplandemian kanssa, sanoihan Schwab itsekin suunnitelman esitellessään kesäkuussa 2020: "Pandemia edustaa harvinaista mutta lyhytkestoista mahdollisuutta pohtia, kuvitella uudelleen ja nollata maailmamme". Niin, hänen johtamansa WEF järjesti yhdessä Bill ja Melinda Gatesin säätiön kanssa lokakuussa 2019 "uudenlaisen koronaviruksen" aiheuttamaa pandemiaa simuloivan harjoituksen Event 201 Johns Hopkinsin yliopistossa;


On aivan ilmeistä, että koronapandemia on etukäteen suunniteltu maailmanlaajuinen psykologinen operaatio ja massojenhallintakoe, jonka avulla ajetaan eteenpäin globalistisen eliitin tavoitteita, kuten teknokraattista valvontayhteiskuntaa ja talousjärjestelmän suurta nollausta. Siihen johtopäätökseen päätyäkseen pitää vain ynnätä yhteen helposti saatavilla olevat tiedonpalaset, todisteet on piilotettu kaikkien nähtäville.

Suurin savuava ase on Event 201, joka oli "uudenlaisen koronaviruksen" aiheuttamaa maailmanlaajuista pandemiaa simuloinut harjoitus. Harjoituksen skenaariossa virus tarttui lepakoista sikoihin ja sioista ihmisiin, missä siinäkin on yhtymäkohta koronapandemiaan, sillä COVID-19-viruksen on sanottu tarttuneen alun perin lepakoista ihmisiin Kiinassa. 

Event 201 järjestettiin 18. lokakuuta 2019 eli pari kuukautta ennen kuin koronapandemia valtamedian uutisoinnin mukaan alkoi. Sattumateoreetikot uskovat tuon olevan sattumaa, mutta kun otetaan huomioon myös, ketkä harjoituksen järjestivät, niin ei, ei se voi olla sattumaa. Harjoituksen järjesti arvostettu Johns Hopkinsin yliopisto yhteistyössä Bill ja Melinda Gatesin säätiön ja Maailman talousfoorumin (WEF) kanssa. 


http://maallikkoapuri.blogspot.com/2021/03/koronaplandemia-event-201-bill-gates-ja.html

Ylen artikkelissa kuitenkin hämmennetään asiaa viemällä se lopussa metatasolle kysymällä, miksi suuresta nollauksesta on tullut "salaliittoteorioiden kohde". No ehkä siksi, että valtamedia on vaiennut asiasta, vaikka uutisoikin lyhyesti Marinin käynnistä Davosin talousfoorumissa tammikuussa 2020. Miksi valtamedia uutisoi suuresta nollauksesta ja Marinin sidoksista siihen vasta nyt, yli vuosi sen jälkeen, kun suunnitelma julkaistiin? Maailman talousjärjestelmän suuri mullistus ei ole uutisoimisen arvoinen asia? Yle toisaalta julkaisi jo 2017 artikkelin suomalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan yhtenäinen eliitti määrää maailman talouslinjat, ja siinä mainitaan heti aluksi Maailman talousfoorumi. Sen pitäisi olla täysi itsestäänselvyys, että WEF:n suuresta suunnitelmasta uutisoitaisiin heti valtamediassa, mutta kaikki maailman asioihin syvemmin perehtyneet tietävät, että käytännössä valtamedia on vain juuri sen eliitin äänitorvi, jota mm. WEF edustaa. Siksi kansalaisten informoiminen tällaisista asioista jää "salaliittoteoreetikkojen" eli vaihtoehtomedian, kansalaisjournalistien ja bloggaajien kontolle. 

Rivien välistä on kuitenkin voinut lukea, että Marin ajaa WEF:n asiaa, mm. sellaisista asioista, että Suomen hallitus twiittasi maailman uudelleen rakentamisesta pandemian jälkeen käyttäen YK:n globalistiseen Agenda 2030:een liittyvää iskulausetta "build back better" päivä sen jälkeen, kun WEF oli julkaissut artikkelin otsikolla: "To build back better, we must reinvent capitalism. Here's how".

















Sosiaalisessa mediassa Maailman talousfoorumiin ja sen ajamiin uudistuksiin kohdistuu hurjia väitteitä ja salaliittoteorioita. Tutkijoiden mukaan niitä levittävät erityisesti kansallismieliset toimijat, jotka vastustavat globalisaatiota.

Valtaapitävät ovat kokoontuneet pohtimaan ajankohtaisia kysymyksiä erilaisille suljetuille foorumeille kautta aikojen. Aiemmin huomiota ovat herättäneet esimerkiksi Bilderberg-kokous ja Trilateraalinen komissio, joiden keskusteluista ei kerrota julkisuuteen.

Bilderberg-kokouksessa länsimaiset poliitikot, yritysjohtajat ja erilaisten instituutioiden edustajat keskustelevat ajankohtaisista aiheista. Trilateraalinen komissio puolestaan on amerikkalaisen pankkiirin David Rockefellerin perustama keskusteluryhmä, jonka tavoitteena on edistää Länsi-Euroopan, Yhdysvaltojen ja Japanin yhteistyötä.

Nämä korkean tason kokoukset ovat olleet vastustuksen ja salaliittoteorioiden kohteina jo vuosikausia. Viime aikoina samoin on käynyt Maailman talousfoorumin The Great Reset -aloitteelle.

Suomeksi salaliittoteorioita levittävät tahot ovat liittäneet Marinin ja Saarikon YGL-jäsenyyden osaksi väitteitään.

Salaliittoteoreetikot ja osa kärkevimmistä kriitikoista väittävät, että globaali eliitti hävittää pienyritykset koronapandemian ja sulkutoimien varjolla. Radikaaleimmissa väitteissä maalataan kuvaa dystooppisen, maailmanlaajuisen valvontayhteiskunnan perustamisesta “Suuren nollauksen” kautta.

Väitteet pohjautuvat siihen, että esimerkiksi koronapassi, kansalaisille luotava digitaalinen identiteetti, keskuspankkien digivaluutat sekä esineiden internet, tekoäly ja aivojen toimintaan vaikuttavat neuroteknologiat mahdollistaisivat ihmisten kontrollin ennennäkemättömällä tavalla.


Tässä kohtaa täytyy taas kysyä, miksi valtamedia ei uutisoi laajemmin myöskään Bilderberg-kokouksesta tai Trilateraalisesta komissiosta. Miksi niistä puhutaan vain tuolla tavalla lyhyesti mainiten ja metatasolla; "ovat herättäneet huomiota". Niin, mutta miksi ne eivät herätä huomiota valtamediassa? David Rockefellerin ja kahden jesuiittojen asiamiehen, Zbigniew Brzezinski ja Tadashi Yamamoto, perustaman Trilateraalisen komission suomalaisiin jäseniin ja kokousosallistujiin ovat kuuluneet mm. Ylen edustajina Lauri Kivinen ja Arne Wessberg ja Sanoma Oy:n edustajina Aatos Erkko, Antti Herlin ja Janne Virkkunen. No, siinähän se vastaus on.

Ylen artikkelin lopussa saadaan vielä WEF:m suulla huojentava vahvistus, että syytä suurempaan huoleen ei ole:


Maailman talousfoorumi on havahtunut salaliittoteorioiden leviämiseen. Järjestö myöntää tammikuussa julkaistulla videolla, että The Great Reset ei ole toiminut hyvin iskulauseena.

WEF vakuuttaa videolla, että kyse ei ole maailmanvalloitussuunnitelmasta, vaan tilaisuudesta rakentaa parempi maailma.


On sinänsä hyvä asia, että Yle vihdoinkin julkaisi suuresta nollauksesta artikkelin, mutta se on myös vahinkojen minimointia (damage control), joka on yleinen tapa toimia valtamedialle ja vallanpitäjille, kun jostain kiusallisesta tai ei-päivänvaloa-kestävästä asiasta ei voi enää kokonaan vaieta. Asia esitetään puolitotuuksien kautta, pehmentämällä, viemällä keskustelu metatasolle ja yhdistämällä siihen tavalla tai toisella sana "salaliittoteoria". 

tiistai 30. maaliskuuta 2021

Koronaplandemia, Event 201, Bill Gates ja jesuiitat

Event 201 - savuava ase

On aivan ilmeistä, että koronapandemia on etukäteen suunniteltu maailmanlaajuinen psykologinen operaatio ja massojenhallintakoe, jonka avulla ajetaan eteenpäin globalistisen eliitin tavoitteita, kuten teknokraattista valvontayhteiskuntaa ja talousjärjestelmän suurta nollausta. Siihen johtopäätökseen päätyäkseen pitää vain ynnätä yhteen helposti saatavilla olevat tiedonpalaset, todisteet on piilotettu kaikkien nähtäville.

Suurin savuava ase on Event 201, joka oli "uudenlaisen koronaviruksen" aiheuttamaa maailmanlaajuista pandemiaa simuloinut harjoitus. Harjoituksen skenaariossa virus tarttui lepakoista sikoihin ja sioista ihmisiin, missä siinäkin on yhtymäkohta koronapandemiaan, sillä COVID-19-viruksen on sanottu tarttuneen alun perin lepakoista ihmisiin Kiinassa. 

Event 201 järjestettiin 18. lokakuuta 2019 eli pari kuukautta ennen kuin koronapandemia valtamedian uutisoinnin mukaan alkoi. Sattumateoreetikot uskovat tuon olevan sattumaa, mutta kun otetaan huomioon myös, ketkä harjoituksen järjestivät, niin ei, ei se voi olla sattumaa. Harjoituksen järjesti arvostettu Johns Hopkinsin yliopisto yhteistyössä Bill ja Melinda Gatesin säätiön ja Maailman talousfoorumin (WEF) kanssa. 

