Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rockefeller. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rockefeller. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. maaliskuuta 2020

Event 201 - uudenlaiseen koronavirukseen liittyvä simulaatioharjoitus pari kuukautta ennen pandemian puhkeamista; "koronaviruspandemia" etukäteen suunniteltu psykologinen operaatio?



Bill Gatesin Event 201 ja Rockefellerin Lock Step

Event 201:n skenaario oli, että uudenlainen eläinperäinen koronavirus, joka tarttuu lepakoista sikoihin ja sitten ihmisiin, lähtee leviämään aiheuttaen vakavan pandemian, joka tappaa lopulta 65 miljoonaa ihmistä. Mielenkiintoista, kun tämän uuden koronaviruksen (COVID-19) on nyt sanottu olevan lähtöisin lepakoista. Siinä on myös ilmeinen viittaus sikainfluenssaan, joka oli edellinen suurta ja ylimitoitettua huomiota mediassa saanut oletettu uudenlaisen viruksen aiheuttama pandemia. Siihen kuoli lopulta kuitenkin Suomessa vain 44 ihmistä, kun kausi-influenssa aiheuttaa joka vuosi arviolta n. 500 kuolemaa, lähinnä vanhuksille ja pitkäaikaissairaille.

Vielä mielenkiintoisempaa on tuon harjoituksen ajankohta, 18. lokakuuta 2019 eli pari kuukautta ennen sitä, kun koronaviruspandemia väitetysti puhkesi Wuhanissa Kiinassa joulukuussa 2019. Sattumaako vai vihje siitä, että tämä väitetty pandemia on etukäteen suunniteltu maailmanlaajuinen psykologinen operaatio ja eliitin testi sen suhteen, kuinka helposti ihmiset saadaan hyväksymään totalitaariset vapauksien rajoitukset ja poliisivaltiotoimet tai suorastaan vaatimaan niitä? 

Event 201:n järjestäjiä olivat Johns Hopkins -yliopisto yhteistyökumppaneinaan Maailman talousfoorumi ja Bill ja Melinda Gatesin säätiö. Bill Gates on tunnettu ehkä maailman suurimpana rokotuksien puolestapuhujana ja myyntimiehenä, ja rokotuksien kehittäminen ja levittäminen onkin hänen säätiönsä ensisijainen tarkoitus. Hän kuuluu tietysti myös kansainväliseen eliitin sisäpiiriin. Maailman talousfoorumin mukanaolo on myös mielenkiintoinen seikka, koska nyt tämän väitetyn pandemian myötä on aiheutumassa talouskriisi.

Rockefeller-säätiö, jonka perusti Rockefellerin suku, jonka päämies oli yksi menneen vuosisadan suurimmista globalistivaikuttajista, Bilderberg-ryhmän johtava jäsen ja Trilateraalisen komission perustaja David Rockefeller (1915-2017), julkaisi jo vuonna 2010 raportin, jossa oli samankaltainen skenaario (Lock Step).































Lock Step -skenaariossa uudenlainen virus aiheutti maailmanlaajuisen pandemian, jossa kuoli 8 miljoonaa ihmistä. Sillä oli myös tuhoisat seuraukset taloudelle sen kautta, että ihmisten ja tavaran liikkuminen rajojen yli pysähtyi ja että paikallisestikin liikkeet ja virastot olivat tyhjillään kuukausia. 

Skenaariossa korostetaan sitä, että Kiina hoiti asian parhaiten ottamalla nopeasti käyttöön pakolliset karanteenit ja sulkemalla rajat. Kiina, joka on totalitaarinen poliisivaltio, nostetaan siis tavallaan esimerkiksi, jota olisi hyvä seurata. Muutkin maat ottivat skenaariossa lopulta käyttöön tiukat pakkotoimet, ja mielenkiintoisesti sen perään todetaan, että ihmisten ja heidän toimien autoritäärinen valvonta jäi päälle ja jopa voimistui myös pandemian laannuttua. 

Kuulostaako tutulta? Ainoa ero tässä on se, että ei ole mitään lähellekään tuon laajuista pandemiaa, vaan on vain median alarmistisen uutisoinnin luoma illuusio sellaisesta. Onko tässä todellakin kyse ihmisten valmistelemisesta täydelliseen poliisivaltioon ja totalitarismiin, joka on ollut eliitin pitkäaikainen uuteen maailmanjärjestykseen liittyvä tavoite?

Ovatko näiden eliitin ajatushautomoiden skenaariot vain spekulointia mahdollisilla tulevaisuuden tapahtumilla vai onko ne tarkoitettu itsensä toteuttaviksi ennustuksiksi?

Koronaviruspandemiaan liittyvä liioittelu ja tilastojen vääristely

Olet varmaan nähnyt usein arvion, että koronaviruksen saaneiden kuolleisuus on jopa yli 3%. Ei todellakaan ole, vaan se perustuu alkeelliseen tilastotieteelliseen virheeseen, jossa kuolleisuus on laskettu jakamalla kuolemien määrä vahvistettujen tapausten määrällä. Tuota kuolleisuusprosenttia on verrattu influenssan kuolleisuuteen, joka on arviolta 0,1% tai alle, mutta jälkimmäinen on laskettu jakamalla kuolemien määrä influenssatapausten arvioidulla kokonaismäärällä. Esim. USA:ssa on tällä kaudella (2019-2020) kuollut tähän mennessä n. 23000 ihmistä, vaikka testeillä vahvistettuja tapauksia on vain hieman yli 230000, ja jos kuolleisuus laskettaisiin sen perusteella, se olisi 10%. Mutta läheskään kaikkia influenssan saaneita ei testata ollenkaan, ja sama koskee koronavirusta, joten ei kuolleisuutta voi laskea testeillä vahvistettujen tapausten perusteella.

