Henry Makow on jo vuosia puhunut siitä, miten "Illuminati" ja juutalaiset pankkiirit hallitsevat maailmaa. Vatikaanista ja jesuiitoista Makow on lähes tyystin vaiennut, mutta nyt hän on julkaissut sivuillaan jesuiittoihin liittyvän artikkelin nimimerkki "Memehunterin" kirjoittamana. Anthony Migchels oli ensin kirjoittanut, että libertarismi on "Illuminatin juoni" ja että suurin osan johtavista libertaareista olisi ollut juutalaisia. Daily Bell vastasi tähän kirjoituksella, jossa todetaan yhä useampien tämän hetken johtavista libertaareista olevan katolilaisia, kuten Ludwig von Mises -instituutin (LvMI) perustaja Lew Rockwell, joka on monen läheisen työtoverinsa tavoin uskollinen katolilainen. Daily Bell mainitsee myös sen, että Rockwell myöntää jesuiittojen merkittävän roolin aatteen luomisessa. Ote aiemmasta blogitekstistä:
LvMI:n perustaja ja johtaja on katolilainen Lee Rockwell, ja myös muut instituutin avainhenkilöt ovat katolilaisia ja/tai sidoksissa jesuiittoihin. Näistä Joseph Salerno on jesuiittojen kouluttama ja Jeffrey Tucker ja Thomas Woods ovat kääntyneet katolilaisuuteen. Lisäksi johtavista jäsenistä Mark Thornton on valmistunut fransiskaaniyliopistosta ja Thomas DiLorenzo sekä juutalainen Walter Block ovat jesuiittayliopistojen professoreita.
Memehunterin kirjoitus on vastaus Daily Bellin artikkeliin. Poimitaan siitä avainkohta:
Mutta on ironista, että sekä Daily Bell että Gary North yrittävät pilkata väitettämme, että libertarismi on Illuminatin juoni. Miksi? Koska Ludwig von Mises -instituutin perustaja Lew Rockwell itse nimesi Salamancan yliopiston kanssa tekemisissä olleet espanjalaiset jesuiitat modernin "vapaiden markkinoiden" ajattelun perustajaisiksi.
Jesuiittaveljeskunnan perustajalla Ignatius Loyolalla, joka itsekin opiskeli Salamancassa, oli yhteys Alumbradosiin, nykyisen Illuminatin esiasteeseen. Loyola oli myös Marrano, kääntynyt juutalainen.
Jesuiitat eivät koskaan olleet aitoja katolilaisia. Jesuiitat ovat osa pitkäaikaista juutalaisen Illuminatin juonta infiltroida ja tuhota katolilaisuus sisältä käsin, vaikka useimmat jesuiitat eivät luultavasti ole siitä tietoisia.
-Memehunter, 21. helmikuuta 2012
On totta, että jesuiitat eivät koskaan ole olleet aitoja katolilaisia, aivan kuten katolinen kirkko ei koskaan ole edustanut aitoa kristinuskoa, vaan roomalaisia ja babylonialaisia pakanakultteja. Vatikaani pyrki maailmanvaltaan jo alusta asti, ja inkvisitio, jolla vainottiin juuri aitoja Raamattua vaalivia kristittyjä, kuten valdolaisia, otettiin käyttöön jo 1100-luvulla, vuosisatoja ennen jesuiittojen olemassaoloa. Jesuiitat aikovat todella ajaa alas katolilaisuuden, kuten myös muut uskonnot, kun se on tehnyt tehtävänsä, perustaakseen uuden lusiferisen maailmanuskonnon. Mutta se, että jesuiittaveljeskunta olisi juutalaisten juoni, on yksinkertaisesti valhe vailla historiallista pohjaa. Artikkeli Henry Makow'n sivuilla on tyypillinen esimerkki seuraavasta:
Toinen ilmiö on se, että henkilöt, jotka tätä näkemystä levittävät,
vaikenevat yleensä tyystin Vatikaanista ja jesuiitoista, ikään kuin
näitä instituutioita ei olisi edes olemassa. Mutta silloin, kun tulee
eteen tilanne, jossa näistä ei voi enää vaieta, otetaan käyttöön
suunnitelma b, jonka perusmetodi on väittää, että jesuiittaveljeskunta
on juutalaisten luoma ja hallitsema. Ensinnäkin väitetään, että
veljeskunnan perustaja Ignatius Loyola
oli juutalainen käännynnäinen, mutta tällä väitteellä ei ole
minkäänlaista historiallista pohjaa. Sen lähde, johon usein viitataan,
on yksi propagandisti nimeltä John Torell. Mikä on historiallinen totuus asiasta:
Ensinnäkin Loyolan aatelisperhe ei ollut rodultaan juutalainen. Espanjan
inkvisitio piti rekisteriä kaikista rodultaan juutalaisista
"limpiezan" kautta. Tämä oli Rooman puhdasverisyysoppi, jota
inkvisiittorit valvoivat. Kukaan jolla oli juutalais- tai mauriverta
korkeintaan neljän sukupolven takaa, ei saanut olla virassa, naida
katolilaista tai edes poistua maasta. Loyola oli paasi Ferdinandin ja
Isabellan hovissa, joka oli karkottanut juutalaiset Espanjasta
vuonna 1492. Marrano-juutalaisia tai rodultaan osittain juutalaisia ei
varmasti olisi koskaan hyväksytty siihen hoviin. Kuten Kansallisen
turvallisuusviraston (NSA) "juutalaishuoneen" kohdalla, kaikilta
juutalaisilta oli pääsy kielletty.