Bill Gates on nostettu koronapandemian aikana kansainvälisessä mediassa jonkinlaiseksi terveysguruksi, jolta pyydetään pandemiasta ja sen vaikutuksista asiantuntijalausuntoja. Gates on ollut jo kauan maailman suurin rokotteiden puolestapuhuja säätiönsä kautta ja "suuri hyväntekijä", mutta vasta nyt hänen sädekehänsä on päässyt täyteen loistoonsa, kun hän on päässyt esiintymään eräänlaisena 2000-luvun messiaana, joka pelastaa maailman mainostamillaan rokotteilla. Mutta valveutuneet ihmiset näkevät Gatesin hyväntekijäimagon taakse ja, että se peittää alleen tavallisten ihmisten maailmasta ja ongelmista täysin irrallaan olevan megalomaanikon, joka haluaa muun eliitin kanssa kontrolloida maailman väestöä. Kun omaa yli 100 miljardin dollarin omaisuuden, niin kuin Bill Gates, on varaa laittaa valtavasti rahaa myös oman hyväntekijäimagon rakentamiseen. Hyväuskoiset ihmiset eivät ymmärrä, että psykopaatitkin usein luovat itselleen julkisuuskuvan "hyväntekijänä", joka peittää alleen heidän todelliset motiivinsa ja pyrkimyksensä.

Sen lisäksi, että Gates oli järjestämässä pandemiaharjoitusta pari kuukautta ennen koronapandemian väitettyä puhkeamista, hän twiittasi 19. joulukuuta 2019, ennen kuin uutisointi pandemiasta oli alkanut tammikuussa 2020:

Mitä on luvassa seuraavaksi säätiöllemme? Olen erityisen innostunut siitä, mitä ensi vuosi voisi tarkoittaa yhdelle globaalin terveyden parhaista tuotteista: rokotteille.

 









Sattumaako tuokin, vai totuuden piilottamista näkyville, joka on salaseurojen ja eliitin yleinen tapa toimia? Entä miksi Gates sanoi BBC:n haastattelussa huhtikuussa 2020: "Emme simuloineet tätä, emme harjoitelleet", kun sitähän hänen järjestämässään Event 201:ssä juuri nimenomaan tehtiin? Kaiketi siksi, että totuudenetsijät olivat jo silloin hyvin selvillä hänen tekemisistään ja tarkoitusperistään. Tammikuussa 2021 Gates sanoi olleensa "erittäin yllättynyt", että hän ja Anthony Fauci, joka on tehnyt yhteistyötä Gatesin kanssa hänen säätiönsä kautta ja jonka kanssa hän sanoo keskustelevansa säännöllisesti koronapandemian aikana, ovat joutuneet "hullujen" ja "pahojen" koronapandemiaan liittyvien "salaliittoteorioiden" kohteeksi.

Event 201:n järjestäjien oma koostevideo


Nämä videolta poimitut infotekstit ovat paljonpuhuvia:












Maailman suurinta pr-firmaa (Edelman) harjoituksessa edustanut Matthew Harrington kommentoi videolla tuota "misinformaatiota" (eli oikeaa tietoa, jota levittävät internetissä kaltaiseni bloggaajat, vloggaajat ja vaihtoehtomedian toimittajat):

Elämme hetkeä, jona sosiaalisen median alustojen on astuttava esiin ja tunnustettava, että sen aika on ohi, että ne painottavat olevansa teknologinen alusta eivätkä [valtamedian kaltainen] julkaisija. Niiden todellakin pitää olla mukana paikkansapitävän informaation julkaisemissa ja olla yhteistyössä tiede- ja terveydenhuoltoyhteisöjen vastapainona... Koska misinformaatiota ja disinformaatiota on lähes mahdotonta saada takaisin Pandoran lippaaseen.

Ja juuri noin erityisesti Youtube ja Facebook ovat toimineetkin koronapandemian aikana.

Bill Gates on lahjoittanut myös WHO:lle satoja miljoonia dollareita ollen näin yksi sen suurimmista lahjoittajista. Siinä on ilmeinen eturistiriita, kun Gates maailman johtavana rokotteiden myyntimiehenä on "ostanut" itselleen WHO:n, joka on ylin koronavirukseen liittyvää informaatiota ja suosituksia jakava auktoriteetti maailmassa.

Tulee kiinnittää huomiota myös Maailman talousfoorumiin (WEF) rooliin "koronaplandemiassa". Se oli mukana järjestämässä Event 201:tä ja julkisti kesäkuussa 2020 kokouksessaan suunnitelman "Great Reset", joka tarkoittaa eräänlaista maailman talousjärjestelmän suurta nollausta. WEF:n puheenjohtaja Klaus Schwab, joka on olemukseltaan hieman kuin Bond-elokuvien roistohahmo Ernst Stavro Blofeld, kommentoi sitä silloin näin:

Pandemia merkitsee harvinaista mutta kapeaa mahdollisuuden ikkunaa miettiä, kuvitella ja uudelleenjärjestää maailmamme.

Aika selvä viittaus uuteen maailmanjärjestykseen.


Bill ja Melinda Gatesin jesuiittayhteydet

Bill Gates ei ole kuitenkaan isoin kiho tai "koronaplandemian" todellinen "mastermind", vaan se on kaikella todennäköisyydellä sama taho, jonka luomus Anthony Fauci on - eli jesuiitat.

Bill ja Melinda Gatesin säätiö on lahjoittanut 19 miljoonaa dollaria jesuiittakoulujen rakentamiseen. Näitä uusia kouluja on rakennettu menestyneen Chicagon Cristo Rey Jesuit High School:in mallin mukaan. 

Tuo lahjoituskohde ei varmasti valikoitunut sattumalta, sillä Melinda Gates on ollut läpi elämänsä sidoksissa jesuiittoihin. Hän sanoo olevansa edelleen uskontoaan harjoittava katolilainen ja että hänen äitinsä isosetä oli jesuiittapappi. Vuonna 2019 julkaistussa kirjassaan The Moment of Lift hän kertoo, että kävi Dallasissa katolista ursuliinikoulua, joka oli lähellä olleen poikien jesuiittalukion sisarkoulu. Ursuliinikoulun tytöt kävivät tuossa jesuiittalukiossa lukemassa matematiikkaa ja fysiikkaa. Melinda Gates on siis jesuiittojen kouluttama, kuten Anthony Fauci, joka on tehnyt yhteistyötä Gatesien kanssa, ja hän muistelee suurella lämmöllä katoliseen ursuliinien sisarkuntaan ja jesuiittaveljeskuntaan kuuluneita opettajiaan.


USA:n johtava korona-asiantuntija Anthony Fauci: jesuiittojen luomus

USA:n tartuntatauti-instituuttia jo vuodesta 1984 johtanut ja USA:n johtavaksi ja yhdeksi maailman johtavista korona-asiantuntijoista nostettu Anthony Fauci on jesuiittojen luomus. Hän kävi Regisin jesuiittalukiota New Yorkissa ja muistelee suurella lämmöllä kouluvuosiaan ja jesuiittaopettajiaan. Sen jälkeen Fauci suoritti kandidaatin tutkinnon jesuiittojen Holy Cross -yliopistossa Worcesterissa Massachusettsissa, ennen kuin suoritti lääketieteen tutkinnon arvostetussa Cornellin yliopistossa. Hän muistelee yliopistovuosiaan samalla lämmöllä kuin lukiovuosiaan ja korostaa aina, miten suuri vaikutus jesuiitoilla on ollut häneen.

Tässä pureudutaan syvemmälle Faucin jesuiittataustaan ja siihen, mitä se merkitsee:


Ja lisää "sattumia". Fauci sanoi puheessaan jesuiittojen Washingtonissa sijaitsevassa Georgetownin yliopistossa vuonna 2017 painokkaasti, että Donald Trumpin presidenttikaudella tulee ilman mitään epäilystä "yllätyspandemia":


Myös USA:n tautikeskuksen (CDC) johdossa oli koronapandemian alkaessa jesuiittojen kouluttama mies. Robert Redfield suoritti Georgetownin yliopistossa sekä kandidaatin että lääketieteen tutkinnon. Tammikuussa hänen tilalleen tuli Joe Biden presidenttiyden myötä Johns Hopkinsin yliopistossa lääketieteen tutkinnon suorittanut Rochelle Walensky.

Varapresidentti Mike Pencen "oikeana kätenä" Valkoisen talon koronatyöryhmässä työskennellyt ja mediassa jossain vaiheessa paljon esillä ollut Deborah Birx ei ole jesuiittojen kouluttama, mutta yksi hänen perheensä pitkäaikaisista ystävistä on jesuiittapappi Dan McDonald. MaDonald piti vuonna 2014 puheen tilaisuudessa, jossa Birx vihittiin lähettilääksi ja USA:n globaaliksi AIDS-koordinaattoriksi.

Mainitsemisen arvoista on myös, että Georgetownin yliopistossa on WHO-yhteistyökeskus, joka perustettiin vuonna 2017 eli samoihin aikoihin, kun Fauci piti siellä puheensa, jossa ennusti Trumpin kaudella puhkeavan pandemian. 


Jesuiitat näkevät koronapandemian mahdollisuutena tehdä maailmasta oman ideologiansa mukaisen

Jesuiittojen lehti America julkaisi 22. huhtikuuta 2020 artikkelin otsikolla "Olemme kaikki nyt munkkeja". Siinä todetaan, että ihmiset elävät nyt vähän niin kuin munkit, sulkeutuneina ja eristäytyneinä koteihinsa, ja että tässä tilanteessa voidaan oppia jotain kääntymällä munkkien puoleen opastuksen hakemiseksi.

