Näytetään tekstit, joissa on tunniste Trump. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Trump. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. joulukuuta 2022

BIS luomassa maailmanlaajuisen keskuspankin digitaalisen valuutan

Kansainvälisen järjestelypankin (BIS) pääjohtaja Agustin Carstens sanoi lokakuussa 2020, että BIS aikoo luoda keskuspankin digitaalisen valuutan, jonka avulla sillä olisi "absoluuttinen kontrolli" rahaliikenteestä:


Kansalaisjournalisti Lauri Paavola on yrittänyt saada Suomen Pankin edustajilta vastausta, onko Suomi menossa mukaan siihen, mutta hänelle ei ole annettu siitä mitään tietoa:


Koska Suomen Pankki on BIS:in osakas, on hyvin erikoista, että asiasta ei ole tiedotettu ollenkaan ja ettei valtamedia ole kysynyt siitä mitään, jolloin asian esille tuominen on taas kerran jäänyt "salaliittoteoreetikkojen" tehtäväksi, kuten oli pitkään myös WEF:n "suuren nollauksen" kohdalla:

https://maallikkoapuri.blogspot.com/2021/09/maailman-talousfoorumin-great-reset.html

Joka tapauksessa maailmalla jo yli 100 keskuspankkia kaavailee digitaalisen valuutan käyttöön ottamista ja Suomen pankki on yksi niistä, joten voinee hyvin olettaa, että se ON menossa mukaan BIS:in digitaalisen valuuttaan.

Karttaesitys maailman keskuspankkien digivaluuttasuunnitelmista:














Sen Suomen Pankki on ilmoittanut jo julkisesti, että Euroopan keskuspankki on luomassa digitaalisen euron.

"Salaliittoteoreetikot" ovat jo pitkään varoittaneet eliitin suunnitelmista poistaa käteiset kokonaan käytöstä ja sen aiheuttamista uhasta ihmisten vapaudelle, ja nämä keskuspankkien digitaaliset valuutat ovat askel sitä monetaarista dystopiaa kohti.


Keskuspankkien jesuiittayhteyksiä

Huomasin asiaa tutkiessani myös, että BIS:in hallituksen puheenjohtaja Francois Villeroy de Galhau on jesuiittojen kouluttama, hän valmistui jesuiittojen johtamasta eliittilukiosta Pariisissa. Jesuiittojen asiamies on tietenkin myös toinen hallituksen jäsen Jay Powell, joka on Federal Reserven pitkäaikainen puheenjohtaja. Powell valmistui Georgetownin yliopistosta ja aiemmin samasta jesuiittalukiosta kuin Trumpin USA:n korkeimman oikeuden tuomareiksi nimittämät Neil Gorsuch ja Brett Kavanaugh.

https://maallikkoapuri.blogspot.com/2018/10/federal-reserven-johtaja-jerome-powell.html

https://maallikkoapuri.blogspot.com/2018/07/molemmat-trumpin-nimittamat-usan.html

Villeroy de Galhau on tukenut EKP:n entisen johtajan Mario Draghin rahapolitiikkaa, ja Draghi on hänkin jesuiittojen asiamies, kuten olen tuonut usein esille. Draghi muodosti aikanaan EU-presidentti Herman van Rompuyn ja Italian pääministeri Mario Montin kanssa "jesuiittatroikan", kuten sitä kutsuttiin:

https://maallikkoapuri.blogspot.com/2012/02/seka-italian-etta-espanjan-uusi.html

keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Bill Gates teki syyskuussa 2019 suuren sijoituksen Pfizerille koronarokotteen kehittäneeseen biotekniikkayhtiöön

Bill Gates teki syyskuussa 55 miljoonan dollarin sijoituksen mRNA-teknologian kehittämiseen keskittyvään biotekniikkayhtiöön BioNTech, joka ei vielä tuolloin ollut laittanut markkinoille yhtään tuotetta. Sittemmin BioNTech kehitti Pfizerille koronarokotteen ja yhtiön markkina-arvo nousi niin paljon, että Gatesin sijoituksen arvo oli huhtikuussa 2021 noin kymmenkertaistunut yli 550 miljoonaan dollariin. Onnekas mies, vaiko sisäpiirin kauppa ennakkotiedon perusteella?

Vuosi sitten kirjoitin Gatesin suhteesta koronaplandemiaan:

Suurin savuava ase on Event 201, joka oli "uudenlaisen koronaviruksen" aiheuttamaa maailmanlaajuista pandemiaa simuloinut harjoitus. Harjoituksen skenaariossa virus tarttui lepakoista sikoihin ja sioista ihmisiin, missä siinäkin on yhtymäkohta koronapandemiaan, sillä COVID-19-viruksen on sanottu tarttuneen alun perin lepakoista ihmisiin Kiinassa. 

Event 201 järjestettiin 18. lokakuuta 2019 eli pari kuukautta ennen kuin koronapandemia valtamedian uutisoinnin mukaan alkoi. Sattumateoreetikot uskovat tuon olevan sattumaa, mutta kun otetaan huomioon myös, ketkä harjoituksen järjestivät, niin ei, ei se voi olla sattumaa. Harjoituksen järjesti arvostettu Johns Hopkinsin yliopisto yhteistyössä Bill ja Melinda Gatesin säätiön ja Maailman talousfoorumin (WEF) kanssa. 

Bill Gates on nostettu koronapandemian aikana kansainvälisessä mediassa jonkinlaiseksi terveysguruksi, jolta pyydetään pandemiasta ja sen vaikutuksista asiantuntijalausuntoja. Gates on ollut jo kauan maailman suurin rokotteiden puolestapuhuja säätiönsä kautta ja "suuri hyväntekijä", mutta vasta nyt hänen sädekehänsä on päässyt täyteen loistoonsa, kun hän on päässyt esiintymään eräänlaisena 2000-luvun messiaana, joka pelastaa maailman mainostamillaan rokotteilla. Mutta valveutuneet ihmiset näkevät Gatesin hyväntekijäimagon taakse ja, että se peittää alleen tavallisten ihmisten maailmasta ja ongelmista täysin irrallaan olevan megalomaanikon, joka haluaa muun eliitin kanssa kontrolloida maailman väestöä. Kun omaa yli 100 miljardin dollarin omaisuuden, niin kuin Bill Gates, on varaa laittaa valtavasti rahaa myös oman hyväntekijäimagon rakentamiseen. Hyväuskoiset ihmiset eivät ymmärrä, että psykopaatitkin usein luovat itselleen julkisuuskuvan "hyväntekijänä", joka peittää alleen heidän todelliset motiivinsa ja pyrkimyksensä.

Sen lisäksi, että Gates oli järjestämässä pandemiaharjoitusta pari kuukautta ennen koronapandemian väitettyä puhkeamista, hän twiittasi 19. joulukuuta 2019, ennen kuin uutisointi pandemiasta oli alkanut tammikuussa 2020: 

"Mitä on luvassa seuraavaksi säätiöllemme? Olen erityisen innostunut siitä, mitä ensi vuosi voisi tarkoittaa yhdelle globaalin terveyden parhaista tuotteista: rokotteille."

https://maallikkoapuri.blogspot.com/2021/03/koronaplandemia-event-201-bill-gates-ja.html

Eli tällainen on Gatesin koronaplandemiaan liittyvä aikajana:


Syyskuu 2019

Gates sijoittaa 55 miljoonaa dollaria noin vuosi myöhemmin koronarokotteen Pfizerille kehittäneeseen biotekniikkayhtiöön BioNTech.

Lokakuu 2019 

Bill Ja Melinda Gatesin säätiö järjestää yhdessä Maailman talousfoorumin kanssa uudenlaisen koronaviruksen aiheuttamaa pandemiaa simuloivan harjoituksen New Yorkissa. 

Harjoituksessa linjattiin mm., että sosiaalisen median alustojen tulee muuttua pandemian aikana julkaisijoiksi, jotka taistelevat "disinformaatiota" vastaan, ja niin on käynytkin, sillä Facebookin, YouTuben ja Twitterin muodostama somekartelli on poistanut kovalla kädellä kriittisesti koronarajoituksiin ja koronarokotuksiin suhtautuvaa sisältöä ja sitä postanneiden käyttäjien tilejä.

Joulukuu 2019

Gates twiittaa olevansa hyvin innoissaan siitä, mitä seuraava vuosi voisi tarkoittaa rokotebisnekselle. Se tarkoitti mm. sitä, että hänen biotekniikkayhtiöön BioNTech tekemänsä suuren sijoituksen arvo yli kymmenkertaistui alle kahdessa vuodessa.

Tammikuu 2020

Uutisissa ilmoitetaan ensimmäisestä (väitetystä) koronakuolemasta Wuhanissa Kiinassa.

Maaliskuu 2020

WHO julistaa, että koronaepidemia on muuttunut pandemiaksi.

Gates on lahjoittanut WHO:lle satoja miljoonia dollareita ollen näin yksi sen suurimmista rahoittajista. Eturistiriita on ilmeinen.

Kesäkuu 2020

Gatesin yhteistyökumppani WEF järjestää vuotuisen kokouksensa antaen sille nimeksi Great Reset eli "suuri nollaus", ja sen puheenjohtaja Klaus Schwab julkaisee kirjan COVID-19: The Great Reset ja toteaa: "Pandemia merkitsee harvinaista, mutta kapeaa mahdollisuuden ikkunaa miettiä, kuvitella uudelleen ja nollata maailmamme".


