Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bush. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bush. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. lokakuuta 2018

Homeland Security on jesuiittojen luomus ja kontrolloima (video)



Homeland Security on USA:n kotimaan turvallisuudesta vastaava ministeriön tasoinen virasto. Tässä viraston historian avainhenkilöitä ja heidän yhteyksiään jesuiittoihin ja muihin Vatikaanin ritari- ja veljeskuntiin:

- John C. Gannon, avainhenkilö viraston perustamisessa. Jesuiittojen kouluttama ja kuulunut jesuiittojen vapaaehtoisjoukkoihin.

- Tom Ridge, ensimmäinen pääjohtaja (2003-2005). Katolilainen ja väitetysti Kolumbuksen ritari, kuten Jeb Bush, jota hän tuki vuoden 2016 presidentinvaalien republikaanien esivaaleissa.

Michael P. Jackson, 3:s apulaisjohtaja (2005-2007). Hänellä on tohtorin tutkinto Georgetownin yliopistosta, jossa hän on myöhemmin myös opettanut.

Emilio T. Gonzalez, viraston tärkeän maahanmuutto-osaston johtaja (2005-2008). Maltan ritari ja katolisen Konstantinolaisen ritarikunnan jäsen.

- Michael Chertoff, toinen pääjohtaja (2005-2009). Hänen vaimonsa Meryl Chertoff on opettanut ja ollut merkittävässä asemassa Georgetownin yliopistossa, joka on jesuiittojen päämaja Amerikassa.

- Janet Napolitano, 3:s pääjohtaja (2009-2013). Jesuiittojen kouluttama.

- Jane Holl Lute, 5:s apulaisjohtaja (2009-2013). Valmistunut Georgetownin yliopistosta.

- Alejandro Mayorkas, 6:s apulaisjohtaja (2013-2016). Jesuiittojen kouluttama.

- John F. Kelly, 5:s pääjohtaja (2017). Valmistunut Georgetownin yliopistosta.

- Kristjen Nielsen, 6:s pääjohtaja (2017-). Valmistunut Georgetownin yliopistosta.

Gestapomainen Homeland Security perustettiin vuosi lavastettujen 911-iskujen jälkeen. Näitä lavastettuja terroristi-iskuja käytettiin tekosyynä myös karmaisevan poliisivaltiolain Patriot Act käyttöön ottamiseen. Se hyväksyttiin 26.10.2001 vain 45 päivää iskujen jälkeen, joten on täysin ilmeistä, että lakia oli valmisteltu jo kauan ennen 911-iskuja, sillä ei niin laajaa ja yksityiskohtaista lakikokonaisuutta kirjoiteta kylmiltään muutamassa viikossa. Lain pääarkkitehti oli amerikanvietnamilainen lakimies Viet Dinh, joka toimii oikeustieteen professorina Georgetownin yliopistossa, kuinkas muuten.

911-iskut - jesuiittayhteys

lauantai 10. marraskuuta 2012

Jesuiittojen kouluttama David Petraeus erosi CIA:n johdosta - myös seuraajaehdokkaat jesuiittojen kouluttamia

David Petraeus on eronnut CIA:n pääjohtajan virasta, viralliseksi syyksi kerrotaan avioliiton ulkopuolinen suhde. Muistatte varmaan, että Petraeus on jesuiittojen kouluttama, kuten edeltäjänsä Leon Panetta. Virkaatekevänä johtajana toimii tällä hetkellä niin ikään jesuiittojen kouluttama Michael Morell, jonka kerrotaan olevan vahvin ehdokas Petraeusin pysyväksi seuraajaksi. Muista ehdokkaista John Brennan on jesuiittojen kouluttama, katolisesta yliopistosta valmistuneen Thomas Donilonin veli Mike on jesuiittojen kouluttama, ja Jane Harmanin edesmennyt aviomies toimi dosenttina Georgetownin yliopistossa. Piiri pieni pyörii siis edelleen.

CIA:n johtajista ovat olleet Maltan ritareita aikajärjestyksessä Allen Dulles (1953-1961), jonka veljenpoika Avery Dulles oli merkittävä jesuiittapappi, John McCone (1961-1965) Kennedyn murhan aikoihin, William Colby (1973-1976), George H. W. Bush (1976-1977), William Casey (1981-1987), George Tenet (1997-2004) ja nykyinen johtaja Leon Panetta, joka on myös jesuiittojen kouluttama. Johtajista jesuiittojen kouluttamia ovat olleet myös Tenet, Casey ja Robert Gates (1991-1993). Suurin osa CIA:n apulaisjohtajista on aikojen saatossa ollut armeijan upseereita ja maanpuolustuskorkeakoulujen kasvatteja, mutta sillä postilla toimineista siviilihenkilöistä Maltan ritareita ovat olleet Tenet, Dulles ja Frank Carlucci ja jesuiittojen kouluttamia Tenet, Gates, John N. McMahon, Vernon Walters ja nykyinen apulaisjohtaja Michael J. Morell.

http://maallikkoapuri.blogspot.fi/2010/10/cia-vatikaanin-lonkero-amerikassa.html
 

lauantai 27. lokakuuta 2012

George W. Bush näkee paavin silmissä Jumalan (video)



- Kun katsotte Benedictus XVI:n silmiin, mitä näette?

- Jumalan.


Bush tapaamassa paavia Vatikaanissa 2007



















http://www.spirituallysmart.com/bush.html
http://maallikkoapuri.blogspot.fi/2009/10/paavilainen-bushin-perhe.html

torstai 1. maaliskuuta 2012

Obaman hallinnossa kymmeniä jesuiittojen asiamiehiä - jotka miehittävät suurinta osaa tärkeimmistä posteista

Barack Obaman hallinnossa on enemmän jesuiittojen asiamiehiä kuin kenelläkään aiemmalla presidentillä, vaikka heitä oli paljon myös Bill Clintonin (joka on itse jesuiittojen kouluttama) ja George W. Bushin (jonka isä George Bush on Maltan ritari ja veli Jeb Kolumbuksen ritari) hallinnoissa. Alla heistä kattava, muttei aivan täydellinen lista. Siitä voi joka tapauksessa nähdä, että jesuiittojen apurit miehittävät mm. suurinta osaa tärkeimmistä posteista.


Jesuiittojen kouluttamia hallinnon virkailijoita

- Robert Gates, puolustusministeri (2006-2011)
- Leon Panetta, puolustusministeri (2011-), CIA:n pääjohtaja (2009-2011)
- Janet Napolitano, turvallisuusministeri (2009-)
- William M. Daley, Valkoisen talon kansliapäällikkö (2011-2012)
- Jacob Lew, Valkoisen talon kansliapäällikkö (2012-), budjettiviraston pääjohtaja (2010-2012)
- Stephanie Cutter, presidentin neuvonantaja (2011-2012)
- James L. Jones, turvallisuuspoliittinen neuvonantaja (2009-2010)
- Denis McDonough, toinen turvallisuuspoliittinen neuvonantaja (2010-), turvallisuusneuvoston kansliapäällikkö (2009-2010)
- John O. Brennan, kotimaan turvallisuuden neuvonantaja (2009-)
- Daniel Pfeiffer, Valkoisen talon viestintäpäällikkö (2009-)
- Jon Favreau, presidentin johtava puheenkirjoittaja (2009-)
- Kathryn Ruemmler, presidentin lainopillinen neuvonantaja (2011-)
- Ron Klain, varapresidentin kansliapäällikkö (2009-2011)
- Mike Donilon, varapresidentin neuvonantaja (2009-)
- Evan Ryan, varapresidentin suhdehenkilö (2009-)
- Brian McKeon, varapresidentin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja (2009-)
- Terrell McSweeny, varapresidentin sisäpoliittinen neuvonantaja (2009-)
- Elizabeth Alexander, varapresidentin lehdistösihteeri (2009-)
- Jane Holl Lute, apulaisturvallisuusministeri (2009-)
- David Petraus, CIA:n pääjohtaja (2011-)
- Michael J. Morell, CIA:n apulaisjohtaja (2010-)
- George J. Mitchell, USA:n Lähi-idän erikoislähettiläs (2009-2011)
- David Hale, USA:n Lähi-idän erikoislähettiläs (2011-)