Tuo artikkeli on paljon puhuva siinä mielessä, että se tuo esille, miten jesuiitat näkevät koronapandemian aikaisen elämän olevan jollain tapaa lähempänä heidän käsitystään siitä, miten ihmisten pitäisi elää. Mutta jesuiittakenraali Arturo Sosan sanat huhtikuulta 2020 ovat sitäkin paljastavampia. 

Haaste on se, että me todella EMME unohda, että tämä EI myöskään ole sattuma. COVID-19 ei ole sattuma. Se on pikemminkin tietyn tien tulos, miten kaikki ihmiset tulevat ymmärtämään muodostaa meidän YHDEN suhteemme toistemme kanssa. Ja se on vahvistus MEIDÄN missiollemme tehdä yhteistyötä ja antaa panoksemme tämän maailman muutokseen. Ja uskon, että voimme näyttää ihmisille - pohdiskelemalla COVID-19:n merkitystä - luomamme maailman haurauden ja, että meidän todella tulee liittyä yhteen, jotta voimme mennä TOISEEN suuntaan. Ja ÄLÄ ajattele, että asiat muuttuvat tämän kriisin jälkeen. On hyvin paljon niitä, jotka ovat kiinnostuneet tästä ajatuksesta, ja niin moni meistä on niin tottunut vanhoihin tapoihin. Me unelmoimme palaamisesta elämäämme. Mutta se - on se suuri houkutus. Joten käyttääkseen tämän kriisin tarjoaman mahdollisuuden on oltava tietoinen, että jonkin TÄYTYY muuttua, koska ihmissuhteemme ja elämämme rakenne todella on hyvin hauras. Joten ÄLÄ unohda tätä kriisiä - EI: "Joo okei, se oli pahaa unta. Ja nyt olemme taas hereillä ja kaikki elämässämme on taas niin kuin ennenkin!" - Ei, ei. Meidän TÄYTYY ymmärtää tämä opetus, että JOS EMME MUUTU tämän jälkeen, SEURAAVA TULEE OLEMAAN VIELÄ PAHEMPI.

- Arturo Sosa, jesuiittakenraali, 2. huhtikuuta 2020

https://www.reddit.com/r/Jesuitworldorder/comments/g7mpgd/arturo_sosa_publicly_admits_plandemic_is_theirs/

Herää kysymys, että oliko tuo viimeinen lause suorastaan uhkaus ihmiskunnalle? Meidän pitää hyväksyä suosiolla vapauksiemme rajoittaminen ja elää vähän niin kuin munkit, tai jesuiitat järjestävät vielä pahemman kriisin? Kyllä se siltä vähän vaikuttaa.


Jesuiitat pyrkivät luomaan koronaplandemian avulla uuden joakimilaisen maailmanjärjestyksen?

Tiukan linjan protestantti Drake Shelton on ensimmäisenä tuonut esille näkemyksen, että jesuiitat pyrkivät siirtämään ihmiskunnan Joakim Fiorelaisen teorian mukaisesti kolmanteen eli Pyhän hengen aikakauteen, joka seuraa Isän aikakautta ja Pojan aikakautta, jota olemme nyt eläneet. Tämä kolmas aikakausi olisi egalitaarinen ja monastinen utopia, jossa hierarkkisen kirkollisen organisaation korvaisi "oikeudenmukaisuuden järjestys". Tämä sama muutos koskisi jesuiittojen uudessa joakimilaisessa maailmanjärjestyksessä kaikkia muitakin instituutioita kuin alas ajettavaa kristittyä kirkkoa. 

Käytännössä ihmisten elämä olisi jesuiittojen joakimilaisessa visiossa juuri hieman samalla tavalla munkkimaista, kuin se on nyt "koronaplandemian" ollut. Eli ihmiskontaktit on mimimoitu, ihmiset eivät voi huvitella normaaliin tapaan, ja seksuaaliseen kanssakäymiseenkiin on puututtu (on kehotettu olemaan kutsumatta kotiin omaan talouteen kuulumattomia ihmisiä ja välttämään irtosuhteita jne.). Tulevaisuudessa olisi tarkoitus, että seksuaalista kanssakäymistä ei olisi juuri ollenkaan, lukuun ottamatta harvoja ja valittuja, joilla olisi lupa lisääntyä, ja seksuaaliset tarpeet hoidettaisiin pääasiassa virtuaalitodellisuuden ja seksirobottien avulla. Kyse olisi joakimilaisten näkökulmasta teknologisesta utopiasta, muiden näkökulmasta varmaan dystopiasta... ellei heitä aivopestä nauttimaan tuosta elämäntavasta. Romaanin Uusi uljas maailma kirjoittaneen Aldous Huxleyn mielestä erityisen tehokas totalitaarinen valtio olisi ollut juuri sellainen, jossa ihmiset saadaan nauttimaan omasta alamaisuudestaan ja orjuudestaan.

Uskon että Shelton on oikeilla jäljillä, ja minulle tulee tästä jotenkin mieleen myös vuosikymmen sitten new age -kulttimaisen Zeitgeist-liikkeen promotoima Venus-projekti, joka kaavaili tulevaisuuden teknologista utopiaa, jossa resurssit jaetaan tasapuolisesti ja kaikilla on kaikkea. 

Ongelmana näissä utopioissa on aina se, että kuka niiden resurssien jakamisesta päättää, koska jonkun se täytyy kuitenkin tehdä. Ja vaikka jesuiittojen uusi joakimilainen maailmanjärjestys olisikin näennäisesti egalitaarinen, niin kyllä siinäkin olisi varmasti ja vääjäämättä edelleen eliitti, joka päättäisi, miten ihmisten pitää elää ja olla. Ainoa ero olisi se, että näkyvä valtarakenne olisi muuttunut; enää ei olisi vaaleilla valittuja poliitikkoja, jotka päättävät ihmisten asioista, vaan valtaa käyttäisivät eliitin delegoimat teknokraatit apunaan pitkälle viety valvontateknologia. Ihmisiä ei hallittaisi enää autoritaarisesti, vaan heitä kontrolloitaisiin pääasiassa hienovaraisesti niin, että he ovat tyytyväisiä omassa orjuudessaan, Huxleyn sanoja mukaillen.


Jesuiitta Athanasius Kircher, Pyrophylaciorum ja koronavirus

Athanasius Kircher (1602-1680) oli saksalainen jesuiitta ja tiedemies. Hän oli ensimmäisiä mikrobeja mikroskoopilla tutkinut tiedemies ja esitti, että rutto on bakteerien aiheuttamaa. Kircher oli ehkä jopa ensimmäinen basilliteorian esittäjä. Hän tutki lääketieteen lisäksi myös mm. geologiaa ja piirsi oman tietämyksensä pohjalta Maan vulkaanisen kartan Pyrophylaciorum

Pyrophylaciorum













Graafinen kuva "koronaviruksesta"













Yhdennäköisyys on melkoinen, eikö vain? Liekö sattumaa vai jesuiittojen piiloviesti?

Event 201, koronavirus ja jesuiitat gematrian ja numerologian näkökulmasta:

https://gematriaeffect.news/event-201-the-coronavirus-outbreak-and-the-jesuit-couple-bill-and-melinda-gates/

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Henkirikostilastot koillisen USA:n yli 90-prosenttisesti valkoisissa osavaltioissa Suomen tasolla

Suomessa on usein kauhisteltu murhien määrää USA:ssa, ja varsinkin vihervasemmistolaisten automaattinen selitys sille on, että ihmisillä on liikaa aseita Amerikassa ja että siellä vain on väkivaltainen kulttuuri. Mutta jos henkirikostilastoja erittelee tekijöiden rodun mukaan, niin tilanne alkaa näyttää hyvin erilaiselta. 

Koko maassa henkirikoksia tehtiin vuonna 2019 16245 eli 4,96 100000 henkilöä kohden. Tuo per capita -luku on ollut muutenkin viime vuosina 5,0:n paikkeilla. Mutta on paljon osavaltioita, joissa luku on paljon alle tuon, ja seitsemässä osavaltiossa vuosien 2010-2019 keskimääräinen luku on 2,0 tai alle. Kaikissa niissä valkoisten ei-latinoiden osuus väestöstä oli vuonna 2012 vähintään 80%, kun koko maassa heitä oli tuolloin 63% (vuonna 2019 60,1%).

8 osavaltiota, jossa tehtiin vähiten henkirikoksia per capita vuonna 2019. Listalla henkirikosten määrä 100000 asukasta kohden ja suluissa valkoisten ei-latinojen osuus väestöstä vuonna 2012:

1. Maine 1,5 (94,1%)

2. Vermont 1,8 (94,0%)

3. Iowa 1,9 (88,0%)

4. Etelä-Dakota 1,9 (83,8%)

5. Idaho 2,0 (83,4%)

6. Minnesota 2,1 (82,8%)

7. Massachusetts 2,2 (75,3%)

8. Utah 2,2 (79,8%)

Vuoden 2019 listalla New Hampshire, jossa väestöstä valkoisia ei-latinoita oli vuonna 2012 91,8%, on vasta sijalla 12, koska siellä oli silloin henkirikosten määrässä iso piikki. Pitkäaikaisen keski-arvon perusteella se on listan selvä ykkönen, eli siellä tehdään vähiten henkirikoksia per capita.

8 osavaltiota, joissa on tehty vähiten henkirikoksia per capita vuosina 2010-2019. Listalla vuosien 2010-2019 henkirikosten per capita -lukujen keskiarvo ja suluissa valkoisten ei-latinoiden osuus väestöstä vuonna 2012:

1. New Hampshire 1,4 (91,8%)

2. Vermont 1,7 (94,0%)

3. Maine 1,7 (94,1%)

4. Minnesota 1,9 (82,3%)

5. Iowa 2,0 (88,0%)

6. Idaho 2,0 (83,4%)

7. Utah 2,0 (79,8%)

8. Havaiji 2,2 (22,8%)

Havaiji on tuolla listalla anomalia, mutta sen selittänee pääosin se, että Havaijin väestöstä lähes 40% on aasialaisia, jotka tekevät kaikkein vähiten rikoksia per capita USA:ssa, ja että mustia, jotka tekevät vuosittain noin puolet henkirikoksista USA:ssa, on siellä vain päälle 2% väestöstä.