Huomionarvoista on myös, että Bill Gates on lahjoittanut myös lukuisille medioille yhteensä yli 300 miljoonaa dollaria. Lahjoituksen saaneisiin medioihin kuuluvat mm. yhdysvaltalainen julkisen palvelun radioverkko NPR,  Guardian, Der Spiegel, Le Monde, El Pais, BBC, CNN, Daily Telegraph ja Financial Times. Huomionarvoista siksi, että valtamedialla on ollut ratkaiseva rooli pandemiailluusion luomisessa. Ilman median jatkuvaa pelkoa lietsovaa uutisointia tuskin kukaan olisi huomannut, että mitään erityistä olisi käynnissä. 

Bill ja Melinda Gatesin jesuiittayhteydet

Bill Gates ei ole kuitenkaan isoin kiho tai koronaplandemian todellinen "mastermind", vaan se on kaikella todennäköisyydellä jesuiitat.

Bill ja Melinda Gatesin säätiö on lahjoittanut 19 miljoonaa dollaria jesuiittakoulujen rakentamiseen. Näitä uusia kouluja on rakennettu menestyneen Chicagon Cristo Rey Jesuit High School:in mallin mukaan. Tuo lahjoituskohde ei varmasti valikoitunut sattumalta, sillä Melinda Gates on ollut läpi elämänsä sidoksissa jesuiittoihin. Hän on sanonut olevansa edelleen uskontoaan harjoittava katolilainen ja että hänen äitinsä isosetä oli jesuiittapappi. Vuonna 2019 julkaistussa kirjassaan The Moment of Lift hän kertoo, että kävi Dallasissa katolista ursuliinikoulua, joka oli lähellä olleen poikien jesuiittalukion sisarkoulu. Ursuliinikoulun tytöt kävivät tuossa jesuiittalukiossa lukemassa matematiikkaa ja fysiikkaa. Melinda Gates on siis jesuiittojen kouluttama, kuten Anthony Fauci, joka on tehnyt yhteistyötä Gatesien kanssa, ja hän muistelee suurella lämmöllä katoliseen ursuliinien sisarkuntaan ja jesuiittaveljeskuntaan kuuluneita opettajiaan.

USA:n tartuntatauti-instituuttia jo vuodesta 1984 johtanut ja USA:n johtavaksi ja yhdeksi maailman johtavista korona-asiantuntijoista nostettu Anthony Fauci on jesuiittojen luomus. Hän kävi Regisin jesuiittalukiota New Yorkissa, johon hänellä oli yli tunnin matka yhteen suuntaan, ja muistelee suurella lämmöllä kouluvuosiaan ja jesuiittaopettajiaan. Sen jälkeen Fauci suoritti kandidaatin tutkinnon jesuiittojen Holy Cross -yliopistossa Worcesterissa Massachusettsissa, ennen kuin suoritti lääketieteen tutkinnon arvostetussa Cornellin yliopistossa. Hän muistelee yliopistovuosiaan samalla lämmöllä kuin lukiovuosiaan ja korostaa aina, miten suuri vaikutus jesuiitoilla on ollut häneen.

Tammikuussa 2021 Gates sanoi olleensa "erittäin yllättynyt", että hän ja Fauci, joka on tehnyt yhteistyötä Gatesin kanssa hänen säätiönsä kautta ja jonka kanssa hän sanoo keskustelevansa säännöllisesti koronapandemian aikana, ovat joutuneet "hullujen" ja "pahojen" koronapandemiaan liittyvien "salaliittoteorioiden" kohteeksi.

Yksi sattuma lisää on se, että Fauci sanoi puheessaan jesuiittojen Washingtonissa sijaitsevassa mahtavassa Georgetownin yliopistossa vuonna 2017 painokkaasti, että Donald Trumpin presidenttikaudella tulee ilman mitään epäilystä "yllätysepidemia". Miten se on yllätys, jos sellaisen tiedetään jo etukäteen tulevan, ja mistä Fauci saattoi tietää varmasti, sillä eikö se ollut yhtä lailla mahdollista, että Trumpin kaudella ei puhkeaisi mitään laajaa epidemiaa? 

 

Tämä haiskahtaa taas kerran ns. ennakoivalta ohjelmoinnilta, jossa eliitti kertoo etukäteen, mitä se aikoo tehdä, piilottamalla totuuden näkyville. Siinä on taustalla karman laki, johon eliitti ja sen salaseurat uskovat, eli että, jos he kertovat asiasta etukäteen, niin he ikään kuin vapautuvat vastuusta, koska he ovat antaneet ihmisille mahdollisuuden estää heidän pahat tekonsa. "Mehän kerroimme, että näin aioimme tehdä, mutta ette tehneet mitään, jotain vastuu on teillä" on piiloviesti, joka ennakoivaan ohjelmointiin liittyy. Samanlaista ennakkovihjailua oli valtavasti lavastettuja 911-iskuja edeltävinä aikoina. 

tiistai 30. maaliskuuta 2021

Koronaplandemia, Event 201, Bill Gates ja jesuiitat

Event 201 - savuava ase

On aivan ilmeistä, että koronapandemia on etukäteen suunniteltu maailmanlaajuinen psykologinen operaatio ja massojenhallintakoe, jonka avulla ajetaan eteenpäin globalistisen eliitin tavoitteita, kuten teknokraattista valvontayhteiskuntaa ja talousjärjestelmän suurta nollausta. Siihen johtopäätökseen päätyäkseen pitää vain ynnätä yhteen helposti saatavilla olevat tiedonpalaset, todisteet on piilotettu kaikkien nähtäville.

Suurin savuava ase on Event 201, joka oli "uudenlaisen koronaviruksen" aiheuttamaa maailmanlaajuista pandemiaa simuloinut harjoitus. Harjoituksen skenaariossa virus tarttui lepakoista sikoihin ja sioista ihmisiin, missä siinäkin on yhtymäkohta koronapandemiaan, sillä COVID-19-viruksen on sanottu tarttuneen alun perin lepakoista ihmisiin Kiinassa. 

Event 201 järjestettiin 18. lokakuuta 2019 eli pari kuukautta ennen kuin koronapandemia valtamedian uutisoinnin mukaan alkoi. Sattumateoreetikot uskovat tuon olevan sattumaa, mutta kun otetaan huomioon myös, ketkä harjoituksen järjestivät, niin ei, ei se voi olla sattumaa. Harjoituksen järjesti arvostettu Johns Hopkinsin yliopisto yhteistyössä Bill ja Melinda Gatesin säätiön ja Maailman talousfoorumin (WEF) kanssa. 

Bill Gates on nostettu koronapandemian aikana kansainvälisessä mediassa jonkinlaiseksi terveysguruksi, jolta pyydetään pandemiasta ja sen vaikutuksista asiantuntijalausuntoja. Gates on ollut jo kauan maailman suurin rokotteiden puolestapuhuja säätiönsä kautta ja "suuri hyväntekijä", mutta vasta nyt hänen sädekehänsä on päässyt täyteen loistoonsa, kun hän on päässyt esiintymään eräänlaisena 2000-luvun messiaana, joka pelastaa maailman mainostamillaan rokotteilla. Mutta valveutuneet ihmiset näkevät Gatesin hyväntekijäimagon taakse ja, että se peittää alleen tavallisten ihmisten maailmasta ja ongelmista täysin irrallaan olevan megalomaanikon, joka haluaa muun eliitin kanssa kontrolloida maailman väestöä. Kun omaa yli 100 miljardin dollarin omaisuuden, niin kuin Bill Gates, on varaa laittaa valtavasti rahaa myös oman hyväntekijäimagon rakentamiseen. Hyväuskoiset ihmiset eivät ymmärrä, että psykopaatitkin usein luovat itselleen julkisuuskuvan "hyväntekijänä", joka peittää alleen heidän todelliset motiivinsa ja pyrkimyksensä.

Sen lisäksi, että Gates oli järjestämässä pandemiaharjoitusta pari kuukautta ennen koronapandemian väitettyä puhkeamista, hän twiittasi 19. joulukuuta 2019, ennen kuin uutisointi pandemiasta oli alkanut tammikuussa 2020:

Mitä on luvassa seuraavaksi säätiöllemme? Olen erityisen innostunut siitä, mitä ensi vuosi voisi tarkoittaa yhdelle globaalin terveyden parhaista tuotteista: rokotteille.

 









Sattumaako tuokin, vai totuuden piilottamista näkyville, joka on salaseurojen ja eliitin yleinen tapa toimia? Entä miksi Gates sanoi BBC:n haastattelussa huhtikuussa 2020: "Emme simuloineet tätä, emme harjoitelleet", kun sitähän hänen järjestämässään Event 201:ssä juuri nimenomaan tehtiin? Kaiketi siksi, että totuudenetsijät olivat jo silloin hyvin selvillä hänen tekemisistään ja tarkoitusperistään. Tammikuussa 2021 Gates sanoi olleensa "erittäin yllättynyt", että hän ja Anthony Fauci, joka on tehnyt yhteistyötä Gatesin kanssa hänen säätiönsä kautta ja jonka kanssa hän sanoo keskustelevansa säännöllisesti koronapandemian aikana, ovat joutuneet "hullujen" ja "pahojen" koronapandemiaan liittyvien "salaliittoteorioiden" kohteeksi.