Jesuiittayhteyksiä omaavia hallinnon virkailijoita

- Joe Biden, varapresidentti; kunniatohtorin arvonimi kahdesta jesuiittayliopistosta, poika Hunter Biden jesuiittojen kouluttama, toiminut jesuiittayliopiston lobbarina ja kuulunut jesuiittojen vapaaehtoisjoukkoihin
- Hillary Clinton, ulkoministeri (2009-); aviomies Bill Clinton jesuiittojen kouluttama ja jesuiittaprofessorinsa (Carroll Quigley) suuri ihailija
- Ken Salazar, sisäministeri (2009-); fransiskaanipappien kouluttama ja jesuiittojen yhteistyökumppani
- Kathleen Sebelius, sosiaali- ja terveysministeri (2009-); valmistunut katolisesta yliopistosta, aviomies K. Gary Sebelius jesuiittojen kouluttama
- Paul Volcker, Talouden elvyttämisen neuvottelukunnan puheenjohtaja (2009-2011); kunniatohtorin arvonimi kahdesta jesuiittayliopistosta
- Thomas E. Donilon, turvallisuuspoliittinen neuvonantaja (2010-); valmistunut katolisesta yliopistosta, veli Mike Donilon jesuiittojen kouluttama
- Douglas Lute, Irakin ja Afganistanin asioiden turvallisuuspoliittinen neuvonantaja (2007-); vaimo Jane Holl Lute jesuiittojen kouluttama
- Jeanne Lambrew, terveydenhuoltouudistusviraston apulaisjohtaja (2009-); apulaisprofessori Georgetownin jesuiittayliopistossa
- Jeffrey Crowley, AIDS-viraston pääjohtaja (2009-); tutkija ja luennoitsija Georgetownin jesuiittayliopistossa
- Marc Grossman, USA:n Afganistanin ja Pakistanin erikoislähettiläs (2011-); Georgetownin jesuiittayliopiston hallintotehtävissä


http://en.wikipedia.org/wiki/Presidency_of_Barack_Obama
http://en.wikipedia.org/wiki/Template:Obama_Administration_personnel
http://www.ajcunet.edu/Jesuit-Alumni-Obama


Mitä se merkitsee, kun joku on jesuiittojen kouluttama?

Veljeskunnan maallikkoapurit eivät välttämättä ole kaikki jesuiittojen kouluttamia. Niillä opiskelijoilla, jotka jesuiitat ovat kouluttaneet, on parhaat mahdollisuudet saada työpaikka valmistumisen jälkeen. Heidän kouluttamisensa tulee ensin ja tämän jälkeen heidän sijoittamisensa, mitä varten veljeskunta heidät kouluttikin. Heidän opinahjoista valmistuneita on kaikilla aloilla ja elämänalueilla, ja näissä heistä tulee kaikkein vaarallisimpia, esimerkkinä Tim Russertin ja Chris Matthewsin kaltaiset miehet veljeskunnan CFR-johtoisessa mediassa. Monet apurit ovat valmistuneet Yalesta tai Harvardista. Veljeskunnalla on kilta Harvardissa, Bill O'Reillyn opinahjossa. Jos veljeskunta asettaa poliittiseen virkaan, se odottaa, että alistuu heidän neuvonantajansa tahtoon, kuten jesuiittapappi John McLaughlinin, joka kirjoitti Nixonin puheet. Jos hylkää veljeskunnan, jonka ansiosta pääsi virkaan, tulee rangaistuksi tai tapetuksi.
-Eric Jon Phelps

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2009/10/jesuiitta-koulutetut-valtaapitavat.html


Lisää Obamasta ja hänen hallinostaan:

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2011/02/paavilaiset-ja-jesuiittojen-kouluttamat.html
http://maallikkoapuri.blogspot.com/2011/01/lahes-kaikki-usan-ulkopolitiikan.html
http://maallikkoapuri.blogspot.com/2009/09/obama-kaantymassa-katolisuuteen.html

lauantai 29. tammikuuta 2011

John F. Kennedy - katolilainen Kolumbuksen ritari, joka piti uskonnon ja politiikan erillään

John F. Kennedy oli USA:n historian tähän mennessä ainoa katolinen presidentti ja myös Kolumbuksen ritari, mutta koska hän piti uskonnon ja politiikan erillään, Vatikaani ja katolisen kirkon hierarkia ei pitänyt häntä kunnon katolilaisena.



Niinpä Kennedy murhattiinkin "katolisena petturina":

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/02/vietnamin-sota-ja-kennedyn-murha.html

Sen sijaan hänen jälkeensä hallinneet nimellisesti protestanttiset presidentit ovat olleet Vatikaanin myötäilijöitä ja toinen toistaan avoimemmin paavilaisia:

Barack Obama
George W. Bush ja George H.W. Bush
Ronald Reagan

lauantai 4. joulukuuta 2010

Punainen messu ja Amerikan korkein oikeus

Punainen messu on keskiajalta lähtöisin oleva tuomareille, lakimiehille, oikeustieteen professoreille ja opiskelijoille, ja hallinnon virkailijoille tarkoitettu katolisen kirkon messu. Näistä kenties tunnetuin on nykyään joka syksy USA:n korkeimman oikeuden kokoontumista edeltävänä sunnuntaina pidettävä punainen messu Matteuksen katedraalissa Washingtonissa. Siihen osallistuu korkeimman oikeuden tuomareita, diplomaatteja, kongressin ja hallinnon jäseniä, ja joskus myös USA:n presidentti.

Thomas Richardsin video on napakka ja valaiseva yhteenveto punaisesta messusta ja sen merkityksestä alkuperältään protestanttiselle Amerikalle:



Siellä siis pyydetään "valtiomiesten, poliitikkojen, tuomareiden ja lakimiesten suojelupyhimystä" Thomas Morea rukoilemaan heidän puolestaan. Thomas More oli inkvisiittori, joka oli moraalisessa vastuussa siitä, että Raamatun englanniksi kääntänyt protestantti William Tyndale poltettiin roviolla "kerettiläisyydestä". Katolinen kirkko teki noihin aikoihin kaikkensa, etteivät tavalliset ihmiset voisi lukea Raamattua, ennen kaikkea siksi, että silloin monille paljastuisi kirkon todellinen olemus. Eikä se edelleenkään halua, että muut kuin papit lukevat sitä. More myös hahmotteli teoksessaan "Utopia" eräänlaisen kommunistivaltion, jollaisen prototyypin jesuiitat loivat Paraguayn reduktioillaan. Silti tähän punaiseen messuun on osallistunut myös korkeimman oikeuden juutalais- ja protestanttijäseniä, ja onkin hyvä kysymys, mitä ihmettä he siellä tekevät, saati sitten Amerikan presidentit, kuten George W. Bush. Se sen sijaan on luonnollista, että korkeimman oikeuden katolilaiset tuomarit, joita on nyt kuusi yhdeksästä, osallistuvat siihen. Mutta mitä on tapahtunut Amerikan perustuslaissa määrätylle kirkon ja valtion erottamiselle?


