Näytetään tekstit, joissa on tunniste predictive programming. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste predictive programming. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. heinäkuuta 2022

Sinikeltainen värisymboliikka yhdistää koronaplandemiaa ja Ukrainan kriisiä (video)

Oliko se, että koronaplandemian yhteydessä käytettiin paljon sinisen ja keltaisen värin yhdistelmää, jälleen kerran ns. ennakoivaa ohjelmointia (predictive programming), johon sisältyi piiloviesti, että on tulossa Ukrainaan liittyvä kriisi?

 


Ja katsos vaan, sininen ja keltainen ovat myös Rothschildin pankkiirisuvun päävärit: 



Rothschildit ovat kauan olleet jonkinlaisessa symbioottisessa liitossa Vatikaanin ja jesuiittojen kanssa, heillä on yhteisiä globalistisia intressejä:

keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Bill Gates teki syyskuussa 2019 suuren sijoituksen Pfizerille koronarokotteen kehittäneeseen biotekniikkayhtiöön

Bill Gates teki syyskuussa 55 miljoonan dollarin sijoituksen mRNA-teknologian kehittämiseen keskittyvään biotekniikkayhtiöön BioNTech, joka ei vielä tuolloin ollut laittanut markkinoille yhtään tuotetta. Sittemmin BioNTech kehitti Pfizerille koronarokotteen ja yhtiön markkina-arvo nousi niin paljon, että Gatesin sijoituksen arvo oli huhtikuussa 2021 noin kymmenkertaistunut yli 550 miljoonaan dollariin. Onnekas mies, vaiko sisäpiirin kauppa ennakkotiedon perusteella?

Vuosi sitten kirjoitin Gatesin suhteesta koronaplandemiaan:

Suurin savuava ase on Event 201, joka oli "uudenlaisen koronaviruksen" aiheuttamaa maailmanlaajuista pandemiaa simuloinut harjoitus. Harjoituksen skenaariossa virus tarttui lepakoista sikoihin ja sioista ihmisiin, missä siinäkin on yhtymäkohta koronapandemiaan, sillä COVID-19-viruksen on sanottu tarttuneen alun perin lepakoista ihmisiin Kiinassa. 

Event 201 järjestettiin 18. lokakuuta 2019 eli pari kuukautta ennen kuin koronapandemia valtamedian uutisoinnin mukaan alkoi. Sattumateoreetikot uskovat tuon olevan sattumaa, mutta kun otetaan huomioon myös, ketkä harjoituksen järjestivät, niin ei, ei se voi olla sattumaa. Harjoituksen järjesti arvostettu Johns Hopkinsin yliopisto yhteistyössä Bill ja Melinda Gatesin säätiön ja Maailman talousfoorumin (WEF) kanssa. 

Bill Gates on nostettu koronapandemian aikana kansainvälisessä mediassa jonkinlaiseksi terveysguruksi, jolta pyydetään pandemiasta ja sen vaikutuksista asiantuntijalausuntoja. Gates on ollut jo kauan maailman suurin rokotteiden puolestapuhuja säätiönsä kautta ja "suuri hyväntekijä", mutta vasta nyt hänen sädekehänsä on päässyt täyteen loistoonsa, kun hän on päässyt esiintymään eräänlaisena 2000-luvun messiaana, joka pelastaa maailman mainostamillaan rokotteilla. Mutta valveutuneet ihmiset näkevät Gatesin hyväntekijäimagon taakse ja, että se peittää alleen tavallisten ihmisten maailmasta ja ongelmista täysin irrallaan olevan megalomaanikon, joka haluaa muun eliitin kanssa kontrolloida maailman väestöä. Kun omaa yli 100 miljardin dollarin omaisuuden, niin kuin Bill Gates, on varaa laittaa valtavasti rahaa myös oman hyväntekijäimagon rakentamiseen. Hyväuskoiset ihmiset eivät ymmärrä, että psykopaatitkin usein luovat itselleen julkisuuskuvan "hyväntekijänä", joka peittää alleen heidän todelliset motiivinsa ja pyrkimyksensä.

Sen lisäksi, että Gates oli järjestämässä pandemiaharjoitusta pari kuukautta ennen koronapandemian väitettyä puhkeamista, hän twiittasi 19. joulukuuta 2019, ennen kuin uutisointi pandemiasta oli alkanut tammikuussa 2020: 

"Mitä on luvassa seuraavaksi säätiöllemme? Olen erityisen innostunut siitä, mitä ensi vuosi voisi tarkoittaa yhdelle globaalin terveyden parhaista tuotteista: rokotteille."

https://maallikkoapuri.blogspot.com/2021/03/koronaplandemia-event-201-bill-gates-ja.html

Eli tällainen on Gatesin koronaplandemiaan liittyvä aikajana:


Syyskuu 2019

Gates sijoittaa 55 miljoonaa dollaria noin vuosi myöhemmin koronarokotteen Pfizerille kehittäneeseen biotekniikkayhtiöön BioNTech.