Yli 90-prosenttisesti valkoisten koillisen USA:n kolme pienen osavaltion (New Hampshire, Vermont, Maine) henkirikostilastot ovat ihan Suomen tasolla, sillä esim. vuonna 2018 Suomessa tehtiin 90 henkirikosta eli 1,63 100000 asukasta kohden. Luku on vaihdellut viime vuosina jonkin verran, välillä se on yli 100 ja välillä jopa alle 70, mutta kaiken kaikkian per capita -luku on jatkuvasti samalla tasolla kuin noissa kolmessa USA:n osavaltiossa.

Koska asiat ovat noissa kolmessa osavaltiossa turvallisuuden kannalta paremmin kuin missään muualla USA:ssa, on surkuhupaisaa ja silkkaa pahuutta, että vasemmistoliberaalisessa mediassa noita osavaltioita on moitittu siitä, että ne ovat niin valkoisia, niin kuin se olisi jokin ongelma. Ja tietenkin vasemmistoliberaalit vaativat, että noissa osavaltioissa pitää lisätä "monimuotoisuutta", mikä tarkoittaa käytännössä aina sitä, että valkoisten osuutta pitää pienentää. Eihän Afrikan tai Aasian maita vaadita lisäämään monimuotoisuutta, vaan tuota propagandaa kohdistetaan käytännössä vain valkoisiin maihin, erityisesti länsimaihin. Ongelma vasemmistoliberaaleille ja globalisteille ei heidän toimistaan päätellen ole rodullisen monimuotoisuuden puute, vaan liiallinen valkoisten määrä.

Jos ei vielä usko, että koillisen USA:n kolmen yli 90-prosenttisesti valkoisen osavaltion alhaiset henkirikosluvut johtuvat ennen kaikkea niiden väestörakenteesta, niin koko maan henkirikosten tekijöiden rodullinen jakauma vahvistaa sen. 

Jos ja kun henkirikosten tekijöistä mustia, joita on USA:n väestöstä 13,4%, oli vuonna 2019 55,9%, kuten FBI:n tilastojen perusteella voi olettaa, niin mustat tekivät 100000 henkeä kohden 20,6 henkirikosta. Valkoiset, latinot mukaan lukien, tekivät henkirikoksista 41,1%, mikä tarkoittaa 2,67 henkirikosta 100000 henkeä kohden. Vuonna 2017 murhista pidätetyistä 20,8% oli latinoita, joten valkoisten ei-latinoiden per capita -luku on vielä selvästi pienempi kuin tuo 2,67. Jos valkoisten tekemistä henkirikoksista vähentää latinoiden osuuden, joka lienee noin 3000, niin valkoiset tekevät tilastojen perusteella jopa alle 2,0 henkirikosta 100000 henkeä kohden, eli suurin piirtein saman verran kuin suomalaiset tai ei ainakaan kovin paljoa enempää.

Väestönvaihto ei ole "äärioikeistolainen salaliittoteoria", vaan tilastollinen tosiasia

Globalistit, federalistit, ja vihervasemmistolaiset ja "suvaitsevaiset" poliitikot ja toimittajat sanovat väestönvaihtoa "äärioikeistolaiseksi salaliittoteoriaksi". Aihe nousi isoksi puheenaiheeksi, kun Supo julkaisi vuosikirjansa, jossa puhutaan mm. "väestönvaihtoteoriasta" ja sen yhteydestä "äärioikeistolaiseen terrorismiin":

Yksi huomionarvoisista äärioikeistolaisten terroristien aatteellisista vaikuttimista on niin sanottu väestönvaihtoteoria. Tämä salaliittoteoreettinen viitekehys nojaa ajatukseen maahanmuuton ja monikulttuurisuuden muodostamasta perustavanlaatuisesta uhkasta länsimaiselle valkoiselle väestölle. Väestönvaihtoteoriaan nojautuvat näkemykset ovat korostuneet useassa äärioikeistolaisessa terrori-iskussa. 


HS julkaisi aiheesta heti artikkelin, jossa yritettiin yhdistää väestönvaihto-termin käyttäminen terrorismiin ja luoda Perussuomalaisista negatiivisia mielleyhtymiä mainitsemalla, että PS:n puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja puoluesihteeri Simo Grönroos ovat käyttäneet sanaa "väestönvaihto". PS:n oma lehti teki tuolle tökerölle epäsuorasti kansallismielisiä, massamaahanmuuttoa vastustavia ja Perussuomalaisia leimaamaan pyrkineelle artikkelille aiheellisesti vastineen.


Äärioikeistolainen terrorismi, onko se todellinen uhka?

Ovatko terrori-iskut, joihin Supon vuosikirjassa viitataan, edes oikeasti äärioikeistolaisten tekemiä, vai ovatko ne suurimmalta osin tiedustelupalveluiden lavastamia, kuten väitetysti ISIS:in Euroopassa tekemät iskut yleensä? Ole Dammegård käy läpi näihin "ISIS-iskuihin" ja myös Norjan vuoden 2011 iskuihin liittyviä kerta toisensa jälkeen toistuvia kummallisuuksia, ja niihin liittyvien virallisten tarinoiden aukkoja:




Väestonvaihto on tilastollinen tosiasia

Oli miten oli, niin vähitellen tapahtuva väestönvaihto on täysin selvä tilastollinen tosiasia. Vuonna 1980 Suomessa oli vain hieman yli 9000 vieraskielistä asukasta, mikä oli 0,2% väestöstä, ja vielä vuonna 1990:kin vain vajaa 25000 (0,5% väestöstä). Vuonna 2010 vieraskielisiä oli Suomessa jo lähes 225000 (4,2% väestöstä), eli vieraskielisten määrä oli lähes kymmenkertaistunut kahdessa vuosikymmenessä. Ja kun vuoden 2019 lopussa vieraskielisiä oli yli 412644 (7,5% väestöstä), niin heidän määränsä oli lähes kaksinkertaistunut vuosikymmenessä.













Venäläiset ovat suurin yksittäinen vieraskielinen ryhmä Suomessa (lähes 82000). Venäläistenkin maahanmuuttoon olisi syytä kiinnittää huomiota, sillä Venäjä voi myös alkaa sekaantua Suomen sisäisiin asioihin vetoamalla venäläisvähemmistön "oikeuksiin", jos venäläisten muodostaman kansanryhmän annetaan kasvaa vielä isommaksi. 






















Ulkomaalaistaustaisia Suomessa oli vuoden 2019 lopussa 423494 eli 7,7% väestöstä. Venäläiset muodostavat suurimman yksittäisen ulkomaalaistaustaisen etnisen ryhmän Suomessa, mutta jos taustaltaan muslimimaista olevat lasketaan yhteen, niin he muodostavat suurimman ryhmän. Joidenkin arvioiden mukaan Suomessa olisi jo yli 150000 muslimia, mutta joka tapauksessa heitä lienee yli 100000 ja n. 2% väestöstä. Muslimit ovat se ulkomaalaistaustainen ryhmä, joka tulee kaikkien eniten kasvamaan tulevaisuudessa, koska heillä on myös huomattavasti korkeampi syntyvyys kuin kantasuomalaisilla ja eurooppalaisilla ulkomaalaistaustaisilla. Ero kokonaishedelmällisyysluvussa muslimien ja ei-muslimien välillä on suuri erityisesti Länsi-Euroopan maissa.







































Väestönvaihto tapahtuu sitä kautta, että Suomeen tulee jatkuvasti massoittain lisää ei-valkoisia Lähi-idästä, Afrikasta ja Aasiasta, ja että suomalaisten määrä vähenee alhaisesta syntyvyydestä johtuen. Vaikka ulkomaalaistaustaisia on Suomessa "vain" 7,7%, niin jo joka seitsemäs lapsi syntyy Suomessa maahanmuuttajaäidille, minkä perusteella voi ennustella, että ulkomaalaistaustaisten määrä kaksinkertaistuu muutamassa vuosikymmenessä, vaikka massamaahanmuutto loppuisikin. Jos maahanmuuttopolitiikka jatkuu nykyisenlaisena, niin ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä tietenkin kasvaa vielä nopeammin.

Suomen väestön vaihtumista vähitellen 1981-2019 havainnollistava graafi























Väestönvaihdon kiistäjät siirtävät keskusteluissa maaliviivaa

Vihervasemmistolaiset ja muut massamaahanmuuttomyönteiset kuitenkin tyrmäävät väitteet väestönvaihdosta "salaliittoteoriana". He tekevät sen siirtämällä maaliviivaa keskusteluissa, joissa heidän argumenttinsa kumotaan yksitellen. Heidän argumenttinsa noudattavat aina samaa kaavaa; Ensin he sanovat: "Ei väestöä ole vaihtumassa, väestönvaihto on äärioikeistolainen salaliittoteoria". Kun heille on esitetty väestön vähittäisen vaihtumisen osoittavat tilastot, he siirtävät maaliviivaa: "Ei väestö silti vaihdu kokonaan", "Ainahan väestö vaihtuu, kun ihmisiä kuolee ja syntyy", "Väestö on aina muuttunut", "Kuka sitä väestöä vaihtaa?" tms. Sitten kun väestönvaihdon kiistäjille esitetään todisteita, että jotkut merkittävät kansainväliset vaikuttajat ajavat avoimesti ja tarkoituksella Euroopan väestön vaihtamista ei-valkoisiin massamaahanmuuton kautta, niin väestönvaihdon kiistäjät joko hiljenevät, ohittavat ne, niin kuin niitä ei olisi olemassa, tai hämmentävät etnisyyden, rodun ja ulkomaalaisuuden käsitteitä: "Kuinka monennen sukupolven maahanmuuttajaa voi pitää suomalaisena?", "Miten määritellään, kuka on valkoinen ja kuka ei?", "Mikä on etnisyys tai rotu, kaikkihan me olemme samaa ihmisrotua?"... Tuo on klassista sofismia, ja osa kiistäjistä tekee sen varmasti tahallaan, osa ehkä tiedostamattaan torjuntareaktiona.