Kuvia vuosien 2005 ja 2006 punaisen messun osallistujista


George W. Bush ja korkeimman oikeuden ylituomari John Roberts



















korkeimman oikeuden tuomari Clarence Thomas ja oikeusministeri Alberto Gonzalez















korkeimman oikeuden tuomari Antonin Scalia



















USA:n armeijan esikuntapäällikkö Peter Pace punaisen messun jälkeisellä brunssilla
















Nyt siis jo kuusi yhdeksästä korkeimman oikeuden tuomarista on katolilaisia, ja uskollisia sellaisia. Heistä ylituomari John Roberts kävi katolista koulua ja on ollut Georgetownin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan jäsen, ja Clarence Thomas ja Antonin Scalia ovat molemmat jesuiittojen kouluttamia. Scalia myös auttoi alkuun Maltan ritari ja miljardööri Tom Monaghanin perustaman katolisen oikeustieteellisen korkeakoulun. Läheinen yhteys jesuiittoihin on myös Sonia Sotomayorilla, joka on ollut Fordhamin yliopiston entisen johtajan ja CFR:n jäsenen, jesuiittapappi Joseph A. O'Haren suojatti. Muut korkeimman oikeuden katoliset tuomarit ovat Anthony Kennedy ja Samuel Alito, joka on Kolumbuksen ritari. Loput kolme tuomaria ovat juutalaisia, joista Stephen Breyer käy säännöllisesti punaisessa messussa. Myös Ruth Bader Ginsburg on aiemmin osallistunut punaiseen messuun, ja hänen edesmennyt aviomiehensä Martin D. Ginsburg oli oikeustieteen professori Georgetownissa. Protestanttien perustaman Amerikan korkeimmassa oikeudessa ei siten ole ainuttakaan edes nimellistä protestanttia.

http://www.spirituallysmart.com/redmass.html
http://www.spirituallysmart.com/redmasspics.html

Myös senaatin lakivaliokunnan puheenjohtajana vuodesta 2007 toiminut katolilainen Patrick Leahy on jesuiittojen kouluttama. Hän on nimittäin valmistunut lakimieheksi Georgetownista, joka on aivan ilmeisesti paikka, josta käsin nykyään kontrolloidaan USA:n oikeusjärjestelmää.

torstai 2. joulukuuta 2010

Kansainvälisen pankkitoiminnan juutalais- ja jesuiittayhteydet puntarissa

Vaihtoehtomediassa elää vahvana käsitys, että juutalaiset hallitsevat täysin pankkitoimintaa. Seuraava analyysi pankkimaailman huipun etnisestä jakaumasta vahvistaa sen, että juutalaisilla on siellä yliedustus, varsinkin ns. julkisilla paikoilla, kuten keskuspankkien johtajanpalleilla, muttei mitenkään ilmeistä ylivaltaa. Ja on hyvä muistaa, että "juutalaiset" ei ole organisaatio, vaan etninen/uskonnollinen kansanryhmä, toisin kuin Vatikaani ja jesuiittaveljeskunta tai esimerkiksi CFR, joilla on paljon edustajia pankkitoiminnan huippupaikoilla. Etnistä alkuperää olennaisempaa myös pankkimaailman juutalaisvaikuttajien kohdalla on se, mihin organisaatioihin he kuuluvat, jos halutaan puhua systemaattisesta järjestelmän kontrollista.


Amerikan suuret pankit

Amerikan pankkien "neljä suurta" ovat Bank of America, Wells Fargo, JPMorgan Chase ja Citigroup. Wells Fargon pääjohtaja ja johtokunnan ja hallintoneuvoston puheenjohtaja on juutalainen John G. Stumpf, ja johtokunnassa on lisäksi muutama juutalainen. Muissa neljästä suuresta näillä edellä mainituilla johtopaikoilla ei ole juutalaisia, ja johtokunnissa on korkeintaan muutama juutalainen. Amerikan suurimman rahoitusyhtiön, Goldman Sachsin pääjohtaja ja johtokunnan pj Lloyd Blankfein (CFR) ja hallintoneuvoston pj Cary Cohn ovat molemmat juutalaisia, ja johtokunnasta nähtävästi noin puolet on juutalaisia. Vatikaanilla on myös ilmeisesti sijoituksia tässä yhtiössä, onhan Goldman Sachs Internationalin johtajana toiminut jesuiittojen kouluttama Peter Sutherland, joka on paavin finanssipoliittinen neuvonantaja ja myös Bilderberg-ryhmän ja Trilateraalisen komission johtava jäsen. Muiden Amerikan suurimpien pankki- ja rahoitusalan yhtiöiden ylimmillä johtopaikoilla ei ole juutalaisia.

Bank of Americaa johtaa katolisesta yliopistosta valmistunut Bryan Moynihan, ja sen johtokunnasta ainakin Charles O. Rossotti on jesuiittojen kouluttama. Jotkut varmaan muistavat myös, että pankki oli jesuiittojen asiamiehen perustama:

Jesuiittaveljeskunta sai jalansijaa Amerikan talousmaailmassa ensi kertaa noin 50 vuotta sitten, kun italialainen pankkiiri perusti Bank of Californian [siis Bank of Italyn Kaliforniassa], joka on nykyisellä nimellään "Bank of America" yksi maailman suurimmista pankeista. Giannini oli erittäin osaava pankkiiri, jonka oli kiittäminen jesuiittoja alkupääomastaan, ja hän toimi heidän luottomiehenään tai bulvaaninaan. Tänä päivänä 51 prosenttia Bank of Americasta on veljeskunnan omistuksessa.
-Der Spiegel, 13. elokuuta 1958, spiegel.de


http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/11/bank-of-american-perustaja-amadeo.html


Merkittäviä jesuiittojen kouluttamia pankkiireita

Seuraavassa suurten pankkien ja rahoitusyhtiöiden jesuiittojen kouluttamia johtajia: Jim Rohr, pääjohtaja ja johtokunnan pj, PNC* (Amerikan viidenneksi suurin pankki); Robert P. Kelly, pääjohtaja ja johtokunnan pj, BNY Mellon; James P. Gorman, pääjohtaja ja hallintoneuvoston pj, Morgan Stanley. Bostonissa päämajaansa pitävän State Streetin pääjohtaja ja hallintoneuvoston pj Jay Hooley sekä johtokunnan pj Ronald Logue ovat molemmat valmistuneet Bostonin jesuiittayliopistosta, ja Hooley toimii myös siellä johtotehtävissä.

*PNC osti vuonna 2005 Riggs Bankin, jonka jatkumo siis PNC Bank käytännössä on. Pankin perustivat 1800-luvulla katolisuuteen kääntynyt George Washington Riggs ja jesuiittojen kouluttama William Wilson Corcoran. Riggs Bank oli pitkään asioinut Chilen sotilasdiktaattori Augusto Pinochetin kanssa, joutui suurin vaikeuksiin sen paljastuttua ja maksoi myös sakon rahanpesulain rikkomisesta. Pankin ympärillä oli myös muita skandaaleita, mutta ne hälvenivät, kun se myytiin PNC:lle. Riggs Bankin johtokuntaan oli kuulunut mielenkiintoisia henkilöitä: jesuiitat Leo J. O'Donovan (Disney) ja James E. FitzGerald; korkean tason Maltan ritari George P. Clancy Jr.; ja George H.W. Bushin veli Jonathan Bush muiden muassa.

http://www.spirituallysmart.com/riggs.html



USA:n keskuspankki


USA:n keskuspankin (Fed) pääjohtaja Ben Bernanke on juutalainen, ja hallituksessa on lisäksi kaksi juutalaista. Yksi hallituksen kuudesta jäsenestä on Daniel Tarullo, joka on valmistunut Georgetownin yliopistosta ja myös opettaa siellä. Fed New Yorkin, jota on sanottu jopa vaikutusvaltaisemmaksi kuin itse keskuspankkia, pääjohtaja on valkoinen William C. Dudley, ja hallituksen yhdeksästä jäsenestä kolme on juutalaisia. Heistä James S. Tisch ja Lee Bollinger ovat CFR:n jäseniä. Muita CFR:n jäseniä hallituksessa ovat Jeff Immelt (General Electricin edustajana) ja JPMorganin johtaja Jamie Dimon.