Tilastojen väärä tulkinta on erityisen ilmeistä Italian kohdalla. Niin, se kuulostaa dramaattiselta, että siellä on kuollut väitetysti nyt yli 7500 ihmistä koronavirukseen. Mutta jos tarkastelee tilastoja yksityiskohtaisemmin, niin tuo väite asettuu kyseenalaiseen valoon; 17. maaliskuuta mennessä Italiassa yli 99 prosentilla väitetysti koronavirukseen kuolleista oli ollut yksi tai useampi vakava pitkäaikaissairaus, kuolleista alle 50-vuotiaita oli ollut vain 17 ja kuolleiden keski-ikä hieman alle 80 vuotta. Varsinkin, kun vielä koronavirustestien luotettavuus on hyvin kyseenalainen, niin ei ole kaukaa haettua olettaa, että suurella osalla noista kuolleista ei ole todellisuudessa edes ollut sitä, vaan nuo vanhuksien kuolemat voivat johtua monen kohdalla esim. influenssan aiheuttamasta hengitystieinfektiosta.

Tai sitten joitakin kuolemia merkitään koronaviruksen piikkiin, vaikka kyse on ihan normaaleista pitkäaikaissairaiden vanhusten kuolemista. Tuo jälkimmäinen menee jo vahvasti spekuloinnin, ellei suorastaan "salaliittoteorian" puolelle, mutta epäilen vahvasti, että sitäkin tapahtuu. Sitä ei voi kuitenkaan vahvistaa, ennen kuin näkee tilastot kuolemien kokonaismäärästä Italiassa viime viikkoina. Se tiedetään, että pitkäaikaisten tilastojen mukaan Italiassa kuolee keskimäärin 1762 ihmistä päivässä, ja jos siellä todella on ollut nyt pandemia, niin kuolemien määrässä pitäisi näkyä selvä piikki. Mielenkiintoista olisi nähdä myös, kuinka paljon Italiassa on kuollut ihmisiä verrattuna tavalliseen influenssakauteen. Jos kuolematilastoissa ei näy mitään merkittävää eroa tavanomaiseen, niin silloin voi jo olettaa, että mitään pandemiaa ei ole missään vaiheessa ollutkaan, vaan kyse on todellakin tilastoja vääristelemällä luodusta illuusiosta.

Koronapaniikissa olevilla suhteellisuudentaju kateissa

Pelkästään USA:ssa on tosiaan tämän kauden aikana kuollut influenssan seurauksena jo n. 23000 ihmistä, kun koronavirukseen on kuollut koko maailmassa (virallisten tietojen mukaan) vain n. 22000 ihmistä. Suomessa kuolee influenssaan vuosittain n. 500 ihmistä, koronavirukseen on nyt kuollut 5. Ja maailmassa kuolee influenssaan joka vuosi jopa 290000-650000 ihmistä. Joten onko tämän väitetyn koronaviruspandemian takia todella järkevää pysäyttää maailma, minkä seurannaisvaikutuksena talous myös kärsii pahasti ja pienyrittäjiä ajautuu konkursseihin? Eikö kenellekään tulee mieleen, että tämä on täysin ylimitoitettua, vaikka nuo luvut koronavirukseen kuolleista olisivatkin totuudenmukaisia (mitä sitäkin epäilen vahvasti)? 

maanantai 16. marraskuuta 2015

Aamulehden entinen päätoimittaja Matti Apunen kuuluu Bilderbergin johtoryhmään

Aamulehden entinen päätoimittaja Matti Apunen kuuluu jesuiitta Joseph Retingerin perustaman Bilderberg-ryhmän johtoryhmään. Apunen on tunnetusti ollut myös vakiovieras Ylen Ruben Stillerin vetämässä Pressiklubissa. Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan päällikkö Atte Jääskeläinen on myös käynyt kokouksessa vuonna 2007, ja toimitusjohtaja Lauri Kivinen on David Rockefellerin perustaman Trilateraalisen komission jäsen.

Media on Suomessa pelkkä eliitin äänitorvi, kuten kaikkialla muuallakin, ja levittää yksipuolisesti globalismille, monikulttuurisuudelle ja massamaahanmuutolle myönteistä propagandaa. Se on nähty myös tämänhetkisen "pakolaiskriisin" eli islamilaisen invaasion uutisoinnissa. Jari Tervo on yksi tämän propagandakoulun mallioppilaista.

http://maallikkoapuri.blogspot.fi/2015/11/juha-ahvio-yk-bilderberg-ja-euroopan.html

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Katolinen kirkko, feminismi, homoagenda ja uusi maailmanjärjestys

Katolinen kirkko, naiset ja homoseksuaalisuus

Lietsoaksesi kaikkein yleismaailmallisinta ja syvälle juurtuneinta "hajota ja hallitse" -sotaa, mitä maapallolla on koskaan nähty, sukupuolten välistä sotaa…

Luo kilpailua, epäluuloisuutta ja vihamielisyyttä sukupuolten välille.

Käytä tätä taiten luotua vihamielisyyttä ja epäluuloisuutta pitääksesi luonnonmukainen miehen ja naisen väliselle suhteelle perustuva perheyksikkö jatkuvasti hajoamisen partaalla lakkaamatta hetkeksikään kuvailemalla sitä "vakavassa kriisissä olevaksi instituutioksi".

Esitä homoseksuaalisuus "muodikkaana" vaihtoehtona, ja keskity erityisesti siihen, että homoseksuaali esitetään "perinteistä" perhettä, jota kuvaillaan potentiaaliseksi syrjinnän aiheuttajaksi, arvossa pitävän yhteiskunnan uhrin "prototyyppinä".