Mitä merkittävät eurooppalaiset ja kansainväliset vaikuttajat ovat sanoneet väestönvaihtoon ja kansojen ja rotujen sekoittamiseen liittyen?

Tulevaisuuden ihminen on sekarotuinen. Tämän päivän rodut ja luokat vähitellen häviävät tilan, ajan ja ennakkoluulojen vuoksi. Tulevaisuuden euraasialais-negroidinen rotu, ulkonäöltään samankaltainen kuin muinaiset egyptiläiset, tulee korvaamaan kansan monipuolisuuden yksilöiden moninaisuudella.
- Richard Coudenhove-Kalergi, Paneurooppa-liikkeen perustaja, Praktischer Idealismus, 1925


Yhdysvallat, tai Australia ja Uusi-Seelanti, ovat siirtolaisyhteiskuntia ja ottavat siksi paremmin vastaan muuntaustaiset ihmiset kuin me itse, jotka yhä hellimme tunnettamme homogeenisyydestä ja erilaisuuttamme toisista. Ja juuri sen alta pitäisi omasta mielestäni Euroopan unionin kaivaa maata parhaansa mukaan.
- Peter Sutherland, YK:n siirtolaisasioiden erityisedustaja, 2012


Saksa pitää saartaa ulkoapäin ja heterogenisoida sisältäpäin väentulvalla, "laimentaa" niin sanoakseni.
- Joschka Fischer, entinen Saksan ulkoministeri ja varaliittokansleri, 1995


Etnisesti puhtaat valtiot eivät kuulu nyky-Eurooppaan. Se on 1800-luvun idea, ja yritämme siirtyä 2000-luvulle ja me tulemme tekemään sen monikansallisten valtioiden kanssa.
- Wesley Clark, NATO-joukkojen komentaja, 1999


Mikä on päämäärä? Se tulee herättämään keskustelua. Päämääränä on kohdata rotujen välisen lisääntymisen haaste. Rotujen välisen lisääntymisen haaste, jonka edessä olemme 2000-luvulla. Se ei ole valinta, se on velvollisuus. Se on välttämätöntä. Me emme voi muuta. Vaarana on, että joudumme suurien ongelmien eteen.

Meidän TÄYTYY muuttua; joten me TULEMME muuttumaan. Me KAIKKI muutumme yhtä aikaa. Liike-elämässä, hallinnossa, koulutusalalla, poliittisissa puolueissa. Ja me velvoitamme itsemme  saamaan aikaan tuloksia. Jos tämä vapaaehtoisuuteen perustuva toimintatapa ei toimi tasavallalle, niin sitten valtio ottaa käyttöön vielä pakottavammat toimenpiteet.
- Nicolas Sarkozy, Ranskan presidentti, 2008


Hyvät naiset ja herrat, kutsun täten teidät osallistumaan mielensoitukseen ”Parempi elämä ilman natseja”… Ja muuten, joka vuosi syntyperäisiä saksalaisia kuolee enemmän kuin syntyy. Se on hyvin suotuisaa. Se johtuu siitä, että natsit eivät ole kovin hyviä lisääntymään.
- Gregor Gysi, saksalainen Euroopan vasemmistopuolueen puheenjohtaja, 2015


Richard Coudenhove-Kalergin, joka oli perimältään puoliksi valkoinen ja puoliksi itäaasialainen aatelinen, lausuntoa ei pidä ohittaa olankohautuksella, sillä häntä pidetään erittäin suuressa arvossa EU-vaikuttajien keskuudessa. Coudenhove-Kalergi perusti Paneurooppa-liikkeen, joka oli EU:n esiaste, ja häntä pidetään EU:n varhaisena perustajaisänä. Hän sai vuonna 1950 ensimmäisenä henkilönä Kaarle Suuren palkinnon, joka myönnetään vuosittain merkkihenkilölle, joka "on vaikuttanut myönteisesti Euroopan idean ja rauhan edistämiseen". EU-federalisteja ja globalisteja, jotka ovat viime vuosina saaneet tuon palkinnon: Angela Merkel (2008), Donald Tusk (2010), Herman Van Rompuy (2014), paavi Franciscus (2016), Emmanuel Macron (2018) ja Antonio Guterres (2019). 

Coudenhove-Kalergi-säätiö myös jakaa kahden vuoden välein Euroopan yhdentymistä edistäneille merkkihenkilöille Eurooppa-palkinnon, ja sen saajiin kuuluvat mm. Angela Merkel (2010), Herman Van Rompuy (2012) ja Jean-Claude Juncker (2014). 


Ranska ja Ruotsi varoittavia esimerkkejä Suomelle

Jotkut väestönvaihdon kiistäjät ilmaisevat lopulta olevansa nihilistejä väestön vaihtumisen suhteen: "Mitäs väliä sillä on, jos Suomen väestö vaihtuukin?", "Mikä meissä suomalaisissa on niin erityistä, että meidän kansamme säilymistä pitäisi edistää?" jne. No miksi väestönvaihto piti ensin sitten niin kiven kovaan kiistää, jos sillä ei ole edes väliä? Koska todellisuudessa sillä on luultavasti myös noille kiistäjille yleensä väliä, mutta he eivät vain osaa katsoa pitemmälle tulevaisuuteen, eivät näe, mihin nykyinen kehitys on johtamassa, ja ottavat itsestäänselvyytenä sen, että Suomi on suomalaisten maa ja suomalaisten näköinen kulttuurillisesti, koska sitä se nyt vielä pääosin on. 

Tässä on kyse määristä ja prosenteista; On aivan eri asia, jos ulkomaalaisia on Suomen väestöstä muutaman vuosikymmenen päästä vaikka 10%, kuin jos heitä on 30%. Väestönvaihdon vaikutukset alkavat näkyä sitä rajummin, mitä isommaksi ulkomaalaisväestö kasvaa, minkä voi nähdä vertaamalla Suomen tilannetta esim. Ranskaan, jossa väestönvaihto on jo paljon pidemmällä. Se näkyy mm. siinä, että Ranskassa on jo yli 700 pääasiassa muslimien hallitsemaa ns. no-go-aluetta.

Ranskan väestöstä oli muslimeja vuonna 2016 Pew Research Center:in mukaan 8,8%, mikä on luultavasti lähellä oikeaa lukua, ja heidän, kuten muiden värillisten, syntyvyys on paljon korkeampi kuin valkoisten ranskalaisten. 

























Vastasyntyneille tehtyjen sirppisoluanemiaseulontojen perusteella tehdyt laskelmat osoittavat, että jo n. 40% vastasyntyneistä Ranskassa olisi ei-valkoisia.






















Ranskalainen filosofi Michel Onfray on kommentoinut väestönvaihtoa, tai "suurta väestönvaihtoa", kuten sitä Ranskassa kutsutaan:

– Jos joku vasemmalla sanoo ”suuri väestönvaihto”, olemme heti että ”väite on erittäin hyvä”, mutta jos joku oikealla – kuten Renaud Camus – sanoo, että ”suuri väestönvaihto” on olemassa, heti huudetaan fasismia.

”Suuri väestönvaihto” on ranskalaisen kirjailijan Renaud Camusin vuonna 2010 julkaistussa ”Suuri väestönvaihto” -kirjassa esitetty käsite. Camus väitti, että alkuperäiset ranskalaiset korvataan muulla kuin eurooppalaisella väestöllä. Kirja on osa eurooppalaista kulttuuripessimismiä, jonka äänitorvia ovat muun muassa ilmiöstä kirjoittaneet saksalainen Thilo Sarrazin (Saksa tuhoaa itsensä) sekä ranskalaiset Éric Zemmour (Ranskan itsemurha) ja Michel Houllebecq (Alistuminen).

– Teema toistuu tiedotusvälineissä – vasemmalla sanotaan, että maahanmuutto on mahdollisuus, se on terveellistä, se tuo elinvoimaa ja tuoretta verta, kun taas oikealla ihmiset sanovat, että maahanmuutto on huonoa, ja meidän on vältettävä muita – Onfray sanoi väittäen, että mielipiteistä riippumatta väestötiedot vahvistavat ”suuren väestönvaihdon” olemassaolon. Kyseessä ei ole salaliittoteoria.

– Onko suuri väestönvaihto olemassa? Demografit sanovat ”kyllä”. Se on hyvin yksinkertaista. On miehiä ja naisia, he lisääntyvät, on tietty syntyvyys, teet laskutoimituksia, teet ennusteita ja se osoittaa [olemassaolon], hän sanoi ja huomautti, että kiistäjien mielestä tämä tapahtuu vasta kaukaisessa tulevaisuudessa, mutta silti he eivät voi kiistää väestörakenteen muutosta, kun etnisistä eurooppalaisista on tulossa vähemmistö länsimaissa.