Event 201:n järjestäjien oma koostevideo


Nämä videolta poimitut infotekstit ovat paljonpuhuvia:












Maailman suurinta pr-firmaa (Edelman) harjoituksessa edustanut Matthew Harrington kommentoi videolla tuota "misinformaatiota" (eli oikeaa tietoa, jota levittävät internetissä kaltaiseni bloggaajat, vloggaajat ja vaihtoehtomedian toimittajat):

Elämme hetkeä, jona sosiaalisen median alustojen on astuttava esiin ja tunnustettava, että sen aika on ohi, että ne painottavat olevansa teknologinen alusta eivätkä [valtamedian kaltainen] julkaisija. Niiden todellakin pitää olla mukana paikkansapitävän informaation julkaisemissa ja olla yhteistyössä tiede- ja terveydenhuoltoyhteisöjen vastapainona... Koska misinformaatiota ja disinformaatiota on lähes mahdotonta saada takaisin Pandoran lippaaseen.

Ja juuri noin erityisesti Youtube ja Facebook ovat toimineetkin koronapandemian aikana.

Bill Gates on lahjoittanut myös WHO:lle satoja miljoonia dollareita ollen näin yksi sen suurimmista lahjoittajista. Siinä on ilmeinen eturistiriita, kun Gates maailman johtavana rokotteiden myyntimiehenä on "ostanut" itselleen WHO:n, joka on ylin koronavirukseen liittyvää informaatiota ja suosituksia jakava auktoriteetti maailmassa.

Tulee kiinnittää huomiota myös Maailman talousfoorumiin (WEF) rooliin "koronaplandemiassa". Se oli mukana järjestämässä Event 201:tä ja julkisti kesäkuussa 2020 kokouksessaan suunnitelman "Great Reset", joka tarkoittaa eräänlaista maailman talousjärjestelmän suurta nollausta. WEF:n puheenjohtaja Klaus Schwab, joka on olemukseltaan hieman kuin Bond-elokuvien roistohahmo Ernst Stavro Blofeld, kommentoi sitä silloin näin:

Pandemia merkitsee harvinaista mutta kapeaa mahdollisuuden ikkunaa miettiä, kuvitella ja uudelleenjärjestää maailmamme.

Aika selvä viittaus uuteen maailmanjärjestykseen.


Bill ja Melinda Gatesin jesuiittayhteydet

Bill Gates ei ole kuitenkaan isoin kiho tai "koronaplandemian" todellinen "mastermind", vaan se on kaikella todennäköisyydellä sama taho, jonka luomus Anthony Fauci on - eli jesuiitat.

Bill ja Melinda Gatesin säätiö on lahjoittanut 19 miljoonaa dollaria jesuiittakoulujen rakentamiseen. Näitä uusia kouluja on rakennettu menestyneen Chicagon Cristo Rey Jesuit High School:in mallin mukaan. 

Tuo lahjoituskohde ei varmasti valikoitunut sattumalta, sillä Melinda Gates on ollut läpi elämänsä sidoksissa jesuiittoihin. Hän sanoo olevansa edelleen uskontoaan harjoittava katolilainen ja että hänen äitinsä isosetä oli jesuiittapappi. Vuonna 2019 julkaistussa kirjassaan The Moment of Lift hän kertoo, että kävi Dallasissa katolista ursuliinikoulua, joka oli lähellä olleen poikien jesuiittalukion sisarkoulu. Ursuliinikoulun tytöt kävivät tuossa jesuiittalukiossa lukemassa matematiikkaa ja fysiikkaa. Melinda Gates on siis jesuiittojen kouluttama, kuten Anthony Fauci, joka on tehnyt yhteistyötä Gatesien kanssa, ja hän muistelee suurella lämmöllä katoliseen ursuliinien sisarkuntaan ja jesuiittaveljeskuntaan kuuluneita opettajiaan.


USA:n johtava korona-asiantuntija Anthony Fauci: jesuiittojen luomus

USA:n tartuntatauti-instituuttia jo vuodesta 1984 johtanut ja USA:n johtavaksi ja yhdeksi maailman johtavista korona-asiantuntijoista nostettu Anthony Fauci on jesuiittojen luomus. Hän kävi Regisin jesuiittalukiota New Yorkissa ja muistelee suurella lämmöllä kouluvuosiaan ja jesuiittaopettajiaan. Sen jälkeen Fauci suoritti kandidaatin tutkinnon jesuiittojen Holy Cross -yliopistossa Worcesterissa Massachusettsissa, ennen kuin suoritti lääketieteen tutkinnon arvostetussa Cornellin yliopistossa. Hän muistelee yliopistovuosiaan samalla lämmöllä kuin lukiovuosiaan ja korostaa aina, miten suuri vaikutus jesuiitoilla on ollut häneen.

Tässä pureudutaan syvemmälle Faucin jesuiittataustaan ja siihen, mitä se merkitsee:


Ja lisää "sattumia". Fauci sanoi puheessaan jesuiittojen Washingtonissa sijaitsevassa Georgetownin yliopistossa vuonna 2017 painokkaasti, että Donald Trumpin presidenttikaudella tulee ilman mitään epäilystä "yllätyspandemia":


Myös USA:n tautikeskuksen (CDC) johdossa oli koronapandemian alkaessa jesuiittojen kouluttama mies. Robert Redfield suoritti Georgetownin yliopistossa sekä kandidaatin että lääketieteen tutkinnon. Tammikuussa hänen tilalleen tuli Joe Biden presidenttiyden myötä Johns Hopkinsin yliopistossa lääketieteen tutkinnon suorittanut Rochelle Walensky.

Varapresidentti Mike Pencen "oikeana kätenä" Valkoisen talon koronatyöryhmässä työskennellyt ja mediassa jossain vaiheessa paljon esillä ollut Deborah Birx ei ole jesuiittojen kouluttama, mutta yksi hänen perheensä pitkäaikaisista ystävistä on jesuiittapappi Dan McDonald. MaDonald piti vuonna 2014 puheen tilaisuudessa, jossa Birx vihittiin lähettilääksi ja USA:n globaaliksi AIDS-koordinaattoriksi.

Mainitsemisen arvoista on myös, että Georgetownin yliopistossa on WHO-yhteistyökeskus, joka perustettiin vuonna 2017 eli samoihin aikoihin, kun Fauci piti siellä puheensa, jossa ennusti Trumpin kaudella puhkeavan pandemian. 


Jesuiitat näkevät koronapandemian mahdollisuutena tehdä maailmasta oman ideologiansa mukaisen

Jesuiittojen lehti America julkaisi 22. huhtikuuta 2020 artikkelin otsikolla "Olemme kaikki nyt munkkeja". Siinä todetaan, että ihmiset elävät nyt vähän niin kuin munkit, sulkeutuneina ja eristäytyneinä koteihinsa, ja että tässä tilanteessa voidaan oppia jotain kääntymällä munkkien puoleen opastuksen hakemiseksi.

Tuo artikkeli on paljon puhuva siinä mielessä, että se tuo esille, miten jesuiitat näkevät koronapandemian aikaisen elämän olevan jollain tapaa lähempänä heidän käsitystään siitä, miten ihmisten pitäisi elää. Mutta jesuiittakenraali Arturo Sosan sanat huhtikuulta 2020 ovat sitäkin paljastavampia. 

Haaste on se, että me todella EMME unohda, että tämä EI myöskään ole sattuma. COVID-19 ei ole sattuma. Se on pikemminkin tietyn tien tulos, miten kaikki ihmiset tulevat ymmärtämään muodostaa meidän YHDEN suhteemme toistemme kanssa. Ja se on vahvistus MEIDÄN missiollemme tehdä yhteistyötä ja antaa panoksemme tämän maailman muutokseen. Ja uskon, että voimme näyttää ihmisille - pohdiskelemalla COVID-19:n merkitystä - luomamme maailman haurauden ja, että meidän todella tulee liittyä yhteen, jotta voimme mennä TOISEEN suuntaan. Ja ÄLÄ ajattele, että asiat muuttuvat tämän kriisin jälkeen. On hyvin paljon niitä, jotka ovat kiinnostuneet tästä ajatuksesta, ja niin moni meistä on niin tottunut vanhoihin tapoihin. Me unelmoimme palaamisesta elämäämme. Mutta se - on se suuri houkutus. Joten käyttääkseen tämän kriisin tarjoaman mahdollisuuden on oltava tietoinen, että jonkin TÄYTYY muuttua, koska ihmissuhteemme ja elämämme rakenne todella on hyvin hauras. Joten ÄLÄ unohda tätä kriisiä - EI: "Joo okei, se oli pahaa unta. Ja nyt olemme taas hereillä ja kaikki elämässämme on taas niin kuin ennenkin!" - Ei, ei. Meidän TÄYTYY ymmärtää tämä opetus, että JOS EMME MUUTU tämän jälkeen, SEURAAVA TULEE OLEMAAN VIELÄ PAHEMPI.

- Arturo Sosa, jesuiittakenraali, 2. huhtikuuta 2020

https://www.reddit.com/r/Jesuitworldorder/comments/g7mpgd/arturo_sosa_publicly_admits_plandemic_is_theirs/

Herää kysymys, että oliko tuo viimeinen lause suorastaan uhkaus ihmiskunnalle? Meidän pitää hyväksyä suosiolla vapauksiemme rajoittaminen ja elää vähän niin kuin munkit, tai jesuiitat järjestävät vielä pahemman kriisin? Kyllä se siltä vähän vaikuttaa.


Jesuiitat pyrkivät luomaan koronaplandemian avulla uuden joakimilaisen maailmanjärjestyksen?