Kun on lietsottu tarpeeksi vihaa sukupuolten välille, esitä homoseksuaalinen elämäntyyli pakotienä ulos normaalista heteroseksuaalisesta elämästä, joka on nyt käynyt mahdottomaksi.

Älä koskaan mainitse sitä, että katolinen kirkko on ihmiskunnan historian suurin homoseksuaalinen organisaatio ja naissukupuolen syrjijä, minkä pappien avioitumiskielto ja naispappeuden kieltäminen hyvin osoittavat.

Samaan aikaan kaikki maalliset organisaatiot, joita ei ole alistettu paavinvallan alle, on kriminalisoitava ja demonisoitava, koska "ne eivät takaa naisille riittävää edustusta".

Hyväksyykö Rooman kirkko lopulta naiset pahuuden asialla olevan hierarkiansa jäseniksi sitten, kun sukupuolten välinen sota on viety päätökseen ja luonnonmukainen perhe siten lopullisesti hajotettu?
-Avles


http://sexandthevatican.blogspot.com/2011/06/excessive-power-of-males-among-causes.html

Tämä siis kuvaa sitä, miten katolinen kirkko saarnaa rauhaa, rakkautta ja perhearvoja, mutta todellisuudessa lietsoo sotaa, vihaa ja seksuaalisia perversioita. Avioitumisen kieltäminen on luonnotonta ja jo itsessään pahuutta, ja se usein varmasti myös edesauttaa pedofilian leviämistä pappien keskuudessa. Mutta monen tutkijan näkemys on, että katolisessa kirkossa pedofilia on usein myös rituaalinomaista toimintaa. Luoteis-Amerikassa ja Alaskassa tuli hiljattain julki tapaus, jossa jesuiitat sopivat 166 miljoonasta dollarista syytteet yli 450 intiaanilapsen hyväksikäytöstä siirtokunnissaan. Tämä vaikuttaa jo systemaattiselta toiminnalta, eikä kyseessä ole edes suurin julkisuuteen tulleista tapauksista.

Itseään erehtymättömänä pitävä katolinen kirkko esiintyy yhä kaikista pedofiliaskandaaleista huolimatta maailman ylimpänä moraalisena auktoriteettina, mutta sen poliittinen vastine Vatikaani luo varsinkin jesuiittojen kautta hallitsemiensa valtaapitävien avulla maailmaan sotaa ja hävitystä. Miten se tapahtuu, selviää esimerkiksi lukemalla allekirjoittaneen blogia.


Feminismi, homoagenda ja uusi maailmanjärjestys

Harvoin on ollut niin suuri kuilu sen välillä, mitä älyllinen, valaistunut näkökanta olettaa - että miehillä ja naisilla on samanlaiset aivot - ja mitä tiede osoittaa: että ne eivät ole samanlaiset… Ero miesten ja naisten välillä ei ole vain fyysinen. Se on myös neurologinen. Miehen ja naisen aivot on kytketty eri lailla, mistä aiheutuu, että ajattelemme, tunnemme ja reagoimme silmiinpistävän erilaisilla tavoilla.
-Anne Moir, neuropsykologi

http://www.brainsexmatters.com/index.php

Me olemme siis erilaisia, eikä se asia muutu miksikään, vaikka kuinka meistä yritettäisiin väkivalloin tehdä samanlaisia. Tämä sukupuolten välisten erojen hälventäminen on osa feminististä agendaa. Feminismin todellinen tarkoitus ei koskaan ole ollut luoda tasa-arvoa sukupuolten välille, vaikka sitä kannattava hyödyllinen idiootti niin uskookin, vaan ajaa alas perheinstituutio ja edistää nykyisen yhteiskuntajärjestyksen romuttamista.

Feminismiä alettiin ajamaan yhteiskunnan horjuttamiseksi ja toimintahäiriöisten ihmisten luomiseksi. Vajavaisia ihmisiä on helppo aivopestä ja manipuloida… Feminismi esiintyy naisten oikeuksia ajavana liikkeenä. Tällainen petollisuus on tyypillistä kommunistilähtöisille kumouksellisille liikkeille. Todellisuudessa feminismi on jyrkästi vihamielinen naiseutta, mieheyttä, heteroseksuaalisuutta, ydinperhettä ja lapsia kohtaan… Jos feminismi olisi aitoa, se olisi hävinnyt, kun syrjintä naisia kohtaan loppui. Se toimii edelleen työvälineenä eliitin agendalle: väestönvähennys, yhteiskunnan horjuttaminen ja länsimaisen sivilisaation luhistaminen…
-Henry Makow

http://www.savethemales.ca/130302.html

Eliitti loi feminismin alunperinkin juuri tähän tarkoitukseen, ja yksi sitä rahoittaneen Rockefellerin suvun jäsenistä itse myönsi tämän ystävälleen, edesmenneelle elokuvantekijälle Aaron Russolle. 




Sama koskee nykyistä eliitin kontrolloiman median promotoimaa homoagendaa, joka on feminismin tavoin keino romuttaa perhearvoja ja vähentää syntyvyyttä. Feminismi ja homoagenda yhdessä siis edistävät kansakuntaa koossa pitävän yhteiskuntajärjestyksen romuttumista ja samalla myös eliitin väestönvähennysagendaa.

Heterofobisten toimenpiteiden promotoiminen ilman, että niitä kutsutaan sellaisiksi, on peitelty hyökkäys heteroseksuaalista yhteiskuntaa vastaan. Se on koko ajan käynnissä oleva psykologinen hyökkäys, jonka tarkoituksena on horjuttaa yhteiskuntaa ja heikentää sen vastustusta uudelle maailmanjärjestykselle.
-Henry Makow

http://www.henrymakow.com/gender_differences_are_not_ste.html

Homoseksuaalisuus synnynnäistä?

Oma näkemykseni, jolle on myös tieteellistä tukea, on että homoseksuaalisuus on ainakin suurimmaksi osaksi synnynnäistä.