Historian aikana Fed New Yorkin kymmenestä pääjohtajasta vain yksi on ollut juutalainen, Anthony M. Solomon (CFR). Timothy Geithner (CFR) ja Paul Volcker (CFR) eivät ole juutalaisia, kuten joillain sivuilla sanotaan, ja Volckerilla on kunniatohtorin arvo kolmesta katolisesta yliopistosta, joista kaksi on jesuiittayliopistoja. Geithnerin edeltäjät William J. McDonough (CFR) ja E. Gerald Corrigan ovat jesuiittojen kouluttamia, ja McDonough on myös Maltan ritari. Fed New Yorkin aluepiiriin kuuluvat New York, New Jersey, Yhdysvaltain Neitsytsaaret, Puerto Rico ja pieni Fairfieldin piirikunta Connecticutissa. New Yorkissa, New Jerseyssä ja Fairfieldissä on kaikissa myös jesuiittayliopisto, jollainen on myös Buffalossa, jossa sijaitsi ennen Fed New Yorkin ainoa sivukonttori. Lisäksi Fed New Yorkin päärakennus on suunniteltu firenzeläisten palatsien mukaan, ja siinä on paljon samaa kuin esimerkiksi Palazzo Medici-Riccardissa, joka on Medicin pankkiirisuvun rakennuttama. Medicin suvusta tuli myös neljä paavia.

Fed New Yorkin päärakennus
















Palazzo Medici-Riccardi


























Palatsin sisältä löytyy myös jesuiittojen tunnus:



























Itse asiassa parivaljakko Morgan-Strong piti pilkkanaan kuvitelmia siitä, että uusi keskuspankkijärjestelmä (Federal Reserve) toimisi yksityisten pankkien vallan säätelijänä. 1920-luvulla todellisen vallan keskus järjestelmässä oli New York Fedin uusi firenzeläinen palatsi Liberty Streetillä.
-Ron Chernow, The House of Morgan, 1990


J.P. Morgan
oli paavilainen Lasaruksen ritari, ja hänen yllä mainittu ystävänsä Benjamin Strong oli Fed New Yorkin ensimmäinen johtaja. Fed myös muistuttaa sisäiseltä rakenteeltaan katolista kirkkoa, kuten aiemmin Fedissä vaikuttanut jesuiittojen kouluttama Richard F. Syron on todennut:

Tämä järjestelmä on aivan kuin katolinen kirkko. Varmaan siksi se tuntuu niin mukavalta. Sillä on paavi, pääjohtaja; ja kardinaalikollegio, johtokunta ja pankkien johtajat; ja kuuria, vanhimmat virkailijat. Maallikoita vastaavat kaupalliset pankit. Jos on oltu tuhmia seurakuntalaisia katolisessa kirkossa, mennään synnintunnustukseen. Jos tässä järjestelmässä on oltu tuhmia, mennään diskonttotiskille pyytämään lainaa. Sitten on myös erilaista uskonnollista ajattelua edustavia veljeskuntia, kuten jesuiitat, fransiskaanit ja dominikaanit, niitä vain kutsutaan pragmatisteiksi, monetaristeiksi ja uuskeynesiläisiksi.
-Richard F. Syron (William Grieder, Secrets of the Temple: How the Federal Reserve Runs the Country, 1987), vaticanassassins.org


Euroopan pankkitoiminta

Vielä pieni katsaus Euroopan pankkien juutalais- ja paavilaisyhteyksiin. Suurimmista yksityispankeista Deutsche Bankia johtaa juutalainen Josef Ackermann, ja Barclaysin johtokunnan pj Marcus Agius on naimisissa Rothschildin kanssa. Euroopan keskuspankin johtaja Jean-Claude Trichet ja Sveitsin keskuspankin johtaja Jean-Pierre Roth ovat ilmeisesti molemmat juutalaisia. He kuuluvat myös kaikkia maailman keskuspankkeja ohjaavan Kansainvälisen järjestelypankin hallitukseen, josta suurin osa on ei-juutalaisia. Sen pitkäaikainen varapuheenjohtaja Hans Tietmeyer kuuluu Paavin yhteiskuntatieteelliseen akatemiaan. Yksi hallituksen jäsenistä on Italian keskuspankin johtaja, jesuiittakoulua käynyt Mario Draghi, josta povataan Trichet:n seuraajaa. Jos niin käy, sekä EU:n presidentti (van Rompuy), Euroopan komission puheenjohtaja (Barroso) että Euroopan keskuspankin johtaja olisivat jesuiittojen kouluttamia.

Mainitaan vielä espanjalainen Santander, joka on yksi Euroopan ja maailman suurimmista pankeista. Sekä sen pääjohtaja Alfredo Saenz Abad että johtokunnan pj Emilio Botin ovat valmistuneet Bilbaon jesuiittayliopistosta. Lainaus aiemmasta tekstistä tätä yliopistoa koskien:

Loyola oli baski, ja baskiseparatistien terroristijärjestö ETA perustettiin hänen kuolemansa vuosipäivänä 31.7.1959, ja sen esiaste sai alkunsa vuonna 1952 Bilbaon jesuiittayliopistossa, jossa myös baskimaan ensimmäinen presidentti Jose Antonio Aguirre oli opiskellut. Tässä samaisessa yliopistossa toimi professorina 60-luvulla jesuiittapappi Xabier Arzalluz. Hän liittyi baskien kansallispuolueeseen, luopui myöhemmin pappiudestaan, ja hänestä tuli kahden vuosikymmenen ajaksi Baskimaan vaikutusvaltaisin poliitikko. Lienee lukijallekin ilmeistä, että tässä on kyse perinteisestä jesuiittojen hajota ja hallitse -politiikasta.


http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/05/disinformaatio-jesuiittojen.html



Katolinen Temppeliherrain ritarikunta loi kansainvälisen pankkitoiminnan:




http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/12/jesuiittaveljeskunta-temppeliherrain.html

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Kolumbuksen ritarit - katolisen kirkon oikea käsi Amerikassa

Kolumbuksen ritarit on katolinen, lähinnä maallikkojen muodostama veljeskunta, josta aikakauslehti "Life" kirjoitti vuonna 1957 näin:

Maailman suurin ja vahvin katolinen veljeskunta, Kolumbuksen ritarit viettää tänä keväänä perustamisensa 75-vuotispäivää. Seitsemän miestä panivat pystyyn Kolumbuksen ritarit New Havenissa, Connecticutissa vuonna 1882. Nyt sillä on jäseninään yli miljoona uskontoaan harjoittavaa katolilaista, ja Vatikaani kuvailee sitä ihaillen "katolisen kirkon maalliseksi oikeaksi kädeksi Amerikassa"… Se perustettiin, jotta aktiivisesti uskoaan harjoittavilla katolilaisilla olisi salaseura, johon he voivat liittyä kirkkonsa täydellä tuella, ja se muistuttaa muita suuria veljeskuntia, joilla ei ole vahvoja siteitä uskontoon. Ritareilla on yksityiskohtaisesti laaditut initiaatioseremoniat jäsenyyden eri asteille, he käyttävät tiettyjä sanoja ja symboleita, pitävät seremoniansa salassa ja pukeutuvat erilaisiin värikkäisiin univormuihin.
-Life, 27. toukokuuta 1957


Tänä päivänä veljeskunnalla on jo 1,8 miljoonaa jäsentä ympäri maailmaa. Sen perustaja oli Michael J. McGivney, joka opiskeli Montrealin jesuiittayliopiston pappisseminaarissa ja tuli myöhemmin katoliseksi papiksi. Näin kuvaili Kolumbuksen ritareiden tarkoitusta entinen jesuiittapappi Alberto Rivera, jota jotkut, kuten Gary Metz, ovat myös huijariksi väittäneet:

Kolumbuksen ritareiden on annettava uskollisuutensa paaville. He eivät voi perustaa sitä Yhdysvaltojen perustuslakiin, koska Vatikaani tuhoaisi heidät, jos he niin tekisivät, kuten on tapahtunut menneisyydessä… heidän valastaan voi nähdä, kuinka läheisesti he ovat liittoutuneet paavin kanssa. He ovat lupautuneet tulemaan tapetuiksi tai tuhotuiksi, jos eivät kykene noudattamaan valaansa. He pyytävät paavin armeijaa, jesuiittoja, tappamaan heidät. He ovat sitoutuneet tekemään Amerikan katoliseksi.
Alberto Rivera, ent. jesuiittapappi, 1983


http://www.chick.com/reading/books/153/153_11.asp

Tunnettuja Kolumbuksen ritareita
ovat mm. USA:n korkeimman oikeuden tuomari Samuel Alito ja Jeb Bush, jonka isä George Bush on Maltan ritari. Hänen veljensä George W. Bush kävi pitämässä veljeskuntaa ylistävän puheen sen 122. konvokaatiossa vuonna 2004.
