-Eric Jon Phelps
Muistattehan myös, että jesuiittaveljeskunta on itse asiassa jalostettu muoto vuosisatoja aiemmin lakkautetusta katolisesta Temppeliherrain ritarikunnasta ja että todellinen voima sen takana olivat Borgian ja Farnesen paavilliset eli mustan aatelin hallitsijasuvut.
Mutta onko jesuiittaveljeskunta
Temppeliherrojen todellinen perillinen? Siihen viittaa moni keskeinen
seikka. Ensinnäkin myös Temppeliherrat käyttivät jesuiittojen käyttämää
IHS-monogrammia, jonka sanotaan tulevan Jeesuksen kreikankielisen nimen
ensimmäisistä kirjaimista tai juuri sanoista "In Hoc Signo". Ainakin jesuiitoille sen esoteerinen merkitys lienee kuitenkin "Isis Horus Set" eli yksi epygtiläisistä jumalista koostuvista kolminaisuuksista.
Toinen mielenkiintoinen yhteys tulee sitä kautta, että Aragonian
kuningas Jaakko II taivutteli paavi Johannes XXII:n suostumaan siihen,
että Temppeliherrojen omaisuudet Aragoniassa ja Valenciassa uudelleen
järjestettäisiin ja että perustettaisiin uusi samankaltainen
sotilaallinen ritarikunta. Vuonna 1317 perustettu ritarikunta
omistettiin Neitsyt Marialle ja sen nimeksi tuli Montesan ritarikunta. Sen tunnus olikin alunperin punainen risti niin kuin Temppeliherroilla.
Mutta miten tämä liittyy jesuiittoihin? No, vuodesta 1587 Montesan
ritarikunnan suurmestarina on toiminut Espanjan kuningas, mutta
viimeinen ei-kuninkaallinen suurmestari oli Pedro Luis Garceran de
Borja, kolmannen jesuiittakenraalin, Francesco Borgian veli.
Mitä tulee Baijerin Illuminatiin, niin sen perustaja Adam Weishaupt oli jesuiitta ja sellaisena aina myös pysyi, toisin kuin monet vaihtoehtomediassa väittävät.
Weishaupt teki
ennen kuolemaansa vuonna 1830 sovinnon katolisen kirkon kanssa. Tämä käy
hyvin yksiin sen kanssa, että hän oli koko ajan ollut uskollinen jesuiitoille ja ajanut heidän asiaansa, sillä jesuiitat hallitsivat tuolloin taas Vatikaania. Paavi Klemens XIV
lakkautti painostuksen alla jesuiittaveljeskunnan vuonna 1773 maksaen
siitä pian hengellään, mutta he pakottivat heidän oman miehensä, Abbe Sieyesin valtaan nostaman Napoleonin avulla
paavi Pius VII:n poistamaan jesuiitat pannasta vuonna 1814.
Jesuiitoilla oli tuon jälkeen entistäkin suurempi ylivalta Vatikaanissa.
Suosittelen ruotsalaisen Henrik Palmgrenin tiedontäyteistä mutta tiivistä esitelmää Euroopan unionin kätketyistä tai ainakin julkisessa keskustelussa vaietuista juurista. Esitelmässä käydään läpi mm. Euroopan mytologiaa, Euroopan yhdentymiseen liittyvää symboliikkaa ja EU:n katolista yhteyttä.
Eliitin visioima uusi maailmanjärjestys ei suinkaan ole tuore hanke. Sen filosofian juuret ovat muinaisissa okkulttisissa traditioissa. Onnistuminen on lähellä, ja syynä siihen on New Age-okkultismin soluttautuminen yhteiskuntaan. Uudessa maailmanjärjestyksessä ei koskaan ole ollut kyse vain maailmanhallituksesta, vaan sen kannattajat ovat alusta alkaen olleet tietoisia salaopeista, ja se on ennen kaikkea spirituaalinen hanke.
- Terry Melanson, New World Order or Occult Secret Destiny?, 2001
Teosofia, New Age ja YK
YK on eliitin luomus, jossa Vatikaanilla ja Maltan ritarikunnalla on pysyvä tarkkailijajäsenyys, ja sen ytimessä vaikuttaa okkultistinen ja luciferilainen henki yhden maailmanuskonnon ja maailmanhallituksen luomiseksi. Kuulostaa äkkiseltään oudolta, mutta todellisuus on tarua ihmeellisempää varsinkin näissä piireissä. Tunnettu okkultisti Alice Bailey perusti miehensä Fosterin kanssa vuonna 1920 organisaation nimeltä Lucifer Publishing, jonka tarkoituksena oli julkaista esoteerista kirjallisuutta, jonka filosofia pohjautui varsinkin Teosofisen Seuran perustajan, H. P. Blavatskyn perintöön. Teosofia tarkoitti alunperin filosofista ajattelua, joka kohdistui jumalan olemuksen selvittämiseen salaperäisellä ja välittömällä näkemyksellä, mutta nykyään sillä tarkoitetaan lähinnä Blavatskyn ja Teosofisen Seuran opetuksia.
Se on nyt siis näytetty toteen, että Saatana, tai Punainen hehkuva lohikäärme, "Fosforin Herra"… ja Lucifer, tai Valontuoja on meissä: se on meidän järkemme - meidän kiusaajamme ja vapahtajamme, meidän älyllinen vapauttajamme ja puhtaalta eläimellisyydeltä pelastajamme.
- H.P. Blavatsky, The Secret Doctrine, Vol. II, 1888, s. 458
Blavatsky jota sanotaan usein New Agen äidiksi, oli siis avoimesti luciferilainen, mikä on olennainen tieto sitten, kun nähdään, miten hänen ideologiansa on vaikuttanut ja edelleen vaikuttaa maailmassa. Kuten oli myös Blavatskyn aikojen johtava vapaamuurari Albert Pike:
LUCIFER, Valontuoja! Outo ja mystinen kutsumanimi pimeyden hengelle! Lucifer, Aamunkoin poika! Onko se hän, joka tuo Valon… Älä koskaan sitä epäile!