Ruotsissakin väestövaihto on edennyt jo hyvin pitkälle, sillä jo noin kolmannes sen väestöstä on ulkomaalaistaustaisia:

Mielenkiintoista on tarkastella myös, miltä tilastot näyttäisivät, mikäli Ruotsissa sovellettaisiin samaa ulkomaalaistaustaisen määritelmää kuin esimerkiksi meillä Suomessa, eli jos yksi ulkomailla syntynyt vanhempi riittäisi tekemään henkilöstä viranomaisten tilastoissa ulkomaalaistaustaisen. Tällä määritelmällä Ruotsin väestöstä ulkomaalaistaustaisia vuonna 2017 olisi ollut 31,6 %, vuonna 2018 heitä olisi ollut 32,4 %; toisin sanoen kasvua on tässäkin 0,8 prosenttiyksikköä (5). Suurimpien kaupunkien osalta tilanne on muuttunut seuraavalla tavalla: Tukholma 43,0 % (2017) → 43,7 % (2018), Göteborg 43,8 % (2017) → 44,9 % (2018), Malmö 53,7 % (2017) → 54,6 % (2018). Mikäli Ruotsi siis määrittelisi ulkomaalaistaustaisuuden samoin kuin useimmat toiset Euroopan maat – ja siten kuin se vielä Ruotsissakin ennen vuotta 2003 määriteltiin – lähes joka kolmas ruotsalainen olisi maahanmuuttajataustainen. Toinen silmiinpistävä asia on se, että Malmössä, Ruotsin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa, kantaruotsalaiset ovat tämän määritelmän mukaan jääneet vähemmistöön jo nyt.


Demografisiin trendeihin perustuvien projektioiden mukaan ruotsalaiset jäävätkin vähemmistöksi maassaan jo 2050- tai 2060-luvulla. Se on uskottava arvio, sillä USA:ssa, jossa valkoisia on väestöstä nyt 60%, valkoisten ennustetaan demografisten projektioiden perusteella jäävän maassa vähemmistöksi 2040-luvulla, kuten vasemmistoliberaali New York Times:kin uutisoi pari vuotta sitten. Muutos Amerikassa on ollut valtava, sillä 1960-luvun alussa valkoisia oli vielä 85% väestöstä. Kaiken muutti vuoden 1965 maahanmuuttolaki, joka poisti kaikki kansalliset kiintiöt maahanmuutosta ja avasi tien ei-valkoisten, erityisesti meksikolaisten ja muiden latinoiden, massamaahanmuutolle.

USA:n rodullinen demografinen kehitys 1910-2010














Lue myös:

torstai 25. maaliskuuta 2021

Tilastojen perusteella ei ole mitään syytä lisätä rajoituksia

Tärkeimmät poiminnat näistä koronavirusta koskevista tilastoista Suomessa:

- 0,4% positiivisen testituloksen saaneista on sairaalahoidossa.

- Koronavirukseen kuolleiden mediaani-ikä on 83 v., kun suomalaisten keskimääräinen elinikä on 81 v.

- 95%:lla koronavirukseen kuolleista on ollut yksi tai useampi pitkäaikaissairaus.

- 2,3% sairaaloiden hoitokapasiteetista on käytössä koronan takia (koronan takia hoidossa 306 ihmistä).

- Kokonaisuuskuolleisuus oli Ruotsissa vuonna 2020, jolloin siellä ei ollut juuri mitään rajoituksia, pienempi kuin vuonna 2012 ja sama kuin vuonna 2010.

Ovatko rajoitukset, saati sitten nyt hallituksen esittämät lisärajoitukset, näiden tilastojen valossa tarpeellisia? Eivät tietenkään. 

Todellinen syy rajoituksille onkin globalistinen agenda teknokraattisen valvontayhteiskunnan luomiseksi, voittojen tuominen rokotteita myymällä Bill Gatesin edustamalle lääketeollisuudelle ja Maailman talousfoorumin suunnitteleman talousjärjestelmän nollauksen (The Great Reset) toteuttaminen. Nollaus alkaa siitä, että pk-yritykset tuhotaan ja keskiluokan elintaso romahdutetaan, kuten nyt on käymässä koronarajoitusten takia.


Event 201:n skenaario oli, että uudenlainen eläinperäinen koronavirus, joka tarttuu lepakoista sikoihin ja sitten ihmisiin, lähtee leviämään aiheuttaen vakavan pandemian, joka tappaa lopulta 65 miljoonaa ihmistä. Mielenkiintoista, kun tämän uuden koronaviruksen (COVID-19) on nyt sanottu olevan lähtöisin lepakoista. Siinä on myös ilmeinen viittaus sikainfluenssaan, joka oli edellinen suurta ja ylimitoitettua huomiota mediassa saanut oletettu uudenlaisen viruksen aiheuttama pandemia. Siihen kuoli lopulta kuitenkin Suomessa vain 44 ihmistä, kun kausi-influenssa aiheuttaa joka vuosi arviolta n. 500 kuolemaa, lähinnä vanhuksille ja pitkäaikaissairaille.

Vielä mielenkiintoisempaa on tuon harjoituksen ajankohta, 18. lokakuuta 2019 eli pari kuukautta ennen sitä, kun koronaviruspandemia väitetysti puhkesi Wuhanissa Kiinassa joulukuussa 2019. Sattumaako vai vihje siitä, että tämä väitetty pandemia on etukäteen suunniteltu maailmanlaajuinen psykologinen operaatio ja eliitin testi sen suhteen, kuinka helposti ihmiset saadaan hyväksymään totalitaariset vapauksien rajoitukset ja poliisivaltiotoimet tai suorastaan vaatimaan niitä? 

Event 201:n järjestäjiä olivat Johns Hopkins -yliopisto yhteistyökumppaneinaan Maailman talousfoorumi ja Bill ja Melinda Gatesin säätiö. Bill Gates on tunnettu ehkä maailman suurimpana rokotuksien puolestapuhujana ja myyntimiehenä, ja rokotuksien kehittäminen ja levittäminen onkin hänen säätiönsä ensisijainen tarkoitus. Hän kuuluu tietysti myös kansainväliseen eliitin sisäpiiriin. Maailman talousfoorumin mukanaolo on myös mielenkiintoinen seikka, koska nyt tämän väitetyn pandemian myötä on aiheutumassa talouskriisi.

Rockefeller-säätiö, jonka perusti Rockefellerin suku, jonka päämies oli yksi menneen vuosisadan suurimmista globalistivaikuttajista, Bilderberg-ryhmän johtava jäsen ja Trilateraalisen komission perustaja David Rockefeller (1915-2017), julkaisi jo vuonna 2010 raportin, jossa oli samankaltainen skenaario (Lock Step).

Lock Step -skenaariossa uudenlainen virus aiheutti maailmanlaajuisen pandemian, jossa kuoli 8 miljoonaa ihmistä. Sillä oli myös tuhoisat seuraukset taloudelle sen kautta, että ihmisten ja tavaran liikkuminen rajojen yli pysähtyi ja että paikallisestikin liikkeet ja virastot olivat tyhjillään kuukausia. 

Skenaariossa korostetaan sitä, että Kiina hoiti asian parhaiten ottamalla nopeasti käyttöön pakolliset karanteenit ja sulkemalla rajat. Kiina, joka on totalitaarinen poliisivaltio, nostetaan siis tavallaan esimerkiksi, jota olisi hyvä seurata. Muutkin maat ottivat skenaariossa lopulta käyttöön tiukat pakkotoimet, ja mielenkiintoisesti sen perään todetaan, että ihmisten ja heidän toimien autoritäärinen valvonta jäi päälle ja jopa voimistui myös pandemian laannuttua. 

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2020/03/event-201-uudenlaiseen-koronavirukseen.html

 

Pandemia merkitsee harvinaista mutta kapeaa mahdollisuuden ikkunaa miettiä, kuvitella ja uudelleenjärjestää maailmamme. 

- Klaus Schwab, Maailman talousfoorumin puheenjohtaja, kesäkuussa 2020

https://avoin.media/2020/12/15/suuri-nollaus-lopun-alku/


Sanna Marin ja Klaus Schwab Davosin talousfoorumissa tammikuussa 2020















Ekonomisti Tuomas Malinen, joka on saanut suurta huomiota vaihtoehtomediassa ja sosiaalisessa mediassa, mutta ei jostain kumman syystä kutsuja valtamedian keskusteluihin tai haastatteluihin, selittää mikä on The Great Reset.

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Valkoisen talon kansliapäällikkönä taas jesuiittojen kouluttama mies (John F. Kelly)

Barack Obaman hallinto oli täynnä jesuiittojen asiamiehiä, ja he miehittävät suurinta osaa kaikkein tärkeimmistä paikoista, kuten täällä dokumentoin. Kokosin allaolevan listan Obaman ensimmäisen kauden loppupuolella 2012:

Jesuiittojen kouluttamia

- Robert Gates, puolustusministeri (2006-2011)
- Leon Panetta, puolustusministeri (2011-), CIA:n pääjohtaja (2009-2011)
- Janet Napolitano, turvallisuusministeri (2009-)
- William M. Daley, Valkoisen talon kansliapäällikkö (2011-2012)
- Jacob Lew, Valkoisen talon kansliapäällikkö (2012-), budjettiviraston pääjohtaja (2010-2012)
- Stephanie Cutter, presidentin neuvonantaja (2011-2012)
- James L. Jones, turvallisuuspoliittinen neuvonantaja (2009-2010)
- Denis McDonough, toinen turvallisuuspoliittinen neuvonantaja (2010-), turvallisuusneuvoston kansliapäällikkö (2009-2010)
- John O. Brennan, kotimaan turvallisuuden neuvonantaja (2009-)
- Daniel Pfeiffer, Valkoisen talon viestintäpäällikkö (2009-)
- Jon Favreau, presidentin johtava puheenkirjoittaja (2009-)
- Kathryn Ruemmler, presidentin lainopillinen neuvonantaja (2011-)
- Ron Klain, varapresidentin kansliapäällikkö (2009-2011)
- Mike Donilon, varapresidentin neuvonantaja (2009-)
- Evan Ryan, varapresidentin suhdehenkilö (2009-)
- Brian McKeon, varapresidentin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja (2009-)
- Terrell McSweeny, varapresidentin sisäpoliittinen neuvonantaja (2009-)
- Elizabeth Alexander, varapresidentin lehdistösihteeri (2009-)
- Jane Holl Lute, apulaisturvallisuusministeri (2009-)
- David Petraeus, CIA:n pääjohtaja (2011-)
- Michael J. Morell, CIA:n apulaisjohtaja (2010-)
- George J. Mitchell, USA:n Lähi-idän erikoislähettiläs (2009-2011)
- David Hale, USA:n Lähi-idän erikoislähettiläs (2011-)