Huomatkaa roomalainen vitsakimppu eli "fasces", joka on myös fasistien symboli, Kolumbuksen ritareiden logossa.














Myös USA:n kongressissa on näkyvällä paikalla kaksi fasces-symbolia:

















Lisätietoa:

http://www.spirituallysmart.com/blue_mass.html

perjantai 12. marraskuuta 2010

Reaganin ja paavin "pyhä allianssi"

Ronald Reagan oli se USA:n presidentti, joka tunnusti Vatikaanivaltion luodessaan sen kanssa viralliset diplomaattisuhteet 10. tammikuuta 1984.

Muutos on tulossa osin siksi, koska Reaganin hallinto ei enää ole huolissaan Vatikaani-yhteyksien kielteisistä poliittisista vaikutuksista. Itse asiassa republikaanistrategit ovat paljon kiinnostuneempia mahdollisista katolilaisten äänistä, joita voisivat saada vuonna 1984. On tiedossa, että Valkoinen talo on tunnustellut mahdollista protestanttista vastustusta ja todennut poliittisten vahinkojen jäävän minimaalisiksi. Kuitenkin useat järjestöt, kansallinen kirkkokonsiili (NCC) mukaan lukien, ovat ilmaisseet tyrmistyksensä. "Olen tyrmistynyt", sanoo maan suurimman protestanttiryhmän, eteläisen baptistikonvention puheenjohtaja James Draper. Lisää ei-toivottua julkisuutta hallitukselle saattaa tuoda se, kun senaatti vahvistaa ensimmäisen Vatikaanin-suurlähettilään nimityksen. Se on todennäköisesti Reaganin tämänhetkinen henkilökohtainen edustaja, 69-vuotias katolisuuteen kääntynyt kalifornialainen bisnesmies ja hänen henkilökohtainen ystävänsä William Wilson.
-Time, 23. joulukuuta 1983


Mutta Reaganin hallituksen ja Vatikaanin suhde ei jäänyt vain muodollisuuksien tasolle, ei sinne päinkään:

Vain presidentti Ronald Reagan ja paavi Johannes Paavali II olivat paikalla Vatikaanin kirjastossa maanantaina 7. kesäkuuta 1982. Se oli näiden kahden ensimmäinen tapaaminen, ja he keskustelivat 50 minuuttia. Samassa paavin huoneiston siivessä kardinaali Agostino Casaroli ja arkkipiispa Achille Silvestrini tapasivat ulkoministeri Alexander Haigin ja Reaganin turvallisuuspoliittisen neuvonantajan, tuomari William Clarkin. Heidän keskustelunsa keskittyivät enimmäkseen Israelin invaasioon Libanoniin, ja niiden toisena päivänä Haig kertoi heille, että pääministeri Menachem Begin oli vakuuttanut heille, ettei invaasio menisi pidemmälle kuin 40 kilometriä sisämaahan.

Mutta Reagan ja paavi käyttivät vain viisi minuuttia Lähi-idän tapahtumien arvioimiseen. Sen sijaan he keskittyivät aiheeseen, joka oli paljon lähempänä heidän sydäntään: Puola ja Neuvostoliiton ylivalta Itä-Euroopassa. Tässä tapaamisessa Reagan ja paavi sopivat salaisen kampanjan aloittamisesta tämän kommunistisuurvallan hajoamisen nopeuttamiseksi. Näin Reaganin ensimmäinen turvallisuuspoliittinen neuvonantaja julistaa: "Tämä oli yksi kaikkien aikojen suurimmista liittoutumista."
-Time, The Holy Alliance, 24. helmikuuta 1992


Nancy ja Ronald Reagan ja paavi Johannes Paavali II


















Näin siis syntyi Reaganin ja paavin "pyhä allianssi". Muistakaa kuitenkin se, että katolisella kirkolla on ollut kommunismin suhteen aina julkinen linja, jossa se tuomitsee sen, mutta sisäpiirissä sen on tiedetty palvelevan Vatikaanin valtapyrkimyksiä:

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/11/natsi-saksan-neuvostoliiton-ja-rooman.html



Mutta kuinka syvä oli Reaganin ja paavin välinen liitto:

Presidentti [Reagan] ei ole mitenkään salaillut sitä, että hän hakee paavilta opastusta Amerikan johtamisessa… lainasin hänen uskomatonta lausuntoaan kansallisen katolisen opetusjärjestön edessä huhtikuussa 1982: "Olen kiitollinen teidän avustanne Amerikan politiikan muovaamisessa Jumalan tahtoa heijastavaksi… ja odotan innolla lisäopastusta Hänen Pyhyytensä paavi Johannes Paavali II:lta, kun pääsen hänen puheilleen kesäkuussa."
-Stephen D. Mumford, American Democracy & The Vatican, 1984

Katoliset kysymykset näyttävät kalvavan häntä… Reagania tuntuu nyt ajavan eteenpäin hänen kyvyttömyytensä suvaita "kirkon sortamista", jota paavi on todistellut… John Kennedy saattaa jossain hymähdellä sille näylle, että Amerikan presidentti heittäytyy Pyhän äitikirkon syliin… Sen sijaan Reagan tekee kaikkensa näyttääkseen, että hänen kohdallaan ei ole eroa kirkon ja valtion välillä. Hän haluaa tehdä tiettäväksi, että hänen ja paavin välillä on suora linja, että hän pyytää neuvoa Vatikaanivaltiolta. Reagan teki poikkeuksellisen siirron kutsuen paavin lähettilään, Pio Laghin Santa Barbaran tilalleen konsultoimaan häntä arkaluontoisissa ulkopoliittisissa kysymyksissä.
- Mary McGrory, The Washington Post, 6. elokuuta 1984


Katolilainen John F. Kennedy sen sijaan erotti uskonnon politiikasta ja tuli murhatuksi Vatikaanin toimesta.


Reaganin hallinnon paavilaiset

Kaikki hallinnon avainmiehet olivat hartaita katolilaisia - CIA:n johtaja William Casey, Allen, Clark, Haig, Walters ja William Wilson, Reaganin ensimmäinen Vatikaanin-suurlähettiläs. He pitivät USA:n ja Vatikaanin välistä suhdetta pyhänä allianssina: paavin moraalinen voima ja heidän kirkkonsa opit yhdistettynä heidän kiihkeään kommunisminvastaisuuteensa ja käsitykseensä Amerikan demokratiasta. Mutta silti missio olisi ollut mahdoton ilman täyttä tukea Reaganilta, joka uskoi palavasti sekä Washingtonin ja Vatikaanin suhteen hyötyihin, myös käytännön tasolla. Reagan kertoo, että yksi hänen ensimmäisiä tavoitteitaan presidenttinä oli tunnustaa Vatikaani valtiona "ja tehdä siitä liittolainen".
-Time, The Holy Alliance, 24. helmikuuta 1992


Reaganin hallinnossa vaikutti kaikkiaan ainakin seitsemän Maltan ritaria: yllä mainitut William Casey, turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Richard V. Allen, ulkoministeri Alexander Haig, USA:n erikoislähettiläs Vernon Walters, Vatikaanin-suurlähettiläs William Wilson ja hänen seuraajansa Frank Shakespeare sekä turvallisuuspoliittisena neuvonantajana ja puolustusministerinä toiminut Frank Carlucci. Reagan ja hänen varapresidenttinsä George Bush myös palkittiin "ansioistaan" Maltan ritarikunnan kunniajäsenyydellä.