- Albert Pike, 33. asteen vapaamuurari, Morals and Dogma of the Ancient and Accepted Scottish Rite of Freemasonry, 1871, s. 321
Teosofisen seuran sinetti
Kuten näette, teosofien sinetissä on useita muinaisia symboleita; omaa häntäänsä syövä käärme eli Ouroboros; sen sisällä heksagrammi, tai Saturnuksen tähti; ja sen sisällä taas ankh, muinainen egyptiläinen symboli. Siinä on myös vastapäiväinen hakaristi eli swastika, aurinkosymboli joka on lähtöisin Aasian kulttuureista. Myötäpäiväistä hakaristiä symbolinaan käyttäneet natsit ottivat vaikutteita Blavatskyn rotuopista, jonka mukaan arjalaiset olivat ihmiskunnan kehittynein rotu, ja he tekivät mm. siihen liittyen tutkimusmatkan Tiibetiin. Teosofisen Seuran opit pohjautuvat siis muinaisiin mysteereihin, kuten vapaamuurarien ja jesuiittojen. Jesuiittaveljeskunnan perustaja Ignatius Loyola kuului aiemmin okkultistiseen salaseuraan nimeltä Alumbrados, jonka nimi tarkoittaa samaa kuin Illuminati eli "valaistuneet".
Vaikka teosofialla ja jesuitismilla (ja vapaamuurariudella) onkin ilmeinen esoteerinen yhteys, Blavatsky hyökkäsi voimakkaasti jesuiittoja vastaan ja puhui myös heidän yhteydestään vapaamuurariuteen.
Jesuiitat ansaitsevat paikan tässä salaseuroja käsittelevässä kappaleessa, sillä he ovat salajoukkio enemmän kuin mikään muu ryhmä, ja heillä on paljon läheisempi yhteys varsinaiseen vapaamuurariuteen - ainakin Ranskassa ja Saksassa - kuin ihmiset yleensä tiedostavat. Tätä veljeskuntaa kohtaan osoitettiin yleistä moraalista paheksuntaa aivan sen syntyajoista lähtien.
- H.P. Blavatsky, Isis Unveiled, 1877, Vol. 2, s. 352
Luciferilainen oli myös Blavatskyn seuraaja Bailey, joka muutti yhdistyksensä nimeksi Lucis Trust, koska alkuperäinen nimi paljasti liian selvästi sen agendan. Bailey sanoi kanavoivansa henkiolennon, tiibetiläisen "ylösnousseen mestarin", Djwal Khulin sanomaa, joka oli tällaista:
... Ranska, Saksa, Italia, Espanja ja Portugali, jotka kaikki ovat muuntaneet muinaisia toimintaperiaatteitaan, muuttivat hallintomuotonsa ja reagoivat vähitellen ja hitaasti Shamballa-voimaan. Ne ovat tosin reagoineet siihen voimaan suurten ja merkittävien persoonien kautta, jotka olivat erityisen herkkiä vallan- ja muutoksenhalulle ja jotka... ovat muuttaneet kansakuntiensa elämän luonteen ja painottaneet enenevässä määrin avarampia ihmisyyden arvoja. Miehet jotka antoivat innoituksen Ranskan vallankumoukseen; valloittaja Napoleon; kansakunnan luoja Bismarck; kansansa uudelleenluoja Mussolini; Hitler joka nosti ahdistuneen kansan harteilleen; idealisti Lenin; Stalin ja Franco ovat kaikki Shamballa-voiman ja tiettyjen huonosti ymmärrettyjen energioiden ilmentymiä. Nämä ovat aikaansaaneet merkittäviä muutoksia omana aikanaan...
Näitä ihmisiä kutsutaan diktaattoreiksi, demagogeiksi, innoitetuiksi johtajiksi tai oikeudenmukaisiksi ja viisaiksi miehiksi oman ideologian, kulttuuriperinnön, asenteiden, ja poliittisen, taloudellisen ja uskonnollisen koulutuksen pohjalta. Mutta kaikki nämä johtajat ovat... lopullisen analyysin perusteella pitkälle kehittyneitä persoonallisuuksia. Heitä käytetään luomaan suuria ja tarpeellisia muutoksia ja muuttamaan sivilisaation kasvoja...
Älkää syyttäkö mukana olevia persoonia tai miehiä, jotka aiheuttavat tapahtumat, joita nykypäivänä joudutaan ihmettelemään ja kauhistelemaan. He ovat vain menneisyyden tuote ja nykyisyyden uhreja. Samaan aikaan he ovat kohtalon lähettiläitä, uuden järjestyksen luojia ja uuden sivilisaation alullepanijoita; he ovat sen tuhoajia, joka on tuhottava, ennen kuin ihmiskunta voi mennä eteenpäin Valaistulla Tiellä.