Eikö homous sitten olekaan voittopuolisesti synnynnäistä - siis jotakin, mikä nuoruudessa ennemminkin tiedostetaan kuin mihin kasvetaan? 
Ei pidä vetää yhtäläisyysmerkkejä geneettisen, synnynnäisen ja biologisen välille. Niin jaetut kuin yksilöllisetkin ympäristövaikutukset voivat olla yhtä hyvin biologisia kuin kokemuksista opittuja. 
Eivätkä kaikki synnynnäiset piirteet ole geneettisiä. Seksuaaliseen suuntautumiseen vaikuttavat myös olot kohdussa. Jos vaikutus kohdistuu samalla tavalla molempiin kaksosiin, se näkyy tutkimuksissa yhteisen ympäristön sarakkeessa. Jos vaikutus on erilainen, se näkyy yksilöllisen  ympäristön osuudessa. 
Kohtuvaikutuksen puolesta puhuivat ensi kerran 1990-luvun lopulla tehdyt havainnot, joiden mukaan jokainen isoveli lisää homoseksuaalisuuden todennäköisyyttä noin kolmanneksella. Jukolan Eeron homoseksuaalisuuden todennäköisyys olisi siis ollut yli viisinkertainen suhteessa Etelä-Hämeen keskimääräiseen homoseksuaalisuuden esiintyvyyteen. 
Syyksi tutkijat epäilevät poikasikiön äidissä aiheuttamaa immuunivastetta, joka vahvistuu jokaisen poikalapsen odotuksessa. Immuunivaste vaikuttaa sitten myöhempien poikasikiöiden aivojen miehistymiseen. 
Myös aivotutkimus puhuu sen puolesta, että seksuaalinen suuntautuneisuus on jo pitkälle määräytynyt ennen syntymää.
Kesäkuussa julkaistiin ruotsalaistutkimus, jossa verrattiin eräiden aivoalueiden symmetriaa ja toiminnallisia yhteyksiä. Näiden alueiden tiedetään kehittyvän lopulliseen muotoonsa ennen syntymää. Ne eivät myöskään ole alttiita muuttumaan myöhemmin sen enempää fyysisten kuin psyykkisten tekijöiden vaikutuksesta. 
Magneettikuvissa homojen ja lesbojen aivot muistuttivat enemmän vastakkaisen kuin oman sukupuolen heteroseksuaalisten aivoja. "Tämä on tähän mennessä vankin näyttö homoseksuaalisten ja heteroseksuaalisten koehenkilöiden aivojen eroista", kirjoitti neurotutkija Ivanka Savic Pnas-lehden artikkelissa.
-Tiede, 8. joulukuuta 2008

Homoagendassa johon kuuluu homoseksuaalisuuden ylenmääräinen promotoiminen mm. laittamalla jokaikiseen tv-ohjelmaan tai elokuvaan ns. kiintiöhomo(ja) ja suoranainen ylistäminen, ei kuitenkaan ole kyse homojen oikeuksista eivätkä sen takana ole tavalliset homot ja lesbot, vaan se on osa eliitin kulttuurimarxistista agendaa, jonka tarkoitus on tuhota länsimainen sivilisaatio sisältä päin. Homoseksuaalisuuden ylistäminen pyritään esittämään edistyksellisyytenä "heteronormatiivisessa" yhteiskunnassa. Tosiasiassa heteroseksuaalisuus on kuitenkin sivilisaation pystyssä pitävä voima, koska niin ihmiset lisääntyvät, joten on itsestäänselvyys, että heteroseksuaalisuus on normi.

Homoseksuaalisuus on pääosin synnynnäistä, ja sitä tulee aina esiintymään pienessä osassa väestöä riippumatta siitä, miten siihen suhtaudutaan, mutta homoseksuaalisuutta ei ole mitään syytä ylistää tai propagoida sen kummemmin, vaan järkevintä olisi suhtautua asiaan neutraalisti, kuten mihin tahansa muuhun synnynnäiseen poikkeamaan. Mutta nyt on käynyt niin, että homoudesta on tullut keskeinen keskustelunaihe ja kansakunnan moraalinen vedenjakaja, koska sitä on tuputettu koko ajan mediassa. Ja se on ollut mediaa kontrolloivan eliitin tarkoituskin yllä mainituista syistä.

*Päivitetty 14.4.2015

torstai 4. maaliskuuta 2010

YK, Lucis Trust, New Age ja maailmanuskonto


Eliitin visioima uusi maailmanjärjestys ei suinkaan ole tuore hanke. Sen filosofian juuret ovat muinaisissa okkulttisissa traditioissa. Onnistuminen on lähellä, ja syynä siihen on New Age-okkultismin soluttautuminen yhteiskuntaan. Uudessa maailmanjärjestyksessä ei koskaan ole ollut kyse vain maailmanhallituksesta, vaan sen kannattajat ovat alusta alkaen olleet tietoisia salaopeista, ja se on ennen kaikkea spirituaalinen hanke.
- Terry Melanson, New World Order or Occult Secret Destiny?, 2001


Teosofia, New Age ja YK

YK on eliitin luomus, jossa Vatikaanilla ja Maltan ritarikunnalla on pysyvä tarkkailijajäsenyys, ja sen ytimessä vaikuttaa okkultistinen ja luciferilainen henki yhden maailmanuskonnon ja maailmanhallituksen luomiseksi. Kuulostaa äkkiseltään oudolta, mutta todellisuus on tarua ihmeellisempää varsinkin näissä piireissä. Tunnettu okkultisti Alice Bailey perusti miehensä Fosterin kanssa vuonna 1920 organisaation nimeltä Lucifer Publishing, jonka tarkoituksena oli julkaista esoteerista kirjallisuutta, jonka filosofia pohjautui varsinkin Teosofisen Seuran perustajan, H. P. Blavatskyn perintöön. Teosofia tarkoitti alunperin filosofista ajattelua, joka kohdistui jumalan olemuksen selvittämiseen salaperäisellä ja välittömällä näkemyksellä, mutta nykyään sillä tarkoitetaan lähinnä Blavatskyn ja Teosofisen Seuran opetuksia.