Jesuiittojen kouluttamia olivat ainakin CIA:n pääjohtaja Casey sekä apulaisjohtajat John N. McMahon ja Robert Gates, erikoislähettiläs Walters, suurlähettiläs Shakespeare, ja hallituksessa Haig, turvallisuuspoliittinen neuvonantaja ja sisäministeri William P. Clark, sosiaali- ja terveysministeri Margaret Heckler, opetusministeri William J. Bennett ja työvoimaministeri Ann Dore McLaughlin. McLaughlin oli tuolloin vielä naimisissa entisen jesuiittapapin, John McLaughlinin kanssa, joka oli Richard Nixonin neuvonantaja ja puheenkirjoittaja tämän ollessa presidentti. Reaganin kuudesta nimityksestä korkeimpaan oikeuteen kolme oli katolilaisia, ja yksi niistä eli edelleen virassa oleva Antonin Scalia on jesuiittojen kouluttama.


Reagan, paavi ja obeliski

Reagan vannoi ensimmäisenä presidenttinä virkavalansa Capitolin länsisiivessä ollen näin kasvot kohti obeliskia, niin kuin paavi tervehtiessään alamaisiaan Pietarinaukiolla, ja vihjaisi näin tulevasta Vatikaanin tunnustamisesta.



























sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Paavilainen Bushin perhe

Jos Valkoisessa talossa puhaltavat katoliset tuulet Obaman presidenttikaudella, niin oli myös George W. Bushin aikakaudella. Seuraavassa ote Washington Postin paljon puhuvasta artikkelista paavi Benedictus XVI:n Amerikan vierailun alla:

Valkoisen talon valmistautuessa vastaanottamaan Benedictuksen tiistaina moni Bushin sisäpiirissä odottaa paavin löytävän hengenheimolaisen presidentistä. Koska, jos Bill Clintonia voidaan joidenkin mielestä kutsua Amerikan ensimmäiseksi mustaksi presidentiksi, niin George W. Bush voisi hyvin olla kansakunnan ensimmäinen katolinen presidentti. Se ei ole niin erikoinen näkökanta, miltä se kuulostaa. Kyllä, olihan meillä John F. Kennedy. Mutta siinä, missä Kennedy pyrki erottamaan uskontonsa virastaan, Bush on toivottanut katoliset opit tervetulleiksi Valkoiseen taloon ja perustanut niihin monia tärkeitä sisäpoliittisia päätöksiä. "Mielestäni siitä ei ole epäilystäkään, hän on varmasti paljon katolilaisempi kuin Kennedy", sanoo Rick Santorum, entinen Pennsylvanian senaattori ja harras katolilainen, joka ensimmäisenä antoi Bushille nimikkeen "katolinen presidentti".
-Washington Post, 13. huhtikuuta 2008

Hyvin paavilainen linjauksiltaan oli myös Ronald Reaganin hallinto, jota voisi kutsua myös Maltan ritareiden kokoontumisajoiksi. Reagan oli itse Maltan ritareiden kunniajäsen ja ensimmäinen USA:n presidentti, joka loi viralliset diplomaattisuhteet Vatikaaniin. Kauas on siis tultu siitä, kun lähettimen keksijä Samuel Morse 1800-luvun alkupuolella varoitti kirjassaan totalitaarisen Vatikaanin soluttautumisesta tasavaltalaiseen ja silloin vielä lähes täysin protestanttiseen Amerikkaan, ja sen tuhoisista seurauksista kansan vapaudelle. Näin lausui paavi Pius IX vain hieman ennen Abraham Lincolnin murhaa, jonka takana oli laaja kiihkokatolinen salaliitto:

Näitä vääriä ja kieroutuneita mielipiteitä [vapaudesta] tulee paheksua, koska ne ennen kaikkea estävät katolisen kirkon tervehdyttävän vaikutusvallan, jota sen pitäisi jumalallisen perustajansa antamalla valtuutuksella saada vapaasti harjoittaa aina maailmanloppuun asti, ei ainoastaan yksilöiden, vaan myös maiden, kansojen ja hallitsijoiden suhteen.
-paavi Pius IX, kiertokirje Quanta Cura, 8. joulukuuta 1864


Mutta palataan George W. Bushiin, joka vastasi toimittaja Raymond Arroyolle haastattelussa näin:

- Sanoitte tunnetusti, että näitte Putinin silmiin katsoessa hänen sielunsa... Kun katsotte Benedictus XVI:n silmiin, mitä näette?

- Jumalan.


Siis näissä silmissä...
















Paljon puhuva kuva Bushista ja edellisestä Amerikan katolisen kirkon päämiehestä, kardinaali Eganista...
















Bushin isä George H.W. Bush on Maltan ritareiden kunniajäsen, ja sekä George W., George H.W. että isoisä Prescott Bush ovat kuuluneet Yalen yliopiston Skull and Bones -salaseuraan, jolla on myös selkeä paavilainen yhteys. Bushin veli Jeb Bush on avoimesti katolilainen ja 4. asteen Kolumbuksen ritari. Myös hän tapasi paavin lämpimissä tunnelmissa...
















Muistatteko, kuinka Bush piti Irakin sotaa ristiretkenä? Kun katsotaan hänen suhdettaan paavinistuimeen, se ei välttämättä ole kovin kaukana totuudesta. Mielenkiintoista on myös se, että surullisenkuuluisa turvallisuusyhtiö Blackwater (nykyään Xe) on sidoksissa Maltan ritareihin, ja monet sen palkka-armeijan taistelijat olivat jopa käyttäneet Irakissa toimiessaan ristiretkiä käyneiden katolisten temppeliherrojen tunnuksia.


Lisätietoa:

http://www.spirituallysmart.com/bush.html

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Maltan ritarit - paavin armeija

Maltan ritareiden historia lyhyesti:

Johanniittain ritarikunta (Pyhän Johanneksen hospitaalin sääntökunta Jerusalemissa) syntyi vuonna 1099, kun ristiretkeläiset valloittivat Jerusalemin. Toiminta alkoi 1080 perustetun hospitaalin eli sairaalan pohjalta. Valloituksen jälkeen hospitaali sai merkittäviä maalahjoituksia sekä valloitetuilta alueilta että läntisestä Euroopasta. Ritarikunta alkoi toimia myös temppeliherrojen kaltaisena aseellisena taistelujärjestönä, joka osallistui ristiretkiin ja myöhemmin sotiin turkkilaisia vastaan itäisellä Välimerellä.

...

Vuosisatojen kuluessa Johanniittain Ritarikunta on joutunut siirtämään pääpaikkaansa useasti. Sääntökunnan toiminnan keskus oli vuoteen 1187 saakka Jerusalemissa, vuosina 1191–1291 Akkossa. Palestiinan valloituksen jälkeen Johanniitat siirtyivät Limassoliin Kyprokselle vuonna 1291. Vuonna 1306 Johanniitat valloittivat Rodoksen, jonne päämaja siirtyi vuonna 1309. Kun turkkilaiset valloittivat saaren vuonna 1522, Johanniitat siirtyivät edelleen Maltalle 1530, joka toimi ns. Maltan ritarikunnan keskuksena aina vuoteen 1798. Napoleonin vallattua Maltan ja hajotettua ritarikunnan, heikentyneen ritarikunnan jäsenet pakenivat viimeisen Suurmestari Paavalin (Tsaari) suojeluksessa Pietariin. Historiallisen Johanniittain ritarikunnan toiminta ja olemassaolo voidaan perustellusti katsoa päättyneeksi Napoleonin valloitukseen 1798 sekä Paavi Pius VII julistukseen v. 1802 jolla hän julisti Maltan ritarikunnan yksipuolisesti katoliseksi ritarikunnaksi. Maltan ritarikunta perustettiin uudestaan Roomaan vuonna 1834. Tätä katolista ritarikuntaa kutsutaan Maltan Ritarikunnaksi (Sovereign Military Order of Malta eli SMOM).

wikipedia

Nykyinen muoto:

Maltan ritarikunta (virallisesti Jerusalemin Pyhän Johanneksen suvereeni sotilaallinen ja hospitaliittaritarikunta, Rodoksen ja Maltan ritarikunnaksi sanottu, ital. Sovrano Militare Ordine Ospedaliero di San Giovanni di Gerusalemme di Rodi e di Malta, lyh. SMOM) on suvereeni, valtion kaltainen kansainvälisoikeudellinen toimija ilman omaa valtiollista aluetta. Maltan ritarikunnan hallussa on ekstraterritoriaalialueet Roomassa sekä Maltalla. Nykyään sillä on noin 12 000 jäsentä ja 80 000 vapaaehtoista avustajaa. Ritarikunnan päämaja, jossa myös suurmestari asuu, sijaitsee Roomassa. Ritarikunnalla on omat autojen rekisterikilvet ja postimerkit.