- Alice Bailey, The Externalisation of the Hierarchy, 1939, s. 133-135
Näin siis Bailey, jonka Lucis Trustin alainen World Goodwill on YK:n virallisesti tunnustama kansalaisjärjestö (NGO) ja konsultoi sitä säännöllisesti. Lucis Trust on täten YK:n talous- ja sosiaalineuvoston jäsen. Hänellä on ollut uskolliset kannattajansa YK:ssa, kuten pitkäaikainen alipääsihteeri Robert Muller, joka filosofoi maailmanhallituksesta, maailmanrauhasta ja spirituaalisuudesta tuoden YK:hon vankan edustuksen New Age-liikkeelle. Hänen globaalia koulutusohjelmaansa on kuvailtu näin:
YK:n kolmannen pääsihteerin U Thantin puheenkirjoittaja ja sittemmin lakkautetun Planetary Citizens-aivoriihen johtaja, Baileyn opetuslapsi Donald Keys kertoi näin:
Meillä on meditaatioita YK:ssa pari kertaa viikossa. Meditaatio-ohjaaja on Sri Chinmoy, ja näin hän kuvasi tätä tilannetta: "... YK on Jumalan valittu instrumentti; valittuna instrumenttina oleminen tarkoittaa sitä, että on jumalallinen sanansaattaja, joka kantaa Jumalan sisäisen maailman ja ulkoisen ilmentymän lippua. Jonain päivänä maailma tulee... vaalimaan YK:n sielua ihka omanaan ylpeydellä, sillä tämä sielu on kaikkirakastava, kaikkiravitseva ja kaikkitäyttävä.
- Donald Keys, 11. marraskuuta 1984 (Global Tyranny... Step by Step: The United Nations and the Emerging New World Order, 1992, William F. Jasper)
Meditaatiohuone YK:n päämajassa
Alkuperäisiin vaikuttajiin järjestön taustalla kuuluivat myös David Spangler, Baileyn innokas seuraaja, ja suuri ympäristöliikevaikuttaja ja YK:n spiritualisoimisen moottori Maurice Strong, jotka ovat kuuluneet myös Lindisfarne-aivoriiheen. Sitä on rahoittanut mm. äärimmäisen vaikutusvaltainen ja maailmanhallitusta ajava Rockefellerin pankkiirisuku.
Lucifer tulee antamaan meille lopullisen kokonaisuuden lahjan. Jos hyväksymme sen, hän on vapaa ja me olemme vapaita, siinä on lusiferinen initiaatio. Sen kohtaa nyt ja tulee jatkossa moni kohtaamaan, koska se on initiaatio uuteen aikakauteen (New Age).
- David Spangler, Reflections on the Christ, 1981, s. 45
Benjamin Creme ja Maitreya
Alkaen vuodesta 1959 Benjamin Cremeen otti yhteyttä yksi "Ylösnousseista Mestareista", joka kertoi hänellä olevan missio viedä eteenpäin Mestarien suunnitelmaa ihmiskuntaa varten. Cremeä opastettiin valmistelemaan erään Herra Maitreyan tulemista, Mestarin joka ottaisi ihmismuodon ja alkaisi valmistamaan ihmiskuntaa Vesimiehen ajan tulemiseen - eräänlaiseen New Age-vuosituhanteen. Vesimiehen aika olisi rauhan, runsaudenpulan, täydellisen tasa-arvon ja Mestarien YK:n kautta harjoittaman globaalin hallinnon aikaa.
- Steve Bonta, New Age Roots: Dark foundations of the New World Order, 1999
Benjamin Cremeä voisi kaiketi sanoa Blavatskyn ja Baileyn opetuksien ruumiillistumaksi nykyaikana. Hänen perustamansa järjestö Share International on kytköksissä YK:hon, ja sen lehteen ovat kirjoittaneet mm. Boutros Boutros-Ghali, Kofi Annan, Mary Robinson, Gro Harlem Brundtland, Dalai-lama ja prinssi Charles.
Kuka tai mikä tämä Maitreya sitten on?
Häntä on odotettu läpi sukupolvien kaikissa suurissa uskonnoissa. Kristityt tuntevat Hänet Kristuksena ja odottavat Hänen lähellä olevaa tulemistaan. Juutalaiset odottavat Häntä Messiaana; hindut odottavat Krishnan tulemista; buddhalaiset odottavat Häntä Maitreya Buddhana; ja muslimit odottavat Imaami Mahdia tai Messiasta.
Hänet tunnetaan eri nimillä, mutta moni uskoo heidän viittaavaan samaan henkilöön: Maailmanopettajaan, jonka nimi on Maitreya. Tahtoen itseään kutsuttavan vain yksinkertaisesti Opettajaksi Maitreya ei ole tullut uskonnollisena johtajana tai perustamaan uutta uskontoa, vaan opettajana ja opastajana kaikkien uskontojen seuraajille sekä uskonnottomille ihmisille.
Tänä suuren poliittisen, taloudellisen ja yhteiskunnallisen kriisin aikana Maitreya innostaa ihmiskuntaa näkemään itsensä yhtenä perheenä ja luomaan jakamiseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, ja globaaliin yhteistyöhön perustuvan sivilisaation.
- Share International (conspiracyarchive.com)
Eli Maitreya on yksi antikristuksista, joita meille tarjotaan. Antikristus tarkoittaa kirjaimellisesti "sijaiskristusta", joten siihen määritelmään on toki sopinut jo kohta 2000 vuotta paavi, jonka yksi titteli on "Jeesuksen Kristuksen Sijainen". Tämä on tosin nykyajan vesittyneeltä protestantismilta unohtunut. Itse olen agnostikko enkä Raamattuun uskova kristitty, mutta tässä ei ole olennaista, mitä itse uskoo, vaan se, mitä maailmanuskontoa ja maailmanhallitusta ajava eliitti uskoo. Tuohon Cremen kuvaukseen tiivistyy koko uuden maailmanjärjestyksen ydin. Se myydään auvoisena New Age -utopiana, koska eiväthän ihmiset ostaisi tyranniaa sen oikealla nimellä. Mutta seuraava lainaus Cremeltä paljastaa jo enemmän tämän utopian diktatorisesta luonteesta.