Tiukan linjan protestantti Drake Shelton on ensimmäisenä tuonut esille näkemyksen, että jesuiitat pyrkivät siirtämään ihmiskunnan Joakim Fiorelaisen teorian mukaisesti kolmanteen eli Pyhän hengen aikakauteen, joka seuraa Isän aikakautta ja Pojan aikakautta, jota olemme nyt eläneet. Tämä kolmas aikakausi olisi egalitaarinen ja monastinen utopia, jossa hierarkkisen kirkollisen organisaation korvaisi "oikeudenmukaisuuden järjestys". Tämä sama muutos koskisi jesuiittojen uudessa joakimilaisessa maailmanjärjestyksessä kaikkia muitakin instituutioita kuin alas ajettavaa kristittyä kirkkoa. 

Käytännössä ihmisten elämä olisi jesuiittojen joakimilaisessa visiossa juuri hieman samalla tavalla munkkimaista, kuin se on nyt "koronaplandemian" ollut. Eli ihmiskontaktit on mimimoitu, ihmiset eivät voi huvitella normaaliin tapaan, ja seksuaaliseen kanssakäymiseenkiin on puututtu (on kehotettu olemaan kutsumatta kotiin omaan talouteen kuulumattomia ihmisiä ja välttämään irtosuhteita jne.). Tulevaisuudessa olisi tarkoitus, että seksuaalista kanssakäymistä ei olisi juuri ollenkaan, lukuun ottamatta harvoja ja valittuja, joilla olisi lupa lisääntyä, ja seksuaaliset tarpeet hoidettaisiin pääasiassa virtuaalitodellisuuden ja seksirobottien avulla. Kyse olisi joakimilaisten näkökulmasta teknologisesta utopiasta, muiden näkökulmasta varmaan dystopiasta... ellei heitä aivopestä nauttimaan tuosta elämäntavasta. Romaanin Uusi uljas maailma kirjoittaneen Aldous Huxleyn mielestä erityisen tehokas totalitaarinen valtio olisi ollut juuri sellainen, jossa ihmiset saadaan nauttimaan omasta alamaisuudestaan ja orjuudestaan.

Uskon että Shelton on oikeilla jäljillä, ja minulle tulee tästä jotenkin mieleen myös vuosikymmen sitten new age -kulttimaisen Zeitgeist-liikkeen promotoima Venus-projekti, joka kaavaili tulevaisuuden teknologista utopiaa, jossa resurssit jaetaan tasapuolisesti ja kaikilla on kaikkea. 

Ongelmana näissä utopioissa on aina se, että kuka niiden resurssien jakamisesta päättää, koska jonkun se täytyy kuitenkin tehdä. Ja vaikka jesuiittojen uusi joakimilainen maailmanjärjestys olisikin näennäisesti egalitaarinen, niin kyllä siinäkin olisi varmasti ja vääjäämättä edelleen eliitti, joka päättäisi, miten ihmisten pitää elää ja olla. Ainoa ero olisi se, että näkyvä valtarakenne olisi muuttunut; enää ei olisi vaaleilla valittuja poliitikkoja, jotka päättävät ihmisten asioista, vaan valtaa käyttäisivät eliitin delegoimat teknokraatit apunaan pitkälle viety valvontateknologia. Ihmisiä ei hallittaisi enää autoritaarisesti, vaan heitä kontrolloitaisiin pääasiassa hienovaraisesti niin, että he ovat tyytyväisiä omassa orjuudessaan, Huxleyn sanoja mukaillen.


Jesuiitta Athanasius Kircher, Pyrophylaciorum ja koronavirus

Athanasius Kircher (1602-1680) oli saksalainen jesuiitta ja tiedemies. Hän oli ensimmäisiä mikrobeja mikroskoopilla tutkinut tiedemies ja esitti, että rutto on bakteerien aiheuttamaa. Kircher oli ehkä jopa ensimmäinen basilliteorian esittäjä. Hän tutki lääketieteen lisäksi myös mm. geologiaa ja piirsi oman tietämyksensä pohjalta Maan vulkaanisen kartan Pyrophylaciorum

Pyrophylaciorum













Graafinen kuva "koronaviruksesta"













Yhdennäköisyys on melkoinen, eikö vain? Liekö sattumaa vai jesuiittojen piiloviesti?

Event 201, koronavirus ja jesuiitat gematrian ja numerologian näkökulmasta:

https://gematriaeffect.news/event-201-the-coronavirus-outbreak-and-the-jesuit-couple-bill-and-melinda-gates/

maanantai 13. toukokuuta 2019

Myös jesuiitta John F. Kellyn seuraaja Trumpin kansliapäällikkönä on jesuiittojen kouluttama

Ote aiemmasta artikkelista:

Muistan kun Obaman kauden alussa oli paljon puhetta siitä, että hänellä oli vähän aikaa kansliapäällikkönä kaikenlaiseen likaiseen peliin osallistunut juutalainen poliittinen vaikuttaja Rahm Emanuel. Mm. tässä Red Ice:n artikkelissa hänet nimettiin "Israelin vakoilijaksi" ja "Mossadin agentiksi", joka on lojaali Israelille eikä USA:lle, mikä voikin ihan hyvin pitää pitkälti paikkansa. Emanuel sai pestin varmaankin siksi, että hänellä oli Obaman kanssa yhteistä historiaa Chicagon ajoilta. 
Juutalaisten oletetusta ylivallasta Amerikassa puhuva pitivät tätä tietenkin taas yhtenä näyttönä siitä, että juutalaiset kontrolloivat USA:n hallitusta. Emanuel kuitenkin poistui takavasemmalle syksyllä 2010, ja hänen tilalleen tuli jesuiittalukiosta ja Chicagon jesuiittayliopistosta valmistunut William M. Daley. Tammikuussa 2012 Daleyn tilalle tuli Jack Lew, joka on Emanuelin tavoin juutalainen, mutta myös jesuiittojen kouluttama; hän valmistui jesuiittojen Washingtonissa sijaitsevan USA:n päämajan, Georgetownin yliopiston oikeustieteellisestä 1983. Tammikuussa 2013 Lew:n tilalle tuli Denis McDonough, joka toimi kansliapäällikkönä Obaman kauden loppuun. McDonough on valmistunut Georgetownin yliopistosta, kuten Lew, ja hänellä on lisäksi aiempi tutkinto katolisesta yliopistosta Minnesotassa. 
Alt-right-piireissä on nostettu samalla tavalla voimakkaasti esille se, että Donald Trumpin tyttären Ivankan juutalainen aviomies Jared Kushner on toiminut Trumpin läheisenä neuvonantajana. Tämä olisi oletetusti taas uusi näyttö siitä, että juutalaiset hallitsevat Washingtonia kulissien takana.
             
Mutta kun Georgetownin yliopistosta valmistunut John F. Kelly tuli heinäkuussa 2017 kansliapäälliköksi amerikankreikkalaisen Reince Priebusin tilalle, niin hän laittoi Kushnerin kuriin ja tämän vaikutusvalta Valkoisessa talossa väheni dramaattisesti. Sitä ennen Kelly oli USA:n kotimaan turvallisuudesta vastaavan ministeriön tasoisen viraston, Homeland Securityn, pääjohtaja. Kuten äskettäin kirjoitin, Homeland Security on aivan ilmeisesti jesuiittojen luomus, ja sen johdossa on ollut jatkuvasti jesuiittojen kouluttamia henkilöitä.

https://maallikkoapuri.blogspot.com/2018/10/valkoisen-talon-kansliapaallikkona-taas.html

John F. Kellyn seuraaja Valkoisen talon kansliapäällikkönä, Mick Mulvaney, on hänkin jesuiittojen kouluttama. Mulvaney valmistui Georgetownin yliopistosta, joka on Washingtonissa sijaitseva jesuiittojen päämaja ja valtakeskus Amerikassa.

Mielenkiintoinen pikku juttu on se, että Mulvaney oli vuonna 2016 kutsunut Trumpia "kamalaksi ihmiseksi", mutta on nyt siis hänen läheinen neuvonantajansa Valkoisessa talossa. Jotenkin tämä kuvastaa hyvin sitä, miten paljon USA:n politiikka on pitkälti teatteria, ellen sanoisi "jesuiittateatteria". Trumpin kaudella on ollut koko ajan kaikenlaista hälinää ja "skandaalia", ja se peittää alleen sellaiset olennaiset asiat kuin, että hänellä on ollut kansliapäällikköinä jesuiittoja, kuten oli Obamalla, tai että molemmat Trumpin nimittämät korkeimman oikeuden tuomarit ovat jesuiittojen kouluttamia.