Maltan ritarikunnalla on diplomaattisuhteet 102 valtion kanssa, ja se on Yhdistyneiden kansakuntien tarkkailijajäsen. Ritarikunnan suvereniteetti on kuitenkin kiistanalainen käsite, eikä esimerkiksi Suomi ole tunnustanut ritarikuntaa.

Maltan ritarikunta katsoo olevansa alkuperäisen Johanniittain ritarikunnan laillinen jatkaja, vaikka Maltan ritarikunta on lakkautettu jo useita kertoja ja siitä on erkaantunut protestanttinen haara sekä ortodoksinen haara. Täten on Maltan ritarikunnan suora vertaaminen historialliseen ja alkuperäiseen Johanniittojen (Hospitaalit) ritarikuntaan kiistanalainen asia.

Ritarikunnan motto on Tuitio Fidei et Obsequium Pauperum (Uskon puolustamiseksi ja hädänalaisten auttamiseksi).

wikipedia

Maltan ritarikunnan tunnus














Maltan ritarikunnan jäsenten tulee olla katolilaisia ja heiltä vaaditaan jalosukuisuutta, paitsi sen Amerikan haarassa. Lisäksi ritarikunta myöntää kunniajäsenyyksiä ei-katolilaisille, jotka ovat edistäneet sen pyrkimyksiä. Maltan ritarikunnan nykyinen suurmestari on Matthew Festing, jonka edeltäjä, kuningatar Elisabetin serkku Andrew Bertie kuoli vuonna 2008. Maltan ritarikunnan tunnustamat neljä johanniittaritarikuntaa ovat nimellisesti protestanttisia, mutta epäilemättä käytännössä samalla asialla.


Maltan ritareiden tarkoitus

Omien sanojensa mukaan Maltan ritarikunta on hengelliseen täyttymykseen kirkon puitteissa pyrkivä ja köyhien ja sairaiden auttamiselle omistautunut uskonnollisten maallikkojen järjestö, mikä varmasti pitääkin paikkansa heille hyvässä tarkoituksessa työskentelevien tavallisten ihmisten kohdalla. Lisäksi se sanoo olevansa puolueeton ja ei-poliittinen, minkä vuoksi voi mielestään toimia menestyksekkäästi välittäjänä valtioiden välillä. Todellisuus on kuitenkin hyvin toisenlainen,  ja näin kiteyttää Maltan ritareiden olemuksen poliisien tämän kotipihalle ampuma William Cooper:

Maltan ritarit on kansainvälinen organisaatio, jonka lonkerot ulottuvat talouselämään, pankkitoimintaan, politiikkaan, CIA:han ja muihin tiedusteluorganisaatioihin, P2-vapaamuurariloosiin, uskontoon, koulutukseen, oikeuslautokseen, armeijaan, aivoriihiin, säätiöihin, YK:hon ja lukuisiin muihin organisaatioihin. Se ei ole vanhin, mutta yksi vanhimmista mysteerikoulujen olemassaolevista haaroista. Maltan ritareiden maailman päämies valitaan elinikäiseksi kaudeksi paavin hyväksynnällä. Maltan ritareilla on oma perustuslakinsa ja he sitoutuvat valalla vannoen ajamaan paavin johtaman uuden maailmanjärjestyksen luomista. Maltan ritarit ovat myös CFR:n ja Trilateraalisen komission vaikutusvaltaisia jäseniä.

...

Kaikilla Maltan ritareilla on diplomaattinen koskemattomuus. He voivat viedä tavaraa yli rajojen maksamatta tulleja tai ilman tullitarkastusta. Alkaako hälytyskellot soida? No joka tapauksessa se on valtaa. Maltan ritareiden tukiranka koostuu aatelissuvuista. Lähes puolet 10000 jäsenestä kuuluu Euroopan vanhimpiin ja vaikutusvaltaisimpiin sukuihin. Tämä lujittaa Vatikaanin ja "mustan aatelin" välistä liittoa. Musta aateli muodostaa suurimman osan Euroopan eliitistä. Sen pää on suku, joka voi näyttää olevansa Rooman viimeisen keisarin suora jälkeläinen. Ehkä nyt palaset alkavat loksahtaa kohdalleen. Jäsenyys Maltan ritareissa vaatii kuuliaisuutta ylempiarvoiselle ja viime kädessä paaville. Siten USA:n lähettiläällä, joka on myös Maltan ritareiden jäsen, on eturistiriita. Miksi tämä tosiseikka sivuutetaan? Presidentti Bush nimitti Maltan ritari Thomas Meladyn USA:n Vatikaanin lähettilääksi.
- William Cooper, Behold a Pale Horse, 1991



Maltan ritarit ja kansainvälinen tiedustelu

Maltan ritarit ovat hallinneet varsinkin länsimaailman tiedustelukenttää. Toisen maailman sodan jälkeen he palkitsivat natsien Venäjän vakoilun päällikön Reinhard Gehlenin kunniajäsenyydellä "taistelusta kommunismia vastaan". Gehlenistä tuli yksi CIA:n perustajista ja Länsi-Saksan salaisen palvelun BND:n ensimmäinen johtaja. OSS oli CIA:n edeltäjä sota-aikana ja sitä johti Maltan ritari William Donovan.

Sodan jälkeen Vatikaani, OSS, SS ja Maltan ritarikunnan eri haarat yhdistivät voimansa taistellakseen yhteistä Neuvosto-vihollista vastaan - ja auttaakseen natsirikollisia pakenemaan. Vuonna 1945, kun sodan lopputuloksesta ei ollut enää epäselvyyttä, OSS lähestyi Reinhard Gehleniä, joka oli Hitlerin itärintaman tiedustelun päällikkö. Tarkoituksena oli muovata Gehlenin organisaatio "OSS-johtoiseksi operaatioksi". Hanke oli niin onnistunut, että "Gehlen Org" muuttui Länsi-Saksan sodanjälkeiseksi tiedustelupalveluksi (BND) OSS:n seuraajan, CIA:n avulla ja rahoituksella.

OSS-Gehlen-hankkeen kanssa samanaikaisesti oli käynnissä "operaatio Paperclip", jossa Yhdysvaltoihin salakuljetettiin yli 900 saksalaista tiedemiestä. Gehlenin veli oli yhden Maltan ritarikunnan Rooman päämajan johtohenkilön sihteeri, ja ritarit toimivat aktiivisesti välittäjinä. Italialainen aristokraatti, paroni Luigi Parrilli, joka oli Maltan ritari, paavin kamariherra ja fasistien myötäilijä, osallistui SS-johtajien ja tulevan CIA:n johtajan, Allen Dullesin välisiin neuvotteluihin.