Näistä olemassa olevista [New Age-]ryhmistä kaikilla elämänaloilla - politiikan, uskonnon, yhteiskunnan, tieteen, koulutuksen ja kulttuurin - tulee muodostumaan ydinjoukko, jota Mestari itse suoraan valmentaa. Vähitellen heitä kutsutaan apuun hallinnollisten virastojen toimesta, ja heidän vaikutusvaltansa hallinnollisiin päätöksiin lisääntyy. He voivat täten suoraan luoda perustan uudelle maailmanjärjestykselle.
- Benjamin Creme, The Reappearance of The Christ and the Masters of Wisdom, 1980
Kuulostaa kovasti platonilaiselta filosofiselta diktatuurilta, jollaista eliitin herrakerhoissa maiskutellaan. Todellisuudessa uudessa maailmanjärjestyksessä valta olisi edelleen samaisten, nykyään Vatikaanissa ja salaseuroissa vaikuttavien mysteeriuskontojen ylipappien käsissä, kuin se on ollut jo vuosituhansia.
Bill Cooperin vaikuttava luento Lansingissa 1996 - osa 3:
Silloin vallitsisi rauha eliitille, ei meille:
Vesimiehen aika, rauhan ja ymmärtämyksen aika. Rauha ei ole rauhaa sellaisena, kuin me sen tunnemme. Rauha tulee silloin, kun ei ole tiedostamista ja vastustusta tälle agendalle. Sitä he tarkoittavat rauhalla. Rauha tulee, kun ei ole jäljellä tarpeeksi vastustajia aiheuttamaan ongelmia ja jäljellä olevilla ei ole käytössään toimivia aivoja. Se on rauhaa, ja siitä tämä kiire mikrosiruttaa ihmiset ja luoda täysin kontrolloitu yhteiskunta.
- Alan Watt (de-construct.net)
New Age on silmänkääntötemppu, jolla myös ohjataan juuri näitä tiedostavia tai "heränneitä" ja maailmanmenosta huolestuneita ihmisiä eliitin haluamaan suuntaan, eli kohti "uutta maailmanjärjestystä", jota se tarjoaa itse luomiensa ongelmien ratkaisuksi. Vaikka suurin osa New Age -toiminnasta on sinänsä harmitonta, on syytä tiedostaa sen taustalla ole agenda.
Vapaamuurari- ja jesuiittayhteys
Kuten yllä todettiin, sekä vapaamuurarius että jesuitismi pohjautuvat muinaisiin mysteereihin, ja New Age on tavallisille ihmisille tarkoitettu pehmitetty versio niistä.
Jotta saavuttaisivat päämääränsä maailman yhdistämiseksi ja saisivat siten koko maailman palvelemaan suurta suunnitelmaa, "valaistuneet" vapaamuurarit ja New Age-gurut ovat ajaneet kollektivistisia näkemyksiä, jotka tukevat monistista panteismia ja yhtenäisyyttä. Tästä syystä globalistisen Kansainliiton ja YK:n alkuunpanijoiden etujoukossa ovat olleet teosofit pyrkien edistämään suunnitelman etenemistä...
- Willy Peterson, Concepts Underlying The New Age Culture Shift - From A Christian Perspective
Näimme jo yllä, ketä vapaamuurarit todellisuudessa palvovat, ja Pike paljasti myös, mikä on heidän suunnitelmansa maailman ja kristinuskon varalle:
... Me päästämme valloillemme nihilistit ja ateistit ja aiheutamme suuren yhteiskunnallisen mullistuksen, joka kaikessa karmeudessaan näyttää kansakunnille mitä seuraa ehdottomasta ateismista, julmuuden ja verenvuodatuksen pääasiallisesta alkulähteestä. Sitten ihmiset kaikkialla puolustaakseen itseään maailman vallankumouksellista vähemmistöä vastaan tekevät lopun noista sivilisaation tuhoajista, ja kristinuskon harhasta kärsivät massat, joiden jumalallinen henki on siitä lähtien hukassa, kovasti ihannetta kaivaten, mutta tietämättä, mihin kohdistaa palvontansa, ottavat vastaan todellisen valon, vihdoin viimein kaiken kansan nähtäville tuotavan Luciferin puhtaan opin universaalin ilmentyksen kautta. Tämä ilmestys on seurausta yleisestä taantumuksellisesta liikehdinnästä, jota seuraa kristinuskon ja ateismin tuho, molemmat valloitetaan ja hävitetään yhdellä iskulla.
- Albert Pike (1809-1891), 33. asteen vapaamuurari, kirje Giuseppe Mazzinille (Pawns in the Game, William Guy Carr, 1958)
Uuden maailmanjärjestyksen kovimmat vastustajat ovat yleensä tunnustuksellisia protestantteja tai ns. uudestisyntyneitä kristittyjä, kuten esimerkiksi Thomas Richards tai Eric Jon Phelps, ja se johtuu juuri siitä, että aito kristillisyys ei sovi sen suunnitelmiin.
New Age on universaali avomielinen uskonto, joka sulkee ulkopuolelleen vain ne, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen ja personoituun Jumalaan. Buddhalaiset, shintolaiset, satanistit, humanistit, noidat, noitatohtorit ja shamaanit - kaikki jotka hylkäävät kristinuskon, kutsutaan New Age-perheen luotetuiksi jäseniksi. Eri uskontojen ja lahkojen seuraajat on tarkoitus yhdistää yhtä tarkoitusta varten: IHMISEN KUNNIAAN NOSTAMISTA.
- Texe Marrs, Dark Secrets of the New Age, 1987
New Age-gurut usein painottavat sitä, miten jumaluus on ihmisessä itsessään. Tämä idea on lähtöisin vapaamuurariuden pyrkimyksestä kehittää ihminen aina lähemmäs ja lähemmäs jumaluutta. Siitä jo muinaisesta Babylonista lähteneessä "illuminismissa" tai "valaistuneisuudessa" on pohjimmiltaan kyse.