Lokakuu 2019 

Bill Ja Melinda Gatesin säätiö järjestää yhdessä Maailman talousfoorumin kanssa uudenlaisen koronaviruksen aiheuttamaa pandemiaa simuloivan harjoituksen New Yorkissa. 

Harjoituksessa linjattiin mm., että sosiaalisen median alustojen tulee muuttua pandemian aikana julkaisijoiksi, jotka taistelevat "disinformaatiota" vastaan, ja niin on käynytkin, sillä Facebookin, YouTuben ja Twitterin muodostama somekartelli on poistanut kovalla kädellä kriittisesti koronarajoituksiin ja koronarokotuksiin suhtautuvaa sisältöä ja sitä postanneiden käyttäjien tilejä.

Joulukuu 2019

Gates twiittaa olevansa hyvin innoissaan siitä, mitä seuraava vuosi voisi tarkoittaa rokotebisnekselle. Se tarkoitti mm. sitä, että hänen biotekniikkayhtiöön BioNTech tekemänsä suuren sijoituksen arvo yli kymmenkertaistui alle kahdessa vuodessa.

Tammikuu 2020

Uutisissa ilmoitetaan ensimmäisestä (väitetystä) koronakuolemasta Wuhanissa Kiinassa.

Maaliskuu 2020

WHO julistaa, että koronaepidemia on muuttunut pandemiaksi.

Gates on lahjoittanut WHO:lle satoja miljoonia dollareita ollen näin yksi sen suurimmista rahoittajista. Eturistiriita on ilmeinen.

Kesäkuu 2020

Gatesin yhteistyökumppani WEF järjestää vuotuisen kokouksensa antaen sille nimeksi Great Reset eli "suuri nollaus", ja sen puheenjohtaja Klaus Schwab julkaisee kirjan COVID-19: The Great Reset ja toteaa: "Pandemia merkitsee harvinaista, mutta kapeaa mahdollisuuden ikkunaa miettiä, kuvitella uudelleen ja nollata maailmamme".


Huomionarvoista on myös, että Bill Gates on lahjoittanut myös lukuisille medioille yhteensä yli 300 miljoonaa dollaria. Lahjoituksen saaneisiin medioihin kuuluvat mm. yhdysvaltalainen julkisen palvelun radioverkko NPR,  Guardian, Der Spiegel, Le Monde, El Pais, BBC, CNN, Daily Telegraph ja Financial Times. Huomionarvoista siksi, että valtamedialla on ollut ratkaiseva rooli pandemiailluusion luomisessa. Ilman median jatkuvaa pelkoa lietsovaa uutisointia tuskin kukaan olisi huomannut, että mitään erityistä olisi käynnissä. 

Bill ja Melinda Gatesin jesuiittayhteydet

Bill Gates ei ole kuitenkaan isoin kiho tai koronaplandemian todellinen "mastermind", vaan se on kaikella todennäköisyydellä jesuiitat.

Bill ja Melinda Gatesin säätiö on lahjoittanut 19 miljoonaa dollaria jesuiittakoulujen rakentamiseen. Näitä uusia kouluja on rakennettu menestyneen Chicagon Cristo Rey Jesuit High School:in mallin mukaan. Tuo lahjoituskohde ei varmasti valikoitunut sattumalta, sillä Melinda Gates on ollut läpi elämänsä sidoksissa jesuiittoihin. Hän on sanonut olevansa edelleen uskontoaan harjoittava katolilainen ja että hänen äitinsä isosetä oli jesuiittapappi. Vuonna 2019 julkaistussa kirjassaan The Moment of Lift hän kertoo, että kävi Dallasissa katolista ursuliinikoulua, joka oli lähellä olleen poikien jesuiittalukion sisarkoulu. Ursuliinikoulun tytöt kävivät tuossa jesuiittalukiossa lukemassa matematiikkaa ja fysiikkaa. Melinda Gates on siis jesuiittojen kouluttama, kuten Anthony Fauci, joka on tehnyt yhteistyötä Gatesien kanssa, ja hän muistelee suurella lämmöllä katoliseen ursuliinien sisarkuntaan ja jesuiittaveljeskuntaan kuuluneita opettajiaan.