Samaan aikaan amiraali Ellery Stone, USA:n prokonsuli miehitetyssä Italiassa, lähetti James Jesus Angletonin, josta myöhemmin tuli CIA:n kiistelty vastatiedustelun johtaja, pelastamaan prinssi Valerio Borghesen hänet sotarikoksista kuolemaan tuominneen Italian vastarintaliikkeen mahdolliselta pidätykseltä. Borghese, joka pääsi pälkähästä nousten Italian sodanjälkeisen fasistiliikkeen johtavaksi poliitikoksi, oli Maltan ritari, ja kiitollisuuden osoituksena USA:n palveluksista hänelle ja muille ritareille Maltan ritarikunta myönsi Stonelle, Angletonille ja hänen kakkosmiehelleen [Raymond Rocca] ritarikunnan suurristin. Muita tämän tavoitellun kunnianosoituksen saajia olivat Reinhard Gehlen ja Trumanin Vatikaanin-lähettiläs Myron C. Taylor.
- Penny Lernoux, National Catholic Reporter, 5. toukokuuta 1989


http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/10/cia-vatikaanin-lonkero-amerikassa.html

Maltan ritari Allen Dulles, joka oli CIA:n johtaja vuosina 1953-1961, oli natsi-Saksan tiedemiehiä USA:han tuoneen Operaatio Paperclipin vetäjä. Maltan ritarit osallistuivat myös Vatikaanin maanalaisiin kuljetuksiin, joiden avulla suuri määrä toisen maailmansodan sotarikollisia pakeni Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan, järjestämällä passeja mm. natseille. Hitlerin auttoi pääsemään valtaan uskollinen katolilainen ja Maltan ritari Franz von Papen, joka oli muutenkin suuressa roolissa natsi-Saksassa sotaa edeltävänä aikana toimien välittäjänä sen ja Vatikaanin välillä. Maltan ritarit ja surullisenkuuluisa, operaatio Gladioon yhdistetty fasistinen P2-vapaamuurariloosi ovat myös kietoutuneet toisiinsa. Maltan ritareiden Uruguayn lähettilästä Umberto Ortolania on sanottu P2:n aivoiksi, ja loosin suurmestari oli Licio Gelli, joka myös on Maltan ritari. P2:n tunnetuin jäsen oli Silvio Berlusconi, joka joidenkin tietojen mukaan on hänkin Maltan ritari. Ainakin hän on Maltan ritarikuntaan sidoksissa olevan Konstantinolaisen ritarikunnan jäsen.


Maltan ritarit Amerikassa

Vuonna 1927 perustettiin Maltan ritarikunnan Amerikan jaos, joka ei vaadi jäseniltään jalosukuisuutta. Siihen myönnyttiin, koska sen nähtiin hyödyttävän ritarikuntaa johtuen USA:n nousevasta poliittisesta, taloudellisesta ja sotilaallisesta mahdista. Francis Spellman, "Hitlerin paavi" Pius XII:n ystävä ja yksi aikansa vaikutusvaltaisimmista amerikkalaisista oli Maltan ritarikunnan USA:n suurpriori vuodesta 1941 lähtien. Kardinaali Spellman oli vuodesta 1939 kuolemaansa asti New Yorkin arkkipiispa eli Amerikan katolisen kirkon päämies. Hän oli niin suuressa roolissa Vietnamin sodan lobbaamisessa, että sitä kutsuttiin laajalti "Spellyn sodaksi".

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/11/kardinaali-spellman-amerikan-paavi.html
 
Kuten yllä nähtiin, CIA:lla on läheinen yhteys Maltan ritareihin. Sen perustaja "Wild Bill" Donovan oli siis Maltan ritari, kuten myös kolmas johtaja Allen Dulles, joka toimi myös CFR:n johtajana. CIA:n johtajista Maltan ritareita ovat olleet heidän lisäkseen John McCone (Kennedyn presidenttikaudella), William Colby, George Bush, William Casey, George Tenet (911-iskujen aikaan) ja Leon Panetta (Obaman presidenttikaudella). Suuressa roolissa OSS:n ja natsien välisissä sodanaikaisissa operaatioissa ollut CIA:n vastatiedustelun päällikkö James Jesus Angleton ja hänen kakkosmiehensä Raymond Rocca olivat myös Maltan ritareita.

Ronald Reagan oli kunniajäsen, ja hän solmi ensimmäisenä presidenttinä viralliset diplomaattisuhteet Vatikaaniin nimittäen lähettilääksi William Wilsonin, joka oli - kuinkas muuten - Maltan ritari, samoin kuin hänen seuraajansa, Frank Shakespeare ja Thomas Melady sekä viimeisin lähettiläs Francis Rooney. Reaganin hallinnossa Maltan ritareita olivat lisäksi vielä edellä mainittu George Bush (kunniajäsen), ulkoministeri Alexander Haig, valtiovarainministeri Nicholas Brady, turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Richard Allen, USA:n erikoislähettiläs Vernon Walters ja apulaispuolustusministeri Frank Carlucci, joka on toiminut myös CIA:n apulaisjohtajana ja Carlyle Group:n johtokunnan puheenjohtajana. Reaganin hallinto olikin täysin rähmällään paavinistuimen suuntaan, mikä näkyi myös kannoissa poliittisiin kysymyksiin.

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/11/reaganin-ja-paavin-pyha-allianssi.html
 
Lukematon määrä amerikkalaisia Maltan ritareita miehittää poliittisten huippupostien lisäksi myös pankkien, suuryhtiöiden, median ja eri vaikutusvaltaisten organisaatioiden johtopaikkoja. Yksi mielenkiintoinen heistä on Joseph E. Schmitz, jonka ylitarkastajakaudella puolustusministeriössä "katosi" kassasta 2,3 biljoonaa dollaria. Schmitz toimi myöhemmin johtotehtävissä Blackwater-yhtiössä, jonka palkka-armeija on tehnyt tuhojaan Irakissa.


Tunnettuja Maltan ritareita

Kaiken kaikkiaan Maltan ritarikunta on äärimmäisen vaikutusvaltainen puolisalainen järjestö, josta on vaikea saada tietoa, ja sen jäsenet pitävät julkisuudessa hyvin matalaa profiilia jäsenyydestään. Seuraavassa kuitenkin vielä joitakin tunnettuja Maltan ritareita Amerikasta ja muualta maailmasta:

Kuolleita:

Valery Giscard d'Estaing, Ranskan presidentti
Benito Mussolini
Konrad Adenauer, Länsi-Saksan ensimmäinen liittokansleri
Juan Peron, Argentiinan presidentti
Richard Harris, kuuluisa näyttelijä
Otto von Habsburg, vanhan hallitsijasuvun jäsen ja europarlamentaarikko
Joseph Kennedy
Rainier III, Monacon ruhtinas
Bob Hope, kuuluisa koomikko

Elossa olevia:

Boutros Boutros-Ghali, ent. YK:n pääsihteeri
Juan Carlos, Espanjan kuningas
Gustavo Cisneros, miljardööri ja mediamoguli
Christopher Lee, kuuluisa näyttelijä (vahvistamaton tieto)
Tony Blair (vahvistamaton tieto)
Beatrix I, Hollannin kuningatar
Barron Hilton,  Hilton-hotelliketjun perijä
Pat Buchanan, kolumnisti ja poliitikko

Juan Carlos ja ent. suurmestari Andrew Bertie.



























Lähteitä:

http://moversandshakersofthesmom.blogspot.com/
http://www.whale.to/b/knights_q.html
http://www.whale.to/b/guyatt32.html
http://www.mosquitonet.com/~prewett/knightsofmaltalist.html
http://www.spirituallysmart.com/SMOM.html
http://troyspace2.wordpress.com/category/knights-of-malta/
http://www.voxfux.com/features/knights_of_malta_facts.html
http://www.wikicompany.org/wiki/911:Knights_of_Malta
http://users.panola.com/AAGHS/ARTICLES/MALTA.html
http://www.cephasministry.com/nwo_corp_knights.html
http://www.bibliotecapleyades.net/sociopolitica/esp_sociopol_cooper8.htm


*muokattu viimeksi 18.11.2011