Hän aloittaa vapaamuurariuransa luonnonihmisenä; hän päättää sen tulemalla sen kurin kautta uudelleen luoduksi, viimeistellyksi ihmiseksi... Tämä - ihmisen evoluutio yli-ihmiseksi - oli aina muinaisten mysteerien tarkoitus, ja modernin vapaamuurariuden todellinen tarkoitus on, ei sosiaaliset hyödyt ja hyväntekeväisyys, joihin niin paljon kiinnitetään huomiota, vaan niiden spirituaalisen evoluution edistäminen, jotka pyrkivät viimeistelemään oman luontonsa ja muuttamaan sen enemmän jumalankaltaiseksi.
- W.L. Wilmhurst, vapaamuurari, The Meaning of Masonry, 1927, s. 46-47
Ihmisestä ollaan tekemässä jumalaa. Ja häntä muovataan savenvalajan pyörällä kuten Egyptin mystisiä myyttejä. Kun hänen valonsa loistaa ulospäin kohottaakseen ja säilyttääkseen kaiken, hän ottaa vastaan jumaluuden kolmoiskruunun...
- Manly P. Hall, 33. asteen vapaamuurari, The Lost Keys Of Freemasonry, 1923, s. 92
Jesuiitta Teilhard de Chardin - "New Agen isä"
Jesuittapappi Pierre Teilhard de Chardin oli niin suuressa roolissa modernin New Age-liikkeen luomisessa, että häntä on jopa sanottu sen isäksi. Hän levitti panteistista ja mystistä suhtautumista jumaluuteen ollen näin Loyolan hyvä oppilas ja kehitteli edelleen Vladimir Vernadskin ideaa noosfääristä, joka tarkoittaa kollektiivista, jatkuvassa evoluutiossa olevaa tietoisuutta, jonka osa kaikkien ihmisten tietoisuus on. Kuulostaa varmasti tutulta tänne mahdollisesti eksyneille David Icken seuraajille. Toinen Teilhard de Chardinin idea oli Omega-piste, jota kohti kaikki vääjäämättä kulkee lopulta yhdentyen universaaliksi yhdeksi. Siinä pisteessä ihmisistä tulisi "kristuksia" ja ihmiskunnasta tulisi kollektiivisesti "Kristus". Hän tarjoaa ihmiselle kolme vaihtoehtoa:
... lakata toimimasta tekemällä jollakin tavalla itsemurhan; vetäytyä erillisyyden mystiikan kautta; toteuttaa itsensä yksilöllisesti ja egoistisesti erottautuen massasta; tai syöksyä päättäväisesti kokonaisuuden virtaan tullakseen osaksi sitä.
- Pierre Teilhard de Chardin, The Future of Man, 1964, s. 46-47
Yksi maailma, yksi uskonto, yksi hallitus, yksi tapa ajatella, yksi tapa olla ja elää... Siitä uudessa maailmanjärjestyksessä pohjimmiltaan on kyse. Toisin ajatteleville ei siinä ole tilaa, ja tavalla tai toisella heidät tullaan eliminoimaan.
Juutalaista Rothschildin pankkiirisukua on pidetty yleisesti vaihtoehtomediassa maailman mahtisukuna ja valtapyramidin huippuna, mutta sitä se ei kaikesta päätellen sentään todellisuudessa ole. Kaikkein vaikutusvaltaisimmat ihmiset pitävät erittäin matalaa profiilia, koska eivät halua valtansa tulevan näkyväksi. He eivät mene tv-studioon haastateltavaksi, kuten esimerkiksi entinen Rothschildien pankkidynastian päämies Sir Evelyn de Rothschild tässä. Jopa vaihtoehtomedian tunnetuin edustaja Alex Jones on haastattellut radio-ohjelmassaan hänen poikaansa David Mayer de Rothschildia, mikä menee jo aika koomiseksi. Amschel Mayer Rothschild ja Maltan risti
Rothschildit ovat kautta aikojen olleet paavillisia ja kuninkaallisia ritareita ja läheisessä yhteistyössä Vatikaanin kanssa. 1900-luvun alun Juutalaisen ensyklopediat mainitsivat heidän kantavan titteliä "Vatikaanin valtionkassan vartijat". Ylläolevassa kuvassa Rothchildien pankkidynastian perustajan Mayer Amschel Rothschildin poika Amschel Mayerilla on kaulassaan Maltan risti eli johanniittojen/Maltan ritareiden tunnus. Mielenkiintoista on myös se, että David Rene de Rothschild on nainut itsensä Aldobrandinin sukuun, joka on osa mustaa aatelia ja sidoksissa Vatikaaniin. Suvusta tuli aikoinaan myös yksi paavi, Klemens VIII.
Harvoin mainitaan se, että Rothschildit muiden länsimaisten pankkiirien ja teollisuusmiesten ohella rahoittivat Hitlerin valtaannousua vastavoimana Neuvostoliitolle*. Äärioikeisto virheellisesti sanoo Rothschildeja "juutalaisiksi pankkiireiksi", kun tosiasiassa he ovat kietoutuneet yhteen katolisen kirkon kanssa ja kytkeytyneet yhdessä perinteisen mafian ja Amerikan CIA:n kanssa Vatikaanin pankkiin, joka oli natsiystävällinen.
-Sherman H. Skolnick, The Rockefellers and the Rothschilds
1800-luvun alussa paavi lähestyi Rothschildeja lainatakseen rahaa. Rothschildit olivat erittäin hyvää pataa paavin kanssa, mikä sai yhden toimittajan toteamaan sarkasisesti: "Rothschild on suudellut paavin kättä... Rauha on vihdoin taas maassa."