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Valkoisen talon kansliapäällikkönä taas jesuiittojen kouluttama mies (John F. Kelly)

Barack Obaman hallinto oli täynnä jesuiittojen asiamiehiä, ja he miehittävät suurinta osaa kaikkein tärkeimmistä paikoista, kuten täällä dokumentoin. Kokosin allaolevan listan Obaman ensimmäisen kauden loppupuolella 2012:

Jesuiittojen kouluttamia

- Robert Gates, puolustusministeri (2006-2011)
- Leon Panetta, puolustusministeri (2011-), CIA:n pääjohtaja (2009-2011)
- Janet Napolitano, turvallisuusministeri (2009-)
- William M. Daley, Valkoisen talon kansliapäällikkö (2011-2012)
- Jacob Lew, Valkoisen talon kansliapäällikkö (2012-), budjettiviraston pääjohtaja (2010-2012)
- Stephanie Cutter, presidentin neuvonantaja (2011-2012)
- James L. Jones, turvallisuuspoliittinen neuvonantaja (2009-2010)
- Denis McDonough, toinen turvallisuuspoliittinen neuvonantaja (2010-), turvallisuusneuvoston kansliapäällikkö (2009-2010)
- John O. Brennan, kotimaan turvallisuuden neuvonantaja (2009-)
- Daniel Pfeiffer, Valkoisen talon viestintäpäällikkö (2009-)
- Jon Favreau, presidentin johtava puheenkirjoittaja (2009-)
- Kathryn Ruemmler, presidentin lainopillinen neuvonantaja (2011-)
- Ron Klain, varapresidentin kansliapäällikkö (2009-2011)
- Mike Donilon, varapresidentin neuvonantaja (2009-)
- Evan Ryan, varapresidentin suhdehenkilö (2009-)
- Brian McKeon, varapresidentin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja (2009-)
- Terrell McSweeny, varapresidentin sisäpoliittinen neuvonantaja (2009-)
- Elizabeth Alexander, varapresidentin lehdistösihteeri (2009-)
- Jane Holl Lute, apulaisturvallisuusministeri (2009-)
- David Petraeus, CIA:n pääjohtaja (2011-)
- Michael J. Morell, CIA:n apulaisjohtaja (2010-)
- George J. Mitchell, USA:n Lähi-idän erikoislähettiläs (2009-2011)
- David Hale, USA:n Lähi-idän erikoislähettiläs (2011-)

Jesuiittayhteyksiä muuten omaavia

- Joe Biden, varapresidentti; kunniatohtorin arvonimi kahdesta jesuiittayliopistosta; poika Hunter Biden jesuiittojen kouluttama, toiminut jesuiittayliopiston lobbarina ja kuulunut jesuiittojen vapaaehtoisjoukkoihin
- Hillary Clinton, ulkoministeri (2009-); aviomies Bill Clinton jesuiittojen kouluttama ja jesuiittaprofessorinsa (Carroll Quigley) suuri ihailija
- Ken Salazar, sisäministeri (2009-); fransiskaanipappien kouluttama ja jesuiittojen yhteistyökumppani
- Kathleen Sebelius, sosiaali- ja terveysministeri (2009-); valmistunut katolisesta yliopistosta, aviomies K. Gary Sebelius jesuiittojen kouluttama
- Paul Volcker, Talouden elvyttämisen neuvottelukunnan puheenjohtaja (2009-2011); kunniatohtorin arvonimi kahdesta jesuiittayliopistosta
- Thomas E. Donilon, turvallisuuspoliittinen neuvonantaja (2010-); valmistunut katolisesta yliopistosta, veli Mike Donilon jesuiittojen kouluttama
- Douglas Lute, Irakin ja Afganistanin asioiden turvallisuuspoliittinen neuvonantaja (2007-); vaimo Jane Holl Lute jesuiittojen kouluttama
- Jeanne Lambrew, terveydenhuoltouudistusviraston apulaisjohtaja (2009-); apulaisprofessori Georgetownin jesuiittayliopistossa
- Jeffrey Crowley, AIDS-viraston pääjohtaja (2009-); tutkija ja luennoitsija Georgetownin jesuiittayliopistossa
- Marc Grossman, USA:n Afganistanin ja Pakistanin erikoislähettiläs (2011-); Georgetownin jesuiittayliopiston hallintotehtävissä


Rahm Emanuel Israelin väitetyn ylivallan symbolina

Muistan kun Obaman kauden alussa oli paljon puhetta siitä, että hänellä oli vähän aikaa kansliapäällikkönä kaikenlaiseen likaiseen peliin osallistunut juutalainen poliittinen vaikuttaja Rahm Emanuel. Mm. tässä Red Ice:n artikkelissa hänet nimettiin "Israelin vakoilijaksi" ja "Mossadin agentiksi", joka on lojaali Israelille eikä USA:lle, mikä voikin ihan hyvin pitää pitkälti paikkansa. Emanuel sai pestin varmaankin siksi, että hänellä oli Obaman kanssa yhteistä historiaa Chicagon ajoilta.

Juutalaisten oletetusta ylivallasta Amerikassa puhuva pitivät tätä tietenkin taas yhtenä näyttönä siitä, että juutalaiset kontrolloivat USA:n hallitusta. Emanuel kuitenkin poistui takavasemmalle syksyllä 2010, ja hänen tilalleen tuli jesuiittalukiosta ja Chicagon jesuiittayliopistosta valmistunut William M. Daley. Tammikuussa 2012 Daleyn tilalle tuli Jack Lew, joka on Emanuelin tavoin juutalainen, mutta myös jesuiittojen kouluttama; hän valmistui jesuiittojen Washingtonissa sijaitsevan USA:n päämajan, Georgetownin yliopiston oikeustieteellisestä 1983. Tammikuussa 2013 Lew:n tilalle tuli Denis McDonough, joka toimi kansliapäällikkönä Obaman kauden loppuun. McDonough on valmistunut Georgetownin yliopistosta, kuten Lew, ja hänellä on lisäksi aiempi tutkinto katolisesta yliopistosta Minnesotassa.

Obama oli siis ollut yhteistyössä Rahm Emanuelin kanssa, mutta hänen poliittisella aktivoitumisellaan Chicagossa oli katoliset juuret.

Useimmat tietävät, että Barack Obama toimi tiivisti yhdyskuntasuunnittelun parissa 1980-luvulla. Mutta mitä ei niin hyvin tiedetä, on että toiminta tapahtui, kun katolinen maallikkosaarnaaja Jerry Kellman palkkasi hänet pääorganisaattoriksi chicagolaiseen organisaatioon "Developing Communities Project", jota rahoittivat Chicagon eteläpuolen katoliset kirkot. Mikä myös on mitä mielenkiintoisinta, on se, että "Obaman Chicagon mentori" Gregory Galluzzo oli jesuiittapappi; Obaman pääpuheenkirjoittaja Jon Favreau on jesuiittojen kouluttama "etiikan" professori; Obaman johtava turvallisuuspoliittinen neuvonantaja kenraalimajuri J. Scott Gration on jesuiittojen kouluttama ja Obaman apulaisviestintäjohtaja Dan Pfeiffer on jesuiittojen kouluttama. Ja hän on valinnut jesuiittojen kontrolloiman Joe Bidenin varapresidentikseen! Luuletko että kaikki herra Obaman jesuiittayhteydet ovat puhdasta sattumaa?
- P.D. Stuart, Codeword Barbelon, 2008, s. 183


Jared Kushner uutena symbolina Israelin vaikutusvallasta

Alt-right-piireissä on nostettu samalla tavalla voimakkaasti esille se, että Donald Trumpin tyttären Ivankan juutalainen aviomies Jared Kushner on toiminut Trumpin läheisenä neuvonantajana. Tämä olisi oletetusti taas uusi näyttö siitä, että juutalaiset hallitsevat Washingtonia kulissien takana.

Mutta kun Georgetownin yliopistosta valmistunut John F. Kelly tuli heinäkuussa 2017 kansliapäälliköksi amerikankreikkalaisen Reince Priebusin tilalle, niin hän laittoi Kushnerin kuriin ja tämän vaikutusvalta Valkoisessa talossa väheni dramaattisesti. Sitä ennen Kelly oli USA:n kotimaan turvallisuudesta vastaavan ministeriön tasoisen viraston, Homeland Securityn, pääjohtaja. Kuten äskettäin kirjoitin, Homeland Security on aivan ilmeisesti jesuiittojen luomus, ja sen johdossa on ollut jatkuvasti jesuiittojen kouluttamia henkilöitä.


Jesuiittojen asiamiehien lojaaliutta USA:lle ei osata epäillä

Kun tarkastellaan kokonaisuutta, niin vuodesta 2011 eteenpäin Valkoisen talon kansliapäällikkönä on Priebusin puolen vuoden pestiä lukuun ottamatta ollut koko ajan jesuiittojen kouluttama mies. Mutta näitä asioita ei edes huomaa juuri kukaan muu kuin jesuiittoihin ja veljeskunnan historiaan perehtyneet tutkijat ja totuudenetsijät. Jesuiittojen asiamiehien lojaaliutta USA:lle ei kukaan kyseenalaista, niin syvälle USA:n yhteiskunta- ja valtarakenteisiin jesuiitat ovat jo soluttautuneet. Jesuiittojen historia politiikkaan kaikkialla sekaantuvana subversiivisena organisaationa on siis unohdettu ja heidän valtansa on ikään kuin piilotettu näkyville. Kaukana ovat ne ajat, kun monet Amerikan silmäätekevät aiheellisesti varoittivat jesuiitoista:

Minun mielipiteeni on, että jos tämän maan, Amerikan Yhdysvaltojen, vapaudet tuhotaan, se tapahtuu katolisten jesuiittapappien kavaluudella, sillä he ovat yhteiskunnallisen ja uskonnollisen vapauden viekkaimpia ja vaarallisimpia vihollisia. He ovat lietsoneet alkamaan useimmat Euroopan sodista.
-markiisi de La Fayette, 1799 (Romanism: A Menace to the Nation, Jeremiah J. Crowley, 1912, s. 140) 
En pidä jesuiittojen ilmaantumisesta keskuuteemme. Jos koskaan on olemassa jokin taho, joka ansaitsee ikuisen kirouksen niin maan päällä kuin helvetissä, se on tämä Loyolan seura.
-John Adams, kirje Thomas Jeffersonille, 1816 (The New Jesuits, George Riemer, 1971, s. 14) 
Keitä nämä [vieraan vallan] agentit ovat? He ovat pääasiassa jesuiittoja, kirkollinen veljeskunta, kautta maailman tunnettuja oveluudesta, kaksinaamaisuudesta ja täydellisestä moraalin puutteesta: veljeskunta, joka on niin taitava petoksen saralla, että edes katolisissa maissa, itse Italiassa, sitä ei voitu enää sietää, ja ihmiset vaativat sen lakkauttamista.
-Samuel Morse, Foreign Conspiracy Against the Liberties of the United States, 1835, s. 55

https://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/11/kootut-lainaukset-jesuiitoista.html