Se on nyt siis näytetty toteen, että Saatana, tai Punainen hehkuva lohikäärme, "Fosforin Herra"… ja Lucifer, tai Valontuoja on meissä: se on meidän järkemme - meidän kiusaajamme ja vapahtajamme, meidän älyllinen vapauttajamme ja puhtaalta eläimellisyydeltä pelastajamme.
- H.P. Blavatsky, The Secret Doctrine, Vol. II, 1888, s. 458

Blavatsky jota sanotaan usein New Agen äidiksi, oli siis avoimesti luciferilainen, mikä on olennainen tieto sitten, kun nähdään, miten hänen ideologiansa on vaikuttanut ja edelleen vaikuttaa maailmassa. Kuten oli myös Blavatskyn aikojen johtava vapaamuurari Albert Pike:

LUCIFER, Valontuoja! Outo ja mystinen kutsumanimi pimeyden hengelle! Lucifer, Aamunkoin poika! Onko se hän, joka tuo Valon… Älä koskaan sitä epäile!
- Albert Pike, 33. asteen vapaamuurari, Morals and Dogma of the Ancient and Accepted Scottish Rite of Freemasonry, 1871, s. 321

Teosofisen seuran sinetti
















Kuten näette, teosofien sinetissä on useita muinaisia symboleita; omaa häntäänsä syövä käärme eli Ouroboros; sen sisällä heksagrammi, tai Saturnuksen tähti; ja sen sisällä taas ankh, muinainen egyptiläinen symboli. Siinä on myös vastapäiväinen hakaristi eli swastika, aurinkosymboli joka on lähtöisin Aasian kulttuureista. Myötäpäiväistä hakaristiä symbolinaan käyttäneet natsit ottivat vaikutteita Blavatskyn rotuopista, jonka mukaan arjalaiset olivat ihmiskunnan kehittynein rotu, ja he tekivät mm. siihen liittyen tutkimusmatkan Tiibetiin. Teosofisen Seuran opit pohjautuvat siis muinaisiin mysteereihin, kuten vapaamuurarien ja jesuiittojen. Jesuiittaveljeskunnan perustaja Ignatius Loyola kuului aiemmin okkultistiseen salaseuraan nimeltä Alumbrados, jonka nimi tarkoittaa samaa kuin Illuminati eli "valaistuneet".

Vaikka teosofialla ja jesuitismilla (ja vapaamuurariudella) onkin ilmeinen esoteerinen yhteys, Blavatsky hyökkäsi voimakkaasti jesuiittoja vastaan ja puhui myös heidän yhteydestään vapaamuurariuteen.

Jesuiitat ansaitsevat paikan tässä salaseuroja käsittelevässä kappaleessa, sillä he ovat salajoukkio enemmän kuin mikään muu ryhmä, ja heillä on paljon läheisempi yhteys varsinaiseen vapaamuurariuteen - ainakin Ranskassa ja Saksassa - kuin ihmiset yleensä tiedostavat. Tätä veljeskuntaa kohtaan osoitettiin yleistä moraalista paheksuntaa aivan sen syntyajoista lähtien.
- H.P. Blavatsky, Isis Unveiled, 1877, Vol. 2, s. 352

Luciferilainen oli myös Blavatskyn seuraaja Bailey, joka muutti yhdistyksensä nimeksi Lucis Trust, koska alkuperäinen nimi paljasti liian selvästi sen agendan. Bailey sanoi kanavoivansa henkiolennon, tiibetiläisen "ylösnousseen mestarin", Djwal Khulin sanomaa, joka oli tällaista:

... Ranska, Saksa, Italia, Espanja ja Portugali, jotka kaikki ovat muuntaneet muinaisia toimintaperiaatteitaan, muuttivat hallintomuotonsa ja reagoivat vähitellen ja hitaasti Shamballa-voimaan. Ne ovat tosin reagoineet siihen voimaan suurten ja merkittävien persoonien kautta, jotka olivat erityisen herkkiä vallan- ja muutoksenhalulle ja jotka... ovat muuttaneet kansakuntiensa elämän luonteen ja painottaneet enenevässä määrin avarampia ihmisyyden arvoja. Miehet jotka antoivat innoituksen Ranskan vallankumoukseen; valloittaja Napoleon; kansakunnan luoja Bismarck; kansansa uudelleenluoja Mussolini; Hitler joka nosti ahdistuneen kansan harteilleen; idealisti Lenin; Stalin ja Franco ovat kaikki Shamballa-voiman ja tiettyjen huonosti ymmärrettyjen energioiden ilmentymiä. Nämä ovat aikaansaaneet merkittäviä muutoksia omana aikanaan...

Näitä ihmisiä kutsutaan diktaattoreiksi, demagogeiksi, innoitetuiksi johtajiksi tai oikeudenmukaisiksi ja viisaiksi miehiksi oman ideologian, kulttuuriperinnön, asenteiden, ja poliittisen, taloudellisen ja uskonnollisen koulutuksen pohjalta. Mutta kaikki nämä johtajat ovat... lopullisen analyysin perusteella pitkälle kehittyneitä persoonallisuuksia. Heitä käytetään luomaan suuria ja tarpeellisia muutoksia ja muuttamaan sivilisaation kasvoja...