Jesuiittayhteyksiä muuten omaavia

- Joe Biden, varapresidentti; kunniatohtorin arvonimi kahdesta jesuiittayliopistosta; poika Hunter Biden jesuiittojen kouluttama, toiminut jesuiittayliopiston lobbarina ja kuulunut jesuiittojen vapaaehtoisjoukkoihin
- Hillary Clinton, ulkoministeri (2009-); aviomies Bill Clinton jesuiittojen kouluttama ja jesuiittaprofessorinsa (Carroll Quigley) suuri ihailija
- Ken Salazar, sisäministeri (2009-); fransiskaanipappien kouluttama ja jesuiittojen yhteistyökumppani
- Kathleen Sebelius, sosiaali- ja terveysministeri (2009-); valmistunut katolisesta yliopistosta, aviomies K. Gary Sebelius jesuiittojen kouluttama
- Paul Volcker, Talouden elvyttämisen neuvottelukunnan puheenjohtaja (2009-2011); kunniatohtorin arvonimi kahdesta jesuiittayliopistosta
- Thomas E. Donilon, turvallisuuspoliittinen neuvonantaja (2010-); valmistunut katolisesta yliopistosta, veli Mike Donilon jesuiittojen kouluttama
- Douglas Lute, Irakin ja Afganistanin asioiden turvallisuuspoliittinen neuvonantaja (2007-); vaimo Jane Holl Lute jesuiittojen kouluttama
- Jeanne Lambrew, terveydenhuoltouudistusviraston apulaisjohtaja (2009-); apulaisprofessori Georgetownin jesuiittayliopistossa
- Jeffrey Crowley, AIDS-viraston pääjohtaja (2009-); tutkija ja luennoitsija Georgetownin jesuiittayliopistossa
- Marc Grossman, USA:n Afganistanin ja Pakistanin erikoislähettiläs (2011-); Georgetownin jesuiittayliopiston hallintotehtävissä


Rahm Emanuel Israelin väitetyn ylivallan symbolina

Muistan kun Obaman kauden alussa oli paljon puhetta siitä, että hänellä oli vähän aikaa kansliapäällikkönä kaikenlaiseen likaiseen peliin osallistunut juutalainen poliittinen vaikuttaja Rahm Emanuel. Mm. tässä Red Ice:n artikkelissa hänet nimettiin "Israelin vakoilijaksi" ja "Mossadin agentiksi", joka on lojaali Israelille eikä USA:lle, mikä voikin ihan hyvin pitää pitkälti paikkansa. Emanuel sai pestin varmaankin siksi, että hänellä oli Obaman kanssa yhteistä historiaa Chicagon ajoilta.

Juutalaisten oletetusta ylivallasta Amerikassa puhuva pitivät tätä tietenkin taas yhtenä näyttönä siitä, että juutalaiset kontrolloivat USA:n hallitusta. Emanuel kuitenkin poistui takavasemmalle syksyllä 2010, ja hänen tilalleen tuli jesuiittalukiosta ja Chicagon jesuiittayliopistosta valmistunut William M. Daley. Tammikuussa 2012 Daleyn tilalle tuli Jack Lew, joka on Emanuelin tavoin juutalainen, mutta myös jesuiittojen kouluttama; hän valmistui jesuiittojen Washingtonissa sijaitsevan USA:n päämajan, Georgetownin yliopiston oikeustieteellisestä 1983. Tammikuussa 2013 Lew:n tilalle tuli Denis McDonough, joka toimi kansliapäällikkönä Obaman kauden loppuun. McDonough on valmistunut Georgetownin yliopistosta, kuten Lew, ja hänellä on lisäksi aiempi tutkinto katolisesta yliopistosta Minnesotassa.

Obama oli siis ollut yhteistyössä Rahm Emanuelin kanssa, mutta hänen poliittisella aktivoitumisellaan Chicagossa oli katoliset juuret.

Useimmat tietävät, että Barack Obama toimi tiivisti yhdyskuntasuunnittelun parissa 1980-luvulla. Mutta mitä ei niin hyvin tiedetä, on että toiminta tapahtui, kun katolinen maallikkosaarnaaja Jerry Kellman palkkasi hänet pääorganisaattoriksi chicagolaiseen organisaatioon "Developing Communities Project", jota rahoittivat Chicagon eteläpuolen katoliset kirkot. Mikä myös on mitä mielenkiintoisinta, on se, että "Obaman Chicagon mentori" Gregory Galluzzo oli jesuiittapappi; Obaman pääpuheenkirjoittaja Jon Favreau on jesuiittojen kouluttama "etiikan" professori; Obaman johtava turvallisuuspoliittinen neuvonantaja kenraalimajuri J. Scott Gration on jesuiittojen kouluttama ja Obaman apulaisviestintäjohtaja Dan Pfeiffer on jesuiittojen kouluttama. Ja hän on valinnut jesuiittojen kontrolloiman Joe Bidenin varapresidentikseen! Luuletko että kaikki herra Obaman jesuiittayhteydet ovat puhdasta sattumaa?
- P.D. Stuart, Codeword Barbelon, 2008, s. 183


Jared Kushner uutena symbolina Israelin vaikutusvallasta

Alt-right-piireissä on nostettu samalla tavalla voimakkaasti esille se, että Donald Trumpin tyttären Ivankan juutalainen aviomies Jared Kushner on toiminut Trumpin läheisenä neuvonantajana. Tämä olisi oletetusti taas uusi näyttö siitä, että juutalaiset hallitsevat Washingtonia kulissien takana.

Mutta kun Georgetownin yliopistosta valmistunut John F. Kelly tuli heinäkuussa 2017 kansliapäälliköksi amerikankreikkalaisen Reince Priebusin tilalle, niin hän laittoi Kushnerin kuriin ja tämän vaikutusvalta Valkoisessa talossa väheni dramaattisesti. Sitä ennen Kelly oli USA:n kotimaan turvallisuudesta vastaavan ministeriön tasoisen viraston, Homeland Securityn, pääjohtaja. Kuten äskettäin kirjoitin, Homeland Security on aivan ilmeisesti jesuiittojen luomus, ja sen johdossa on ollut jatkuvasti jesuiittojen kouluttamia henkilöitä.


Jesuiittojen asiamiehien lojaaliutta USA:lle ei osata epäillä

Kun tarkastellaan kokonaisuutta, niin vuodesta 2011 eteenpäin Valkoisen talon kansliapäällikkönä on Priebusin puolen vuoden pestiä lukuun ottamatta ollut koko ajan jesuiittojen kouluttama mies. Mutta näitä asioita ei edes huomaa juuri kukaan muu kuin jesuiittoihin ja veljeskunnan historiaan perehtyneet tutkijat ja totuudenetsijät. Jesuiittojen asiamiehien lojaaliutta USA:lle ei kukaan kyseenalaista, niin syvälle USA:n yhteiskunta- ja valtarakenteisiin jesuiitat ovat jo soluttautuneet. Jesuiittojen historia politiikkaan kaikkialla sekaantuvana subversiivisena organisaationa on siis unohdettu ja heidän valtansa on ikään kuin piilotettu näkyville. Kaukana ovat ne ajat, kun monet Amerikan silmäätekevät aiheellisesti varoittivat jesuiitoista:

Minun mielipiteeni on, että jos tämän maan, Amerikan Yhdysvaltojen, vapaudet tuhotaan, se tapahtuu katolisten jesuiittapappien kavaluudella, sillä he ovat yhteiskunnallisen ja uskonnollisen vapauden viekkaimpia ja vaarallisimpia vihollisia. He ovat lietsoneet alkamaan useimmat Euroopan sodista.
-markiisi de La Fayette, 1799 (Romanism: A Menace to the Nation, Jeremiah J. Crowley, 1912, s. 140) 
En pidä jesuiittojen ilmaantumisesta keskuuteemme. Jos koskaan on olemassa jokin taho, joka ansaitsee ikuisen kirouksen niin maan päällä kuin helvetissä, se on tämä Loyolan seura.
-John Adams, kirje Thomas Jeffersonille, 1816 (The New Jesuits, George Riemer, 1971, s. 14) 
Keitä nämä [vieraan vallan] agentit ovat? He ovat pääasiassa jesuiittoja, kirkollinen veljeskunta, kautta maailman tunnettuja oveluudesta, kaksinaamaisuudesta ja täydellisestä moraalin puutteesta: veljeskunta, joka on niin taitava petoksen saralla, että edes katolisissa maissa, itse Italiassa, sitä ei voitu enää sietää, ja ihmiset vaativat sen lakkauttamista.
-Samuel Morse, Foreign Conspiracy Against the Liberties of the United States, 1835, s. 55

https://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/11/kootut-lainaukset-jesuiitoista.html


Donald Trumpin jesuiittayhteydet

Donald Trump opiskeli itse pari vuotta Fordhamin yliopistossa, joka on jesuiittojen yliopisto New Yorkissa. Trumpin vanhin tytär Ivanka opiskeli kaksi vuotta Georgetownin yliopistossa ja nuorin tytär Tiffany lukee parhaillaan siellä itseään lakimieheksi. Hänen toiseksi vanhin poikansa Eric on valmistunut Georgetownin yliopistosta ja kuuluu nykyään sen taloustieteellisen tiedekunnan neuvonantajien raatiin (engl. advisory board). Trumpilla on siis ilmeisen läheiset välit jesuiittoihin. Steve Bannon, joka johti Trumpin vaalikampanjaa ja toimi presidenttikauden alussa hänen tärkeimpänä neuvonantajanaan, on hänkin jesuiittojen kouluttama. Bannon valmistui Georgetownin yliopistosta 1983.