USA:n tartuntatauti-instituuttia jo vuodesta 1984 johtanut ja USA:n johtavaksi ja yhdeksi maailman johtavista korona-asiantuntijoista nostettu Anthony Fauci on jesuiittojen luomus. Hän kävi Regisin jesuiittalukiota New Yorkissa, johon hänellä oli yli tunnin matka yhteen suuntaan, ja muistelee suurella lämmöllä kouluvuosiaan ja jesuiittaopettajiaan. Sen jälkeen Fauci suoritti kandidaatin tutkinnon jesuiittojen Holy Cross -yliopistossa Worcesterissa Massachusettsissa, ennen kuin suoritti lääketieteen tutkinnon arvostetussa Cornellin yliopistossa. Hän muistelee yliopistovuosiaan samalla lämmöllä kuin lukiovuosiaan ja korostaa aina, miten suuri vaikutus jesuiitoilla on ollut häneen.

Tammikuussa 2021 Gates sanoi olleensa "erittäin yllättynyt", että hän ja Fauci, joka on tehnyt yhteistyötä Gatesin kanssa hänen säätiönsä kautta ja jonka kanssa hän sanoo keskustelevansa säännöllisesti koronapandemian aikana, ovat joutuneet "hullujen" ja "pahojen" koronapandemiaan liittyvien "salaliittoteorioiden" kohteeksi.

Yksi sattuma lisää on se, että Fauci sanoi puheessaan jesuiittojen Washingtonissa sijaitsevassa mahtavassa Georgetownin yliopistossa vuonna 2017 painokkaasti, että Donald Trumpin presidenttikaudella tulee ilman mitään epäilystä "yllätysepidemia". Miten se on yllätys, jos sellaisen tiedetään jo etukäteen tulevan, ja mistä Fauci saattoi tietää varmasti, sillä eikö se ollut yhtä lailla mahdollista, että Trumpin kaudella ei puhkeaisi mitään laajaa epidemiaa? 

 

Tämä haiskahtaa taas kerran ns. ennakoivalta ohjelmoinnilta, jossa eliitti kertoo etukäteen, mitä se aikoo tehdä, piilottamalla totuuden näkyville. Siinä on taustalla karman laki, johon eliitti ja sen salaseurat uskovat, eli että, jos he kertovat asiasta etukäteen, niin he ikään kuin vapautuvat vastuusta, koska he ovat antaneet ihmisille mahdollisuuden estää heidän pahat tekonsa. "Mehän kerroimme, että näin aioimme tehdä, mutta ette tehneet mitään, jotain vastuu on teillä" on piiloviesti, joka ennakoivaan ohjelmointiin liittyy. Samanlaista ennakkovihjailua oli valtavasti lavastettuja 911-iskuja edeltävinä aikoina. 

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Ole Dammegård: Lavastetun terrorin maailmankiertue 2016 (video)



Ole Dammegård käy esitelmässään läpi vuoden 2016 lavastettuja terrori-iskuja ja joukkomurhia. Niissä toistuvat aina samat kummallisuudet, kuten iskujen hetkellä toimimattomat valvontakamerat, suttuiset, heikkolaatuiset kuvat ja videot tällä HD-kameroiden aikakaudella, tapahtumapaikalta ja uhrien yltä puuttuva veri (tai sen vähyys), silminnäkijät ja "uhrien omaiset", jotka ovat ilmiselvästi ns. kriisinäyttelijöitä (crisis actors), iskuja edeltäneet ennakkovihjeet jne. Tiedustelupalvelut ja massamedia tekevät näissä yhteistyötä.

Eliitin motiivina tälle lavastetulle terrorille on ihmisten hallitseminen pelolla, mikä on itse asiassa sanan "terrorismi" alkuperäinen määritelmä, ja ammuskeluiden kohdalla myös aselakien kiristäminen, lopullisena tavoitteena aseiden vieminen kokonaan pois kansalaisilta. Aseeton kansa on puolustuskyvytön valtaapitävien tyranniaa vastaan, siinä syy kaikessa yksinkertaisuudessaan. Juuri siksi USA:n perustuslain 2. lisäys on alun perin kirjoitettu:

Koska hyvin valvottu kansalliskaarti on tarpeellinen vapaan valtion turvallisuudelle, kansalaisten oikeutta omistaa ja kantaa aseita älköön loukattako.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdysvaltain_perustuslain_toinen_lisäys

lauantai 8. lokakuuta 2016

Päivänselvä ennakkovihje WTC:n kaksoistornien tuhoamisesta WWF:n painilähetyksessä 1989 (video)



Voiko sitä enää avoimemmin ja selvemmin sanoa? Sattumateoreetikot toki pokkana väittävät, että tämäkin on sattumaa, kuten sadat muut ennakkovihjeet (predictive programming) elokuvissa ja televisiossa.