Älkää syyttäkö mukana olevia persoonia tai miehiä, jotka aiheuttavat tapahtumat, joita nykypäivänä joudutaan ihmettelemään ja kauhistelemaan. He ovat vain menneisyyden tuote ja nykyisyyden uhreja. Samaan aikaan he ovat kohtalon lähettiläitä, uuden järjestyksen luojia ja uuden sivilisaation alullepanijoita; he ovat sen tuhoajia, joka on tuhottava, ennen kuin ihmiskunta voi mennä eteenpäin Valaistulla Tiellä.
- Alice Bailey, The Externalisation of the Hierarchy, 1939, s. 133-135

Shamballa-voima Baileyn omin sanoin


Näin siis Bailey, jonka Lucis Trustin alainen World Goodwill on YK:n virallisesti tunnustama kansalaisjärjestö (NGO) ja konsultoi sitä säännöllisesti. Lucis Trust on täten YK:n talous- ja sosiaalineuvoston jäsen. Hänellä on ollut uskolliset kannattajansa YK:ssa, kuten pitkäaikainen alipääsihteeri Robert Muller, joka filosofoi maailmanhallituksesta, maailmanrauhasta ja spirituaalisuudesta tuoden YK:hon vankan edustuksen New Age-liikkeelle. Hänen globaalia koulutusohjelmaansa on kuvailtu näin:

Tämänhetkisessä World Core Curriculumin ohjekirjassa sanotaan, että "perimmäinen filosofia, johon Robert Muller School pohjautuu, selviää Alice A. Baileyn kirjoissaan julkituomista tiibetiläisen opettajan, Djwal Khulin opetuksista...
- Lee Penn, False Dawn: The United Religions Initiative, Globalism, and the Quest for a One-World Religion, 2005, s. 314

YK:n kolmannen pääsihteerin U Thantin puheenkirjoittaja ja sittemmin lakkautetun Planetary Citizens-aivoriihen johtaja, Baileyn opetuslapsi Donald Keys kertoi näin:

Meillä on meditaatioita YK:ssa pari kertaa viikossa. Meditaatio-ohjaaja on Sri Chinmoy, ja näin hän kuvasi tätä tilannetta: "... YK on Jumalan valittu instrumentti; valittuna instrumenttina oleminen tarkoittaa sitä, että on jumalallinen sanansaattaja, joka kantaa Jumalan sisäisen maailman ja ulkoisen ilmentymän lippua. Jonain päivänä maailma tulee... vaalimaan YK:n sielua ihka omanaan ylpeydellä, sillä tämä sielu on kaikkirakastava, kaikkiravitseva ja kaikkitäyttävä.
- Donald Keys, 11. marraskuuta 1984 (Global Tyranny... Step by Step: The United Nations and the Emerging New World Order, 1992, William F. Jasper)

Meditaatiohuone YK:n päämajassa






















Alkuperäisiin vaikuttajiin järjestön taustalla kuuluivat myös David Spangler, Baileyn innokas seuraaja, ja suuri ympäristöliikevaikuttaja ja YK:n spiritualisoimisen moottori Maurice Strong, jotka ovat kuuluneet myös Lindisfarne-aivoriiheen. Sitä on rahoittanut mm. äärimmäisen vaikutusvaltainen ja maailmanhallitusta ajava Rockefellerin pankkiirisuku.

Lucifer tulee antamaan meille lopullisen kokonaisuuden lahjan. Jos hyväksymme sen, hän on vapaa ja me olemme vapaita, siinä on lusiferinen initiaatio. Sen kohtaa nyt ja tulee jatkossa moni kohtaamaan, koska se on initiaatio uuteen aikakauteen (New Age).
- David Spangler, Reflections on the Christ, 1981, s. 45


Benjamin Creme ja Maitreya

Alkaen vuodesta 1959 Benjamin Cremeen otti yhteyttä yksi "Ylösnousseista Mestareista", joka kertoi hänellä olevan missio viedä eteenpäin Mestarien suunnitelmaa ihmiskuntaa varten. Cremeä opastettiin valmistelemaan erään Herra Maitreyan tulemista, Mestarin joka ottaisi ihmismuodon ja alkaisi valmistamaan ihmiskuntaa Vesimiehen ajan tulemiseen - eräänlaiseen New Age-vuosituhanteen. Vesimiehen aika olisi rauhan, runsaudenpulan, täydellisen tasa-arvon ja Mestarien YK:n kautta harjoittaman globaalin hallinnon aikaa.
- Steve Bonta, New Age Roots: Dark foundations of the New World Order, 1999

Benjamin Cremeä voisi kaiketi sanoa Blavatskyn ja Baileyn opetuksien ruumiillistumaksi nykyaikana. Hänen perustamansa järjestö Share International on kytköksissä YK:hon, ja sen lehteen ovat kirjoittaneet mm. Boutros Boutros-Ghali, Kofi Annan, Mary Robinson, Gro Harlem Brundtland, Dalai-lama ja prinssi Charles.

Kuka tai mikä tämä Maitreya sitten on?

Häntä on odotettu läpi sukupolvien kaikissa suurissa uskonnoissa. Kristityt tuntevat Hänet Kristuksena ja odottavat Hänen lähellä olevaa tulemistaan. Juutalaiset odottavat Häntä Messiaana; hindut odottavat Krishnan tulemista; buddhalaiset odottavat Häntä Maitreya Buddhana; ja muslimit odottavat Imaami Mahdia tai Messiasta.

Hänet tunnetaan eri nimillä, mutta moni uskoo heidän viittaavaan samaan henkilöön: Maailmanopettajaan, jonka nimi on Maitreya. Tahtoen itseään kutsuttavan vain yksinkertaisesti Opettajaksi Maitreya ei ole tullut uskonnollisena johtajana tai perustamaan uutta uskontoa, vaan opettajana ja opastajana kaikkien uskontojen seuraajille sekä uskonnottomille ihmisille.