Sekään ei mitenkään voi olla pelkkää sattumaa, että molemmat Trumpin USA:n korkeimpaan oikeuteen nimittämät tuomarit, Neil Gorsuch ja Brett Kavanaugh, ovat jesuiittojen kouluttamia. Kaiken lisäksi he kävivät samaa jesuiittakoulua (Georgetown Preparatory School) samaan aikaan.

Lisää jesuiitoista, katolisesta kirkosta ja USA:n korkeimmasta oikeudesta:

https://maallikkoapuri.blogspot.com/2018/07/molemmat-trumpin-nimittamat-usan.html
https://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/12/punainen-messu-ja-amerikan-korkein.html

Tässä Trump ja vastaehdokas Hillary Clinton syksyllä 2016 perinteisellä New Yorkin arkkipiispan isännöimällä Al Smithin muistoillallisella, johon presidenttiehdokkaat aina vaalien alla osallistuvat.



Trump sanoi, että hänellä on hienoja muistoja siitä, kuinka hän kävi tällä muistoillallisella vuosien mittaan isänsä kanssa, että "meidän on noustava vastustamaan katolilaisvastaisia asenteita" ja vielä, että "meidän on yhdistyttävä, ei vain kansakuntana, vaan maailmanlaajuisena yhteisönä". Jälkimmäinen on ilmeinen viittaus globalismiin, vaikka Trump muuten onkin luonut itselleen imagon nationalistina.

Hillary Clintonin aviomies ja USA:n presidenttinä 1993-2001 ollut Bill Clinton valmistui aikoinaan Georgetownin yliopistosta ja on tunnetusti häntä siellä opettaneen professorin Carroll Quigleyn suuri ihailija. Clintonin varapresidenttiehdokas Tim Kaine valmistui 1976 jesuiittalukiosta ja piti opiskellessaan Harvardissa välivuoden toimiakseen (varmasti täysin pyyteetöntä) hyväntekeväisyystyötä harjoittavissa jesuiittojen vapaaehtoisjoukoissa Hondurasissa. Kaine on malliesimerkki "lyhytkaapuisesta jesuiitasta" eli henkilöstä, joka ei virallisesti kuulu veljeskuntaan, mutta on käytännössä ihan täysi jesuiitta.

Jesuiitat pelasivat siis molempia puolia tässä suuressa näytelmässä nimeltä "USA:n presidentinvaalit".

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Saksan ainoan maahanmuuttokriittisen puolueen AfD:n logossa Saturnus-symboliikkaa

Maahanmuuttokriittisen puoleen Vaihtoehto Saksalle (AfD) logossa on ilmeistä Saturnus-symboliikkaa eli tyylitelty edestäpäin osittain näkyvä Saturnuksen rengas, jollainen on myös Niken ja Microsoftin Internet Explorerin logossa.

AfD:n logo











Niken logo







Internet Explorerin logo















On kyllä hyvä, että Saksassa on vihdoinkin edes yksi selkeästi maahanmuuttokriittinen ja kansallismielinen puolue, koska Saksaan tuli Euroopan pakolaiskriisin yhteydessä Angela Merkelin avoimien ovien pakolaispolitiikan seurauksena yli 1,2 miljoonaa turvapaikanhakijaa ja tilanne kehitysmaalaisten ja muslimien massamaahanmuuton suhteen alkaa olla siellä jo todella paha. Tässä kooste uutisista ja raporteista, joista käy ilmi, kuinka paha se todella on:

Pakolaiskriisi Saksassa: harhakuvat vs. todellisuus
Ala-Saksin osavaltiossa uusien turvapaikanhakijoiden osuus väkivaltarikosten lisääntymisessä 92%
Joulukuussa 2017 Saksassa oli n. 600000 turvapaikanhakijaa, jotka saivat sosiaalitukia
Yli puolet työttömyystukien saajista Saksassa maahanmuuttajataustaisia
Ääri-islamilaisten salafistien määrä Saksassa kaksinkertaistunut viimeisen viiden vuoden aikana
Ennusteiden mukaan jopa 25% Saksan väestöstä muslimeja vuoteen 2060 mennessä


Saksan väestön vaihtaminen pitkäaikainen suunnitelma?

On perusteltuja syitä, joita käyn perinpohjaisesti läpi laajassa artikkelissani Euroopan pakolaiskriisistä, epäillä että tämä käynnissä oleva väestönvaihto on niin Saksassa kuin muissakin Euroopan maissa jo kauan sitten suunniteltu ja tarkoituksellinen hanke. Saksan kohdalla siihen viittaavat myös kahden merkittävän poliitikon lausunnot jo vuosikymmenten takaa:

Meidän vihreiden täytyy varmistaa, että Saksaan tulee niin paljon maahanmuuttajia kuin mahdollista. Kun he ovat Saksassa, meidän täytyy taistella heidän äänioikeutensa puolesta. Kun me pääsemme siihen, me saamme oman osuutemme äänistä - meidän täytyy muuttaa tämä tasavalta.
- Daniel Cohn-Bendit, saksanjuutalainen Euroopan parlamentin vihreiden puheenjohtaja

Saksa pitää saartaa ulkoapäin ja heterogenisoida sisältäpäin väentulvalla, "laimentaa" niin sanoakseni.
- Joschka Fischer, entinen Saksan ulkoministeri ja varaliittokansleri, Risiko Deutschland, 1995

Fischerin sanoista tulee väistämättä mieleen myös amerikanjuutalaisen biologisen antropologin Earnest Hootonin artikkeli vuodelta 1943, jossa hän ehdotti, että saksalaiset ja heidän "sotaisuusgeeninsä" hävitettäisiin hitaasti ei-saksalaisten miesten massamaahanmuutolla ja sillä, että nämä parittelisivat saksalaisten naisten kanssa.


AfD kontrolloitua oppositiota?

Otin AfD:n logon symboliikan esille, koska eliitin salaseurat ns. piilottavat kaikkien nähtäville okkulttisia symboleita viestittääkseen sillä, että ne omistavat jonkin yhtiön tai kontrolloivat tiettyjä järjestöjä tai instituutioita. Tässä tapauksessa Saturnus-symboliikka viittaisi siis siihen, että AfD olisi näiden salaseurojen kontrollissa.

Suomessa Timo Soini esiintyi johtavana maahanmuutto- ja EU-kriitikkona, mutta osoittautui lopulta valeoppositioksi, kuten ennustelin jo vuonna 2009:

Olenko minä siis ainoa, joka näkee vahvaa ironiaa siinä, että Suomen "virallinen" EU-kriitikko Timo Soini on ainoa tietämäni suomalainen katolilainen poliitikko ja on käynyt myös luennoimassa Suomen Opus Dein keskuksessa? Soinin kaltaiset populistit ovat yleensä kontrolloitua oppositiota eli kulissien takana naruja vetelevän valtaeliitin sätkynukkeja. Politiikkaan tyytymättömät ihmiset äänestävät heitä luullen heidän olevan todellinen vaihtoehto valtapuolueille. Soinin kohdalla on hyvä myös kysyä, onko hän europarlamentissa Suomen kansan, niin kuin väittää olevansa, vai paavin asialla.

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2009/09/paavillinen-eu-ja-katolilainen-timo.html

Soinista tuli jopa suoranainen EU:n puolestapuhuja:

Siksi vähän häkellyttävää on, että Suomen oma EU-kriitikko par excellence, perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini, näyttää kääntäneen kelkkansa Unionin suhteen.  
Useat meistä muistavat hänen loputtomat hokemansa missä EU, siellä ongelma. Ja toisinpäin.  
Mutta mitäs sanotte tästä, Soinin viimeisimmästä lausunnosta:
”On selvää, että eurooppalaiset maat vaikuttavat parhaiten yhdessä. Tästä syystä Euroopan yhtenäisyys on tärkeää. Emme seuraa Britannian keskustelua EU-valinnastaan välinpitämättöminä vaan sillä toivomuksella, että EU on Britanniankin silmissä arvokas yhteisö.”  
Jos tuo ei ole rakkauskirje Euroopan unionille, niin mikä sitten on?
- Nyt.fi, 06/2016

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2016/06/paavilainen-timo-soini-valeoppositiosta.html

Ja Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kynnyksellä "kansallismielinen" ulkoministeri Soini sanoi puheessaan suurlähettiläskokouksessa näin:

Ruotsia läheisempää kumppania meillä ei ole. Olimmehan yhtä maata. Loppujen lopuksi Ruotsin kruunu ja Rooman kirkko tekivät Suomesta Suomen. Sen, että olemme länttä emmekä itää.
- Timo Soini, 21. elokuuta 2017

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2017/08/timo-soini-ruotsin-kruunu-ja-rooman.html

Tarinan opetus on lähinnä se, että vaikka on lähtökohtaisesti hyvä tukea vastavoimia nykyiselle globalistien masinoimalle väestönvaihtopolitiikalle, niin on hyvä myös suhtautua sellaisena esiintyviin varauksella. Koska paras tapa kontrolloida oppositiota on johtaa sitä itse, kuten sanotaan.