-Derek Wilson, Rothschild: A Story of Wealth and Power, 1988
*Antony C. Sutton osoitti kirjassaan "Wall Street and the Rise of Hitler", että Natsi-Saksaa rakennettiin ainakin osittain amerikkalaisten pankkiirien ja yritysten avulla. Vaihtoehtomediassa on monia antisionisteja, jotka kiistävät tämän leimaten sen sionistien propagandaksi. Samaiset antisionistit vakuuttelevat, että Hitler oli isänmaallinen ja hyvä johtaja, joka "vapautti kansansa juutalaisten pankkiirien ikeestä". Totuus lienee kuitenkin se, että hän oli opportunisti, joka syyllisti juutalaiset kaikesta pahasta, kuten oli tapahtunut niin monesti aiemmin historian aikana. Näin tekivät myös jesuiitat oman lehtensä välityksellä 1800-luvun lopulla:
Vuonna 1890 "Civilta Cattolica" suuntasi taas huomionsa juutalaisiin
artikkelien sarjassa, joka uudelleenjulkaistiin pamfletin muodossa…
jonka tarkoituksena oli tuoda esille juutalaisten toimet modernin
liberaalin kansallisvaltion luomisessa. Kirjoittaja esitti syytöksen,
että "viekkaudellaan" juutalaiset lietsoivat Ranskan vallankumouksen
saavuttaakseen yhteiskunnallisen tasa-arvon, ja sitten he ujuttautuivat
vähitellen avainpaikoille useimpien valtioiden talouselämässä
tähtäimenään kontrolloida niitä ja aloittaa heidän "vihamielinen
kampanjansa kristinuskoa vastaan". Juutalaiset oli "rotu joka herättää
kuvotusta"; he olivat "laiska kansa, joka ei tee työtä tai tuota mitään;
joka elää toisten tekemän työn kustannuksella". Pamfletti päätti
vaatimalla "yhteiskunnallisen tasa-arvon" poistamista ja juutalaisten
eristämistä muusta väestöstä.
-John Cornwell, Hitler's Pope: The Secret History of Pius XII, 2000
Muistattehan että Hitler itse sanoi oppineensa "kaikkein eniten jesuiittaveljeskunnalta" ja että Himmler organisoi SS:n veljeskunnan periaatteiden mukaan. On muitakin aihetodisteita, että Hitler oli viime kädessä vain Vatikaanin ja jesuiittojen pelinappula.
Mutta miksi Vatikaani oli 1800-luvun alussa tiukoilla?
Jesuittakenraali on ollut maailman vaikutusvaltaisin mies siitä lähtien, kun paavi Pius VII palautti veljeskunnan tai "komppanian" aseman vuonna 1814. Johtuen veljeskunnan lakkauttamisesta paavin toimesta vuonna 1773 jesuiitat perustivat Baijerin Illuminatin yhden sotilaansa, Adam Weishauptin kanssa. Illuminati imaisi itseensä juutalaisen Rothschildin mahtisuvun luoden maailmanlaajuisen jesuiittakenraalin hallitseman jättiomaisuuden. Tämän taloudellisen aseen avulla jesuiitat sitten kävivät sotaa Vatikaania, paavia, Euroopan katolisia monarkkeja ja dominikaanien veljeskuntaa vastaan. Tätä inkvisitiota ja ristiretkeä kutsuttiin "Ranskan vallankumoukseksi ja Napoleonin sodiksi". 25 vuoden ajan jesuiittakenraalin vapaamuurarikätyrit erityisesti Napoleon Bonaparten hahmossa kävivät sotaa. Bonaparte rankaisi myös Maltan ritareita ajaen heidät kotisaareltaan Venäjälle.
-Eric Jon Phelps, Vatican Assassins, 2001
Weishaupt ja hänen jesuiittakumppaninsa katkaisivat Vatikaanin tulovirrat käynnistämällä ja johtamalla Ranskan vallankumouksen, ohjailemalla Napoleonin katolisen Euroopan valloitusta, kapinalla kirkkoa vastaan isä Hidalgon kaltaisten pappien johdolla Meksikossa ja latinalaisessa Amerikassa, ja lopulta panemalla Napoleonin vangitsemaan paavi Pius VII:n Avignonissa, kunnes hän suostui vapauttamistaan vastaan uudelleentunnustaa jesuiittaveljeskunnan. Tämän jesuiittojen sodan Vatikaania vastaan päättivät Wienin kongressi ja vuoden 1822 salainen Veronan sopimus... Aina siitä lähtien Rothschildit ovat olleet Vatikaanin talousasiamiehiä.
-Emanuel M. Josephson, The Federal Reserve Conspiracy and the Rockefellers, 1968
Weishauptin uskollisuus jesuiitoille
Weishaupt teki ennen kuolemaansa vuonna 1830 sovinnon katolisen kirkon kanssa. Tämä käy hyvin yksiin sen kanssa, että hän oli koko ajan ollut uskollinen jesuiitoille ja ajanut heidän asiaansa, sillä jesuiitat hallitsivat tuolloin taas Vatikaania. Paavi Klemens XIV lakkautti painostuksen alla jesuiittaveljeskunnan vuonna 1773 maksaen siitä pian hengellään, mutta he pakottivat heidän oman miehensä, Abbe Sieyesin valtaan nostaman Napoleonin avulla paavi Pius VII:n poistamaan jesuiitat pannasta vuonna 1814. Jesuiitoilla oli tuon jälkeen entistäkin suurempi ylivalta Vatikaanissa.