Tänä suuren poliittisen, taloudellisen ja yhteiskunnallisen kriisin aikana Maitreya innostaa ihmiskuntaa näkemään itsensä yhtenä perheenä ja luomaan jakamiseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, ja globaaliin yhteistyöhön perustuvan sivilisaation.
- Share International (conspiracyarchive.com)

Eli Maitreya on yksi antikristuksista, joita meille tarjotaan. Antikristus tarkoittaa kirjaimellisesti "sijaiskristusta", joten siihen määritelmään on toki sopinut jo kohta 2000 vuotta paavi, jonka yksi titteli on "Jeesuksen Kristuksen Sijainen". Tämä on tosin nykyajan vesittyneeltä protestantismilta unohtunut. Itse olen agnostikko enkä Raamattuun uskova kristitty, mutta tässä ei ole olennaista, mitä itse uskoo, vaan se, mitä maailmanuskontoa ja maailmanhallitusta ajava eliitti uskoo. Tuohon Cremen kuvaukseen tiivistyy koko uuden maailmanjärjestyksen ydin. Se myydään auvoisena New Age -utopiana, koska eiväthän ihmiset ostaisi tyranniaa sen oikealla nimellä. Mutta seuraava lainaus Cremeltä paljastaa jo enemmän tämän utopian diktatorisesta luonteesta.

Näistä olemassa olevista [New Age-]ryhmistä kaikilla elämänaloilla - politiikan, uskonnon, yhteiskunnan, tieteen, koulutuksen ja kulttuurin - tulee muodostumaan ydinjoukko, jota Mestari itse suoraan valmentaa. Vähitellen heitä kutsutaan apuun hallinnollisten virastojen toimesta, ja heidän vaikutusvaltansa hallinnollisiin päätöksiin lisääntyy. He voivat täten suoraan luoda perustan uudelle maailmanjärjestykselle.
- Benjamin Creme, The Reappearance of The Christ and the Masters of Wisdom, 1980

Kuulostaa kovasti platonilaiselta filosofiselta diktatuurilta, jollaista eliitin herrakerhoissa maiskutellaan. Todellisuudessa uudessa maailmanjärjestyksessä valta olisi edelleen samaisten, nykyään Vatikaanissa ja salaseuroissa vaikuttavien mysteeriuskontojen ylipappien käsissä, kuin se on ollut jo vuosituhansia.

Bill Cooperin vaikuttava luento Lansingissa 1996 - osa 3:




Silloin vallitsisi rauha eliitille, ei meille:

Vesimiehen aika, rauhan ja ymmärtämyksen aika. Rauha ei ole rauhaa sellaisena, kuin me sen tunnemme. Rauha tulee silloin, kun ei ole tiedostamista ja vastustusta tälle agendalle. Sitä he tarkoittavat rauhalla. Rauha tulee, kun ei ole jäljellä tarpeeksi vastustajia aiheuttamaan ongelmia ja jäljellä olevilla ei ole käytössään toimivia aivoja. Se on rauhaa, ja siitä tämä kiire mikrosiruttaa ihmiset ja luoda täysin kontrolloitu yhteiskunta.
- Alan Watt (de-construct.net)

New Age on silmänkääntötemppu, jolla myös ohjataan juuri näitä tiedostavia tai "heränneitä" ja maailmanmenosta huolestuneita ihmisiä eliitin haluamaan suuntaan, eli kohti "uutta maailmanjärjestystä", jota se tarjoaa itse luomiensa ongelmien ratkaisuksi.  Vaikka suurin osa New Age -toiminnasta on sinänsä harmitonta, on syytä tiedostaa sen taustalla ole agenda.


Vapaamuurari- ja jesuiittayhteys

Kuten yllä todettiin, sekä vapaamuurarius että jesuitismi pohjautuvat muinaisiin mysteereihin, ja New Age on tavallisille ihmisille tarkoitettu pehmitetty versio niistä.

Jotta saavuttaisivat päämääränsä maailman yhdistämiseksi ja saisivat siten koko maailman palvelemaan suurta suunnitelmaa, "valaistuneet" vapaamuurarit ja New Age-gurut ovat ajaneet kollektivistisia näkemyksiä, jotka tukevat monistista panteismia ja yhtenäisyyttä. Tästä syystä globalistisen Kansainliiton ja YK:n alkuunpanijoiden etujoukossa ovat olleet teosofit pyrkien edistämään suunnitelman etenemistä...
- Willy Peterson, Concepts Underlying The New Age Culture Shift - From A Christian Perspective

Näimme jo yllä, ketä vapaamuurarit todellisuudessa palvovat, ja Pike paljasti myös, mikä on heidän suunnitelmansa maailman ja kristinuskon varalle:

... Me päästämme valloillemme nihilistit ja ateistit ja aiheutamme suuren yhteiskunnallisen mullistuksen, joka kaikessa karmeudessaan näyttää kansakunnille mitä seuraa ehdottomasta ateismista, julmuuden ja verenvuodatuksen pääasiallisesta alkulähteestä. Sitten ihmiset kaikkialla puolustaakseen itseään maailman vallankumouksellista vähemmistöä vastaan tekevät lopun noista sivilisaation tuhoajista, ja kristinuskon harhasta kärsivät massat, joiden jumalallinen henki on siitä lähtien hukassa, kovasti ihannetta kaivaten, mutta tietämättä, mihin kohdistaa palvontansa, ottavat vastaan todellisen valon, vihdoin viimein kaiken kansan nähtäville tuotavan Luciferin puhtaan opin universaalin ilmentyksen kautta. Tämä ilmestys on seurausta yleisestä taantumuksellisesta liikehdinnästä, jota seuraa kristinuskon ja ateismin tuho, molemmat valloitetaan ja hävitetään yhdellä iskulla.
- Albert Pike (1809-1891), 33. asteen vapaamuurari, kirje Giuseppe Mazzinille (Pawns in the Game, William Guy Carr, 1958)

(Tämä kirje on tosin paljastettu huijaukseksi. Kirjeen toi laajempaan tietoisuuteen alun perin Vatikaanin agentti Nesta Webster, jonka salaseuroja käsittelevään kirjaan usein viitataan salaliittosivuilla.)