Donald Trumpin jesuiittayhteydet

Donald Trump opiskeli itse pari vuotta Fordhamin yliopistossa, joka on jesuiittojen yliopisto New Yorkissa. Trumpin vanhin tytär Ivanka opiskeli kaksi vuotta Georgetownin yliopistossa ja nuorin tytär Tiffany lukee parhaillaan siellä itseään lakimieheksi. Hänen toiseksi vanhin poikansa Eric on valmistunut Georgetownin yliopistosta ja kuuluu nykyään sen taloustieteellisen tiedekunnan neuvonantajien raatiin (engl. advisory board). Trumpilla on siis ilmeisen läheiset välit jesuiittoihin. Steve Bannon, joka johti Trumpin vaalikampanjaa ja toimi presidenttikauden alussa hänen tärkeimpänä neuvonantajanaan, on hänkin jesuiittojen kouluttama. Bannon valmistui Georgetownin yliopistosta 1983.

Sekään ei mitenkään voi olla pelkkää sattumaa, että molemmat Trumpin USA:n korkeimpaan oikeuteen nimittämät tuomarit, Neil Gorsuch ja Brett Kavanaugh, ovat jesuiittojen kouluttamia. Kaiken lisäksi he kävivät samaa jesuiittakoulua (Georgetown Preparatory School) samaan aikaan.

Lisää jesuiitoista, katolisesta kirkosta ja USA:n korkeimmasta oikeudesta:

https://maallikkoapuri.blogspot.com/2018/07/molemmat-trumpin-nimittamat-usan.html
https://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/12/punainen-messu-ja-amerikan-korkein.html

Tässä Trump ja vastaehdokas Hillary Clinton syksyllä 2016 perinteisellä New Yorkin arkkipiispan isännöimällä Al Smithin muistoillallisella, johon presidenttiehdokkaat aina vaalien alla osallistuvat.



Trump sanoi, että hänellä on hienoja muistoja siitä, kuinka hän kävi tällä muistoillallisella vuosien mittaan isänsä kanssa, että "meidän on noustava vastustamaan katolilaisvastaisia asenteita" ja vielä, että "meidän on yhdistyttävä, ei vain kansakuntana, vaan maailmanlaajuisena yhteisönä". Jälkimmäinen on ilmeinen viittaus globalismiin, vaikka Trump muuten onkin luonut itselleen imagon nationalistina.

Hillary Clintonin aviomies ja USA:n presidenttinä 1993-2001 ollut Bill Clinton valmistui aikoinaan Georgetownin yliopistosta ja on tunnetusti häntä siellä opettaneen professorin Carroll Quigleyn suuri ihailija. Clintonin varapresidenttiehdokas Tim Kaine valmistui 1976 jesuiittalukiosta ja piti opiskellessaan Harvardissa välivuoden toimiakseen (varmasti täysin pyyteetöntä) hyväntekeväisyystyötä harjoittavissa jesuiittojen vapaaehtoisjoukoissa Hondurasissa. Kaine on malliesimerkki "lyhytkaapuisesta jesuiitasta" eli henkilöstä, joka ei virallisesti kuulu veljeskuntaan, mutta on käytännössä ihan täysi jesuiitta.

Jesuiitat pelasivat siis molempia puolia tässä suuressa näytelmässä nimeltä "USA:n presidentinvaalit".

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Sosiaalisen oikeuden sotureita (SJW) parodioivissa NPC-meemeissä vapaamuurareiden Tubal-Kain-symboliikkaa?

NPC (non-player-character) on automatisoitu hahmo videopeleissä, joka voi vain toistaa etukäteen ohjelmoituja repliikkejä. Eli vähän niin kuin vihervasemmistolaiset, tai Amerikan liberaalit "sosiaalisen oikeuden soturit" (SJW), jotka on ehdollistettu sanomaan papukaijamaisesti kaikkia eri mieltä yhteiskuntapolitiikasta, maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta, homoavioliittoista ym. olevia "natseiksi", "rasisteiksi", "fasisteiksi", "homofoobikoiksi" jne.?

Siitä ajatuksesta syntyi internetin oikean laidan meemitehtaalla viime aikoina laajalle levinnyt meemi, jossa SJW:t esitetään NPC-hahmoina, ja se näyttää osuneen ja uponneen, kun Twitterissä SJW:t ovat mm. itkeneet, kuinka NPC-meemi "dehumanisoi" heitä:




















Meemien tehtailijat tietenkin vastasivat siihen heti uudella osuvalla meemillä, jossa suuri joukko SJW-ihmisiä sanoo yhteen ääneen: "NPC-meemi on dehumanisoiva. Me olemme kaikki uniikkeja ja erityisiä.":


























Twitter sitten bännäsi n. 1500 NPC-trollaamiseen käytettyä tiliä, ja asiasta kirjoitettiin myös artikkeleita mm. täysin vasemmistoliberalismiin kalleellaan olevaan valtavirran julkaisuun NY Times.

Täytyy kuitenkin sanoa, että vaikka tällä meemillä on nyt sivallettu lähinnä sosiaalisen oikeuden sotureita, niin sitä voisi laajentaa niin, että itse asiassa suurin osa ihmisistä käyttäytyy paljolti kuin NPC:t, mukaan lukien Trumpin nimeen vannovat itseään "punapilleröityinä" pitävät oikean laidan internet-trollit ja tubettajat. Syvemmin maailman salaisuuksiin perehtyneiden totuudenetsijöiden piireissä massoja on jo kauan sanottu mm. "lampaiksi" tai "lammasihmisiksi" (engl. sheeple). Takavuosina punaisen pillerin nielemisellä tarkoitettiin juuri tuollaista totuuden etsimistä ja heräämistä koko eliitin luomasta vertauskuvallisesta virtuaalitodellisuudesta, mutta tämä Matrix-elokuvan popularisoima käsite on viime aikoina banalisoitu, kun sitä käyttävät erityisesti antifeministit ja miesasialiikkeen edustajat (MRA), jotka ovat usein vielä täysin unessa muuten kuin, että näkevät, mikä suuri vedätys feminismi on ja miten sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyviä tosiasioita vääristellään julkisessa diskurssissa. Yhtä lailla tuollaiset ihmiset usein huudahtavat selkäydinreaktiona asiaa sen enempää tutkimatta "salaliittohörhö", kun joku kyseenalaistaa esim. Sandy Hookin joukkoammuskelun, joka vaikuttaa todisteiden valossa lavastetulta.


NPC-meemissä koodattua Tubal-Kain-symboliikkaa?

Mutta yllä linkkaamani ZeroHedge-sivuston artikkelin kommenteissa oli mielenkiintoinen kommentti, jossa väitettiin, että NPC-meemissä olisi näkyville piilotettua Tubal-Kain-symboliikkaa. Lähdin hieman tutkimaan asiaa, ja kyllä hahmon silmien ja nenän voisi nähdä muodostavan koodatun Tubal-Kainin symbolin:

NPC-meemi















Vapaamuurareiden Tubal-Kain-symboli

















Tubal-Kain Raamatussa ja vapaamuurareiden tarustossa

Vaikka NPC-meemiin ei olisikaan tarkoituksella koodattu vapaamuurareiden symboliikkaa, niin se toimii hyvänä aasinsiltana Tubal-Kain-symboliikkaan perehtymiselle.

Raamatun kertomuksissa Tubal-Kain on Kainin jälkeläinen ja Lamekin ja Zillan poika, mutta se on lähinnä sivuhahmo eikä sillä ole kristityille erityisen suurta merkitystä. Vapaamuurareille Tubal-Kain sen sijaan on hyvin keskeinen hahmo, jota pidetään mm. taltan keksijänä.

Vapaamuurarin tulee seurata esi-isänsä Tubal-Kainin jalanjälkiä, joka sodanjumalan mahtavalla voimalla takoi miekkansa vantaaksi.
- Manly P. Hall, 33. asteen vapaamuurari 
Tubal-Kainia on pidetty vapaamuurareiden keskuudessa maallisen omaisuuden symbolina.
- Albert G. Mackey, 33. asteen vapaamuurari, A Lexicon of Freemasonry

"Tubal-Kain" on ilmeisesti myös sinisen loosin 3. asteen mestarivapaamuurareiden käyttämä salasana.