Vatikaanin hovijuutalaiset
Mutta palataan Illuminatista Vatikaanin "hovijuutalaisiin". Termi hovijuutalainen tarkoitti alunperin juutalaisia pankkiireita, jotka hoitivat Euroopan kuninkaallisisten ja aatelisten raha-asioita, mitä vastaan he saivat etuoikeuksia ja vapauksia, joita muilla juutalaisilla ei ollut. He saivat esimerkiksi asua ghettojen ulkopuolella. Rothschildit joiden pankkidynastian perustaja tuli Frankfurtin juutalaisghetosta, ovat ilmeinen historiallinen esimerkki Vatikaanin hovijuutalaisista, ja tämänhetkisiä malliesimerkkejä ovat mm. Gary Krupp ja New Yorkin pormestari Michael Bloomberg. Mielenkiintoisin tapaus on pitkäaikainen Israelin sionistihallinnon vaikuttaja Shimon Peres, joka kävi Puolassa jesuiittakoulua ja on ollut niin hyvää pataa paavin kanssa, että lupasi Itä-Jerusalemin Vatikaanille Oslon rauhansopimuksen yhteydessä. Tämän uutisoi italialainen lehti La Stampa kolme päivää ennen Oslon sopimuksen julkistamista ja vahvisti myöhemmin julkisuuteen vuotanut sähke Roomasta Israeliin. Barry Chamish kertoo allaolevassa videossa tapauksen yksityiskohdat.
Sionistit näyttävät usein olevan tiiviissä yhteistyössä Vatikaanin kanssa, ja Tooran ja juutalaisen uskon hylkäävät sabbatailaiset juutalaiset usein myös avoimesti kääntyvät katolisuuteen (Näin teki myös Benjamin Freedman, jonka puheita käytetään useimmilla sionismin vastaisilla ja avoimesti juutalaisvastaisilla sivustoilla todisteena juutalaisten salaliitosta ja ylivallasta). Onko Israel siis kaiken pahan alku ja juuri vai vain pelinappula suuressa uskonnollispoliittisessa valtapelissä, sen päätelköön kukin itse.
Tosiasia on joka tapauksessa se, että Israelin olemassaolo on hyödyttänyt Vatikaania, koska se on Israelin kautta päässyt käsiksi himoitsemaansa Jerusalemiin, jota se jo ristiretkien aikana yritti vallata itselleen takaisin. Tätä ristiretkien henkeä pitävät nykyään yllä katoliset veljeskunnat, ennen kaikkea Maltan ritarikunta, jonka virallinen nimi on "Jerusalemin Pyhän Johanneksen suvereeni sotilaallinen ja hospitaliittaritarikunta", ja Jerusalemin Pyhän Haudan ritarikunta. Espanjan kuningas Juan Carlos, joka on näiden molempien ritarikuntien korkea-arvoinen jäsen, kantaa myös titteliä "Jerusalemin kuningas". Kun edellä mainitut seikat otetaan huomioon, ei ole lainkaan erikoista, että kardinaali Spellman lobbasi sen puolesta, että Israel hyväksyttäisiin YK:hon.
Sen sijaan, että ottaisi julkisesti kantaa, hän [Spellman] toimi kulissien takana "vaatien henkilökohtaisesti jokaista Etelä-Amerikan maata antamaan äänensä Israelille"… Ei ollut epäilystäkään siitä, että Spellman tunsi YK-edustajia… Katkeran kamppailun jälkeen Israel hyväksyttiin YK:hon äänin 37-12. Israelilaiset olivat kääntyneet monen huomattavan miehen puoleen, mukaan lukien John Foster Dulles, jotta nämä ajaisivat heidän asiaansa. Mutta Charlie Silver oli vakuuttunut, että Spellman oli ollut ratkaiseva tekijä…
-John Cooney, The American Pope, 1984
Mm. David Icke sanoo, että Rothschildit kontrolloivat täysin mediaa. Ehkä näin on vaihtoehtomedian luomassa satumaailmassa, mutta oikeassa maailmassa Nat Rothschild hävisi juuri kanteen Daily Mail -lehteä vastaan, joka oli kirjoittanut hänen olleen "nukkemestari", joka saattoi yhteen lordi Mandelsonin ja venäläisen oligarkin, Oleg Deripaskan suurta bisnesdiiliä varten. Nat Rothschild väittää kyseessä olleen vain "virkistysmatka" ja vaati vahingonkorvauksia kunnianloukkauksesta.
Rothschildeille (ja Rockefellereille) jälleen lisähuomiota mediassa:
Kaksi kuuluisaa pankkiirisukua on löytänyt toisensa. Eurooppalaiset Rothschildit ovat ostaneet yli kolmanneksen osuuden amerikkalaisten Rockefellereiden omaisuudenhoitoyhtiöstä.
Rothschildien Lontoon pörssissä noteerattu RIT Capital Partners -yhtiö hankki siivunsa ranskalaiselta Societe Generale -pankilta, jolla on ollut osakkaana Rockefellereiden yhtiössä vuodesta 2008 lähtien.
Kauppa tuo yhteen kaksi sukupatriarkkaa, 96-vuotiaan David Rockefellerin ja 76-vuotiaan Jacob Rothschildin.
Rothschildit aloittivat pankkiuransa 1700-luvun lopulla Frankfurtissa Saksassa. He ovat rahoittaneet muun muassa Britanniaa sodassa Napoleonia vastaan sekä Suezin kanavan rakentamista.
John D. Rockefellerin vuonna 1882 perustama Rockefeller & Co nousi puolestaan amerikkalaisen kapitalismin ja äveriäisyyden symboliksi.
-STT, 30. toukokuuta 2012