Uuden maailmanjärjestyksen kovimmat vastustajat ovat yleensä tunnustuksellisia protestantteja tai ns. uudestisyntyneitä kristittyjä, kuten esimerkiksi Thomas Richards tai Eric Jon Phelps, ja se johtuu juuri siitä, että aito kristillisyys ei sovi sen suunnitelmiin.

New Age on universaali avomielinen uskonto, joka sulkee ulkopuolelleen vain ne, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen ja personoituun Jumalaan. Buddhalaiset, shintolaiset, satanistit, humanistit, noidat, noitatohtorit ja shamaanit - kaikki jotka hylkäävät kristinuskon, kutsutaan New Age-perheen luotetuiksi jäseniksi. Eri uskontojen ja lahkojen seuraajat on tarkoitus yhdistää yhtä tarkoitusta varten: IHMISEN KUNNIAAN NOSTAMISTA.
- Texe Marrs, Dark Secrets of the New Age, 1987

New Age-gurut usein painottavat sitä, miten jumaluus on ihmisessä itsessään. Tämä idea on lähtöisin vapaamuurariuden pyrkimyksestä kehittää ihminen aina lähemmäs ja lähemmäs jumaluutta. Siitä jo muinaisesta Babylonista lähteneessä "illuminismissa" tai "valaistuneisuudessa" on pohjimmiltaan kyse.

Hän aloittaa vapaamuurariuransa luonnonihmisenä; hän päättää sen tulemalla sen kurin kautta uudelleen luoduksi, viimeistellyksi ihmiseksi... Tämä - ihmisen evoluutio yli-ihmiseksi - oli aina muinaisten mysteerien tarkoitus, ja modernin vapaamuurariuden todellinen tarkoitus on, ei sosiaaliset hyödyt ja hyväntekeväisyys, joihin niin paljon kiinnitetään huomiota, vaan niiden spirituaalisen evoluution edistäminen, jotka pyrkivät viimeistelemään oman luontonsa ja muuttamaan sen enemmän jumalankaltaiseksi.
- W.L. Wilmhurst, vapaamuurari, The Meaning of Masonry, 1927, s. 46-47

Ihmisestä ollaan tekemässä jumalaa. Ja häntä muovataan savenvalajan pyörällä kuten Egyptin mystisiä myyttejä. Kun hänen valonsa loistaa ulospäin kohottaakseen ja säilyttääkseen kaiken, hän ottaa vastaan jumaluuden kolmoiskruunun...
- Manly P. Hall, 33. asteen vapaamuurari, The Lost Keys Of Freemasonry, 1923, s. 92


Jesuiitta Teilhard de Chardin - "New Agen isä"

Jesuittapappi Pierre Teilhard de Chardin oli niin suuressa roolissa modernin New Age-liikkeen luomisessa, että häntä on jopa sanottu sen isäksi. Hän levitti panteistista ja mystistä suhtautumista jumaluuteen ollen näin Loyolan hyvä oppilas ja kehitteli edelleen Vladimir Vernadskin ideaa noosfääristä, joka tarkoittaa kollektiivista, jatkuvassa evoluutiossa olevaa tietoisuutta, jonka osa kaikkien ihmisten tietoisuus on. Kuulostaa varmasti tutulta tänne mahdollisesti eksyneille David Icken seuraajille. Toinen Teilhard de Chardinin idea oli Omega-piste, jota kohti kaikki vääjäämättä kulkee lopulta yhdentyen universaaliksi yhdeksi. Siinä pisteessä ihmisistä tulisi "kristuksia" ja ihmiskunnasta tulisi kollektiivisesti "Kristus". Hän tarjoaa ihmiselle kolme vaihtoehtoa:

... lakata toimimasta tekemällä jollakin tavalla itsemurhan; vetäytyä erillisyyden mystiikan kautta; toteuttaa itsensä yksilöllisesti ja egoistisesti erottautuen massasta; tai syöksyä päättäväisesti kokonaisuuden virtaan tullakseen osaksi sitä.
- Pierre Teilhard de Chardin, The Future of Man, 1964, s. 46-47

Yksi maailma, yksi uskonto, yksi hallitus, yksi tapa ajatella, yksi tapa olla ja elää... Siitä uudessa maailmanjärjestyksessä pohjimmiltaan on kyse. Toisin ajatteleville ei siinä ole tilaa, ja tavalla tai toisella heidät tullaan eliminoimaan.


Vatikaani ja maailmanuskonto




Lähteitä:

http://www.aquaac.org/un/found.html
http://www.crossroad.to/Quotes/occult/theosophy.htm
http://www.conspiracyarchive.com/NewAge/New_World_Order.htm
http://www.conspiracyarchive.com/NewAge/Lucis_Trust.htm
http://www.conspiracyarchive.com/NewAge/Creme_Maitreya.htm
http://www.conspiracyarchive.com/NewAge/new_age_beliefs.htm
http://www.religiouscounterfeits.org/rc_teilhard.htm
http://www.bibliotecapleyades.net/sociopolitica/global_tyranny/global_tyranny12.htm
http://www.bibliotecapleyades.net/sociopolitica/esp_sociopol_un05.htm
http://www.scribd.com/doc/18652505/Specifics-of-the-New-World-Order-Complete-Report

*Päivitetty 22.03.2011