Näkyville piilotettua Tubal-Kain-symboliikkaa

Facebook-appin logo ja Tubal-Kainin symboli












Nämä ovat toki usein tulkinnanvaraisia, mutta se, että monissa muissa internet-jättien logoissa on aivan ilmeistä vapaamuurarisymboliikkaa, antaa kontekstin, jossa on hyvin todennäköistä, että myös monet ei aivan niin ilmeiset logot todella sisältävät piilotettua symboliikkaa. Lisäksi tässä on sekin konteksti, että eri internet-jättien kontrolloijat näyttävät toimivan kuin yksi entiteetti, mikä tuli ilmi viimeksi siinä, että Alex Jonesin tilit suljettiin yhtaikaa kaikilla suosituilla some-alustoilla ja myös Paypal:issa. Suuryhtiöiden omistajat ja ylimmät johtajat yleensäkin ovat yhteydessä toisiinsa mm. erilaisten elitististen ajatushautomoiden kautta, kuten USA:n Ulkomaansuhteiden neuvosto (CFR) ja kansainväliset Trilateraalinen komissio ja Bilderberg-ryhmä. Nämä ihmiset ovat siis yhtä ja samaa pientä kerhoa ja useimmiten myös vapaamuurareita, mikä tulee ilmi mm. yhtiöiden logojen symboliikassa.

Tässä kuva, johon on koostettu internet-jättien logojen okkulttista symboliikkaa:








































Google Playn logo muistuttaa vielä enemmän Luciferin sinettiä:














Entä onko James Bondin numero 007 sekin Tubal-Kain-koodi:















Nicholson1968:n Tubal-Kain-symboliikkaan perinpohjaisesti uppoutuva Youtube-dokumentti vastaa mm. siihen kysymykseen.



Suosittelen hänen kanavaansa muutenkin. Videot sisältävät paljon esoteerista tietoa ja ovat lisäksi visuaalisesti vaikuttavia.


Lähteitä:

https://gnosticwarrior.com/tubal-cain.html
http://freemasonrywatch.org/tubalcain.html
https://ca2nwo.wordpress.com/2017/07/16/tubal-cain-symbol/
http://phoenixoracle.com/between-tubal-cain-hiram-and-jesus-the-lost-word-of-masonry-found/
https://www.ancient-code.com/we-are-surrounded-by-masonic-symbols-how-modern-logos-are-linked-to-secret-societies/

torstai 12. heinäkuuta 2018

Molemmat Trumpin nimittämät USA:n korkeimman oikeuden tuomarit jesuiittojen kouluttamia

Kun yksi USA:n korkeimman oikeuden viidestä katolisesta tuomarista, Anthony Kennedy, ilmoitti jäävänsä eläkkeelle, Donald Trump nimitti hänen tilalleen toisen katolilaisen Brett Kavanaugh'n, joten katolinen enemmistö tässä yhdeksän tuomarin oikeuslaitoksessa säilyy.

Trumpin kuolleen jesuiittojen kouluttaman katolilaisen Antonin Scalian tilalle aiemmin nimittämä Neil Gorsuch tulee katolisesta perheestä, mutta on käynyt viime vuodet episkopaalisen kirkon jumalanpalveluksissa. Oli hänen virallinen uskonnollinen sitoumuksena sitten protestantti tai katolinen, niin faktaa on se, että hän on jesuiittojen kouluttama. Niin on myös konservatiivinen katolilainen Kavanaugh, ja miettikääpä tätä: Gorsuch ja Kavanaugh kävivät samaan aikaan samaa Georgetownin jesuiittalukiota Washingtonissa. Aikamoinen sattuma. Kavanaugh on myös luennoinut Georgetownin yliopistossa, joka on Washingtonissa sijaitseva Amerikan ensimmäinen ja merkittävin jesuiittayliopisto. Myös korkeimman oikeuden päätuomari harras katolilainen John Roberts on kuulunut Georgetownin yliopiston lakikoulun opettajakuntaan.

Eikä siinä vielä kaikki: Jerome Powell, jonka Trump nimitti aiemmin Federal Reserven johtokunnan puheenjohtajaksi, kävi hänkin tuota samaista jesuiittalukiota. Oikeustieteen tutkinnon Powell suoritti Georgetownin yliopistossa, jossa hänen isoisänsä toimi aikoinaan lehtorina.

Trump itse kävi kaksi vuotta jesuiittojen Fordhamin yliopistoa, hänen tyttärensä Ivanka Georgetownin yliopistoa ja samoin hänen toiseksi vanhin poikansa Eric, joka myös valmistui sieltä ja kuuluu nykyään sen taloustieteen laitoksen johtokuntaan. Trumpin nuorin tytär Tiffany opiskelee tällä hetkellä lakia Georgetownin yliopistossa. On siis ilmeistä, että Trumpilla on lämpimät välit jesuiittojen kanssa.

Ennen presidentiksi valintaansa Trump sanoi puheessaan perinteisellä ja arvovaltaisella katolisella Al Smithin juhlaillallisella mm., että "meidän on noustava vastustamaan katolilaisvastaisia asenteita" ja että "meidän on yhdistyttävä, ei vain kansakuntana, vaan maailmanlaajuisena yhteisönä", joka on ilmeinen viittaus YK:n avulla ajettavaan uuteen maailmanjärjestykseen, jonka yksi keskeinen elementti on maailmanlaajuisen hallinnon pystyttäminen.




Thomas Richardsin video kymmenen vuoden takaa, joka valottaa, mitä se merkitsee uskonnollisesti ja poliittisesti, että pääosin valkoisten protestanttien perustaman Amerikan oikeusjärjestelmä on kaapattu katoliseen komentoon.



Lisätietoa punaisesta messusta ja Amerikan korkeimman oikeuden katolisesta hallinnasta:

http://www.spirituallysmart.com/redmass.html
http://www.spirituallysmart.com/redmasspics.html
http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/12/punainen-messu-ja-amerikan-korkein.html

torstai 2. helmikuuta 2017

Trumpin nimittämä korkeimman oikeuden tuomari Neil Gorsuch jesuiittojen kouluttama

Presidentti Donald Trump on nimittänyt USA:n korkeimman oikeuden tuomariksi edesmennen katolilaisen Antonin Scalian tilalle Neil Gorsuchin. Gorsuch ei ole katolilainen, vaan episkospaalisen kirkon jäsen. Eli nyt korkeimmassa oikeudessa on edes yksi tuomari, joka on nimellisesti protestantti. Tämä siis maassa, jonka perustajaisistä suurin osa oli valkoisia protestantteja (WASP) ja joka on kulttuuriperimältään ennen kaikkea juuri valkoinen ja protestanttinen. Tai ainakin oli ennen kuin se infiltroitiin ensin jesuiittojen ja sitten sen yliopistot myös kulttuurimarxistien eli pääosin juutalaisten miehittämän Frankfurtin koulukunnan toimesta.

Gorsuch on kuitenkin jesuittojen kouluttama, hän valmistui Georgetownin jesuiittalukiosta. Ja mainitsemisen arvoista on, että episkopaalinen kirkko sanoo itsestään, että se on "protestanttinen, mutta silti katolinen". Kyse tämän(kin) kirkon kohdalla on siis pseudokatolisesta vesitetystä protestantismista, kuten anglikaanisen kirkon, jonka amerikkalainen vastine episkopaalinen kirkko on.

Joka tapauksessa tässä nykyisen korkeimman oikeuden tuomariston etninen ja uskonnollinen jakauma:

4 valkoista: päätuomari John Roberts, Anthony Kennedy, Samuel Alito ja Neil Gorsuch.
3 juutalaista: Ruth Bader Ginsburg, Stephen Breyer ja Elena Kagan.
1 musta: Clarence Thomas.
1 latino: Sonia Sotomayor.

5 katolilaista: Roberts, Kennedy, Alito, Thomas ja Sotomayor.
3 juutalaista: Bader Ginsburg, Breyer ja Kagan.
1 protestantti: Gorsuch.

Tämä todellakin maassa, jonka ovat rakentaneet ennen kaikkea valkoiset protestantit, eli tässä yksi esimerkki siitä, kuinka pitkälle vallankaappaus ja perinteisen valtaväestön subversio ovat Amerikassa edenneet. USA:ta eivät todellakaan hallitse valkoiset protestanttiset miehet, kuten jotkut asiaan perehtymättömät vieläkin yrittävät väittää, vaan jesuiittojen, vapaamuurareiden ja juutalaisen eliitin muodostama klikki. Tavallinen valkoinen mies on sylkykuppi numero yksi Amerikassa, mikä on täysin hullunkurista, koska ennen kaikkea juuri he ovat olleet maan moraalinen selkäranka.

http://maallikkoapuri.blogspot.fi/2010/12/punainen-messu-ja-amerikan-korkein.html
http://maallikkoapuri.blogspot.fi/2016/11/donald-trumpin-jesuiittayhteydet-eli.html
http://maallikkoapuri.blogspot.fi/2016/11/donald-trump-alex-jones-ja-council-for.html

perjantai 18. marraskuuta 2016

Donald Trump, Alex Jones ja Council for National Policy

Kirjoitin äskettäin Donald Trumpista näin:

Itse asiassa on naiivia edes ylipäätään kysyä, onko Trump eliitin sätkynukke vai ei. Totta kai hän on, niin kuin kaikki muutkin varteenotettavat presidenttiehdokkaat, ei kukaan aidosti eliittiä vastustava pääse edes lähelle tilannetta, jossa voi tulla USA:n presidentiksi. Kyse on siitä, että koko poliittinen järjestelmä on korruptoitunut ja eliitin kontrolloima. Jos muutos on tullakseen, se tapahtuu alhaalta ylöspäin ruohonjuuritasolta lähtien, ei niin, että joku miljardööri, joka sanoo sen, mitä tyytymättömät ihmiset haluavat kuulla, valitaan puhuvaksi pääksi edellisen tilalle. Voitte käyttää vertauskohtana esimerkiksi Timo Soinia, joka on nyt osoittautunut valeoppositioksi aivan, kuten jo vuosia sitten arvelin.

http://maallikkoapuri.blogspot.fi/2016/11/trumpilla-neuvonantajana-maltan-ritari.html

Olen paljastanut tähän mennessä Trumpin jesuiittayhteyksiä, mutta hän on sidoksissa myös salamyhkäiseen aivoriiheen Council for National Policy (CNP), ja se on itse asiassa ollut todennäköisesti keskeisin voima Trumpin presidenttiehdokkuuden ja valinnan takana. Sitä voidaan pitää enemmän vasemmistolaisena ja globalistisena pidetyn CFR:n uskonnollis-oikeistolaisena ja nationalistisena vastineena. Todellisia vastavoimia toisilleen ne eivät ole, pikemminkin hegeliläisen dialektiikan mukaiset kolikon kaksi puolta.

Josh Reevesin kommentit vaalien tuloksesta, hän käy läpi CNP:n roolia taustalla ja Alex Jonesin keskeistä osuutta Trumpin promotoimisessa:



Tässä Trumpin sisäpiirin henkilöitä, jotka ovat CNP:n jäseniä: päästrategi Steve Bannon, joka on myös jesuiittojen kouluttama, kuten Frank Gaffney, joka on neuvonantajana Trumpin turvallisuuspoliittisten neuvonantajien valitsemisessa, ja Kellyanne Conway, Trumpin kampanjajohtaja. Trumpin siirtymävaiheen tiimiin ja todennäköisesti myös tulevaan hallitukseen kuuluu myös läheiset suhteet katolisen kirkon vaikustuvaltaisiin hahmoihin omaava Rudy Giuliani, joka oli New Yorkin pormestarina keskeisessä roolissa lavastettujen 911-terrori-iskujen jälkien peittelyssä.

Kuten olette varmaan huomanneet, Alex Jones on ollut yksi suurimpia Trumpin presidenttikampanjan tukijoita, ja Trumpin kerrotaan ylistäneen Jonesia ja hänen vaikutustaan poliittisella saralla. Tästä tullaankin Jonesin itsensä CNP-yhteyksiin, jotka ovat täysin kiistattomat. Tässä ainakin kuusi CNP:n jäsentä, jotka ovat olleet Jonesin vakiovieraita:

Pat Buchanan - Maltan ritari, jesuiittojen kouluttama
Phyllis Schlafly - Maltan ritari
Paul Craig Roberts - jäsen CSIS-aivoriihessä, kun se oli osa Georgetownin yliopistoa
Stan Monteith - aiemmin myös John Birch Society:n jäsen
Michael Coffman
Jerome Corsi

Hiljattain kuollut CNP:n voimahahmo Schlafly tuki vähemmän yllättäen Trumpin presidenttikampanjaa. Yksi Jonesin vakiovieraista on ollut myös Joel Skousen, jonka setä W. Cleon Skousen ja veli Mark Skousen ovat olleet CNP:n jäseniä.

Alex Jones on väistellyt ja valkopessyt CNP-kysymystä:




maanantai 14. marraskuuta 2016

Trumpilla neuvonantajana Maltan ritari ja entinen Blackwaterin johtohenkilö Joseph E. Schmitz

Donald Trump nimitti maaliskuussa yhdeksi viidestä ulkopoliittisesta neuvoantajastaan Joseph E. Schmitzin, joka toimi 2002-2005 Bushin hallinnossa puolustusministeriön ylitarkastajana ja sen jälkeen johtotehtävissä ristiretkeläishenkisen katolilaisen Erik Princen perustamassa surullisen kuuluisassa palkka-armeijaa pyörittävässä Blackwater-yhtiössä. Schmitz on varmuudella Maltan ritari, väitetysti myös Opus Dein jäsen, kävi jesuiittalukiota ja opetti 90-luvulla lakia Georgetownin yliopistossa. Että tällainen mies vaihtoehtomediassa monen eliitin vastavoimana pitämän Trumpin läheisenä neuvonantajana.

Jos kuitenkin vielä epäilyttää, niin kannattaa lukea aiempi kirjoitukseni Trumpin jesuiittayhteyksistä. Itse asiassa on naiivia edes ylipäätään kysyä, onko Trump eliitin sätkynukke vai ei. Totta kai hän on, niin kuin kaikki muutkin varteenotettavat presidenttiehdokkaat, ei kukaan aidosti eliittiä vastustava pääse edes lähelle tilannetta, jossa voi tulla USA:n presidentiksi. Kyse on siitä, että koko poliittinen järjestelmä on korruptoitunut ja eliitin kontrolloima. Jos muutos on tullakseen, se tapahtuu alhaalta ylöspäin ruohonjuuritasolta lähtien, ei niin, että joku miljardööri, joka sanoo sen, mitä tyytymättömät ihmiset haluavat kuulla, valitaan puhuvaksi pääksi edellisen tilalle. Voitte käyttää vertauskohtana esimerkiksi Timo Soinia, joka on nyt osoittautunut valeoppositioksi aivan, kuten jo vuosia sitten arvelin.

Lopuksi vielä mielenkiintoisia yksityiskohtia Blackwaterista, kun se nyt tuli esille. Yhtiön nimeksi muutettiin vuonna 2009 XE Services, todennäköisesti johtuen negatiivisesta julkisuudesta, jota se oli saanut osakseen, ja vuodesta 2011 lähtien sen nimi on ollut Academi. Mutta sen alkuperäinen nimi tulee, mitä harva tietää, Bernin kantonissa Sveitsissä virtaavasta Sense-joen sivujoesta Schwarzwasser. Blackwaterin logossa on karhunkäpälä, aivan kuten Bernin vaakunassa on karhu. Siinä yksi esimerkki uuden maailmanjärjestyksen sveitsiläisestä yhteydestä, josta puhutaan erittäin vähän edes vaihtoehtomediassa. Blackwaterin palkka-armeija jatkaa sveitsiläisten palkkasoturien perinnettä.

Blackwater-yhtiön logo











Bernin vaakuna














Huomatkaa myös Saturnuksen renkaalta näyttävä symboliikka Blackwaterin logossa. Se on mielenkiintoista, koska saksan kielen sana Sense tarkoittaa suomeksi "viikatetta" ja Saturnus oli antiikin roomalaisessa mytologiassa sadonkorjuun jumala.

Saturnus-jumalaa esittävä kuva




















Lisää Blackwaterista:

http://forthosewitheyestosee.blogspot.fi/2013/05/blackwater-closer-look-at-name.html
http://www.spirituallysmart.com/blackwater.html

lauantai 12. marraskuuta 2016

Donald Trumpin jesuiittayhteydet - eli miten jesuiitat pelasivat taas molempia puolia

Kirjoitin ennen vaaleja Hillary Clintonin jesuiittayhteksistä:

Hillary Clintonin aviomies Bill Clinton on tunnetusti jesuiittojen kouluttama ja jesuiittaprofessorinsa (Carroll Quigley) suuri ihailija, ja myös hänen varapresidenttiehdokkaakseen valitsema Tim Kaine on "lyhytkaapuinen jesuiitta" eli jesuiittojen uskollinen seuraaja ja apuri. Kaine valmistui jesuiittalukiosta 1976 ja piti opiskellessaan Harvardissa välivuoden toimiakseen jesuiittojen vapaaehtoisjoukoissa Hondurasissa.

Kaine myös puhui tv-debatissa avoimesti omasta jesuiittataustastaan, ja mietin jo silloin, miksi jesuiitat laittoivat Clintonin varapresidenttiehdokkaaksi miehen, joka on noin ilmiselvä maallikkojesuiitta. Ehkä kyseessä olikin perinteinen jesuiittamainen silmänkääntötemppu: vihjattiin tarkoituksella siihen suuntaan, että Clinton olisi jesuiittojen oma ehdokas ja vastapuoli Donald Trump ei-jesuiittojenhyväksymä vaihtoehto.

Mutta katsokaa, mitä Trump puhuu perinteisellä katolisella Al Smithin muistoillallisella, jonne presidenttiehdokkaat aina osallistuvat ennen vaaleja:



Trump siis sanoo, että hänellä on hienoja muistoja siitä, kuinka hän kävi tällä muistoillallisella vuosien mittaan isänsä kanssa, että "meidän on noustava vastustamaan katolilaisvastaisia asenteita" ja vielä, että "meidän on yhdistyttävä, ei vain kansakuntana, vaan maailmanlaajuisena yhteisönä". Tuo jälkimmäinen on ilmeinen viittaus mm. YK:n avulla ajettavaan yhden maailman agendaan, tai "uuteen maailmanjärjestykseen".

Sitten niitä Trumpin jesuiittayhteyksiä: hän itse opiskeli kaksi vuotta jesuiittojen Fordhamin yliopistossa ja tyttärensä Ivanka Georgetownin yliopistossa. Trumpin poika Eric myös valmistui Georgetownin yliopistosta ja kuuluu nyt sen johtokuntaan. Georgetownin yliopisto sijaitsee Washingtonissa (eli "uudessa Roomassa"), kuten Valkoinen talo ja Capitol Hill, ja se on jesuiittojen päämaja Amerikassa sekä valtaapitävien ja merkkihenkilöiden kokoontumispaikka.

Jesuiitat ja eliitti nauravat äänestäjille, jotka eivät näe, että koko homma on teatteria ja että kumpikin ehdokas on saatanallisen uuden maailmanjärjestyksen agendan kätyri: